Common use of Salassapito Clause in Contracts

Salassapito. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimatta.

Appears in 3 contracts

Samples: Yleiset Sopimusehdot, Yleiset Sopimusehdot, Yleiset Sopimusehdot

Salassapito. Alexandrian johto Konsultti sitoutuu pitämään luottamuksellisen tiedon salassa sekä olemaan ilmaisematta saamaansa luottamuksellista tietoa kolmansille ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain olemaan käyttämättä sitä muuhun tarkoitukseen kuin tämän sopimuksen täyttämiseen ”Luottamuksellisella tiedolla” tarkoitetaan kaikkea Tilaajan tai muiden projektissa toimivien tahojen Konsultille luovuttamaa tietoa, keskusteluja, asiakirjoja, materiaaleja ja muita aineistoja, jotka on luonteensa vuoksi ymmärrettävä luottamukselliseksi (mm. kaikki tekninen, taloudellinen ja kaupallinen tieto mukaan lukien keksinnöt, liikesalaisuudet, strategiat, data, näytteet, protot, piirustukset, suunnitelmat ja määritykset). Luottamuksellista tietoa ei kuitenkaan ole tieto, a) joka on ollut yleisesti tiedossa tai tulee myöhemmin yleiseen tietoon muutoin kuin Konsultin vastuulla olevasta syystä, b) joka on ollut todistettavasti Xxxxxxxxx hallussa ennen tiedon vastaanottamista c) jonka Konsultti on saanut haltuunsa kolmansilta ilman salassapitovelvollisuutta ja jonka ilmaisemiseen tai luovuttamiseen näillä kolmansilla on ollut oikeus salassapitovelvoitteen estämättä, d) jonka luovuttamisen ja käyttämisen Tilaaja on nimenomaan etukäteen kirjallisesti hyväksynyt e) joka pakottavan lain, säädöksen tai tuomioistuimen päätöksen tai viranomaisen antaman sitovan määräyksen mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudestaon luovutettavissa olevaa, f) joka on Konsultin itsenäisesti kehittämää ilman luottamuksellisen tiedon hyväksikäyttöä. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä Osapuolella on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja tämän sopimuksen estämättä käyttää sopimuksen voimassaoloaikana hankkimaansa ammattitaitoa ja Vakuutusasiamiehellä kokemusta. Salassapitovelvollisuutta rikkonut osapuoli on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeellevelvollinen korvaamaan loukatulle osapuolelle täysimääräisesti sopimusrikkomuksesta aiheutuneen vahingon. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä Salassapitovelvollisuus on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattasopimuksen päättymisen jälkeenkin.

Appears in 2 contracts

Samples: Consulting Agreement, Konsulttisopimus

Salassapito. Alexandrian johto Sopijapuolet pitävät toisiltaan saamansa salassa pidettäväksi tai muuten luottamukselliseksi tai liikesalaisuudeksi katsottavan aineiston salassa eivätkä käytä tietoja muuhun kuin sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Palveluntuottaja ymmärtää, että Xxxxxxx on viranomainen, joka noudattaa toiminnassaan viranomaisen toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999, julkisuuslaki) sekä muussa lainsäädännössä annettuja salassapitoa ja henkilöstö julkisuutta koskevia säännöksiä. Salassa pidettävä tieto määräytyy julkisuuslain tai muun lainsäädännön perusteella. Salassa pidettävällä tiedolla tarkoitetaan toisen Osapuolen luovuttamaa tietoa, jonka luovuttanut Osapuoli on nimenomaisesti merkinnyt salassa pidettäväksi ja jolle julkisuuslain, henkilötietolain tai muun lainsäädännön mukaisesti on salassapitoperuste. Salassapitovelvollisuus ei koske sellaista tietoa, jonka vastaanottanut Osapuoli ilmaisee tai antaa kolmannelle viranomaisen tai lain määräyksen perusteella. Osapuoli sitoutuu ilmoittamaan tästä tietoa luovuttaneelle Osa-puolelle niin pian kuin mahdollista. Osapuoli ei saa kopioida, muutoin toisintaa tai luovuttaa kolmannelle osapuolelle salassa pidettävää tietoa kokonaisuudessaan tai sen osaa ilman tietoa luovuttavan Osapuolen kirjallista lupaa, ellei velvoittavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Palveluntuottaja on velvollinen sopimussuhteen päättyessä tuhoamaan tai palauttamaan sille luovutetut salassa pidettävät tiedot, tai muutoin käsittelemään tiedot Tilaajan erikseen kirjallisesti ilmoittamalla tavalla. Palveluntuottaja vastaa siitä, että kaikki hankkeeseen osallistuvat henkilöt sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet mahdolliset alihankkijat ovat salassapitovelvollisia sitoutuneet salassapitoa koskeviin velvoitteisiin. Palveluntuottaja sitoutuu tilaajan niin halutessa luottamuksellisuutta ja salassapitoa koskevan erillisen yritystä koskevan salassapitosopimuksen tekemiseen. Yritys sitoutuu hankkimaan palvelun tuottamiseen osallistuvilta henkilöiltä erillisen vaitiolositoumuksen Tilaajan niin halutessa. Osapuolen salassapitovelvollisuus säilyy voimassa myös sopimuksen purkautuessa tai päättyessä ja on voimassa salassapidolle julkisuuslaissa tai muussa lainsäädännössä määrätyn ajan. Palveluntuottaja noudattaa voimassa olevan tietosuojalainsäädännön edellyttämiä menettelytapoja ja henkilötietojen käsittelyä ja suojaamista koskevia säännöksiä. Palveluntuottaja vastaa siitä, että palvelu on kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoistatietosuojalainsäädännön ja sopimuksen vaatimusten mukainen, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto ottaen erityisesti huomioon, mitä sisäänrakennetusta ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä oletusarvoisesta tietosuojasta on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattasäädetty.

Appears in 2 contracts

Samples: Sopimus [X Palvelun] Hankinnasta, Service Agreement

Salassapito. Alexandrian johto Osapuolet huolehtivat siitä, että he toiminnassaan noudattavat EU:n ja henkilöstö kansallisen lainsäädännön tason säännöksiä ja määräyksiä asiakirjojen ja tietojen salassapidosta ja luottamuksellisuudesta sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sääntökirjaa liitteineen. VAKE noudattaa julkisyhteisönä julkisuuslaissa sekä liike- muussa lainsäädännössä olevia salassapitoa ja julkisuutta koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Toimittaja merkitsee salassa pidettävät tiedot tai ammattisalaisuudestaasiakirjat ”salainen”-merkinnällä tai vastaavalla salassapidettävyyttä osoittavalla merkinnällä. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan Osapuolet pitävät toisiltaan saamansa salassa pidettäväksi merkityn tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaansalassapidettäviksi katsottavan aineiston salassa eivätkä käytä tietoja muihin kuin sääntökirjan mukaisiin tarkoituksiin. AlexandriallaOsapuolet vastaavat, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietojaettä kaikki heidän palveluksessaan olevat samoin kuin alihankkijat noudattavat tätä määräystä. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla Osapuolella on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan toisen Osapuolen salassa pidettävää tietoa Osapuolen henkilökunnalle ja alihankkijoille sekä muille sen lukuun toimiville tahoille sääntökirjan mukaisia tarkoituksia varten. Toimittaja on salassapitovelvollinen toiminnan yhteydessä tietoonsa saamiensa VAKEen liittyvien tietojen, asiakirjojen ja rekistereihin sisältyvien henkilötietojen osalta. Salassapito ja luottamuksellisuus eivät koske seuraavia tietoja: jotka ovat julkisessa tiedossa tai jotka olisi voitu saada laillisesti tietoon, vaikka Osapuoli ei olisi osallisena tässä Sopimuksessa; jotka olivat Osapuolen hallussa laillisesti jo ennen kuin toinen tämän sopimuksen Osapuoli luovutti saman tiedon; joiden ilmaisemiseen tai luovuttamiseen muut osapuolet ovat etukäteen antaneet kirjallisen suostumuksen; sekä jotka Osapuoli joutuu ilmaisemaan tai luovuttamaan häntä velvoittavan lainsäädännön mukaisestitai viranomaisen antaman määräyksen tai päätöksen nojalla. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisestiOsapuolet ymmärtävät, että vaikka jokin tieto olisi lainsäädännön perusteella julkista, niin tiedon luovuttamisesta päättää aina viranomainen. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattaSiten Toimittajan tulee aina pyytää VAKElta kirjallinen lupa tiedon luovuttamiseen sivulliselle, riippumatta siitä, onko tieto julkista tai salassapidettävää. Osapuolet huolehtivat omilla vastuualueillaan siitä, että salassapitoa koskevia sopimusehtoja ja viranomaisten antamia määräyksiä noudatetaan myös Sopimuksen päättyessä tai purkautuessa. Salassapidon osalta sovelletaan myös Sopimuksen liitteenä 1.1 olevaa Salassapito- ja tietoturvasitoumusta. Lokitiedot ovat julkisuuslain 24 §:n mukaisesti salassapidettäviä.

Appears in 1 contract

Samples: Tietoturvallisuussopimus

Salassapito. Alexandrian johto 3.1 Luottamuksellisella tiedolla tarkoitetaan kaikkea Hyvinvointialueen luottamuksellista tietoa, jollaista on henkilötieto, asiakastieto, potilastieto, pelastustoiminnan tieto sekä muu Hyvinvointialueen toiminnan järjestämiseen ja henkilöstö luonteeseen liittyvä tieto, joka ei ole yleisesti tiedossa. Tällaista tietoa tyypillisesti on Hyvinvointialueen tietotekniikkainfrastruktuuriin, tietoturvahallintoon, sovelluksiin, järjestelmiin, toimintatapoihin ja käytänteisiin liittyvä tieto, tietoturvasta ja sovelluksista vastuullisiin ja niitä ylläpitäviin liittyvä tieto sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoistakaikki sellainen Hyvinvointialueen liiketoimintaan liittyvä tieto, taloudellisesta asemasta sekä liike- joka ei ole yleisesti tiedossa ja joka annetaan toisen Osapuolen tietoon Sopimuksen perusteella. Luottamuksellinen tieto voidaan ilmaista suullisesti, kirjallisesti tai ammattisalaisuudestasähköisesti. 3.2 Sopimuskumppani sitoutuu pitämään salassa kaiken Luottamuksellisen tiedon ja käsittelemään sitä tämän Salassapito- ja Turvallisuussopimuksen vaatimusten mukaisesti. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan Sopimuskumppani ei käytä, käsittele tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa talleta vastaanottamaansa Luottamuksellista tietoa muutoin kuin Osapuolten välisen Sopimuksen toteuttamiseksi. 3.3 Sopimuskumppani ei paljasta tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaanluovuta Luottamuksellista tietoa ulkopuolisille tahoille ilman Hyvinvointialueen kirjallista suostumusta. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä Sopimuskumppanilla on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on kuitenkin oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisestiviranomaisille tietoja, jotka se on velvollinen lain tai oikeuden päätöksen perusteella luovuttamaan. Alexandrialla Sopimuskumppanin tulee ilmoittaa tästä välittömästi ja kirjallisesti Hyvinvointialueelle sekä kertoa kenelle ja mitä tietoja on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattaluovutettu. 3.4 Sopimuskumppani saattaa oman Hyvinvointialueen ja Sopimuskumppanin väliseen palveluyhteistyöhön liittyvän henkilöstönsä ja käyttämänsä alihankkijat tietoisiksi tämän Salassapito- ja Turvallisuussopimuksen salassapitovelvoitteista sekä vastaa siitä, että he noudattavat näitä salassapitoehtoja tai heitä koskee lakisääteinen salassapitovelvollisuus. 3.5 Sopimuskumppani sitoutuu lisäksi noudattamaan Hyvinvointialueen luottamuksellisuuteen ja turvallisuuteen liittyviä ohjeita, jotka on saatettu Sopimuskumppanin tietoon. 3.6 Salassapitovelvollisuus ei koske tietoa, joka on yleisesti saatavilla tai julkista tai jonka Sopimuskumppani on saanut laillisesti haltuunsa muuten kuin Hyvinvointialueelta.

Appears in 1 contract

Samples: Confidentiality Agreement

Salassapito. Alexandrian johto Sopijapuolet huolehtivat kumpikin omalta osaltaan, että palvelua tuotettaessa noudatetaan salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, tietosuojasta ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta annettuja voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudestaolevia säädöksiä. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa Silloin kun palveluntuottaja tuottaa tilaajalle kuuluvia lakisääteisiä tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta niihin rinnastettavia tehtäviä, on hankintasopimuksen kohteena olevassa palvelutuotannossa noudatettava salassapidosta annettuja julkista hallintoa koskevia voimassa olevia säädöksiä kuten lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Henkilötietolaissa (523/1999) tarkoitettuna rekisterinpitäjänä toimii tilaaja. Toimeksiantosuhteen päättyessä palveluntuottajan hallussa olevat toimeksiantosuhteeseen liittyvät henkilörekisterit luovutetaan tilaajalle. Palveluntuottaja vastaa siitä, ettei palveluja tuotettaessa ja hankintasopimuksen mukaisessa toiminnassa muuten tietoon tullutta yksityistä tai liike- perheen salaisuutta luvatta ilmaista. Palveluntuottaja ei saa ilman tilaajan lupaa luovuttaa ulkopuolisille tietoja, jotka voivat olla salassa pidettäviä tai ammattisalaisuudestahenkilötietoja rekisterimuodossa. Palveluntuottaja vastaa siitä, jonka ne että sen käyttämät alihankkijat noudattavat näitä salassapitoa koskevia määräyksiä. Palveluntuottajan on selvitettävä palvelua suorittavalle henkilöstölle salassapitovelvollisuuden sisältö. Tilaajan niin vaatiessa palveluntuottajan on laadittava luettelo niistä palvelun tuottamiseen osallistuvista palveluntuottajan tai sen alihankkijan henkilöistä, joilla on pääsy tilaajan aineistoihin tai arkaluonteisiin tilaajaa tai kolmatta koskeviin tietoihin. Luetteloa on päivitettävä jatkuvasti. Sopijapuolet sitoutuvat pitämään salassa toisiltaan saamansa luottamuksellisiksi katsottavat aineistot ja tiedot, jotka ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan lain perusteella salassa pidettäviä sekä olemaan käyttämättä niitä muihin kuin hankintasopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Salassapitovelvollisuuden rikkomisena ei pidetä viranomaisten velvoittavan määräyksen vuoksi tapahtuvaa tietojen luovuttamista viranomaiselle tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattataholle.

Appears in 1 contract

Samples: Service Agreement

Salassapito. Alexandrian johto Sopijapuolet huolehtivat kumpikin omalta osaltaan, että palvelua tuotettaessa noudatetaan salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, tietosuojasta ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta annettuja voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudestaolevia säädöksiä. Alexandrian johto Lisäksi toimittajan tulee noudattaa asiakirjojen ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tietojen käsittelyssä ja arkistoinnissa tilaajan antamia ohjeita. Silloin kun toimittaja tuottaa tilaajalle kuuluvia lakisääteisiä tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta niihin rinnastettavia tehtäviä, on hankintasopimuksen kohteena olevassa palvelutuotannossa noudatettava salassapidosta annettuja julkista hallintoa koskevia voimassa olevia säädöksiä kuten lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Tietosuojalainsäädännössä tarkoitettuna rekisterinpitäjänä toimii tilaaja. Toimittaja toimii henkilötietojen käsittelijänä ainoastaan rekisterinpitäjän toimeksiannosta ja rekisterinpitäjän lukuun. Toimeksiantosuhteen päättyessä toimittajan hallussa olevat toimeksiantosuhteeseen liittyvät henkilörekisterit luovutetaan tilaajalle. Toimittaja ei saa ilman tilaajan lupaa luovuttaa ulkopuolisille tietoja, jotka voivat olla salassa pidettäviä tai liike- henkilötietoja rekisterimuodossa. Toimittaja vastaa siitä, että sen käyttämät alihankkijat noudattavat näitä salassapitoa koskevia määräyksiä. Toimittajan on selvitettävä palvelua suorittavalle henkilöstölle salassapitovelvollisuuden sisältö. Tilaajan niin vaatiessa toimittajan on laadittava luettelo niistä palvelun tuottamiseen osallistuvista toimittajan tai ammattisalaisuudestasen alihankkijan henkilöistä, jonka ne joilla on pääsy tilaajan aineistoihin tai arkaluonteisiin tilaajaa tai kolmatta koskeviin tietoihin. Luetteloa on päivitettävä jatkuvasti. Sopijapuolet sitoutuvat pitämään salassa toisiltaan saamansa luottamuksellisiksi katsottavat aineistot ja tiedot, jotka ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan lain perusteella salassa pidettäviä sekä olemaan käyttämättä niitä muihin kuin hankintasopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Salassapitovelvollisuuden rikkomisena ei pidetä viranomaisten velvoittavan määräyksen vuoksi tapahtuvaa tietojen luovuttamista viranomaiselle tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaanmuulle taholle. AlexandriallaToimittaja ei saa käyttää hankintasopimusta tai tilaajan nimeä markkinoinnissa ilman tilaajan suostumusta. Ellei toisin ole sovittu, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietojatoimittaja saa kuitenkin käyttää hankintasopimusta referenssitietona tehdessään tarjouksia hankintalainsäädännössä tarkoitetuille asiakkaalle. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattaTässä luvussa tarkoitetut velvoitteet jatkuvat myös hankintasopimuskauden jälkeen.

Appears in 1 contract

Samples: Sopimus Varhaiskasvatuksen Asiakas Ja Toiminnanohjaus Järjestelmästä

Salassapito. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat toimi- vat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta talou- dellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta va- kuutusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista taloudellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta kos- kevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen Vakuutusedus- tukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi selvittä- miseksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia sel- laisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tar- koitettuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja kappa- leessa tarkoitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöönKonserniyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen tie- tojen vastaanottajaa kos- kee koskee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuussalas- sapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa voi- massa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä ensimmäises- sä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimatta.

Appears in 1 contract

Samples: Sijoituspalvelun Ja Vakuutusedustuksen Yleiset Ehdot

Salassapito. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin Osapuolet voivat Sopimuksen voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudestaollessa saada tietoonsa toisen Osapuolen Luottamuksellista tietoa. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudestaLuottamuksellisella tiedolla voi olla olennaista merkitystä sen luovuttaneen Osapuolen liiketoiminnan kannalta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaantakia luottamuksellisen tiedon käyttöä ja luovuttamista on rajoitettu. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietojaLuottamuksellista tietoa vastaanottaneella Osapuolella ei ole oikeutta luovuttaa luottamuksellista tietoa kolmannelle eikä käyttää sitä muussa tarkoituksessa kuin Sopimuksen mukaisten velvoitteidensa täyttämisessä. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla Osapuolilla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisestiLuottamuksellista tietoa henkilöstönsä (mukaan lukien konserniyhtiöt ja näiden työntekijät) käyttöön siinä laajuudessa kuin se on tarpeen Sopimuksen mukaisen toiminnan tai konsernin sisäisen tiedonvaihdon kannalta. Alexandrialla Kumpikin Osapuoli varmistaa, että sen henkilöstö ja mahdolliset alihankkijat ovat sitoutuneet tämän sopimuksen mukaisiin salassapitoehtoihin tai että heitä sitoo lakisääteinen salassapitovelvollisuus. Sopimukseen perustuva luottamuksellisuusvelvoite on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisestivoimassa kolme (3) vuotta Sopimuksen voimassaolon päättymispäivästä. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattaLuottamuksellisuusvelvoite ei koske tietoa, joka on yleisesti saatavilla taikka muuten julkista; jonka vastaanottava Osapuoli on laillisesti saanut kolmannelta osapuolelta ilman salassapitovelvollisuutta; joka oli laillisesti vastaanottavan Osapuolen hallussa ilman tietoa koskevaa luottamuksellisuusvelvoitetta ennen niiden saamista toiselta Osapuolelta; jonka vastaanottava Osapuoli on itsenäisesti kehittänyt hyödyntämättä toisen Osapuolen luottamuksellista tietoa; jonka paljastaminen perustuu lainsäädäntöön tai viranomaismääräykseen; tai jonka paljastaminen tai käyttö on tarpeen Osapuolen oikeuksien säilyttämisen tai ylläpitämisen kannalta siinä laajuudessa kuin Osapuolen oikeuksien säilyttäminen tai ylläpitäminen edellyttää.

Appears in 1 contract

Samples: General Procurement Terms

Salassapito. Alexandrian johto Evli Pankin, sen konsolidointiryhmään kuuluvan yrityksen tai asiamiehen tai muun Evli Pankin lukuun toimivan yrityksen johto, henkilöstö ja henkilöstö sekä Alexandrian niiden toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet tehtävää suorittava ovat salassapitovelvollisia sijoituspalveluyrityksistä sekä luottolaitostoiminnasta annetun kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain lain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto Evli Pankilla, sen omistusyhteisöllä ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian Evli Pankin konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä rahoituslaitoksella sekä sijoituspalveluyritysten yhteenliittymällä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi selvittämiseksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja Evli Pankilla ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian Evli Pankin konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa 1 kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöönKonserniyhteisöön, konsolidointiryhmään tai rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa tarkoitettuun rahoitus- ja vakuutusryhmittymään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön Konserniyhteisön, konsolidointiryhmän tai konsolidointiryhmän rahoitus- ja vakuutusryhmittymän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa koskee sijoituspalveluyrityksistä annetussa laissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla Oikeus ei koske henkilötietolaissa tarkoitettujen arkaluonteisten tietojen luovuttamista eikä sellaisia tietoja, jotka perustuvat Asiakkaan ja muun kuin ryhmittymään kuuluvan yrityksen välisten maksutietojen rekisteröintiin. Evli Pankilla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja tietoja kolmannelle taholle kulloinkin voimas- sa voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla Evli Pankilla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä 1 kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimatta.

Appears in 1 contract

Samples: Toimeksiantoehdot

Salassapito. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat toimi- vat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta talou- dellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta va- kuutusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista taloudellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta kos- kevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen Vakuutusedus- tukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian Alexan- drian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi selvittämiseksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tar- koitettuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja kappa- leessa tarkoitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleenasiamiehel- leen, samaan Konser- niyhteisöönKonserniyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle yhtei- sölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee koskee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa voi- massa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä ensimmäises- sä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimatta.

Appears in 1 contract

Samples: Yleiset Sopimusehdot

Salassapito. Alexandrian johto Sopijapuolet sitoutuvat pitämään salassa toisiltaan saamansa aineistot ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoistatiedot sikäli, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka kuin ne ovat saaneet lain perusteella salassa pidettäviä, sekä lisäksi olemaan käyttämättä niitä muihin kuin sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Palveluntuottaja on salassapitovelvollinen toiminnan yhteydessä tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan saamiensa tilaa- jaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaankolmanteen osapuoleen liittyvien salassa pidettävien tietojen, kuten rekisteritietojen, osalta. AlexandriallaSalassapitovelvollisuus ei kuitenkaan koske sellaista tietoa, Sidonnaisasiamiehelläjoka oli palveluntuottajan hallussa jo ilman salassapitovelvollisuutta; jonka palveluntuottaja on kehittänyt itsenäisesti; joka on hankittu jostain muusta lähteestä kuin tilaajalta ilman salassapitovelvollisuutta; joka on julkisesti saatavissa vastaanotettaessa tai josta sen jälkeen tulee julkisesti saatava ilman palveluntuottajan vaikutusta; tai jonka tilaaja on luovuttanut kolmannelle osapuolelle ilman sa- lassapitovelvollisuutta. Edellä mainittuja poikkeuksia salassapitovelvollisuudesta ei kuitenkaan sovelleta, Vakuutusasiamiehellä mikäli tieto on pakottavan lain tai sen perusteella annettujen muiden säännösten tai viranomaisten mää- räysten perusteella salassa pidettävää. Tilaaja on salassapitovelvollinen toiminnan yhtey- dessä tietoonsa saamien palveluntuottajan tai palveluntuottajan alihankkijan liikesalaisuuk- sien osalta. Palveluntuottaja ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä tilaaja huolehtivat omilla vastuualueillaan, että tietosuojaa tai muuta sa- lassapitoa koskevia säädöksiä ja viranomaisten antamia määräyksiä noudatetaan. Palveluntuottaja vastaa siitä, että tilaajan tietoja pääsevät käsittelemään vain ne palvelun- tuottajan palveluksessa olevat henkilöt, joiden työtehtävien kannalta se on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaisellevälttämätöntä. Palveluntuottaja vastaa siitä, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietojaettä palveluntuottajan muut asiakkaat eivät pääse käsiksi tilaa- jan tietoihin. Sidonnaisasiamiehellä Tilaajalla on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja palveluntuottajan henkilöstölle tietoturvaansa liittyviä määräyksiä, kuitenkin siten, etteivät annetut määräykset kohtuuttomasti vaikeuta sopimusten mukaisten tehtävien suorittamista. Palveluntuottaja ei voi ilman tilaajan lupaa käyttää tätä sopimusta tai tilaajan nimeä esityk- sissään, esitteissään, mainonnassaan ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeellemarkkinoinnissaan. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuusJulkisiin hankintoihin liittyvien tarjouskilpailujen referensseihin lupaa ei tarvita. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisestiNämä määräykset koskevat myös palveluntuottajan mahdollisia alihankkijoita. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy Määräykset ovat voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimattamyös sopimuksen päättymisen jälkeen.

Appears in 1 contract

Samples: Service Agreement

Salassapito. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta tusten tarjoamisesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista ta- loudellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tietoja Alexandria Pankkiiriliikkeelle. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimatta.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions

Salassapito. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandrian toimeksiannosta toimivat Sidonnaisasiamiehet ovat salassapitovelvollisia kulloinkin voimassa olevan sijoituspalvelulain mukaisesti Asiakkaan Toimeksiannoista, taloudellisesta asemasta sekä liike- tai ammattisalaisuudesta. Alexandrian johto ja henkilöstö sekä Alexandria Pankkiiriliikkeen Groupin kanssa yhteistyössä toimivat Vakuutusasiamiehet ovat salassapitovelvollisia vakuu- tusedustuksesta vakuutusten tarjoa- misesta annetun lain mukaisesti Asiakkaan tai jonkun muun talou- dellista taloudellista asemaa, terveydentilaa tai muita henkilökohtaisia oloja koskevasta seikasta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, jonka ne ovat saaneet tietoonsa Vakuutusedustusta Vakuutu- sedustusta harjoittaessaan tai muutoin Vakuutusedustukseen liittyviä tehtäviä suorittaessaan. Alexandrialla, Sidonnaisasiamiehellä, Vakuutusasiamiehellä ja Alexandrian konsolidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on velvollisuus antaa edellä tarkoitettuja tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämi- seksi sekä muulle viranomaiselle, jolla on lain nojalla oikeus saada sellaisia tietoja. Sidonnaisasiamiehellä on oikeus antaa ensimmäisessä kappaleessa tarkoitet- tuja tarkoi- tettuja tietoja ja Vakuutusasiamiehellä on oikeus antaa toisessa kappaleessa tar- koitettuja tarkoitettuja tietoja Alexandria PankkiiriliikkeelleGroupille. Alexandrialla ja Alexandrian konsolidointiryhmään konso- lidointiryhmään kuuluvalla yrityksellä on oikeus antaa ensimmäisessä ja toisessa toi- sessa kappaleessa tarkoitettuja tietoja asiamiehelleen, samaan Konser- niyhteisöönKonserniyh- teisöön, konsolidointiryhmään kuuluvalle yhteisölle asiakaspalvelua ja muuta asiakassuhteen hoitamista, markkinointia sekä Konserniyhteisön tai konsolidointiryhmän konsoli- dointiryhmän riskienhallintaa varten, jos tietojen vastaanottajaa kos- kee koskee sijoituspalvelulaissa säädetty tai vastaava salassapitovelvollisuus. Alexandrialla on oikeus luovuttaa Asiakkaan henkilötietoja kulloinkin voimas- sa olevan lainsäädännön mukaisesti. Alexandrialla on oikeus vaadittaessa antaa Markkinapaikalle ensimmäisessä kappaleessa tarkoitettuja tietoja Markkinasääntöjen mukaisesti. Tämä sopimusehto säilyy voimassa näiden Ehtojen päättymisestä huolimatta.

Appears in 1 contract

Samples: Yleiset Sopimusehdot