Common use of Osingonjako Clause in Contracts

Osingonjako. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Yhtiön mahdollinen tulos käytetään ensisijaisesti Yhtiön toiminnan kehittämiseen tai palvelumaksujen alentamiseen. Yhtiö voi jakaa vuosittain sijoitettuun pääomaan nähden kohtuullista osinkoa osakeyhtiölain mukaisesti. Yhtiökokous päättää osingonjaosta tai muusta varojenjaosta hallituksen ehdotuksen perusteella osakeyhtiölain määräysten mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ei voi päättää jakaa osinkoa tai muita varoja hallituksen ehdotusta enempää. Yllä esitetyn turvaamiseksi Osakkaat luopuvat tämän Sopimuksen allekirjoituksin oikeudestaan vaatia osakeyhtiölain 13 luvun 7 §:n mukaista vähemmistöosinkoa.

Appears in 2 contracts

Samples: Shareholder Agreements, Shareholder Agreement

Osingonjako. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Yhtiön mahdollinen tulos käytetään ensisijaisesti Yhtiön toiminnan kehittämiseen tai palvelumaksujen alentamiseen. Yhtiö voi jakaa vuosittain sijoitettuun pääomaan nähden kohtuullista osinkoa osakeyhtiölain mukaisesti. Yhtiön mahdollinen voitto kuitenkin kohdennetaan Yhtiön toiminnan kehittämiseen ja investointeihin. Yhtiökokous päättää osingonjaosta tai muusta varojenjaosta hallituksen ehdotuksen perusteella perusteella. Selvyyden vuoksi todetaan, että osakeyhtiölain määräysten mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ei voi päättää jakaa osinkoa tai muita varoja hallituksen ehdotusta enempää. Yllä esitetyn turvaamiseksi Osakkaat luopuvat tämän Sopimuksen allekirjoituksin oikeudestaan vaatia osakeyhtiölain 13 luvun 7 §:n mukaista vähemmistöosinkoavähemmistö-osinkoa.

Appears in 1 contract

Samples: Shareholder Agreements

Osingonjako. Yhtiö Yhtiön ensisijainen tarkoitus ei tavoittele voittoa. Yhtiön mahdollinen tulos käytetään ensisijaisesti Yhtiön toiminnan kehittämiseen tai palvelumaksujen alentamiseenole voiton jakaminen osakkeenomistajille. Yhtiö voi kuitenkin jakaa vuosittain sijoitettuun pääomaan nähden kohtuullista osinkoa osakeyhtiölain ja ARA-säännösten mukaisesti. Yhtiökokous päättää osingonjaosta tai muusta varojenjaosta hallituksen ehdotuksen perusteella perusteella. Selvyyden vuoksi todetaan, että osakeyhtiölain määräysten mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ei voi päättää jakaa osinkoa tai muita varoja hallituksen ehdotusta enempää. Yllä esitetyn turvaamiseksi Osakkaat luopuvat tämän Sopimuksen allekirjoituksin oikeudestaan vaatia osakeyhtiölain 13 luvun 7 §:n mukaista vähemmistöosinkoa.

Appears in 1 contract

Samples: Shareholder Agreement

Osingonjako. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Yhtiön mahdollinen tulos käytetään ensisijaisesti Yhtiön toiminnan kehittämiseen tai palvelumaksujen alentamiseen. Yhtiö voi jakaa vuosittain sijoitettuun pääomaan nähden kohtuullista osinkoa osakeyhtiölain mukaisesti. Yhtiökokous päättää osingonjaosta tai muusta varojenjaosta hallituksen ehdotuksen perusteella perusteella. Selvyyden vuoksi todetaan, että osakeyhtiölain määräysten mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ei voi päättää jakaa osinkoa tai muita varoja hallituksen ehdotusta enempää. Yllä esitetyn turvaamiseksi Osakkaat luopuvat tämän Sopimuksen allekirjoituksin allekir- joituksin oikeudestaan vaatia osakeyhtiölain 13 luvun 7 §:n mukaista vähemmistöosinkoavähemmistö-osin- koa.

Appears in 1 contract

Samples: Shareholder Agreement

Osingonjako. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Yhtiön mahdollinen tulos käytetään ensisijaisesti Yhtiön toiminnan kehittämiseen tai palvelumaksujen alentamiseen. Yhtiö voi jakaa vuosittain sijoitettuun pääomaan nähden kohtuullista osinkoa osakeyhtiölain mukaisesti. Yhtiökokous päättää osingonjaosta tai muusta varojenjaosta hallituksen ehdotuksen perusteella perusteella. Selvyyden vuoksi todetaan, että osakeyhtiölain määräysten mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ei voi päättää jakaa osinkoa tai muita varoja hallituksen ehdotusta enempää. Yllä esitetyn turvaamiseksi Osakkaat luopuvat tämän Sopimuksen allekirjoituksin oikeudestaan vaatia osakeyhtiölain 13 luvun 7 §:n mukaista vähemmistöosinkoavähemmistö-osinkoa.

Appears in 1 contract

Samples: Osakassopimus

Osingonjako. Yhtiö ei tavoittele voittoa. Yhtiön mahdollinen tulos käytetään ensisijaisesti Yhtiön palvelu- maksujen alentamiseen tai Yhtiön toiminnan kehittämiseen tai palvelumaksujen alentamiseenkehittämiseen. Osakkaiden poikkeuksellisesti niin päättäessä Yhtiö voi kuitenkin jakaa vuosittain sijoitettuun pääomaan nähden kohtuullista kohtuul- lista osinkoa osakeyhtiölain mukaisesti. Yhtiökokous päättää osingonjaosta tai muusta varojenjaosta va- rojenjaosta hallituksen ehdotuksen perusteella osakeyhtiölain määräysten mukaisesti. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous ei voi päättää jakaa osinkoa tai muita varoja hallituksen hallituk- sen ehdotusta enempää. Yllä esitetyn turvaamiseksi Osakkaat luopuvat tämän Sopimuksen allekirjoituksin oikeudestaan oi- keudestaan vaatia osakeyhtiölain 13 luvun 7 §:n mukaista vähemmistöosinkoa.

Appears in 1 contract

Samples: Osakassopimus