Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen Mallilausekkeet

Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. Vuokrasopimuksen purkamisesta ja irtisanomisesta on voimassa, mitä siitä maanvuokralaissa (258/66) on säädetty. Vuokralaisen omaisuuden ja alueen siistimisen suhteen menetellään tällöin, kuten edellä kohdassa 8.5 on määrätty. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle aiheuttamansa va- hingon.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. HY voi purkaa sopimuksen ja poistaa teoksen avoimesta verkosta välittömästi, mikäli osoittautuu, että tekijä on antanut pykälän 2 osalta harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Sopimuksen purkaminen ei vapauta tekijää vastuustaan ja mahdollisista vahingonkorvausvelvollisuuksistaan. Tekijä voi irtisanoa sopimuksen kirjallisesti päättymään kuukauden kuluttua irtisanomisesta. Sopimuksen irtisanomisen jälkeen HY:lla ei ole oikeutta pitää julkaisua avoimessa tietoverkossa yleisesti saatavilla, mutta HY saa pitää hallussaan teoksen elektronisen arkistokappaleen.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. Vuokrasopimuksen purkamisesta ja irtisanomisesta on muutoin voimassa, mitä siitä maanvuokralaissa (258/66) on säädetty.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. HY voi purkaa sopimuksen ja poistaa teoksen avoimesta verkosta välittömästi, mikäli osoittautuu, että tekijä on antanut pykälän 4 toisen ja kolmannen momentin osalta harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Sopimuksen purkaminen ei vapauta tekijää vastuustaan ja mahdollisista vahingonkorvausvelvollisuuksistaan. Tekijällä ei ole oikeutta vapautua painettujen kappaleiden luovutusvelvollisuudesta elektronisen väitöskirjaversion tilapäisen luovuttamisen avulla. Tekijä voi irtisanoa sopimuksen kirjallisesti päättymään kuukauden kuluttua irtisanomisesta, mutta ensimmäisen vuoden aikana sopimuksen solmimisesta vain jos tekijä luovuttaa HY:lle julkaisuvaihdon edellyttämät painetut kappaleet teoksesta. Sopimuksen irtisanomisen jälkeen HY:lla ei ole oikeutta pitää julkaisua avoimessa tietoverkossa yleisesti saatavilla, mutta HY saa pitää hallussaan teoksen elektronisen arkistokappaleen.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. Vuokralaisella on oikeus irtisanoa vuokrasopimus päättymään 12 kuukauden irtisanomisajalla. Vuokrasopimuksen purkamisesta ja irtisanomisesta on muutoin voimassa, mitä siitä maanvuokralaissa (258/66) on säädetty. Vuokralaisen omaisuuden ja alueen siistimisen suhteen menetellään tällöin, kuten edellä kohdassa 8 on määrätty.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. JYK voi purkaa sopimuksen välittömästi, mikäli osoittautuu, että tekijä on antanut pykälän 4 osalta harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Sopimuksen purkaminen ei vapauta tekijää vastuustaan ja mahdollisista vahingonkorvausvelvollisuuksistaan. Tekijä voi irtisanoa sopimuksen kirjallisesti päättymään kuukauden kuluttua irtisanomisesta. Sopimuksen irtisanomisen jälkeen JYK:lla ei ole oikeutta pitää julkaisua avoimessa tietoverkossa yleisesti saatavilla, mutta JYK saa pitää hallussaan teoksen elektronisen arkisto-kappaleen. Arkistokappaleet ovat käytettävissä muun elektronisen vapaakappaleaineiston tavoin vapaakappalekirjastoissa olevilta, tämän aineiston käyttöön varatuilta laitteilta. Mikäli sopimuksen purkaminen johtuu tekijän sopimusrikkomuksesta, on tekijä velvollinen korvaamaan JYK:lle purkamisesta aiheutuvat kustannukset ja välittömät vahingot. Kummallakin osapuolella on oikeus purkaa sopimus, jos sen ehtojen täyttäminen ylivoimaisen esteen jatkumisen vuoksi tulee mahdottomaksi. Ylivoimaiseksi esteeksi katsotaan sellainen sopimuksen täyttämisen estävä ja sopimuksen syntymisen jälkeen sattunut epätavallinen ja asiaan vaikuttava tapahtuma, jota osapuolten ei ole ollut syytä ottaa huomioon sopimusta tehtäessä, joka on osapuolista riippumaton ja jonka estävää vaikutusta ei voida poistaa ilman kohtuuttomaksi katsottavia lisäkustannuksia tai kohtuuttomaksi katsottavaa ajanhukkaa.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. TKK Kirjasto voi purkaa sopimuksen välittömästi, mikäli osoittautuu, että tekijä on antanut 4 pykälän toisen momentin osalta harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Sopimuksen purkaminen ei vapauta tekijää vastuustaan ja mahdollisista vahingonkorvausvelvollisuuksistaan. Tekijä voi irtisanoa sopimuksen kirjallisesti päättymään kuukauden kuluttua irtisanomisesta erittäin painavista syistä tai mikäli TKK Kirjasto ei huolehdi sopimuksessa määritellyistä velvoitteistaan. Mikäli sopimus on irtisanottu muista kuin TKK Kirjastosta johtuvista syistä, TKK Kirjastolla on oikeus pitää hallussaan väitöskirjan arkistokappale ja saada julkaisuvaihdon edellyttämät 30 painettua kappaletta väitöskirjasta kohtuullisen ajan kuluessa sopimuksen irtisanomisesta.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. Vuokralaisella on oikeus purkaa sopimus, mikäli hanke ei saa vaadittua ARA-rahoituspäätöstä tai lainvoimaista rakennuslupaa. Tämä kuitenkin edellyttää, että Naantalin kaupungin vuokralaiselta saaman tarjouksen mukaisen suunnitelmaluonnoksen mukaisia hakemusmateriaaleja ja suunnitelmia tarpeen niin vaatiessa on täydennetty ARAn sekä Naantalin kaupungin rakennusvalvonnan antamien ohjeiden mukaisesti. ARA-rahoituspäätöksen perusteella sopimusta ei kuitenkaan voi purkaa ennen vuoden 2024 loppua. Vuokranantajalla on oikeus purkaa sopimus, jos vuokralainen laiminlyö edellä kohdissa 4.2 tai 6.1 tarkoitetun rakentamisvelvollisuuden. Vuokralaisen omaisuuden ja alueen siistimisen suhteen menetellään tällöin, kuten edellä kohdassa 5.5 on määrätty. Vuokranantajan oikeus purkaa sopimus raukeaa, jos vuokralainen on korjannut laiminlyöntinsä ennen kuin vuokranantaja on laissa mainitulla perusteella purkanut sopimuksen. Oikeutta sopimuksen purkamiseen ei myöskään ole, jos vuokralaisen laiminlyönti on vähäinen. Kaupunki sitoutuu olemaan irtisanomatta tätä vuokrasopimusta korkotukilaina-aikana. Muuten tämän vuokrasopimuksen purkamisesta ja irtisanomisesta on voimassa, mitä maanvuokralaissa (258/1966) on säädetty.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu voi purkaa sopimuksen välittömästi, mikäli osoittautuu, että tekijä on antanut pykälän 4 toisen kappaleen osalta harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Sopimuksen purkaminen ei vapauta tekijää vastuustaan ja mahdollisista vahingonkorvausvelvollisuuksistaan. Sopimuksen irtisanomisen jälkeen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla ei ole oikeutta pitää julkaisua avoimessa tietoverkossa yleisesti saatavilla, mutta Aalto-yliopiston kirjasto saa pitää hallussaan teoksen elektronisen arkistokappaleen. Arkistokappaleet ovat käytettävissä muun elektronisen vapaakappaleaineiston tavoin vapaakappalekirjastoissa olevilta, tämän aineiston käyttöön varatuilta laitteilta.
Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen. Mikäli sopijapuoli syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen, toisella sopijapuolella on oikeus purkaa tämä sopimus kuukauden kuluttua siitä, kun rikkomuksesta on huomautettu kirjallisesti toiselle sopijapuolelle, eikä tämä ole korjannut rikkomustaan. Mikäli rikkomusta ei ole mahdollista korjata, on toisella sopijapuolella oikeus purkaa sopimus välittömästi. Mikäli sopimusrikkomus on Konsortion puolella, koskevat rikkomuksen seuraamukset vain sopimusta rikkonutta Konsortion jäsentä. Mikäli Konsortion jäseneen liittyen tapahtuu yhdistymiseen, jakautumiseen, korkeakoulutuksen järjestämisen toimilupiin, korkeakoulutusta säätelevään lainsäädäntöön liittyviä muutoksia tai muuhun lainsäädäntöön liittyviä tämän sopimuksen kannalta olennaisia muutoksia, on kummallakin sopijapuolella oikeus irtisanoa tämä sopimus. Tällöin hinnasta vähennetään Konsortion jäsenen osuus (liite 3).