Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 000 euroa vuonna 2017, 1 000 000 euroa vuonna 2018, 800 000 euroa vuonna 2019 ja 800 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 3 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle yliopistolle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa yliopistolaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain yliopistolain (932/2014558/2009) 43§:n49§:n, ammattikorkeakouluista yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12770/2009) 5, 13 6 ja 14 7 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016119/2019) perusteella yhteensä 18 466 41 751 000 euroa momentilta 29.40.55 29.40.50 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 29 780 000 euroa. Strategiarahoitusta Yliopiston valtakunnallisina tehtävinä on otettu huomioon Arktinen osaaminen (ml. Arktinen keskus) ja harjoittelukoulu. Perusrahoitukseen sisältyy vuosittain yhteensä 2 460 000 euroa (rahoitustaso vuonna 2021) kauden 2021-2024 valtakunnallisten tehtävien perusteella. Strategiaperusteistarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun yliopistolle yhteensä 6 886 000 euroa vuonna 2021 ja 6 760 000 euroa/v vuosina 2022-2024. - Rahoituksesta kohdennetaan yliopiston strategian mukaiseen toimintaan 1 100 4 105 000 euroa vuonna 2017, 1 2021 ja 3 600 000 euroa/v vuosina 2022-2024 ottaen huomioon yliopiston strategia ja sopimuksessa kohdassa 3.1 nimetyt strategisen kehittämisen toimenpiteet. - Rahoituksesta kohdennetaan strategiaperusteisen rahoituksen ohjelmaosuuden (liite) mukaisesti:
a) Koulutus- ja osaamistason nostamiseen 956 000 euroa vuonna 2018, 800 2021 ja 1 335 000 euroa/v vuosina 2022-2024. Lisäksi yliopistolle osoitetaan helmikuussa 2021 erillisellä päätöksellä vuosien 2021-2022 lisäaloituspaikkojen osarahoituksena vuoden 2020 määrärahoista 379 000 euroa.
b) Korkeakoulujen kansainvälisyyden ja koulutusperäisen maahanmuuton ja integroitumisen edistämiseen 1 825 000 euroa/v vuosina 2021-2024.
c) Korkeakoulujen digitaalisen palveluympäristön kehittämisen rahoitus (3 673 000 euroa/v vuosina 2021-2024) on yliopistojen osalta osoitettu koordinaatiosta vastaavalle Aalto-yliopistolle. Yliopiston valtionrahoitukseen sisältyy vuonna 2021 lisäksi 2 625 000 euroa vuonna 2019 ja 800 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen yliopistojen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille yliopistoille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 000 euroakustannuksista. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)121129/2014) 12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016117/2019) perusteella yhteensä 18 466 14 729 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: :
a) Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 12 965 000 euroa. Strategiarahoitusta Strategiaperusteista rahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoululle yhteensä 983 000 euroa vuonna 2021, 928 000 euroa vuonna 2022, 928 000 euroa vuonna 2023 ja 928 000 euroa vuonna 2024. - Rahoituksesta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 600 000 euroa vuonna 20172021, 1 000 550 000 euroa vuonna 20182022, 800 550 000 euroa vuonna 2019 2023 ja 800 550 000 euroa vuonna 20202024 ottaen huomioon ammattikorkeakoulun strategia ja sopimuksessa kohdassa 3.1 nimetyt strategisen kehittämisen toimenpiteet. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen Rahoituksesta kohdennetaan strategiaperusteisen rahoituksen ohjelmaosuuden (liite) mukaisesti:
a) Koulutus- ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa osaamistason nostamiseen 62 000 euroa vuonna 2021, 57 000 euroa vuonna 2022, 57 000 euroa vuonna 2023 ja 57 000 euroa vuonna 2024. Lisäksi ammattikorkeakoululle osoitetaan helmikuussa 2021 erillisellä päätöksellä vuosien 2021-2022 lisäaloituspaikkojen osarahoituksena vuoden 2020 määrärahoista 131 000 euroa.
b) Korkeakoulujen kansainvälisyyden ja koulutusperäisen maahanmuuton ja integroitumisen edistämiseen 321 000 euroa vuonna 2021, 321 000 euroa vuonna 2022, 321 000 euroa vuonna 2023 ja 321 000 euroa vuonna 2024.
c) Korkeakoulujen digitaalisen palveluympäristön kehittämisen rahoitus (800 000 euroa/vuosi v vuosina 2021-2024) on ammattikorkeakoulujen osalta osoitettu koordinaatiosta vastaavalle Metropolia Ammattikorkeakoululle.
