Teos ja lähioikeussuoja Mallilausekkeet

Teos ja lähioikeussuoja. Tekijänoikeuslain (jäljempänä ”TekL”) mukaan tekijänoikeus kuuluu sille, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen. Laissa on lueteltu seuraavat teostyypit: kaunokirjallinen teos, selittävä kirjallinen tai suullinen esitys, sävellys, näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennus- taiteen tuote, taidekäsityön tuote sekä taideteollisuuden tuo- te (1 §:n 1 mom.). Kyse on esimerkkiluettelosta, sillä lainkohdan mukaan teos voi ilmetä myös muulla tavalla.1 Tekijänoikeussuo- ja xxxxxx vain teoskynnyksen ylittäneitä teoksia, eli itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia.2 Ratkaisevaa suojan saamisen kannalta ei ole teoksen taiteellinen laatu, vaan se ilmaisumuoto, johon te- kijän luomistyö on johtanut. Suoja-aika on voimassa 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta.3 Teoksen oikeudenhaltijasta käytetään tekijänoikeuslaissa nimitystä tekijä. Tekijäksi katsotaan aina luonnollinen henkilö (teoksen luonut ihminen). Oikeushenkilö (kuten esimerkiksi valtio tai yhdistys) ei siis voi olla alkuperäinen teoksen oikeudenhaltija.4 Jos kaksi tai useampi on luonut teok- sen yhdessä ilman, että heidän osuutensa muodostavat itsenäisiä teoksia, on kyseessä yhteisteos.5 Tekijänoikeuslaki suojaa myös lähioikeuden haltijoita. Te- kijänoikeuden lähioikeudet ovat tekijänoikeuksille läheistä sukua olevia oikeuksia. Lähioikeuden haltijoita ovat muun muassa esit- tävät taiteilijat (TekL 45 §), äänitallenteen tuottajat (4G §), kuva- tallenteen tuottajat (4G a §) ja valokuvaajat (49 a §). Lähioikeuk- § sien osalta tämä selvitys keskittyy esittäviin taiteilijoihin. Esit- tävien taiteilijoiden kohdalla suojan kohteena on esittävän tai- teilijan esitys – tekijänoikeuteen rinnastuvaa teoskynnyksen ylittämistä tai omaperäisyyttä ei edellytetä.G Esittämisen koh- teena on kuitenkin oltava kirjallinen tai taiteellinen teos taikka kansanperinteen esitys. Esittäminen voi kohdistua mihin tahan- sa sellaiseen tekijänoikeuslain 1 §:n mukaiseen teoslajiin, joka voidaan esittää. Esimerkiksi sävellysteos voidaan esittää musii- kin keinoin ja näyttämöteos näyttelemisen keinoin.7 Tekijänoi- keuslakia säädettäessä esittävillä taiteilijoilla on ennen kaikkea ajateltu muusikkoja, laulajia, näyttelijöitä ja tanssijoita.8 Esittä- vien taiteilijoiden lähioikeuksien suoja-aika on 50 vuotta esitys- vuodesta ja äänitallenteille tehtyjen esitysten osalta 70 vuotta tallenteen julkaisuvuodesta.9 On syytä huomata, että useissa tilanteissa voi samanaikai- sesti olla kyse useista teoksista ja oikeuks...

Related to Teos ja lähioikeussuoja

  • Oikeus saada luottosopimusluonnos Teillä on oikeus saada pyynnöstä ja maksutta luottosopimusluonnos. Tätä säännöstä ei sovelleta, jos luo- tonantaja ei pyynnön esittämishetkellä ole halukas tekemään luottosopimusta teidän kanssanne.

  • Oikeuspaikka ja sovellettava laki Mikäli tätä luottosopimusta koskevia erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisillä neuvot- teluilla, riita-asiat ratkaistaan luotonsaajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Jollei luotonsaajalla ole kotipaikkakuntaa Suomessa, riita-asiat ratkaistaan luotonantajan kotipaikkakunnan käräjäoikeu- dessa.

  • Tuomioistuimen ulkopuoliset oikeussuojakeinot Luotonsaaja voi saattaa luoton yleisiä ehtoja ja luottosopimusta koskevan erimielisyyden kulutta- jariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kuluttajariitalautakunta Hämeentie 3 B PL 306 00531 Helsinki puh. 029 566 5200 xxx.xxxxxxxxxxxxxx.xx Luottosopimusta koskevissa erimielisyyksissä kuluttajan kannattaa olla yhteydessä kuluttajaneu- vontaan ennen kuluttajariitalautakuntaa, sillä kuluttajariitalautakunta voi jättää asian käsittele- mättä, jos kuluttaja ei ole ensin ollut yhteydessä kuluttajaneuvontaan.

  • Sovellettava laki ja oikeuspaikka Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Tästä sopimuk- sesta aiheutuvat erimielisyydet, joita ei saada ratkaistua neuvotte- luteitse, ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen 18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa 4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka. 18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti. 18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli: a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä; b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä; c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi; d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen; e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa. 18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin. 18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.

  • Omistus- ja hallintaoikeus Omistusoikeus kiinteistöön siirtyy ostajalle, kun kaupunginjohtajan kiinteistön myyntiä koskeva päätös on saanut lainvoiman ja kauppahinta kokonaisuudes- saan on maksettu. Xxxxxxxxxxxxxx siirtyy ostajalle kauppakirjan allekirjoittamisesta lukien.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Luottamusmiehen oikeus saada tietoja 1. Jos syntyy epäselvyyttä tai erimielisyyttä työntekijöiden palkasta tai muista työ- suhteeseen liittyvistä asioista, on luottamusmiehelle annettava kaikki erimielisyy- den kohteena olevan tapauksen selvittämiseen vaikuttavat tiedot. 2. Luottamusmiehellä on oikeus saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seu- raavat tiedot edustamistaan yhteisön työntekijöistä: 1) Työntekijän suku- ja etunimet. 2) Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä sekä irtisanotuista ja lomautetuis- ta työntekijöistä. Määräaikaisten työsuhteiden osalta ilmoitetaan työsuhteen sovittu kestoaika sekä määräaikaisuuden peruste. Määräaikaisia työsopimuk- sia koskevat tiedot annetaan pyydettäessä ja korkeintaan kerran vuodessa. 3) Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuu- luu. 4) Työehtosopimuksen mukaisista palkanosista palkanosakohtainen tilasto pal- kanosien saajien lukumäärästä ja keskimääräisestä palkanosasta. Tiedot an- netaan pyydettäessä ja korkeintaan kerran vuodessa, minkä lisäksi tietojen antamisen edellytyksenä on, että annettavien tietojen henkilömäärä on vähin- tään 6. 5) Yhteisön koko- ja osa-aikatyöntekijöiden lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Tämä koskee myös puolen vuoden aikana työssä olleita erikseen työhön kut- suttavia tai muuta tilapäistä henkilöstöä. 3. Kohdissa 1 ja 3 tarkoitetut tiedot on luottamusmiehellä oikeus saada kerran vuo- dessa työehtosopimuksen tultua alalla solmituksi ja sen aiheuttamien muutosten tultua yhteisössä toteutetuksi tänä ajankohtana työsuhteessa olevista toimihenki- löistä. Uusien työntekijöiden osalta on luottamusmiehellä oikeus saada kohdissa 1 ja 3 mainitut tiedot ainakin neljännesvuosittain. Luottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään selvitys siitä, millaisia tietoja työhönoton yhteydessä kerätään. 4. Mikäli yhteisössä on edellä 2 §:n perusteella valittu useampia luottamusmiehiä, sovitaan työnantajan ja luottamusmiesten kesken niistä periaatteista, millä tiedot eri luottamusmiesten kesken jaetaan. 5. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin lainsäädännön tarkoittamalla luotta- musmiehellä perehtyä hätä- ja sunnuntaityöstä, ylityöstä ja niistä maksetuista ko- rotetusta palkasta laadittuun luetteloon. 6. Luottamusmiehen on pidettävä edellä olevan perusteella tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina.

  • Peruuttamisoikeus Teillä on oikeus peruuttaa luottosopimus 14 päivän kuluessa. Kyllä Ennenaikainen takaisinmaksu: Teillä on milloin tahansa oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin kokonaisuudessaan tai osittain. Kyllä

  • Sopimuksen voimaantulo ja voimassaoloaika Tarkasta sopimuksesta tai tilausvahvistuksesta, milloin sopimus tulee voimaan ja onko se voimassa toistaiseksi vai määräajan.