Common use of TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS Clause in Contracts

TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS. Xxxxxxxx toimitus on viivästynyt, jos palvelua ei ole toimi- tettu sovittuna ajankohtana eikä tämä johdu asiakkaasta tai hänen vastuullaan olevasta seikasta. Asiakkaalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos Digita tai Di- gitan käyttämä sopijakumppani osoittaa viivästyksen joh- tuneen sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ole- vasta esteestä, jota sen ei kohtuudella voida edellyttää ot- taneen huomioon sopimusta tehtäessä ja jonka seurauk- sia se ei ole kohtuudella voinut välttää tai voittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ylivoimainen este taikka asiakkaan toi- minnasta, laiminlyönnistä, päätelaitteen, sisäverkon tai vastaanottoantennin puutteellisuudesta taikka kolman- nesta osapuolesta johtuva viivästys. Jos kertamaksullinen palvelu tai sen osa viivästyy Digitan tuottamuksesta yli kaksi (2) viikkoa ja viivästyksestä on ai- heutunut asiakkaalle kustannuksia, asiakkaalla on oikeus vaatia Digitalta viivästyssakkoa, joka on 1 % myöhästy- neen toimitusosan hinnasta jokaiselta täydeltä viivästy- neeltä viikolta, kuitenkin yhteensä enintään 10 viikolta. Ta- sasuuruisin kuukausittaisin maksuin maksettavan toimi- tuksen maksuvelvollisuus alkaa toteutuneesta toimituspäi- västä. Tällöin 1 %:n viivästyssakko maksetaan edellä mai- nitulla tavalla kuukausimaksusta. Asiakkaalla ei ole oikeutta viivästyssakkoon, jos asiak- kaalle on hänen suostumuksellaan toimitettu lisämaksutta vastaava palvelu viivästyksen ajaksi tai muu hyvitys. Viivästyksen aiheuttamasta todellisesta välittömästä va- hingosta asiakkaalla on oikeus saada vahingonkorvausta vain siltä osin, kun vahinko ylittää viivästyssakon määrän. Asiakas on velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen va- hingon. Digita ei ole velvollinen maksamaan korvausta välillisistä tai epäsuorista vahingoista, kuten esimerkiksi saamatta jääneestä tuotosta tai voitosta, liikevaihdon vähentymi- sestä tai muista vastaavista vahingoista.

Appears in 2 contracts

Samples: Maksu Tv Palveluiden Yleiset Sopimusehdot, Maksu Tv Palveluiden Yleiset Sopimusehdot

TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS. Xxxxxxxx toimitus on viivästynyt, jos palvelua ei ole toimi- tettu sovittuna ajankohtana eikä tämä johdu asiakkaasta tai hänen vastuullaan olevasta seikasta. Asiakkaalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos Digita tai Di- gitan käyttämä sopijakumppani osoittaa viivästyksen joh- tuneen sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ole- vasta esteestä, jota sen ei kohtuudella voida edellyttää ot- taneen huomioon sopimusta tehtäessä ja jonka seurauk- sia se ei ole kohtuudella voinut välttää tai voittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ylivoimainen este taikka asiakkaan toi- minnasta, laiminlyönnistä, päätelaitteen, sisäverkon tai vastaanottoantennin puutteellisuudesta taikka kolman- nesta osapuolesta johtuva viivästys8.1. Jos kertamaksullinen palvelu myyjä ei sovittuna aikana voi täyttää suoritustaan lainkaan tai sen jol- takin osalta, tai ostaja ei voi ottaa myyjän suoritusta vastaan sovittu- na aikana, tai jos viivästys näyttää todennäköiseltä, tästä on viipymät- tä ilmoitettava toiselle osapuolelle. 8.2. Jos myyjän viivästyksen vuoksi ta- vara on luovuttamatta tai asennus- työ suorittamatta ajankohtana, jona hinta tai osa viivästyy Digitan tuottamuksesta yli kaksi (2) viikkoa ja viivästyksestä on ai- heutunut asiakkaalle kustannuksiasiitä sopimuksen mu- kaan erääntyy maksettavaksi, asiakkaalla osta- jalla on oikeus vaatia Digitalta viivästyssakkoapidättyä maksusta. kunnes myyjän vastaava suoritus tapahtuu. Jos suoritus on viivästy- nyt vain osaksi, ostaja ei kuiten- kaan saa pidättyä maksusta siltä osin kuin se ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on vii- västyksen perusteella oikeus. Suo- rituksen jälkeenkin ostajalla on oi- keus pidättyä maksamasta sellaista osaa hinnasta, joka on tarpeen vii- västykseen perustuvan korvaus- vaatimuksen vakuudeksi. 8.3. Jos myyjän suoritus viivästyy, osta- jalla on aina oikeus vakiokorvauk- seen, paitsi jos viivästys johtuu kohdassa 8.5. tarkoitetusta ylivoi- maisesta esteestä. Vakiokorvauk- sen määrä on ensimmäisen viiväs- tyskuukauden kultakin alkaneelta viivästysviikolta 0,5 prosenttia vii- västynyttä suoritusta vastaavasta osasta hintaa ja tämän jälkeen kul- takin alkaneelta viivästysviikolta 1 % myöhästy- neen toimitusosan hinnasta jokaiselta täydeltä viivästy- neeltä viikoltaprosentti vastaavasta osasta hin- taa. 8.4. Vakiokorvauksen enimmäismäärä on 10 prosenttia 8.3 kohdassa tar- koitetusta osasta hintaa. 8.5. Myyjällä ei kuitenkaan ole velvolli- suutta maksaa vakiokorvausta tai muuta vahingonkorvausta, jos myy- jä osoittaa, että suorituksen viiväs- tys johtuu myyjän vaikutusmahdol- lisuuksien ulkopuolella olevasta es- teestä, (mm. tuuliolosuhteet ja ve- denkorkeus) jota tämän ei kohtuu- della voida edellyttää ottaneen huomioon sopimuksentekohetkellä ja jonka seurauksia myyjä ei myös- kään kohtuudella olisi voinut välttää eikä voittaa. Jos myyjä ei viipymät- tä ilmoita tällaisen ylivoimaisen es- teen alkamisesta ostajalle, myyjä ei voi vedota siihen vapauttamispe- rusteena. 8.6. Xxxxxx saa purkaa sopimuksen myyjän viivästyksen vuoksi, jos sii- tä aiheutuu hänelle olennaista hait- taa. Jos sopimuksen kohteena ole- vat elementit on valmistettava tai hankittava erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa tai toivomusten- sa mukaisesti eikä myyjä voi ilman huomattavaa tappiota käyttää niitä hyväkseen muulla tavoin, ostaja ei saa purkaa sopimusta, ellei viiväs- tys ole kestänyt yli 60 päivää. Osta- ja saa kuitenkin yhteensä enintään 10 viikoltapurkaa sopimuk- sen jo ennen kuin viivästys on kes- tänyt yli 60 päivää, jos hän joutuisi kohtuuttomaan tilanteeseen sen vuoksi, että hänen olisi pysyttävä sopimuksessa. Ta- sasuuruisin kuukausittaisin maksuin maksettavan toimi- tuksen maksuvelvollisuus alkaa toteutuneesta toimituspäi- västäJos viivästynyt ta- vara voidaan hankaluudetta korva- ta muualta hankittavalla vastaaval- la tavaralla, ostajalla on sen osalta oikeus purkaa sopimus, jollei tava- raa ole toimitettu hänen asetta- mansa kohtuullisen lisäajan kulu- essa. Tällöin 1 %Asennustyön viivästyessä ostaja saa purkaa sopimuksen sen osalta kuluttajansuojalain 8 luvun 9 §:n viivästyssakko maksetaan edellä mai- nitulla tavalla kuukausimaksustamukaisin edellytyksin. 8.7. Asiakkaalla ei ole oikeutta viivästyssakkoonJos ostaja purkaa sopimuksen ko- konaan tai osaksi eikä myyjän jo tekemää suoritusta voida palauttaa olennaisesti muuttumattomana tai ilman, jos asiak- kaalle on hänen suostumuksellaan toimitettu lisämaksutta vastaava palvelu viivästyksen ajaksi tai muu hyvitys. Viivästyksen aiheuttamasta todellisesta välittömästä va- hingosta asiakkaalla että ostajalle aiheutuu olen- naista haittaa, myyjällä on oikeus saada vahingonkorvausta vain siltä osinsuorituksestaan korvaus, kun vahinko ylittää viivästyssakon määrän. Asiakas on velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen va- hingon. Digita ei ole velvollinen maksamaan korvausta välillisistä tai epäsuorista vahingoista, kuten esimerkiksi saamatta jääneestä tuotosta tai voitosta, liikevaihdon vähentymi- sestä tai muista vastaavista vahingoistajo- ka vastaa sen arvoa ostajalle.

Appears in 2 contracts

Samples: Sales Contracts, Sales Contracts

TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS. Xxxxxxxx toimitus 12.1 Jos myyjä ei sovittuna aikana voi täyt- tää suoritustaan lainkaan tai joltakin osal- ta, tai ostaja ei voi ottaa myyjän suoritusta vastaan sovittuna aikana tai jos viivästys näyttää todennäköiseltä, tästä on viivästynytviipy- mättä ilmoitettava toiselle osapuolelle. Viivästyksen syy ja uusi toimitusajankohta on aina ilmoitettava kirjallisesti. 12.2 Jos myyjän viivästyksen vuoksi tavara on luovuttamatta tai asennustyö suoritta- matta ajankohtana, jona hinta tai osa siitä sopimuksen mukaan erääntyy maksetta- vaksi, ostajalla on oikeus pidättyä mak- susta, kunnes myyjän vastaava suoritus tapahtuu. Jos suoritus on viivästynyt vain osaksi, ostaja ei kuitenkaan saa pidättyä maksusta siltä osin kuin se ilmeisesti ylit- tää ne vaatimukset, joihin hänellä on vii- västyksen perusteella oikeus. Suorituksen jälkeenkin ostajalla on oikeus pidättyä maksamasta sellaista osaa hinnasta, joka on tarpeen viivästykseen perustuvan kor- vausvaatimuksen vakuudeksi. 12.3 Jos myyjän suoritus viivästyy, ostajalla on aina oikeus vakiokorvaukseen, paitsi jos viivästys johtuu kohdassa 12.7 tarkoi- tetusta ylivoimaisesta esteestä. Vakiokor- vauksen määrä on ensimmäisen viiväs- tyskuukauden kultakin alkaneelta viiväs- tysviikolta 0,5 prosenttia viivästynyttä suo- ritusta vastaavasta osasta hintaa ja tämän jälkeen kultakin alkaneelta viivästysviikolta 1 prosentti vastaavasta osasta hintaa. 12.4 Jos viivästys tavaran luovutuksessa tai sen asennuksessa viivästyttää muiden, jo toimitettujen tavaroiden asennusta, vakio- korvauksen määrä lasketaan sellaisesta osasta hintaa, johon on luettu mukaan kyseisten tavaroiden osuus ja niiden asennus, mikäli asennus kuuluu myyjän velvollisuuksiin. 12.5 Vakiokorvauksen enimmäismäärä on 10 prosenttia 12.3 ja 12.4 kohdissa tarkoi- tetusta osasta hintaa. 12.6 Vakiokorvauksen estämättä ostaja voi kuitenkin vaatia näyttämäänsä todellista vahinkoa vastaavan korvauksen kulutta- jansuojalain 9 luvun 11 §:n mukaisesti. 12.7 Myyjällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta maksaa vakiokorvausta tai muuta vahin- gonkorvausta, jos palvelua ei ole toimi- tettu sovittuna ajankohtana eikä tämä johdu asiakkaasta tai hänen vastuullaan myyjä osoittaa, että suorituksen viivästys johtuu myyjän vaiku- tusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta seikasta. Asiakkaalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos Digita tai Di- gitan käyttämä sopijakumppani osoittaa viivästyksen joh- tuneen sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ole- vasta esteestä, jota sen tämän ei kohtuudella voida edellyttää ot- taneen ottaneen huomioon sopimusta tehtäessä sopimuk- sentekohetkellä ja jonka seurauk- sia se seurauksia myyjä ei ole myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai vält- tää eikä voittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ylivoimainen este taikka asiakkaan toi- minnastaJos myyjä ei viipymättä ilmoita kirjallisesti tällaisen ylivoimaisen esteen alkamisesta ostajalle, laiminlyönnistämyyjä ei voi vedota siihen vapauttamispe-rusteena. 12.8 Ostaja saa purkaa sopimuksen myyjän viivästyksen vuoksi, päätelaitteen, sisäverkon tai vastaanottoantennin puutteellisuudesta taikka kolman- nesta osapuolesta johtuva viivästysjos siitä aiheutuu hä- nelle olennaista haittaa. Jos kertamaksullinen palvelu sopimuksen kohteena olevat tavarat on valmistettava tai hankittava erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa tai toivomustensa mu- kaisesti eikä myyjä voi ilman huomattavaa tappiota käyttää niitä hyväkseen muulla tavoin, ostaja ei saa purkaa sopimusta, ellei viivästys ole kestänyt yli 60 päivää. Xxxxxx saa kuitenkin purkaa sopimuksen jo ennen kuin viivästys on kestänyt yli 60 päivää, jos hän joutuisi kohtuuttomaan tilanteeseen sen osa viivästyy Digitan tuottamuksesta yli kaksi (2) viikkoa vuoksi, että hänen olisi pysyttävä sopimuksessa. Jos viivästynyt tavara voidaan hankaluudetta korjata muualta hankittavalla vastaavalla tavaral- la, ostajalla on sen osalta oikeus purkaa sopimus, jollei tavaraa ole toimitettu hä- nen asettamansa kohtuullisen lisäajan kuluessa. Asennustyön viivästyessä osta- ja viivästyksestä on ai- heutunut asiakkaalle kustannuksia, asiakkaalla on oikeus vaatia Digitalta viivästyssakkoa, joka on 1 % myöhästy- neen toimitusosan hinnasta jokaiselta täydeltä viivästy- neeltä viikolta, kuitenkin yhteensä enintään 10 viikolta. Ta- sasuuruisin kuukausittaisin maksuin maksettavan toimi- tuksen maksuvelvollisuus alkaa toteutuneesta toimituspäi- västä. Tällöin 1 %saa purkaa sopimuksen sen osalta ku- luttajansuojalain 8 luvun 9 §:n viivästyssakko maksetaan edellä mai- nitulla tavalla kuukausimaksusta. Asiakkaalla ei ole oikeutta viivästyssakkoonmukaisin edellytyksin. 12.9 Jos ostaja purkaa sopimuksen koko- naan tai osaksi eikä myyjän jo tekemää suoritusta voida palauttaa olennaisesti muuttumattomana tai ilman, jos asiak- kaalle on hänen suostumuksellaan toimitettu lisämaksutta vastaava palvelu viivästyksen ajaksi tai muu hyvitys. Viivästyksen aiheuttamasta todellisesta välittömästä va- hingosta asiakkaalla että ostajalle aiheutuu olennaista haittaa, myyjällä on oikeus saada vahingonkorvausta vain suorituksestaan korvaus, joka vastaa sen arvoa ostajalle. 12.10 Jos ostaja purkaa sopimuksen koko- naan tai osaksi siltä osinosin kuin se on täyt- tämättä, kun vahinko ylittää viivästyssakon määrän. Asiakas hänellä on velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen va- hingon. Digita ei ole velvollinen maksamaan korvausta välillisistä oikeus saada myyjältä käyttöönsä sellaiset rakennusta koskevat piirustukset ja muut erityiset ohjeet tai epäsuorista vahingoistatie- dot, kuten esimerkiksi saamatta jääneestä tuotosta tai voitosta, liikevaihdon vähentymi- sestä tai muista vastaavista vahingoistajotka ovat tarpeen jäljellä olevien töi- den suorittamiseksi.

Appears in 2 contracts

Samples: General Terms and Conditions, General Terms and Conditions

TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS. Xxxxxxxx toimitus 8.1. Jos myyjä ei sovittuna aikana voi täyttää suoritustaan lainkaan tai joltakin osalta, tai ostaja ei voi ottaa myyjän suoritusta vastaan sovittuna aikana, tai jos viivästys näyttää todennäköiseltä, tästä on viivästynytviipymättä ilmoitettava toiselle osapuolelle. 8.2. Jos myyjän viivästyksen vuoksi tavara on luovuttamatta tai asennustyö suorittamatta ajankohtana, jona hinta tai osa siitä sopimuksen mukaan erääntyy maksettavaksi, ostajalla on oikeus pidättyä maksusta. kunnes myyjän vastaava suoritus tapahtuu. Jos suoritus on viivästynyt vain osaksi, ostaja ei kuitenkaan saa pidättyä maksusta siltä osin kuin se ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on viivästyksen perusteella oikeus. Suorituksen jälkeenkin ostajalla on oikeus pidättyä maksamasta sellaista osaa hinnasta, joka on tarpeen viivästykseen perustuvan korvausvaatimuksen vakuudeksi. 8.3. Jos myyjän suoritus viivästyy, ostajalla on aina oikeus vakiokorvaukseen, paitsi jos viivästys johtuu kohdassa 8.5. tarkoitetusta ylivoimaisesta esteestä. Vakiokorvauksen määrä on ensimmäisen viivästyskuukauden kultakin alkaneelta viivästysviikolta 0,5 prosenttia viivästynyttä suoritusta vastaavasta osasta hintaa ja tämän jälkeen kultakin alkaneelta viivästysviikolta 1 prosentti vastaavasta osasta hintaa. 8.4. Vakiokorvauksen enimmäismäärä on 10 prosenttia 8.3 kohdassa tarkoitetusta osasta hintaa. 8.5. Myyjällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta maksaa vakiokorvausta tai muuta vahingonkorvausta, jos palvelua ei ole toimi- tettu sovittuna ajankohtana eikä tämä johdu asiakkaasta tai hänen vastuullaan olevasta seikasta. Asiakkaalla ei ole oikeutta korvaukseenmyyjä osoittaa, jos Digita tai Di- gitan käyttämä sopijakumppani osoittaa viivästyksen joh- tuneen sen että suorituksen viivästys johtuu myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ole- vasta olevasta esteestä, (mm. tuuliolosuhteet ja vedenkorkeus) jota sen tämän ei kohtuudella voida edellyttää ot- taneen ottaneen huomioon sopimusta tehtäessä sopimuksentekohetkellä ja jonka seurauk- sia se seurauksia myyjä ei ole myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai eikä voittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ylivoimainen este taikka asiakkaan toi- minnastaJos myyjä ei viipymättä ilmoita tällaisen ylivoimaisen esteen alkamisesta ostajalle, laiminlyönnistämyyjä ei voi vedota siihen vapauttamisperusteena. 8.6. Xxxxxx saa purkaa sopimuksen myyjän viivästyksen vuoksi, päätelaitteen, sisäverkon tai vastaanottoantennin puutteellisuudesta taikka kolman- nesta osapuolesta johtuva viivästysjos siitä aiheutuu hänelle olennaista haittaa. Jos kertamaksullinen palvelu sopimuksen kohteena olevat elementit on valmistettava tai hankittava erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa tai toivomustensa mukaisesti eikä myyjä voi ilman huomattavaa tappiota käyttää niitä hyväkseen muulla tavoin, ostaja ei saa purkaa sopimusta, ellei viivästys ole kestänyt yli 60 päivää. Ostaja saa kuitenkin purkaa sopimuksen jo ennen kuin viivästys on kestänyt yli 60 päivää, jos hän joutuisi kohtuuttomaan tilanteeseen sen osa viivästyy Digitan tuottamuksesta yli kaksi (2) viikkoa ja viivästyksestä vuoksi, että hänen olisi pysyttävä sopimuksessa. Jos viivästynyt tavara voidaan hankaluudetta korvata muualta hankittavalla vastaavalla tavaralla, ostajalla on ai- heutunut asiakkaalle kustannuksiasen osalta oikeus purkaa sopimus, asiakkaalla on oikeus vaatia Digitalta viivästyssakkoa, joka on 1 % myöhästy- neen toimitusosan hinnasta jokaiselta täydeltä viivästy- neeltä viikolta, kuitenkin yhteensä enintään 10 viikoltajollei tavaraa ole toimitettu hänen asettamansa kohtuullisen lisäajan kuluessa. Ta- sasuuruisin kuukausittaisin maksuin maksettavan toimi- tuksen maksuvelvollisuus alkaa toteutuneesta toimituspäi- västä. Tällöin 1 %Asennustyön viivästyessä ostaja saa purkaa sopimuksen sen osalta kuluttajansuojalain 8 luvun 9 §:n viivästyssakko maksetaan edellä mai- nitulla tavalla kuukausimaksustamukaisin edellytyksin. 8.7. Asiakkaalla ei ole oikeutta viivästyssakkoonJos ostaja purkaa sopimuksen kokonaan tai osaksi eikä myyjän jo tekemää suoritusta voida palauttaa olennaisesti muuttumattomana tai ilman, jos asiak- kaalle on hänen suostumuksellaan toimitettu lisämaksutta vastaava palvelu viivästyksen ajaksi tai muu hyvitys. Viivästyksen aiheuttamasta todellisesta välittömästä va- hingosta asiakkaalla että ostajalle aiheutuu olennaista haittaa, myyjällä on oikeus saada vahingonkorvausta vain siltä osinsuorituksestaan korvaus, kun vahinko ylittää viivästyssakon määränjoka vastaa sen arvoa ostajalle. 8.8. Asiakas Toimitusaika on velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen va- hingonohjeellinen ja suuntaa antava, myyjä antaa vahvan arvion, johon pyritään. Digita ei ole velvollinen maksamaan korvausta välillisistä tai epäsuorista vahingoista, kuten esimerkiksi saamatta jääneestä tuotosta tai voitosta, liikevaihdon vähentymi- sestä tai muista vastaavista vahingoistaTilaukset käsitellään saapumisjärjestyksessä ja ostajan toimitusaikatoiveet pyritään toteuttamaan.

Appears in 1 contract

Samples: Sales Contracts

TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS. Xxxxxxxx 10.1 Tavara toimitetaan osapuolten sopimana toimitusaikana. 10.2 Jos myyjä ei sovittuna toimitusaikana voi toimittaa tavaraa lainkaan tai joltakin osalta, tai ostaja ei voi ottaa tavaraa vastaan sovittuna aikana, tai jos viivästys näyttää todennäköiseltä, on uusi toimitusajankohta viipymättä ilmoitettava toiselle osapuolelle. 10.3 Jos myyjän viivästyksen vuoksi tavara on luovuttamatta ajankohtana, jona hinta tai osa siitä sopimuksen mukaan erääntyy maksettavaksi, ostajalla on oikeus pidättyä maksusta, kunnes myyjän vastaava suoritus tapahtuu. Jos toimitus on viivästynytviivästynyt vain osaksi, ostaja ei kuitenkaan saa pidättyä maksusta siitä osin kuin se ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on viivästyksen perusteella oikeus. Toimituksen jälkeenkin ostajalla on oikeus pidättyä maksamasta sellaista osaa hinnasta, joka on tarpeen viivästykseen perustuvan korvausvaatimuksen vakuudeksi. 10.4 Jos myyjän toimitus viivästyy, ostajalla on aina oikeus vakiokorvaukseen, paitsi jos viivästys johtuu kohdassa 10.6 tarkoitetusta ylivoimaisesta esteestä. Vakiokorvauksen määrä on kultakin alkaneelta viivästysviikolta yksi prosentti viivästynyttä toimitusta vastaavasta osasta hintaa, kuitenkin enintään 10 prosenttia vastaavasta osasta hintaa. 10.5 Vakiokorvauksen estämättä ostaja voi kuitenkin vaatia näyttämäänsä todellista vahinkoa vastaavan korvauksen kuluttajansuojalain 5 luvun 10 §:n mukaisesti. 10.6 Myyjällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta maksaa vakiokorvausta tai muuta vahingonkorvausta, jos palvelua ei ole toimi- tettu sovittuna ajankohtana eikä tämä johdu asiakkaasta tai hänen vastuullaan olevasta seikasta. Asiakkaalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos Digita tai Di- gitan käyttämä sopijakumppani myyjä osoittaa toimituksen viivästyksen joh- tuneen sen johtuvan myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ole- vasta olevasta esteestä, jota sen tämän ei kohtuudella voida edellyttää ot- taneen ottaneen huomioon sopimusta tehtäessä sopimuksentekohetkellä ja jonka seurauk- sia se seurauksia myyjä ei ole myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai eikä voittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ylivoimainen este taikka asiakkaan toi- minnasta, laiminlyönnistä, päätelaitteen, sisäverkon tai vastaanottoantennin puutteellisuudesta taikka kolman- nesta osapuolesta johtuva viivästys. Jos kertamaksullinen palvelu tai sen osa viivästyy Digitan tuottamuksesta yli kaksi (2) viikkoa ja viivästyksestä on ai- heutunut asiakkaalle kustannuksia, asiakkaalla on oikeus vaatia Digitalta viivästyssakkoa, joka on 1 % myöhästy- neen toimitusosan hinnasta jokaiselta täydeltä viivästy- neeltä viikolta, kuitenkin yhteensä enintään 10 viikolta. Ta- sasuuruisin kuukausittaisin maksuin maksettavan toimi- tuksen maksuvelvollisuus alkaa toteutuneesta toimituspäi- västä. Tällöin 1 %:n viivästyssakko maksetaan edellä mai- nitulla tavalla kuukausimaksusta. Asiakkaalla ei ole oikeutta viivästyssakkoon. 10.7 Ostaja saa purkaa kaupan myyjän viivästyksen vuoksi, jos asiak- kaalle sopimusrikkomus on hänen suostumuksellaan toimitettu lisämaksutta vastaava palvelu olennainen. 10.8 Ostaja saa niin ikään purkaa kaupan, jos hän on asettanut myyjälle kohtuullisen pituisen lisäajan tavaran luovutusta varten eikä tavaraa luovuteta lisäajan kuluessa. 10.9 Ostaja ei saa purkaa kauppaa eikä vaatia vahingonkorvausta viivästyksen ajaksi vuoksi, ellei hän kohtuullisessa ajassa tavaran luovutuksesta ilmoita vaatimuksistaan myyjälle tai muu hyvitys. Viivästyksen aiheuttamasta todellisesta välittömästä va- hingosta asiakkaalla on oikeus saada vahingonkorvausta vain siltä osin, kun vahinko ylittää viivästyssakon määrän. Asiakas on velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen va- hingon. Digita ei ole velvollinen maksamaan korvausta välillisistä tai epäsuorista vahingoista, kuten esimerkiksi saamatta jääneestä tuotosta tai voitosta, liikevaihdon vähentymi- sestä tai muista vastaavista vahingoistatämän edustajalle.

Appears in 1 contract

Samples: Laatta Ja Oheistuotteiden Kuluttajakaupan Yleiset Sopimusehdot

TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS. Xxxxxxxx toimitus 11.1 Jos myyjä ei sovittuna aikana voi täyttää suoritustaan lainkaan tai joltakin osalta, tai ostaja ei voi ottaa myyjän suoritusta vastaan sovittuna aikana, tai jos viivästys näyttää todennäköiseltä, tästä on viivästynytviipy- mättä ilmoitettava toiselle osapuolelle. Viivästyksen syy ja uusi toimitusajankohta on aina ilmoitettava kirjallisesti. 11.2 Jos myyjän viivästyksen vuoksi tavara on luovuttamatta tai asennustyö suoritta- matta ajankohtana, jona hinta tai osa siitä sopimuksen mukaan erääntyy maksetta- vaksi, ostajalla on oikeus pidättyä mak- susta. kunnes myyjän vastaava suoritus tapahtuu. Jos suoritus on viivästynyt vain osaksi, ostaja ei kuitenkaan saa pidättyä maksusta siltä osin kuin se ilmeisesti ylit- tää ne vaatimukset, joihin hänellä on vii- västyksen perusteella oikeus. Suorituk- sen jälkeenkin ostajalla on oikeus pidät- tyä maksamasta sellaista osaa hinnasta, joka on tarpeen viivästykseen perustuvan korvausvaatimuksen vakuudeksi. 11.3 Jos myyjän suoritus viivästyy, ostajalla on aina oikeus vakiokorvaukseen, paitsi jos viivästys johtuu kohdassa 11.7 tarkoite- tusta ylivoimaisesta esteestä. Vakiokor- vauksen määrä on ensimmäisen viiväs- tyskuukauden kultakin alkaneelta viiväs- tysviikolta 0,5 prosenttia viivästynyttä suoritusta vastaavasta osasta hintaa ja tämän jälkeen kultakin alkaneelta viiväs- tysviikolta 1 prosentti vastaavasta osasta hintaa. 11.4 Jos viivästys tavaran luovutuksesta tai sen asennuksesta viivästyttää muiden, jo toimitettujen tavaroiden asennusta, va- kiokorvauksen määrä lasketaan sellaises- ta osasta hintaa, johon on luettu mukaan kyseisten tavaroiden osuus ja niiden asennus, mikäli asennus kuuluu myyjän velvollisuuksiin. 11.5 Vakiokorvauksen enimmäismäärä on 10 prosenttia 11.3 ja 11.4 kohdissa tarkoite- tusta osasta hintaa. 11.6 Vakiokorvauksen estämättä ostaja voi kuitenkin vaatia näyttämäänsä todellista vahinkoa vastaavan korvauksen kulutta- jansuojalain 9 luvun 11 §:n mukaisesti. 11.7 Myyjällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta maksaa vakiokorvausta tai muuta vahin- gonkorvausta, jos palvelua ei ole toimi- tettu sovittuna ajankohtana eikä tämä johdu asiakkaasta tai hänen vastuullaan olevasta seikasta. Asiakkaalla ei ole oikeutta korvaukseenmyyjä osoittaa, jos Digita tai Di- gitan käyttämä sopijakumppani osoittaa viivästyksen joh- tuneen sen vaikutusmahdollisuuksien että suorituksen viivästys johtuu myyjän vai- kutusmahdollisuuksien ulkopuolella ole- vasta esteestä, jota sen tämän ei kohtuudella voida edellyttää ot- taneen ottaneen huomioon sopimusta tehtäessä sopi- muksentekohetkellä ja jonka seurauk- sia se seurauksia myyjä ei ole myöskään kohtuudella voinut olisi voi- nut välttää tai eikä voittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ylivoimainen este taikka asiakkaan toi- minnastaJos myyjä ei viipy- mättä ilmoita kirjallisesti tällaisen ylivoi- maisen esteen alkamisesta ostajalle, laiminlyönnistämyyjä ei voi vedota siihen vapauttamispe- rusteena. 11.8 Ostaja saa purkaa sopimuksen myyjän viivästyksen vuoksi, päätelaitteen, sisäverkon tai vastaanottoantennin puutteellisuudesta taikka kolman- nesta osapuolesta johtuva viivästysjos siitä aiheutuu hä- nelle olennaista haittaa. Jos kertamaksullinen palvelu sopimuksen kohteena olevat elementit on valmistetta- va tai hankittava erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa tai toivomustensa mu- kaisesti eikä myyjä voi ilman huomattavaa tappiota käyttää niitä hyväkseen muulla tavoin, ostaja ei saa purkaa sopimusta, ellei viivästys ole kestänyt yli 60 päivää. Ostaja saa kuitenkin purkaa sopimuksen jo ennen kuin viivästys on kestänyt yli 60 päivää, jos hän joutuisi kohtuuttomaan tilanteeseen sen osa viivästyy Digitan tuottamuksesta yli kaksi (2) viikkoa ja viivästyksestä vuoksi, että hänen olisi pysyttävä sopimuksessa. Jos viivästynyt tavara voidaan hankaluudetta korvata muualta hankittavalla vastaavalla tavaral- la, ostajalla on ai- heutunut asiakkaalle kustannuksiasen osalta oikeus purkaa sopimus, asiakkaalla on oikeus vaatia Digitalta viivästyssakkoa, joka on 1 % myöhästy- neen toimitusosan hinnasta jokaiselta täydeltä viivästy- neeltä viikolta, kuitenkin yhteensä enintään 10 viikoltajollei tavaraa ole toimitettu hä- nen asettamansa kohtuullisen lisäajan ku- luessa. Ta- sasuuruisin kuukausittaisin maksuin maksettavan toimi- tuksen maksuvelvollisuus alkaa toteutuneesta toimituspäi- västä. Tällöin 1 %Asennustyön viivästyessä ostaja saa purkaa sopimuksen sen osalta kulut- tajansuojalain 8 luvun 9 §:n viivästyssakko maksetaan edellä mai- nitulla tavalla kuukausimaksusta. Asiakkaalla ei ole oikeutta viivästyssakkoonmukaisin edellytyksin. 11.9 Jos ostaja purkaa sopimuksen kokonaan tai osaksi eikä myyjän jo tekemää suori- tusta voida palauttaa olennaisesti muut- tumattomana tai ilman, jos asiak- kaalle on hänen suostumuksellaan toimitettu lisämaksutta vastaava palvelu viivästyksen ajaksi tai muu hyvitys. Viivästyksen aiheuttamasta todellisesta välittömästä va- hingosta asiakkaalla että ostajalle aiheu- tuu olennaista haittaa, myyjällä on oikeus saada vahingonkorvausta vain suorituksestaan korvaus, joka vas- taa sen arvoa ostajalle. 11.10 Jos ostaja purkaa sopimuksen kokonaan tai osaksi siltä osinosin kuin se on täyttämät- tä, kun vahinko ylittää viivästyssakon määrän. Asiakas hänellä on velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen va- hingon. Digita ei ole velvollinen maksamaan korvausta välillisistä oikeus saada myyjältä käyt- töönsä sellaiset rakennusta koskevat pii- rustukset ja muut erityiset ohjeet tai epäsuorista vahingoistatie- dot, kuten esimerkiksi saamatta jääneestä tuotosta tai voitosta, liikevaihdon vähentymi- sestä tai muista vastaavista vahingoistajotka ovat tarpeen jäljellä olevien töi- den suorittamiseksi.

Appears in 1 contract

Samples: General Terms and Conditions for Consumer Sales and Installation of House Packages and Elements

TOIMITUKSEN VIIVÄSTYS. Xxxxxxxx 10.1 Tavara toimitetaan osapuolten sopimana toimi- tusaikana. 10.2 Jos myyjä ei sovittuna toimitusaikana voi toimit- taa tavaraa lainkaan tai joltakin osalta, tai ostaja ei voi ottaa tavaraa vastaan sovittuna aikana, tai jos viivästys näyttää todennäköiseltä, on uusi toimitusajankohta viipymättä ilmoitettava toiselle osapuolelle. 10.3 Jos myyjän viivästyksen vuoksi tavara on luovut- tamatta ajankohtana, jona hinta tai osa siitä sopi- muksen mukaan erääntyy maksettavaksi, ostajalla on oikeus pidättyä maksusta, kunnes myyjän vastaava suoritus tapahtuu. Jos toimitus on viivästynytvii- västynyt vain osaksi, ostaja ei kuitenkaan saa pidättyä maksusta siitä osin kuin se ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin hänellä on viiväs- tyksen perusteella oikeus. Toimituksen jälkeenkin ostajalla on oikeus pidättyä maksamasta sellaista osaa hinnasta, joka on tarpeen viivästykseen perustuvan korvausvaatimuksen vakuudeksi. 10.4 Jos myyjän toimitus viivästyy, ostajalla on aina oikeus vakiokorvaukseen, paitsi jos viivästys johtuu kohdassa 10.6 tarkoitetusta ylivoimaisesta esteestä. Vakiokorvauksen määrä on kultakin alkaneelta viivästysviikolta yksi prosentti viiväs- tynyttä toimitusta vastaavasta osasta hintaa, kui- tenkin enintään 10 prosenttia vastaavasta osasta hintaa. 10.5 Vakiokorvauksen estämättä ostaja voi kuitenkin vaatia näyttämäänsä todellista vahinkoa vastaa- van korvauksen kuluttajansuojalain 5 luvun 10 §:n mukaisesti. 10.6 Myyjällä ei kuitenkaan ole velvollisuutta maksaa vakiokorvausta tai muuta vahingonkorvausta, jos palvelua ei ole toimi- tettu sovittuna ajankohtana eikä tämä johdu asiakkaasta tai hänen vastuullaan olevasta seikasta. Asiakkaalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos Digita tai Di- gitan käyttämä sopijakumppani myyjä osoittaa toimituksen viivästyksen joh- tuneen sen johtuvan myyjän vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella ole- vasta olevasta esteestä, jota sen tämän ei kohtuudella voida edellyttää ot- taneen ottaneen huomioon sopimusta tehtäessä sopimuksenteko- hetkellä ja jonka seurauk- sia se seurauksia myyjä ei ole myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai eikä voittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi ylivoimainen este taikka asiakkaan toi- minnasta, laiminlyönnistä, päätelaitteen, sisäverkon tai vastaanottoantennin puutteellisuudesta taikka kolman- nesta osapuolesta johtuva viivästys. Jos kertamaksullinen palvelu tai sen osa viivästyy Digitan tuottamuksesta yli kaksi (2) viikkoa ja viivästyksestä on ai- heutunut asiakkaalle kustannuksia, asiakkaalla on oikeus vaatia Digitalta viivästyssakkoa, joka on 1 % myöhästy- neen toimitusosan hinnasta jokaiselta täydeltä viivästy- neeltä viikolta, kuitenkin yhteensä enintään 10 viikolta. Ta- sasuuruisin kuukausittaisin maksuin maksettavan toimi- tuksen maksuvelvollisuus alkaa toteutuneesta toimituspäi- västä. Tällöin 1 %:n viivästyssakko maksetaan edellä mai- nitulla tavalla kuukausimaksusta. Asiakkaalla ei ole oikeutta viivästyssakkoon. 10.7 Ostaja saa purkaa kaupan myyjän viivästyksen vuoksi, jos asiak- kaalle sopimusrikkomus on hänen suostumuksellaan toimitettu lisämaksutta vastaava palvelu olennainen. 10.8 Ostaja saa niin ikään purkaa kaupan, jos hän on asettanut myyjälle kohtuullisen pituisen lisäajan tavaran luovutusta varten eikä tavaraa luovuteta lisäajan kuluessa. 10.9 Ostaja ei saa purkaa kauppaa eikä vaatia vahin- gonkorvausta viivästyksen ajaksi vuoksi, ellei hän koh- tuullisessa ajassa tavaran luovutuksesta ilmoita vaatimuksistaan myyjälle tai muu hyvitys. Viivästyksen aiheuttamasta todellisesta välittömästä va- hingosta asiakkaalla on oikeus saada vahingonkorvausta vain siltä osin, kun vahinko ylittää viivästyssakon määrän. Asiakas on velvollinen näyttämään toteen aiheutuneen va- hingon. Digita ei ole velvollinen maksamaan korvausta välillisistä tai epäsuorista vahingoista, kuten esimerkiksi saamatta jääneestä tuotosta tai voitosta, liikevaihdon vähentymi- sestä tai muista vastaavista vahingoistatämän edustajalle.

Appears in 1 contract

Samples: Laatta Ja Oheistuotteiden Kuluttajakaupan Yleiset Sopimusehdot