Omistajakokous Mallilausekkeet
Omistajakokous. Yhtiön toimintaa tukee Omistajakokous. Omistajakokous on Osakkaiden yhteistyöelin, joka on riippumaton Yhtiöstä eikä se ole Yhtiön toimielin. Omistajakokous ei tee Yhtiötä tai Osakkaita sitovia päätöksiä. Omistajakokouksen jäseniä ovat kaikki Osakkaat. Yhtiön hallituksen ja johdon jäsenet eivät voi edustaa Osakkaita Omistajakokouksessa, mutta voivat osallistua kokoukseen kutsuttaessa. Omistajakokouksen tarkoituksena on käsitellä ja muodostaa Osakkaiden yhteinen näkemys yhtiön toiminnan kannalta merkittävistä asioista ennen asian siirtämistä päätöksenteossa eteenpäin. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi seuraavat: • Yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muutokset • Yhtiöjärjestyksen 7 §:ssä määrätyt asiat. • Yhtiön strategia, vuosisuunnitelmat ja tilannekatsaukset • Palveluista perittäviä hintoja ja hinnoittelumalleja koskevat olennaiset asiat • Hintojen muodostumisen perusteena olevaa kustannusrakennetta, kustannusten jakoa ja kustannusten kehittymistä koskevat olennaiset asiat • Muut yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat, jotka edellyttävät Osakkaiden yhteistä valmistelua ja -linjauksia sekä Osakkaiden kulloinkin käsiteltäväksi nostamat asiat. Yhtiön hallituksen tulee toiminnassaan ottaa osakeyhtiölain asettamissa rajoissa huomioon omistajakokouksen päätökset ja ennen mittavan hankkeen käynnistämistä kuulla omistajakokousta. Yhtiö kutsuu viipymättä omistajakokouksen koolle, jos Yhtiön tilanteessa tapahtuu Osakkaan näkökulmasta vähäistä merkittävämpiä muutoksia maksuosuuksissa tai riskeissä.
Omistajakokous. 8.3.1 Yhtiön toimintaa tukee Omistajakokous. Omistajakokous on Osakkaiden yhteistyöelin, joka on riippumaton Yhtiöstä eikä se ole Yhtiön toimielin. Omistajakokous ei tee Yhtiötä tai Osakkaita sitovia päätöksiä.
8.3.2 Omistajakokouksen jäseniä ovat kaikki Osakkaat.
Omistajakokous. Yhtiön toimintaa tukee Omistajakokous. Omistajakokous on Osakkaiden yhteistyöelin, joka on riippumaton Yhtiöstä eikä se ole Yhtiön toimielin. Omistajakokous ei tee Yhtiötä tai Osakkaita sitovia päätöksiä. Yhtiön hallituksen ja johdon jäsenet eivät voi edustaa Osakkaita Omistajakokouksessa, mutta voivat osallistua kokoukseen kutsuttaessa. Omistajakokouksen tarkoituksena on käsitellä ja muodostaa Osakkaiden yhteinen näkemys yhtiön toiminnan kannalta merkittävistä asioista ennen asian siirtämistä päätöksenteossa eteenpäin. • Hintojen muodostumisen perusteena olevaa kustannusrakennetta, kustannusten jakoa ja kustannusten kehittymistä koskevat olennaiset asiat • Muut yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat, jotka edellyttävät Osakkaiden yhteistä valmistelua ja -linjauksia sekä Osakkaiden kulloinkin käsiteltäväksi nostamat asiat. Yhtiön hallituksen tulee toiminnassaan ottaa osakeyhtiölain asettamissa rajoissa huomioon omistajakokouksen päätökset ja ennen mittavan hankkeen käynnistämistä kuulla omistajakokousta. Yhtiö kutsuu viipymättä omistajakokouksen koolle, jos Yhtiön tilanteessa tapahtuu Osakkaan näkökulmasta vähäistä merkittävämpiä muutoksia maksuosuuksissa tai riskeissä.
