Lepoajat Mallilausekkeet

Lepoajat. 1. Työntekijälle annetaan työaikalain edellyttämä viikoittainen vapaa-aika. 2. Työntekijälle annetaan työaikalain mukaisen viikoittaisen vapaa-ajan lisäksi yksi vapaapäivä viikossa. Vapaa-aika on vähintään 24 tunnin pituinen ja sijoitetaan, mikäli mahdollista kiinteästi lainmukaisen viikoittaisen vapaa-ajan yhteyteen, ja on lähinnä lauantai. Vapaapäivä annetaan saman viikon, jakson tai tasoittumisjakson aikana. Vapaapäivää voidaan siirtää enintään 3 kalenteriviikkoa, ellei työnantajan ja työntekijän välillä sovita vapaan siirtämisestä enintään 12 kalenteriviikkoa. Siirretty vapaapäivä on annettava toisen vapaapäivän yhteydessä. 3. Jos päivittäinen yhdenjaksoinen työaika on vähintään 5 tuntia, annetaan työntekijälle 1/2 tunnin - tunnin pituinen, työaikaan kuulumaton ruokatauko, jolloin hän voi poistua työpaikalta. Jos päivittäinen yhdenjaksoinen työaika on 5-6 tuntia, voidaan työnantajan ja työntekijän välillä sopia siitä, ettei ruokataukoa anneta. Työnantajan ja työntekijän välillä voidaan myös sopia mahdollisuudesta ruokailla työn aikana, jolloin ruokatauon pituus on vähintään 20 minuuttia. Työsopimuksella sovitaan siitä, mitä edellä olevista vaihtoehdoista käytetään. 4. Työntekijälle annetaan työn aikana sellaisena työnjohdon määräämänä aikana, jolloin se kunkin työntekijän osalta työtä haittaamatta käy päinsä, yksi kymmenen minuutin pituinen virkistystauko.
Lepoajat. 1. Päivittäiset tauot (TAL 24 §) Työaikalain mukaan jos toimihenkilön vuorokautinen yhtäjaksoinen työaika on kuutta tuntia pidempi, eikä toimihenkilön työpaikallaolo ole työn jatkumisen kan- nalta välttämätöntä, hänelle on annettava työvuoron aikana säännöllinen vähintään tunnin kestävä tauko, jonka aikana toimihenkilö saa poistua työpaikaltaan. Työnantaja ja toimihenkilö voivat sopia lyhyemmästä, kuitenkin vähintään puolen tunnin pituisesta tauosta. Jos työaika vuorotyössä on kuutta tuntia pidempi, on toimihenkilölle annettava vähintään puoli tuntia kestä- vä tauko tai tilaisuus aterioida työn aikana. (Määräys ei ole työehtosopimuksen osa.) 2. Vuorokausilepo (TAL 25 §) Työaikalain mukaan toimihenkilölle on annettava jokai- sen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin keskeytymätön lepoaika varalla- oloaikana tehtyä työtä lukuun ottamatta. Paikallisesti voidaan sopia vuorokausilevosta laista poikkeavasti. (Määräys ei ole työehtosopimuksen osa, lukuun otta- matta toisinsopimisoikeutta.) 3. Viikkolepo (TAL 27 §) Työaika on järjestettävä niin, että toimihenkilö saa kerran viikossa vähintään 35 tunnin pituisen keskey- tymättömän lepoajan. Lepoaika on mahdollisuuksien mukaan annettava sunnuntain yhteydessä. Viikkole- po voidaan kuitenkin järjestää keskimäärin 35 tunnik- si 14 vuorokauden ajanjakson aikana. Lepoajan tulee olla vähintään 24 yhdenjaksoista tuntia kunkin viikon aikana. Viikkolevon aikana työhön käytetty aika on korvattava toimihenkilölle mahdollisimman pian, kuitenkin kol- men kuukauden kuluessa työn tekemisestä lyhentä- mällä hänen säännöllistä työaikaansa saamatta jää- nyttä lepoaikaa vastaavalla ajalla. Tällainen työ voi- daan korvata myös suorittamalla mahdollisten yli- ja sunnuntaityökorvausten lisäksi erillinen ylityökorvauk- sen perusosan mukaan määräytyvä rahakorvaus, jos toimihenkilö siihen suostuu. Korvaustavasta on sovittava samalla kun sovitaan viik- kolevon aikana tehtävästä työstä. Huomautus Määräyksellä on sovittu, että viikkolepo määräy- tyy 31.12.2019 asti voimassa olleen työaikalain mukaan.
Lepoajat. Työvuorojen välinen lepoaika on vähintään 8 tuntia. Peräkkäisinä päivinä tee- tettyjen vähintään 10 tunnin työvuorojen väliin on jäätävä vähintään 10 tunnin lepoaika. Työnantajan on pyrittävä järjestämään työvuorojen välinen lepoaika ehdotonta aikaa pidemmäksi. Jos päivittäinen yhdenjaksoinen työaika ylittää kuusi tuntia, työntekijälle on an- nettava 5. kohdan mukaisen kahvitauon lisäksi vähintään puolen tunnin lepoaika tai työrytmi huomioiden tilaisuus riittävän pitkään taukoon työn aikana aterioi- mista varten ruokailuun soveltuvassa tilassa. Lepoaikaa ei lasketa työajaksi, jos työntekijä saa vapaasti poistua työpaikalta. Jos työ on yhtäjaksoista paikallaoloa vaativaa tai yhtäjaksoisesti kuormittavaa, työn lomaan on järjestettävä mahdollisuus tarvittaessa sellaisiin taukoihin, jotka sallivat lyhytaikaisen poistumisen työpisteestä.
Lepoajat. Toimihenkilölle annetaan vuosiloman ja sen ulkopuolella olevien sunnuntai- päivien lisäksi toinen vapaapäivä viikkoa kohti. Toinen viikoittainen vapaapäivä on annettava viikkolepopäivään liittyvänä. Mikäli vapaapäivä si- joitetaan johonkin muuhun viikonpäivään, on siitä ilmoitettava toimihenkilölle ainakin viikkoa aikaisemmin, ellei asiasta toisin sovita. Edellisen lisäksi, mikäli se työnantajan tehtävien luonne huomioon ottaen on mahdollista, ovat vapaapäiviä uudenvuodenviikon lauantai, loppiaisviikon lau- antai, pääsiäislauantai, pääsiäisen jälkeinen lauantai, vapunpäiväviikon lauantai, helatorstaiviikon lauantai, juhannusaatto, itsenäisyyspäiväviikon lau- antai, jouluaatto ja joulun jälkeinen lauantai.
Lepoajat. Soveltamisohje:
Lepoajat. Työntekijälle on annettava lepoajat merityöaikalain mukaisesti. Lisäksi työntekijälle on an- nettava 6 tunnin välein vähintään 20 minuutin pituinen ruokatauko, joka luetaan työaikaan, kun työtä tehdään ilman tavanmukaisia ruoka- ja kahvitaukoja.
Lepoajat. 1. Ruokailutauko. Ruokailutauko voidaan järjestää, jos siitä sovitaan, pidemmäksi tai lyhyemmäksi kuin yksi tunti. 2. Vuorokausilepo. Työntekijälle on annettava ker- ran vuorokaudessa yhdenjaksoinen vuorokausile- po, jonka pituus sovitaan paikallisesti. Ellei vuoro- kausilevon pituudesta synny paikallista sopimusta, noudatetaan työaikalain määräyksiä. 3. Viikkolepo. Työaika on järjestettävä niin, että työn- tekijä saa kerran viikossa vähintään 35 tuntia kes- tävän keskeytymättömän vapaa-ajan, joka on, mi- käli mahdollista, sijoitettava sunnuntain yhteyteen. Huomautus: Osapuolet ovat sopineet, että viikko- lepomääräystä sovelletaan sellaisena kuin se oli 31.12.2019 asti voimassa olleessa työaikalaissa. SOVELTAMISOHJE:
Lepoajat. 1. Työntekijälle annetaan työaikalain edellyttämä viikkolepo. 2. Viikon aikana annetaan työntekijälle viikoittaisen vapaapäivän lisäksi toinen vähintään 24 tunnin pituinen vapaa-aika, joka sijoitetaan mikäli mahdollista kiinteästi varsinaisen viikoittaisen vapaapäivän yhteyteen ja on lähinnä lauantai. 3. Jos päivittäinen yhdenjaksoinen työaika on vähintään neljä tuntia, annetaan työntekijälle työajan keskivaiheilla ruokailutauko. Ruokailu- tauko luetaan työaikaan kuuluvaksi, mikäli se on enintään 30 minuuttia. 4. Työntekijälle annetaan työaikana sellaisena työnjohdon määräämänä aikana, jolloin se kunkin työntekijän osalta työtä haittaamatta käy päinsä, riittävän pituinen virkistystauko.
Lepoajat. Lepoajat tarkoittavat vapaa-aikaa, joka työnantajan tulee antaa työntekijälle. Lepoaikoja ovat • päivittäiset lepoajat • vuorokausilepo • viikoittainen vapaa-aika (viikkolepo)
Lepoajat. 10.Vuorokauden säännöllinen työaika järjestetään, ellei ole perusteltua syytä muuhun menettelyyn, 1/2 tunnin ruokataukoa lukuun ottamatta yhdenjaksoiseksi. Ruokatauko voidaan paikallisesti sopia 1 tunnin pituiseksi. Mikäli työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta ruokatauon aikana, ei ruokataukoa lueta työaikaan. Ellei työntekijällä ole mahdollisuutta poistua työpaikalta, on hänellä oikeus työaikana tapahtuvaan vähintään 20 minuutin ruokataukoon. 12.Työviikko järjestetään keskimäärin enintään viisipäiväiseksi. Viikon toinen vapaapäivä pyritään mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan viikkolepopäivän yhteyteen lähinnä lauantaiksi, elleivät työjärjestelyt muuta edellytä.