Common use of Ruokailutauko ja vuorokausilepo Clause in Contracts

Ruokailutauko ja vuorokausilepo. Työajan ollessa vuorokaudessa pidempi kuin 6 tuntia, on työnte- kijälle annettava työn aikana ainakin yksi säännöllinen lepoaika, ruokatauko. Työehtosopimuksen 3.3 §:n 1 kohdan mukaan voidaan ruokai- lutauko järjestää lyhyemmäksi tai pidemmäksi kuin yksi tunti, mikäli siitä paikallisesti sovitaan. Sopiminen ruokailutauon ly- hentämisestä on työpäivän kokonaispituuden lyhentämiseksi mahdollista esim. silloin, kun lyhentäminen ruokailupaikkojen sijainnin, töiden järjestelyn yms. seikkojen kannalta on tarkoi- tuksenmukaista. Ruokailutaukoa ei kuitenkaan saa sopia puolta tuntia lyhyemmäksi. Mikäli tauko on pituudeltaan vähintään puoli tuntia ja työntekijä voi sen aikana esteettä poistua työpai- kalta, ei ruokailutaukoa lueta työaikaan. Jos työvuoron pituus on yli kymmenen tuntia, on työntekijällä halutessaan oikeus pitää kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen toinen lepotauko. Lepotauko voi olla enintään puolen tunnin pituinen, eikä sitä lueta työaikaan. Vuorokautista ylityötä teetettäessä tulee ottaa huomioon työ- aikalain määräykset 11 tunnin keskeytymättömästä lepoajasta vuorokaudessa, ellei asiasta ole paikallisesti sovittu.

Appears in 3 contracts

Samples: Koulutussopimus, Koulutussopimus, Työehtosopimus 2013–2014 Soveltamisohjeineen

Ruokailutauko ja vuorokausilepo. Työajan ollessa vuorokaudessa pidempi kuin 6 tuntia, on työnte- kijälle työntekijälle annettava työn aikana ainakin yksi säännöllinen lepoaika, ruokatauko. Työehtosopimuksen 3.3 §:n 1 kohdan mukaan voidaan ruokai- lutauko ruo- kailutauko järjestää lyhyemmäksi tai pidemmäksi kuin yksi tunti, mikäli siitä paikallisesti sovitaan. Sopiminen ruokailutauon ly- hentämisestä ruokailu- tauon lyhentämisestä on työpäivän kokonaispituuden lyhentämiseksi lyhentä- miseksi mahdollista esim. silloin, kun lyhentäminen ruokailupaikkojen ruokailu- paikkojen sijainnin, töiden järjestelyn yms. seikkojen kannalta on tarkoi- tuksenmukaistatarkoituksenmukaista. Ruokailutaukoa ei kuitenkaan saa sopia puolta tuntia lyhyemmäksi. Mikäli tauko on pituudeltaan vähintään puoli tuntia ja työntekijä voi sen aikana esteettä poistua työpai- kaltatyöpaikalta, ei ruokailutaukoa lueta työaikaan. Jos työvuoron pituus on yli kymmenen tuntia, on työntekijällä työntekijäl- lä halutessaan oikeus pitää kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen toinen lepotauko. Lepotauko voi olla enintään puolen tunnin pituinen, eikä sitä lueta työaikaan. Vuorokautista ylityötä teetettäessä tulee ottaa huomioon työ- aikalain työaikalain määräykset 11 tunnin keskeytymättömästä lepoajasta lepo- ajasta vuorokaudessa, ellei asiasta ole paikallisesti sovittu.

Appears in 3 contracts

Samples: Koulutussopimus, Koulutussopimus, Työehtosopimus

Ruokailutauko ja vuorokausilepo. Työajan ollessa vuorokaudessa pidempi kuin 6 tuntia, on työnte- kijälle työntekijälle annettava työn aikana ainakin yksi säännöllinen lepoaika, ruokatauko. Työehtosopimuksen 3.3 §:n 1 kohdan mukaan voidaan ruokai- lutauko ruokailutauko järjestää lyhyemmäksi tai pidemmäksi kuin yksi tunti, mikäli siitä paikallisesti sovitaan. Sopiminen ruokailutauon ly- hentämisestä ruo- kailutauon lyhentämisestä on työpäivän kokonaispituuden lyhentämiseksi mahdollista esim. silloin, kun lyhentäminen ruokailupaikkojen sijainnin, töiden järjestelyn yms. seikkojen kannalta on tarkoi- tuksenmukaistatarkoituksenmukaista. Ruokailutaukoa ei kuitenkaan kui- tenkaan saa sopia puolta tuntia lyhyemmäksi. Mikäli tauko on pituudeltaan vähintään puoli tuntia ja työntekijä voi sen aikana esteettä poistua työpai- kaltatyöpaikalta, ei ruokailutaukoa lueta työaikaan. Jos työvuoron pituus on yli kymmenen tuntia, on työntekijällä työntekijäl- lä halutessaan oikeus pitää kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen toinen lepotauko. Lepotauko voi olla enintään puolen tunnin pituinen, eikä sitä lueta työaikaan. Vuorokautista ylityötä teetettäessä tulee ottaa huomioon työ- aikalain työaikalain määräykset 11 tunnin keskeytymättömästä lepoajasta lepo- ajasta vuorokaudessa, ellei asiasta ole paikallisesti sovittu.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus