Common use of Sopimuskauden toisen jakson sopimuskorotus Clause in Contracts

Sopimuskauden toisen jakson sopimuskorotus. Työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen mukaisesti työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkaste- lemaan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutu- mista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikutta- neita tekijöitä. Selvitystyössä käytetään tarvittaessa apuna tulo- ja kustan- nuskehityksen selvitystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkaste- lun perusteella työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkarat- kaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta.

Appears in 1 contract

Samples: Kunnallisen Yleisen Virka Ja Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja

Sopimuskauden toisen jakson sopimuskorotus. Työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen mukaisesti työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkaste- lemaan tarkas- telemaan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutu- mistatoteu- tumista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikutta- neita vaikut- taneita tekijöitä. Selvitystyössä käytetään tarvittaessa apuna tulo- ja kustan- nuskehityksen kus- tannuskehityksen selvitystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkaste- lun Tar- kastelun perusteella työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkarat- kaisun palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta.

Appears in 1 contract

Samples: Kunnallisen Teknisen Henkilöstön Virka Ja Työehtosopimus

Sopimuskauden toisen jakson sopimuskorotus. Työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen mukaisesti työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkaste- lemaan tar- kastelemaan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutu- mistatoteutumista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikutta- neita vaikuttaneita tekijöitä. Selvitystyössä käytetään tarvittaessa apuna tulo- ja kustan- nuskehityksen kustannuskehityksen selvitystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkaste- lun Tarkastelun perusteella työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkarat- kaisun palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta.

Appears in 1 contract

Samples: Virka Ja Työehtosopimus

Sopimuskauden toisen jakson sopimuskorotus. Työllisyys- ja kasvusopimusta koskevan neuvottelutuloksen mukaisesti työmarkkinakeskusjärjestöt kokoontuvat vuoden 2015 kesäkuussa tarkaste- lemaan tarkas- telemaan yleistä taloudellista tilannetta, rakenteellisten uudistusten toteutu- mistatoteu- tumista, työllisyyden, viennin ja kilpailukyvyn kehitystä sekä näihin vaikutta- neita vaikut- xxxxxxx tekijöitä. Selvitystyössä käytetään tarvittaessa apuna tulo- ja kustan- nuskehityksen kus- tannuskehityksen selvitystoimikuntaa ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Tarkaste- lun Tar- kastelun perusteella työmarkkinakeskusjärjestöt sopivat toisen jakson palkkarat- kaisun palkkaratkaisun kustannusvaikutuksesta ja toteutusajankohdasta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus