Säännöllinen työaika päivätyössä. 1. Säännöllinen työaika päivätyössä on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja enin- tään 37,5 tuntia viikossa. 2. Paikallisella sopimuksella voidaan sopia säännölliseksi työajaksi enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa, jolloin viikoittainen työ- aika lyhennetään keskimäärin 37,5 tuntiin viikossa liitteen 4 mukaisesti. 3. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi on kalenterivuorokausi, ellei pai- kallisesti toisin sovita. 4. Lauantait ja sunnuntait ovat lähtökohtaisesti vapaapäiviä. Jos yrityksen toimin- ta jatkuu myös viikonloppuna, vapaat voidaan antaa muinakin viikonpäivinä, kunhan vapaata on keskimäärin 2 päivää viikossa, ja ne annetaan peräkkäisinä päivinä. 5. Työntekijällä on oikeus 1/2–1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon, jonka aikana hän saa poistua työpaikalta. Ruokailutaukoa ei lueta työaikaan. 6. Työaikaan sisältyvä virvoketauko on kaksi kertaa päivässä. 7. Vapaapäiviä, jotka lyhentävät arkipyhäviikon säännöllistä viikoittaista työaikaa, ovat muulle arkipäivälle kuin lauantaille sijoittuvat: uudenvuodenpäivä loppiainen pitkäperjantai pääsiäismaanantai vapunpäivä helatorstai juhannusaatto jouluaatto joulupäivä tapaninpäivä. 8. Itsenäisyyspäivän viettämisestä noudatetaan mitä on sitä koskevassa laissa (388/1937) säädetty. 9. Käytettäessä kiinteää työaikaa voidaan paikallisesti sopia keskimääräisestä säännöllisestä työajasta. Keskimääräinen työaika ei lisää käytettävissä olevaa työaikaa, vaan siinä sijoitetaan säännöllistä työaikaa ennalta suunnitellulla ta- valla. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä, voidaan paikallisesti sopia vuoro-
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus
Säännöllinen työaika päivätyössä. 1. Säännöllinen työaika päivätyössä on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja enin- tään 37,5 tuntia viikossa.
2. Paikallisella sopimuksella voidaan sopia säännölliseksi työajaksi enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa, jolloin viikoittainen työ- aika lyhennetään keskimäärin 37,5 tuntiin viikossa liitteen 4 mukaisesti.
3. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi on kalenterivuorokausi, ellei pai- kallisesti toisin sovita.
4. Lauantait ja sunnuntait ovat lähtökohtaisesti vapaapäiviä. Jos yrityksen toimin- ta jatkuu myös viikonloppuna, vapaat voidaan antaa muinakin viikonpäivinä, kunhan vapaata on keskimäärin 2 päivää viikossa, ja ne annetaan peräkkäisinä päivinä.
5. Työntekijällä on oikeus 1/2–1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon, jonka aikana hän saa poistua työpaikalta. Ruokailutaukoa ei lueta työaikaan.
6. Työaikaan sisältyvä virvoketauko on kaksi kertaa päivässä.
7. Vapaapäiviä, jotka lyhentävät arkipyhäviikon säännöllistä viikoittaista työaikaa, ovat muulle arkipäivälle kuin lauantaille sijoittuvat: • uudenvuodenpäivä • loppiainen • pitkäperjantai • pääsiäismaanantai • vapunpäivä • helatorstai • juhannusaatto • jouluaatto • joulupäivä • tapaninpäivä.
8. Itsenäisyyspäivän viettämisestä noudatetaan mitä on sitä koskevassa laissa (388/1937) säädetty.
9. Käytettäessä kiinteää työaikaa voidaan paikallisesti sopia keskimääräisestä säännöllisestä työajasta. Keskimääräinen työaika ei lisää käytettävissä olevaa työaikaa, vaan siinä sijoitetaan säännöllistä työaikaa ennalta suunnitellulla ta- valla. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä, voidaan paikallisesti sopia vuoro-vuoro- kautisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista. Vuorokautinen säännöllinen työaika voi paikallisesti sopien olla enintään 10 tuntia. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava etukäteen suunnitelma työajan tasaamisesta (työtuntijärjestelmä) vähintään ajaksi, jonka kuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan tasaaminen voidaan toteuttaa enintään 6 kuukauden mittaisena ajanjaksona, ellei perus- tellusta syystä sovita käytettäväksi pidempää tasoittumisjaksoa. Mikäli työ- aikaa ei tasoiteta sovitun jakson puitteissa, maksetaan ylittäviltä tunneilta palkka kuten viikoittaisesta ylityöstä. Ellei paikallisesti toisin sovita, muutoksesta työtuntijärjestelmään ilmoitetaan asianomaisille työntekijöille viikkoa ennen muutoksen toimeenpanoa.
10. Työntekijän suostumuksella tai paikallisesti sopien voidaan siirtyä liukuvaan työaikaan. Liukumasaldon kertymän enimmäismäärä on – 20 / + 80 h. Liukuvan työajan seurantajakso on 6 kuukautta. Paikallisesti seurantajaksoksi voidaan sopia enintään 12 kuukautta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika päivätyössä. 1. Säännöllinen työaika päivätyössä on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja enin- tään enintään 37,5 tuntia viikossa.
2. Paikallisella sopimuksella voidaan sopia säännölliseksi työajaksi enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa, jolloin viikoittainen työ- aika työaika lyhennetään keskimäärin 37,5 tuntiin viikossa liitteen 4 mukaisesti.
3. Päivittäinen säännöllinen työaika sijoitetaan klo 8 ja 17 välille, ellei ole perusteltua syy- tä muuhun työaikasijoitteluun.
4. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi on kalenterivuorokausi, ellei pai- kallisesti paikallisesti toisin sovita.
45. Lauantait ja sunnuntait ovat lähtökohtaisesti vapaapäiviä. Jos yrityksen toimin- ta jatkuu myös viikonloppunaPalvelustarpeen sitä vaa- tiessa voidaan paikallisesti sopia, vapaat voidaan antaa muinakin viikonpäivinäettä lauantai voi olla työpäivä, kunhan vapaata on keskimäärin 2 päivää viikossajolloin viikkoa kohti annetaan toinen vapaapäivä, ja ne annetaan peräkkäisinä päivinäjoka pyritään järjestämään maanantaiksi.
56. Työntekijällä on oikeus 1/2–1 ½–1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon, jonka aikana hän saa poistua työpaikalta. Ruokailutaukoa ei lueta työaikaan.
67. Työaikaan sisältyvä virvoketauko on kaksi kertaa päivässä.
78. Vapaapäiviä, jotka lyhentävät arkipyhäviikon säännöllistä viikoittaista työaikaa, ovat muulle arkipäivälle kuin lauantaille sijoittuvat: uudenvuodenpäivä loppiainen pitkäperjantai pääsiäismaanantai vapunpäivä helatorstai juhannusaatto jouluaatto joulupäivä tapaninpäivä-uudenvuodenpäivä -loppiainen -pitkäperjantai -pääsiäismaanantai -vapunpäivä -helatorstai -juhannusaatto -jouluaatto -joulupäivä -tapaninpäivä.
89. Itsenäisyyspäivän viettämisestä noudatetaan mitä on sitä koskevassa laissa (388/1937) säädetty.
910. Käytettäessä kiinteää työaikaa voidaan paikallisesti sopia keskimääräisestä säännöllisestä säännölli- sestä työajasta. Keskimääräinen työaika ei lisää käytettävissä olevaa työaikaa, vaan siinä sijoitetaan säännöllistä työaikaa ennalta suunnitellulla ta- vallatavalla. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä, käytettäessä voidaan paikallisesti sopia vuoro-vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista. Vuorokautinen säännöllinen työaika voi paikallisesti sopien olla enintään 10 tuntia. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava etukäteen suunnitelma työajan ta- saamisesta (työtuntijärjestelmä) vähintään ajaksi, jonka kuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan tasaaminen voidaan toteuttaa enintään 12 viikon mittaisena ajanjaksona, ellei perustellusta syystä sovita käytettäväksi pidempää tasoittumisjaksoa. Mikäli työaikaa ei tasoiteta sovitun jakson puitteissa, maksetaan ylittäviltä tunneilta palkka kuten viikoittaisesta ylityöstä. Ellei paikallisesti toisin sovita, muutoksesta työtuntijärjestelmään ilmoitetaan asian- omaisille työntekijöille viikkoa ennen muutoksen toimeenpanoa.
11. Työntekijän suostumuksella tai paikallisesti sopien voidaan siirtyä liukuvaan työai- kaan. Vuorokausiliukuma on +/- 4 h ja liukumasaldon enimmäismäärä on – 20 / + 40 h. Työaikalain mukainen liukuvan työajan seurantajakso on 6 kuukautta. Paikallisesti seurantajaksoksi voidaan sopia enintään 12 kuukautta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika päivätyössä. 1. Säännöllinen työaika päivätyössä on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja enin- tään enintään 37,5 tuntia viikossa.
2. Paikallisella sopimuksella voidaan sopia säännölliseksi työajaksi enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa, jolloin viikoittainen työ- aika työaika lyhennetään keskimäärin 37,5 tuntiin viikossa liitteen 4 mukaisesti.
3. Päivittäinen säännöllinen työaika sijoitetaan klo 8 ja 17 välille, ellei ole perusteltua syy- tä muuhun työaikasijoitteluun.
4. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi on kalenterivuorokausi, ellei pai- kallisesti paikallisesti toisin sovita.
45. Lauantait ja sunnuntait ovat lähtökohtaisesti vapaapäiviä. Jos yrityksen toimin- ta jatkuu myös viikonloppunaPalvelustarpeen sitä vaati- essa voidaan paikallisesti sopia, vapaat voidaan antaa muinakin viikonpäivinäettä lauantai voi olla työpäivä, kunhan vapaata on keskimäärin 2 päivää viikossajolloin viikkoa kohti an- netaan toinen vapaapäivä, ja ne annetaan peräkkäisinä päivinäjoka pyritään järjestämään maanantaiksi.
56. Työntekijällä on oikeus 1/2–1 ½–1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon, jonka aikana hän saa poistua työpaikalta. Ruokailutaukoa ei lueta työaikaan.
67. Työaikaan sisältyvä virvoketauko on kaksi kertaa päivässä.
78. Vapaapäiviä, jotka lyhentävät arkipyhäviikon säännöllistä viikoittaista työaikaa, ovat muulle arkipäivälle kuin lauantaille sijoittuvat: uudenvuodenpäivä loppiainen pitkäperjantai pääsiäismaanantai vapunpäivä helatorstai juhannusaatto jouluaatto joulupäivä tapaninpäivä-uudenvuodenpäivä -loppiainen -pitkäperjantai -pääsiäismaanantai -vapunpäivä -helatorstai -juhannusaatto -jouluaatto -joulupäivä -tapaninpäivä.
89. Itsenäisyyspäivän viettämisestä noudatetaan mitä on sitä koskevassa laissa (388/1937) säädetty.
910. Käytettäessä kiinteää työaikaa voidaan paikallisesti sopia keskimääräisestä säännöllisestä säännölli- sestä työajasta. Keskimääräinen työaika ei lisää käytettävissä olevaa työaikaa, vaan siinä sijoitetaan säännöllistä työaikaa ennalta suunnitellulla ta- vallatavalla. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä, käytettäessä voidaan paikallisesti sopia vuoro-vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista. Vuorokautinen säännöllinen työaika voi paikallisesti sopien olla enintään 10 tuntia. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava etukäteen suunnitelma työajan ta- saamisesta (työtuntijärjestelmä) vähintään ajaksi, jonka kuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan tasaaminen voidaan toteuttaa enintään 12 viikon mittaisena ajanjaksona, ellei perustellusta syystä sovita käytettäväksi pidempää tasoittumisjaksoa. Mikäli työaikaa ei tasoiteta sovitun jakson puitteissa, maksetaan ylittäviltä tunneilta palkka kuten viikoittaisesta ylityöstä. Ellei paikallisesti toisin sovita, muutoksesta työtuntijärjestelmään ilmoitetaan asian- omaisille työntekijöille viikkoa ennen muutoksen toimeenpanoa.
11. Työntekijän suostumuksella tai paikallisesti sopien voidaan siirtyä liukuvaan työai- kaan. Vuorokausiliukuma on +/- 3 h ja liukumasaldon enimmäismäärä on +/- 40 h.
12. Luottamusmies tai rekisteröity yrityskohtainen työntekijöiden yhdistys tai, jos näitä ei ole, työntekijät sopimallaan tavalla yhdessä sopivat työnantajan kanssa marraskuun loppuun mennessä siitä, millä tavoin työntekijöiden vuosittaista työaikaa pidennetään 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Sopimus tehdään kirjallisesti ja se tulee voimaan aikaisintaan 1.1.2017. Sopimus on voimassa kalenterivuoden kerrallaan ja jatkuu tois- taiseksi, ellei sopijaosapuoli viimeistään syyskuun loppuun mennessä kirjallisesti irti- sano sopimusta päättymään kuluvan vuoden loppuessa. Paikallisella sopimuksella työaikaa pidennetään työpaikan työhön ja työaikamuotoihin sopivalla tavalla. Työaikaa voidaan sopimalla pidentää esimerkiksi huomioimalla työ- ajan lisääminen liukuvan työajan järjestelmässä tai työaikapankissa, pidentämällä vuorokautista säännöllistä työaikaa enintään kahdella tunnilla vuorokaudessa, piden- tämällä viikoittaista säännöllistä työaikaa ottamalla yksittäisiä vapaapäiviä työpäiviksi tai muilla konkreettisilla tavoilla. Osa-aikaisilla tai vain osan kalenterivuotta työskentelevillä työajanpidennys toteute- taan suhteessa säännöllisen työajan pituuteen. Työajanpidennys ei koske työntekijöi- tä, joille ei ole määritelty vähimmäistyöaikaa. Mikäli paikallista ratkaisua ei saavuteta, työnantajalla on mahdollisuus viikon ilmoitus- aikaa noudattaen osoittaa työntekijälle käytössä olevan työtuntijärjestelmän lisäksi säännöllistä työtä enintään 2 tuntia työpäivän alkuun tai loppuun. Jos päivittäisen työ- ajan pidentäminen edellyttää työntekijän suostumusta ja työntekijä kieltäytyy työajan pidentämisestä, työaikaa voidaan osoittaa myös työntuntijärjestelmän mukaiselle va- paapäivälle, kuitenkin enintään työntekijän säännöllistä päivittäistä työaikaa vastaava määrä. Säännöllistä työaikaa voidaan pidentää enintään 12 tuntia / 6kk. Mikäli arkipyhä tämän kohdan 12 mukaisesti otetaan sopimalla tai työnantajan pää- töksellä säännölliseksi työajaksi, kyseisenä arkipyhänä työskennellään ilman eri suos- tumusta ja kyseisen arkipyhän aikana tehdystä työstä ei makseta työaikalain 33 §:n 2 momentin mukaista sunnuntaityökorotusta. Tämän määräyksen perusteella pidennetty säännöllinen vuorokautinen työaika pidentää kyseisen viikon säännöllistä työaikaa. Tämän määräyksen perusteella säännölliseksi työajaksi otettu arkipyhä tai lauantai pidentää kyseisen viikon säännöllistä työaikaa. Kuukausittaisen työajan lisäys tehdään kuukausipalkkaa muuttamatta.
13. Tämän pykälän määräyksistä voidaan poiketa työehtosopimuksen 25 §:n mukaisella paikallisella sopimuksella seuraavasti:
a. säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäispituudesta (8 §:n 2 kohta)
b. työvuorokauden alkamisesta (8 §:n 4 kohta)
c. säännöllisen työajan sijoittamisesta lauantaille (8 §:n 5 kohta)
x. xxxxxxxxxxxxx työajan lepoajasta (ruokailutauko) ja virvoketauoista (8 §:n 6 ja 7 kohta)
e. keskimääräisestä työajasta sovittaessa säännöllisen vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäispituudesta sekä työajan tasoittumisjakson pituudesta (8 §:n 10 koh- ta)
x. xxxxxxxx työajan enimmäismääristä (8 §:n 11 kohta), kuitenkin niin, että saldokerty- mä on enintään +120 tuntia
x. xxxxxxxxxxxx työajan pidennyksen toteuttamistapa (8 §:n 12 kohta).
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika päivätyössä. 1. Säännöllinen työaika päivätyössä on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja enin- tään 37,5 tuntia viikossa.
2. Paikallisella sopimuksella voidaan sopia säännölliseksi työajaksi enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa, jolloin viikoittainen työ- aika lyhennetään keskimäärin 37,5 tuntiin viikossa liitteen 4 mukaisesti.
3. Päivittäinen säännöllinen työaika sijoitetaan klo 8 ja 17 välille, ellei ole perus- teltua syytä muuhun työaikasijoitteluun.
4. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi on kalenterivuorokausi, ellei pai- kallisesti toisin sovita.
45. Lauantait ja sunnuntait ovat lähtökohtaisesti vapaapäiviä. Jos yrityksen toimin- ta jatkuu myös viikonloppunaPalvelustarpeen sitä vaatiessa voidaan paikallisesti sopia, vapaat voidaan antaa muinakin viikonpäivinäettä lauantai voi olla työpäivä, kunhan vapaata on keskimäärin 2 päivää viikossajolloin viikkoa kohti annetaan toinen vapaapäivä, ja ne annetaan peräkkäisinä päivinäjoka pyritään järjestämään maanantaiksi.
56. Työntekijällä on oikeus 1/2–1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon, jonka aikana hän saa poistua työpaikalta. Ruokailutaukoa ei lueta työaikaan.
67. Työaikaan sisältyvä virvoketauko on kaksi kertaa päivässä.
78. Vapaapäiviä, jotka lyhentävät arkipyhäviikon säännöllistä viikoittaista työaikaa, ovat muulle arkipäivälle kuin lauantaille sijoittuvat: • uudenvuodenpäivä • loppiainen • pitkäperjantai • pääsiäismaanantai • vapunpäivä • helatorstai • juhannusaatto • jouluaatto • joulupäivä tapaninpäivä.• tapaninpäivä Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus – 19
89. Itsenäisyyspäivän viettämisestä noudatetaan mitä on sitä koskevassa laissa (388/1937) säädetty.
910. Käytettäessä kiinteää työaikaa voidaan paikallisesti sopia keskimääräisestä säännöllisestä työajasta. Keskimääräinen työaika ei lisää käytettävissä olevaa työaikaa, vaan siinä sijoitetaan säännöllistä työaikaa ennalta suunnitellulla ta- vallatavalla. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä, käytettäessä voidaan paikallisesti sopia vuoro-vuoro- kautisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista. Vuorokautinen säännöllinen työaika voi paikallisesti sopien olla enintään 10 tuntia. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava etukäteen suunnitelma työajan tasaamisesta (työtuntijärjestelmä) vähintään ajaksi, jonka kuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan tasaaminen voidaan toteuttaa enintään 12 viikon mittaisena ajanjaksona, ellei perustellus- ta syystä sovita käytettäväksi pidempää tasoittumisjaksoa. Mikäli työaikaa ei ta- soiteta sovitun jakson puitteissa, maksetaan ylittäviltä tunneilta palkka kuten viikoittaisesta ylityöstä. Ellei paikallisesti toisin sovita, muutoksesta työtuntijärjestelmään ilmoitetaan asianomaisille työntekijöille viikkoa ennen muutoksen toimeenpanoa.
11. Työntekijän suostumuksella tai paikallisesti sopien voidaan siirtyä liukuvaan työaikaan. Vuorokausiliukuma on +/- 4 h ja liukumasaldon enimmäismäärä on – 20 / + 40 h. Liukuvan työajan seurantajakso on 6 kuukautta. Paikallisesti seu- rantajaksoksi voidaan sopia enintään 12 kuukautta.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Säännöllinen työaika päivätyössä. 1. Säännöllinen työaika päivätyössä on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja enin- tään enintään 37,5 tuntia viikossa.
2. Paikallisella sopimuksella voidaan sopia säännölliseksi työajaksi enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja enintään 40 tuntia viikossa, jolloin viikoittainen työ- aika työaika lyhennetään keskimäärin 37,5 tuntiin viikossa liitteen 4 mukaisesti.
3. Päivittäinen säännöllinen työaika sijoitetaan klo 8 ja 17 välille, ellei ole perusteltua syytä muuhun työaikasijoitteluun.
4. Työviikko alkaa maanantaina. Työvuorokausi on kalenterivuorokausi, ellei pai- kallisesti paikallisesti toisin sovita.
45. Lauantait ja sunnuntait ovat lähtökohtaisesti vapaapäiviä. Jos yrityksen toimin- ta jatkuu myös viikonloppunaPalvelustarpeen sitä vaatiessa voidaan paikallisesti sopia, vapaat voidaan antaa muinakin viikonpäivinäettä lauantai voi olla työpäivä, kunhan vapaata on keskimäärin 2 päivää viikossajolloin viikkoa kohti annetaan toinen vapaapäivä, ja ne annetaan peräkkäisinä päivinäjoka pyritään järjestämään maanantaiksi.
56. Työntekijällä on oikeus 1/2–1 ½–1 tunnin pituiseen ruokailutaukoon, jonka aikana hän saa poistua työpaikalta. Ruokailutaukoa ei lueta työaikaan.
67. Työaikaan sisältyvä virvoketauko on kaksi kertaa päivässä.
78. Vapaapäiviä, jotka lyhentävät arkipyhäviikon säännöllistä viikoittaista työaikaa, ovat muulle arkipäivälle kuin lauantaille sijoittuvat: uudenvuodenpäivä loppiainen pitkäperjantai pääsiäismaanantai vapunpäivä helatorstai juhannusaatto jouluaatto joulupäivä tapaninpäivä-uudenvuodenpäivä -loppiainen -pitkäperjantai -pääsiäismaanantai -vapunpäivä -helatorstai -juhannusaatto -jouluaatto -joulupäivä -tapaninpäivä.
89. Itsenäisyyspäivän viettämisestä noudatetaan mitä on sitä koskevassa laissa (388/1937) säädetty.
910. Käytettäessä kiinteää työaikaa voidaan paikallisesti sopia keskimääräisestä säännöllisestä työajasta. Keskimääräinen työaika ei lisää käytettävissä olevaa työaikaa, vaan siinä sijoitetaan säännöllistä työaikaa ennalta suunnitellulla ta- vallatavalla. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä, käytettäessä voidaan paikallisesti sopia vuoro-vuorokautisen ja viikoittaisen työajan enimmäisrajoista. Vuorokautinen säännöllinen työaika voi paikallisesti sopien olla enintään 10 tuntia. Keskimääräistä työaikaa käytettäessä on laadittava etukäteen suunnitelma työajan tasaamisesta (työtuntijärjestelmä) vähintään ajaksi, jonka kuluessa säännöllinen työaika tasoittuu sovittuun keskimäärään. Työajan tasaaminen voidaan toteuttaa enintään 12 viikon mittaisena ajanjaksona, ellei perustellusta syystä sovita käytettäväksi pidempää tasoittumisjaksoa. Mikäli työaikaa ei tasoiteta sovitun jakson puitteissa, maksetaan ylittäviltä tunneilta palkka kuten viikoittaisesta ylityöstä. Ellei paikallisesti toisin sovita, muutoksesta työtuntijärjestelmään ilmoitetaan asianomaisille työntekijöille viikkoa ennen muutoksen toimeenpanoa.
11. Työntekijän suostumuksella tai paikallisesti sopien voidaan siirtyä liukuvaan työaikaan. Vuorokausiliukuma on +/- 4 h ja liukumasaldon enimmäismäärä on – 20 / +
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus