Taloustarkastus Mallilausekkeet

Taloustarkastus. Tilaaja teettää palveluntuottajien kustannusten kohdistamisen ja laskutuksen taloustarkastukset ulkopuolisella talousasiantuntijalla. Talousasiantuntija on salassapitovelvollinen myös suhteessa muihin tämän so- pimuksen osapuoliin tarkastuksen yhteydessä saamistaan luottamuksellisista tiedoista kohdan 12.1.2 mukaisesti. Tilaaja voi milloin tahansa sopimusaikana tai korkeintaan kolmen vuoden ajan sen päättymisestä määrätä tehtäväksi Allianssin tehtäviä tai dokumentaatiota koskevan tarkastuksen. Tilaajan määräämän tarkastuksen toteuttamiseksi sopimusosapuolten tulee järjestää tarkastajalle pääsy kaikkeen tarkastuksen kannalta tarpeelliseen ai- neistoon ja tiloihin. Jos tarkastuksessa käy ilmi, että laskutus tai maksatus on ollut virheellinen, maksaa tilaaja palveluntuottajille todelliset kustannukset tai perii ylimääräiset kustannukset takaisin. Tarkastuksesta aiheutuvat kustannukset ovat Tilaajan Allianssikustannuksia.
Taloustarkastus. Tilaaja voi milloin tahansa siihen saakka, kun on kulunut kolme (3) vuotta toteutusvai- heen sopimuksen päättymisestä, tai mikäli toteutusvaiheensopimusta ei tehdä, kehi- tysvaiheen sopimuksen päättymisestä, määrätä suoritettavaksi Taloustarkastuksen koskien mitä tahansa asiakirjoja, jolla voidaan todentaa Kaupallisen mallin toteutumi- nen. Rakentamisvaiheen kustannuksia koskeva taloustarkastus tulee tehdä ennen ta- loudellisen loppuselvityksen pitämistä. Taloustarkastuksen suorittaa ulkopuolinen ja riippumaton Taloustarkastaja. Taloustar- kastaja on salassapitovelvollinen Taloustarkastuksen yhteydessä saamistaan liike- ja ammattisalaisuuksista myös suhteessa muihin Sopimusosapuoliin. Taloustarkastajalla on oikeus saada nähtäväkseen kaikki Taloustarkastuksen kannalta tarpeellinen aineisto. Mikäli Taloustarkastuksessa havaitaan, että Palveluntuottajalle suoritetut maksut eivät ole vastanneet Kaupallista mallia, tulee Palveluntuottajan saada maksuihin asian kor- jaava lisäys tai Tilaajan tulee saada Kaupallisten Ehtojen toteutumiseen johtava hyvi- tys. Taloustarkastaja laatii Taloustarkastuksesta raportin, jossa Sopimusosapuolten liike- ja ammattisalaisuuksia paljastamatta Taloustarkastaja toteaa, ovatko hankkeen kau- palliset ehdot toteutuneet sopimuksenmukaisesti ja, mikäli näin ei ole, määrittää toi- menpiteet asian korjaamiseksi. Tilaaja maksaa Taloustarkastuksen kustannukset.

Related to Taloustarkastus

  • Lääkärintarkastukset Palkanmaksun edellytykset

  • Muut lääkärintarkastukset Ansionmenetyksen korvattavuuden edellytykset ovat seuraavat:

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Lakisääteiset lääkärintarkastukset Toimihenkilön kuukausipalkkaa ei vähennetä hänen työterveyshuoltolain (1383/2001) tarkoittamissa ja työterveyshuollon toimintasuunnitelmassa hyväksy- tyissä työsuhteen aikana suoritettavissa terveystarkastuksissa sekä niihin liittyvissä matkoissa menettämältään säännöllisiä työtunteja vastaavalta ajalta. Samoin menetellään tapauksissa, joissa on kysymys nuorista työntekijöistä xxxx- xxxxx laissa (998/93) ja säteilylaissa (592/91) tarkoitetuissa tutkimuksista. Samaa sääntöä noudatetaan lisäksi niissä tartuntatautilain (583/86) edellyttämässä tutkimuksissa, jotka johtuvat toimihenkilön siirtymisestä saman yrityksen sisällä työ- tehtävään, jossa kyseinen lääkärintarkastus vaaditaan. Toimihenkilölle, joka lähetetään edellä mainituissa lainkohdissa tarkoitettuihin tutki- muksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, suorittaa työn- antaja myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, maksaa työnantaja myös päivära- han. Matkakustannukset ja päiväraha korvataan 22 §:n mukaisesti. Mikäli tarkastus tapahtuu toimihenkilön vapaa-aikana, maksetaan toimihenkilölle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain 11 lu- vun 7 §:n mukaisen sairauspäivärahan määrää.

  • Palkankorotukset 2.1. Yleiskorotuksen suuruus ja ajankohta Vuosi 2022 Vuosi 2023

  • Saman sairauden uusiutuminen Mikäli lapsi sairastuu uudelleen samaan sairauteen työehtosopimuksiin tai alakohtaiseen käytäntöön perustuvan 30 päivän kuluessa, suoritetaan työehtosopimuksen sairausajan palkka myös lapsen hoidon osalta ilman karenssia, kuten se tapahtuisi työntekijän omankin sairauden osalta. Sopimuksen tarkoittamana saman sairauden uusimisena ei pidetä kahden tai useamman lapsen sairastumista peräkkäin alle 30 päivän välein samassa perheessä. Myöskään äidin tai isän ja lapsen peräkkäin sattuvat sairaudet eivät keskenään muodosta työehto- sopimuksen tarkoittamaa uusiutumistapausta. Sopimuksessa mainitulla lyhyellä tilapäisellä poissaololla tarkoitetaan yhden, kahden, kolmen tai neljän päivän poissaoloa. Poissaolon pituus on aina arvioitava tapaus tapaukselta ottaen huomioon muun muassa hoidon järjestämismahdollisuudet ja sairauden laatu. Sopimus ei siten merkitse automaattista oikeutta neljän päivän palkal- liseen enimmäispoissaoloon. Poissaolon ollessa sovittua pitemmän ei korvausta suoriteta. Xxxxxxxxxxxx on kuitenkin, ettei sairasta lasta voida aina jättää yksin lapsen sairauden jatkuessa pitempäänkin kuin sen ajan, jolta korvaus suoritetaan. Vuosilomalain 3 §:n luettelo työssäolopäivien veroisista päivistä ei sisällä lapsen sairastu- misesta johtuvia poissaolopäiviä. STK ja SAK ovat kuitenkin sopineet, että palkallinen poissaolo lapsen äkillisen sairastumisen johdosta ei vähennä äidin tai isän vuosiloman ansaitsemista. Tämän mukaan nämä poissaolopäivät rinnastetaan lain tarkoittamiin työssäolopäivien veroisiin päiviin.

  • Työvuoroluettelo 1. Työpaikalla on laadittava työvuoroluettelo, milloin se on työaikojen selvittämiseksi tarpeellista. Työvuoroluettelosta tulee ilmetä päivittäisen säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisajankohta, ruokailutauon pituus ja ajankohta sekä viikoittaiset vapaapäivät.

  • Kehittämistoiminta Työntekijöiden ja heidän edustajiensa tulee tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti voida osallistua työorganisaatioiden, teknologian, työolosuhteiden ja työtehtävien kehittämiseen ja muutoksen toteuttamiseen. Kehittämistoiminnan ja siihen mahdollisesti sisältyvän uuden teknologian soveltamisen yhteydessä tulee toimia mielekkään, vaihtelevan ja kehittävän työn sisällön sekä tuottavuuden parantamiseksi. Näin luodaan työntekijälle mahdollisuus kehittyä työssään ja lisätä valmiuksiaan uusiin työtehtäviin. Suoritettavat toimenpiteet eivät saa johtaa sellaiseen kokonaiskuormituksen lisääntymiseen, josta aiheutuu haittaa työntekijän terveydelle tai turvallisuudelle. Työpaikalla seurataan yhteistoiminnassa sopivin aikavälein tuottavuutta, tuotantoa ja henkilöstöä koskevaa kehitystä. Tarvittavista seurantajärjestelmistä ja tunnusluvuista sovitaan paikallisesti.

  • Vuosilomapalkka Kuukausipalkkaisella työntekijällä, jonka työaikaan sisältyy säännöllisenä työaikana tehtävää sunnuntai-, ilta-, yö- tai lauantaityötä, on oikeus saada em. tuntikohtaisia lisiä vastaava lisäys vuosilomapalkkaan ja vuosilomakorvaukseen. Tuntikohtaiset lisät otetaan huomioon siten, että varsinaisen kuukausipalkan perusteella laskettua vuosilomapalkkaa korotetaan sillä prosenttiluvulla, joka osoittaa, kuinka monta prosenttia lomanmääräytymisvuoden aikana maksetut tuntikohtaiset lisät ovat olleet samalta ajalta maksetuista varsinaisista säännöllisistä palkoista. Mikäli työsuhde ei vielä ole ollut voimassa edellisenä lomanmääräyty- misvuotena, lasketaan tuntikohtaisten lisien korotusosuus koko työsuhteen ajalta tai sellaiselta ajanjaksolta, joka osoittaa lisien keskimääräisen osuuden. Kuukausipalkkaisen työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus lasketaan aiemman vuosilomalain käytännön mukaisesti käyttäen jakajana 25:ttä ja ker- tojana lomapäivien lukumäärää, ellei paikallisesti sovita osakuukauden pal- kanlaskusäännön käyttämisestä. Käytettäessä jakajaa 25 tehdään kiinteän vuosilomapalkan tasaus työntekijän varsinaisen kuukausipalkan mukaiseksi seuraavan palkanmaksun yhteydessä aiemman vuosilomalain mukaisesti, milloin yhteenlasketut loma- ja kuukausipalkkaosuudet eivät vastaa varsinaista kuukausipalkkaa. Vuosilomapalkan laskennassa käytetään vuosilomalain laskentasääntöjä. Jos työntekijän vuosilomapalkka tai lomakorvaus määräytyy prosenttiperusteisena ja hän ansaitsee lomaa TES:n 18 §:n 2 c – e kohtien perusteella yli lakimääräisen (2 tai 2,5 arkipäivää/kk) tason, korotetaan lain mukaista 9 % tai 11,5 % lomapalkkaa tai lomakorvausta 0,38 % kutakin lain tason ylittävää lomapäivää kohden.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)