b) Ammattikorkeakoulun valtionrahoitukseen sisältyy laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoituksen ulkopuolella vuonna 2021 lisäksi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain 781 000 euroa arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 000 euroakustannuksista. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 30 650 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 27 588 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 200 000 euroa vuonna 2017, 1 000 100 000 euroa vuonna 2018, 800 1 100 000 euroa vuonna 2019 2018 ja 800 1 100 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen Lounais-Suomen elinkeinoelämän edistämiseksi tehtävä korkeakouluyhteistyö ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi muu korkeakouluyhteistyö (esim. Satakorkea) - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen Koulutuksen uudelleen järjestelyt - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen Työelämäyhteistyömallien ja yrittäjyyden kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 862 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 13 860 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 12 324 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 750 000 euroa vuonna 2017, 1 000 700 000 euroa vuonna 2018, 800 600 000 euroa vuonna 2019 ja 800 600 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen Ammattikorkeakoulun toiminnan kehittäminen sekä yhteistyörakenne toisen asteen koulutuksen järjestäjän kanssa - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteetKOTUMO -yhteistyön vahvistaminen - Opetus- ja tutkimusaineistojen laaja avoimuus - Yhteistyö Lapin ammattikorkeakoulun kanssa kaivannais-, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella rakennustekniikka-, liikunta-, matkailu- sekä sosiaali- ja terveysalalla Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 786 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 17 540 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 027 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 600 000 euroa vuonna 2017, 1 000 600 000 euroa vuonna 2018, 800 550 000 euroa vuonna 2019 ja 800 550 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen Kampusrakenteen ja toimintakulttuurin kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 913 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle yliopistolle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa yliopistolaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain yliopistolain (932/2014558/2009) 43§:n49§:n, ammattikorkeakouluista yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12770/2009) 5, 13 6 ja 14 7 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016119/2019) perusteella yhteensä 18 466 57 115 000 euroa momentilta 29.40.55 29.40.50 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 43 415 000 euroa. Strategiarahoitusta Yliopiston valtakunnallisina tehtävinä on otettu huomioon ydinvoiman tekniikka ja turvallisuus. Perusrahoitukseen sisältyy vuosittain yhteensä 395 000 euroa (rahoitustaso vuonna 2021) kauden 2021-2024 valtakunnallisten tehtävien perusteella. Strategiaperusteistarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun yliopistolle yhteensä 9 008 000 euroa vuonna 2021 ja 8 635 000 euroa/v vuosina 2022-2024. - Rahoituksesta kohdennetaan yliopiston strategian mukaiseen toimintaan 1 100 6 299 000 euroa vuonna 2017, 2021 ja 5 500 000 euroa/v vuosina 2022-2024 ottaen huomioon yliopiston strategia ja sopimuksessa kohdassa 3.1 nimetyt strategisen kehittämisen toimenpiteet. - Rahoituksesta kohdennetaan strategiaperusteisen rahoituksen ohjelmaosuuden (liite) mukaisesti:
a) Koulutus- ja osaamistason nostamiseen 1 000 074 000 euroa vuonna 2018, 800 2021 ja 1 500 000 euroa/v vuosina 2022-2024. Lisäksi yliopistolle osoitetaan helmikuussa 2021 erillisellä päätöksellä vuosien 2021-2022 lisäaloituspaikkojen osarahoituksena vuoden 2020 määrärahoista 426 000 euroa.
b) Korkeakoulujen kansainvälisyyden ja koulutusperäisen maahanmuuton ja integroitumisen edistämiseen 1 635 000 euroa/v vuosina 2021-2024.
c) Korkeakoulujen digitaalisen palveluympäristön kehittämisen rahoitus (3 673 000 euroa/v vuosina 2021-2024) on yliopistojen osalta osoitettu koordinaatiosta vastaavalle Aalto-yliopistolle. Yliopiston valtionrahoitukseen sisältyy vuonna 2021 lisäksi 4 297 000 euroa vuonna 2019 ja 800 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen yliopistojen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille yliopistoille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 000 euroakustannuksista. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle yliopistolle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa yliopistolaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain yliopistolain (932/2014558/2009) 43§:n49§:n, ammattikorkeakouluista yliopistoista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12770/2009) 5, 13 6 ja 14 7 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016119/2019) perusteella yhteensä 18 466 36 296 000 euroa momentilta 29.40.55 29.40.50 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 27 199 000 euroa. Strategiarahoitusta Strategiaperusteistarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun yliopistolle yhteensä 7 643 000 euroa vuonna 2021 ja 7 550 000 euroa/v vuosina 2022-2024. - Rahoituksesta kohdennetaan yliopiston strategian mukaiseen toimintaan 1 100 4 887 000 euroa vuonna 2017, 1 2021 ja 4 700 000 euroa/v vuosina 2022-2024 ottaen huomioon yliopiston strategia ja sopimuksessa kohdassa 3.1 nimetyt strategisen kehittämisen toimenpiteet. - Rahoituksesta kohdennetaan strategiaperusteisen rahoituksen ohjelmaosuuden (liite) mukaisesti:
a) Koulutus- ja osaamistason nostamiseen 236 000 euroa vuonna 2018, 800 2021 ja 330 000 euroa/v vuosina 2022-2024. Lisäksi yliopistolle osoitetaan helmikuussa 2021 erillisellä päätöksellä vuosien 2021-2022 lisäaloituspaikkojen osarahoituksena vuoden 2020 määrärahoista 94 000 euroa.
b) Korkeakoulujen kansainvälisyyden ja koulutusperäisen maahanmuuton ja integroitumisen edistämiseen 2 520 000 euroa/v vuosina 2021-2024.
c) Korkeakoulujen digitaalisen palveluympäristön kehittämisen rahoitus (3 673 000 euroa/v vuosina 2021-2024) on yliopistojen osalta osoitettu koordinaatiosta vastaavalle Aalto-yliopistolle. Yliopiston valtionrahoitukseen sisältyy vuonna 2021 lisäksi 1 454 000 euroa vuonna 2019 ja 800 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen yliopistojen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille yliopistoille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 000 euroakustannuksista. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 23 909 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 21 182 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 000 euroa vuonna 2017, 1 000 000 euroa vuonna 2018, 800 900 000 euroa vuonna 2019 ja 800 900 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen Koulutuksen uudelleen järjestäminen - Opetus- ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen tutkimusaineistojen laaja avoimuus - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen Työelämäyhteistyömallien ja yrittäjyyden kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella - Toimintamallien kehittäminen maahanmuuttajien korkeakoulutukseen ja työelämään ohjaamiseen Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 627 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 2 contracts
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 16 107 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 14 669 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 700 000 euroa vuonna 2017, 1 000 700 000 euroa vuonna 2018, 800 550 000 euroa vuonna 2019 ja 800 550 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen Koulutuksen uudelleen järjestely - Alueellisen yhteistyön ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen energia-alan osaamiskeskittymän vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 738 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen. Strategiarahan osalta lähetymme ministeriötä myöhemmin keskusteltuamme yhteistyöstä ja työnjaosta ensin lähikorkeakoulujen kanssa.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 35 819 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 32 850 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 500 000 euroa vuonna 2017, 1 500 000 000 euroa vuonna 2018, 800 1 200 000 euroa vuonna 2019 ja 800 1 200 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin Lapin korkeakoulukonsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen M€/vuosi - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteetElinkeinoelämän kanssa tehtävän yhteistyön vahvistaminen erityisesti matkailualalla - Yhteistyö Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa kaivannais-, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella rakennustekniikka-, liikunta-, matkailu- sekä sosiaali- ja terveysalalla Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 469 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 40 661 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 35 462 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 2 250 000 euroa vuonna 2017, 1 000 2 150 000 euroa vuonna 2018, 800 1 750 000 euroa vuonna 2019 ja 800 1 750 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Digiagendan edistäminen ja koulutusprosessien uudistaminen - Alueellisen ja KOTUMO -yhteistyön vahvistaminen, Luke-yhteistyö (2017-2020) - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella toimenpiteet ml. strategiset kumppanuudet Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 2 949 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen. Digiagenda ja koulutusprosessin uudistaminen on raportoitu aiemmin. XXXX/XXXXXX on raportoitu aiemmin. Strateginen kumppanuus on raportoitu aiemmin. Muut kansainvälisyyttä vahvistavat toimet on raportoitu aiemmin.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 59 124 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 52 647 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 800 000 euroa vuonna 2017, 1 000 700 000 euroa vuonna 2018, 800 1 500 000 euroa vuonna 2019 ja 800 1 500 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Ammattikorkeakoulun tutkimusympäristöjen kehittäminen - Karjala-tietokanta - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella yhteistyö Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 4 677 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 33 758 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 29 203 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 800 000 euroa vuonna 2017, 1 000 800 000 euroa vuonna 2018, 800 1 600 000 euroa vuonna 2019 ja 800 1600 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteetJoustavien opintopolkujen kehittäminen, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella opettajien pedagogisen kehittämisen ohjelma - Yhtenäisen, innovatiivisen ja avoimen kampusalueen rakentaminen ml. Lahden kasvumalli - Opetus- ja tutkimusaineistojen laaja avoimuus Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 2 755 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 40 661 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 35 462 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 2 250 000 euroa vuonna 2017, 1 000 2 150 000 euroa vuonna 2018, 800 1 750 000 euroa vuonna 2019 ja 800 1 750 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Digiagendan edistäminen ja koulutusprosessien uudistaminen - Alueellisen ja KOTUMO -yhteistyön vahvistaminen, Luke-yhteistyö (2017-2020) - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteet, erityisesti Venäjä-osaamisen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella toimenpiteet ml. strategiset kumppanuudet Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 2 949 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus
Rahoitus. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 18 466 46 421 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 16 269 41 692 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 1 100 900 000 euroa vuonna vuona 2017, 1 000 850 000 euroa vuonna 2018, 800 1 600 000 euroa vuonna 2019 ja 800 1 600 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - LUT -konsernin muodostaminen ja painoalojen vahvistaminen 0,5 miljoonaa euroa/vuosi - Yrittäjyyden, yritysyhteistyön ja tutkimustulosten hyödyntämisen vahvistaminen - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Kansainvälistymistä vahvistavat toimenpiteetJoustavien opintopolkujen kehittäminen, erityisesti Venäjä-osaamisen opiskelijakeskeisyys, oppimisympäristöjen kehittäminen, opettajien pedagogisten taitojen kehittäminen tiivistyvällä strategisella kumppanuudella - Alueelliset osaamiskeskittymät ja korkeakoulujen välinen yhteistyö (sis. kuntoutusalan) Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 1 097 2 829 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimus