Tuntikorvaus Mallilausekkeet

Tuntikorvaus. Tuntiperusteisen työn vähimmäispalkkio on 25 € / työtunti. Tuntikorvausta maksetaan freelancerille – filmitoimitustyöstä, kuten mainoskatkottamisesta sekä laajojen ohjelmatietojen ja sarjoihin liittyvien nettitekstien kirjoittamisesta – materiaalin odotusajalta – käyttöhäiriötilanteessa odotusajalta – muulta etukäteen sovitulta odotusajalta – dubbauksen ja selostuksen ohjauksesta, josta palkkio maksetaan kuitenkin vähintään kolmelta tunnilta – muulta tilaajan edellyttämältä työltä, johon ei ole sovittu muuta maksuperustetta.
Tuntikorvaus. Pääluottamusmiehenä tai luottamusmiehenä toimivalle opettajalle maksetaan laskua vastaan opetusvelvollisuustuntien ulkopuolella tehdyistä luottamusmiessopimuksen mukaisista luotta- musmiestehtävistä tuntikorvaus, jonka suuruus määräytyy siten, että opettajan yleisten virka- ja työehtosopimusmääräysten 7 §:n mukainen palkkaus kuukaudessa jaetaan luvulla 153. Korva- usta maksetaan enintään seitsemältä tunnilta viikossa. (YK:05417)
Tuntikorvaus. Tuntiperusteisen työn vähimmäispalkkio on 1.5.2023 lukien 26,68 € / työtunti, 1.6.2023 lukien 27,88 € / työtunti ja 1.4.2024 lukien 28,30 € / työtunti. Tuntikorvausta maksetaan freelancerille - filmitoimitustyöstä, kuten mainoskatkottamisesta sekä laajojen ohjelmatietojen ja sarjoihin liittyvien nettitekstien kirjoittamisesta - materiaalin odotusajalta - käyttöhäiriötilanteessa odotusajalta - muulta etukäteen sovitulta odotusajalta - dubbauksen ja selostuksen ohjauksesta, josta palkkio maksetaan kuitenkin vähintään kolmelta tunnilta - muulta tilaajan edellyttämältä työltä, johon ei ole sovittu muuta maksuperustetta.

Related to Tuntikorvaus

  • Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.

  • Vahingonkorvausvastuu Pankki on velvollinen korvaamaan tilinomistajalle aiheutuneen välittömän ja välillisen vahingon kohtien 15.1, 15.2 ja 16 mukaisesti. Pankki on lisäksi velvollinen korvaamaan tilinomistajalle pankin virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuneen korkotappion. Pankki palauttaa perimänsä palvelumaksut vain siltä osin kuin ne kohdistuvat vahinkoa aiheuttaneeseen virheeseen tai laiminlyöntiin. Tilinomistajalla ei ole oikeuta saada pankilta korvausta, jollei tilinomistaja tai tilin käyttöön oikeutettu ilmoita virheestä pankille kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai kun hänen olisi pitänyt se havaita. Pankki ei kuitenkaan vastaa vahingosta, jos pankin velvoitteen on estänyt edellä kohdassa 14 tarkoitettu ylivoimainen este.

  • Korvaus Korvaus määräytyy kulloinkin voimassaolevan Gramexin hinnaston mukaisesti. Viivästyneistä suorituksista peritään lainmukainen viivästyskorko. Korvauksiin lisätään kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukainen arvonlisävero. Gramex voi tarkistaa hintoja vuosittain huomioiden muutokset yleisessä ansio- ja kustannustasossa.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Vahingonkorvaus 12.1. Verkonhaltija korvaa käyttäjälle näissä ehdoissa määritellystä verkkopalvelun viivästyksestä tai virheestä aiheutuneen vahingon tässä luvussa mainituin perustein ja rajoituksin. 12.2. Viivästyksestä aiheutunutta vahinkoa ei korvata, jos verkonhaltija osoittaa, että viivästys johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon verkkosopimusta tehtäessä ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai voittaa. 12.3. Jos viivästys johtuu kolmannesta tahosta, jota verkonhaltija on käyttänyt verkkosopimuksen täyttämisessä, verkonhaltija vapautuu korvausvelvollisuudestaan vain, jos tämä kolmas taho olisi kohdan 12.2 mukaan vapaa vastuusta. 12.4. Käyttäjällä on oikeus saada korvaus välillisestä vahingosta vain, jos viivästys tai virhe aiheutuu verkonhaltijan puolella olevasta huolimattomuudesta. Jos käyttäjä ei ole kuluttaja eikä muuta ole sopijapuolten välillä sovittu, on verkonhaltijan vahingonkorvauksen enimmäismäärä aiheutuneiden välillisten vahinkojen osalta kuitenkin määrä, joka vastaa käyttäjän yhden vuoden verkkopalvelumaksujen yhteismäärää, kuitenkin enintään 8.500 euroa. Jos verkonhaltija on syyllistynyt tahallisuuteen tai törkeään huolimattomuuteen, vahingonkorvauksen enimmäismäärän rajoitusta ei sovelleta. 12.5. Välillisenä vahinkona pidetään näissä ehdoissa: 12.5.1. ansionmenetystä, joka käyttäjälle aiheutuu viivästyksen tai virheen tai niistä johtuvien toimenpiteiden vuoksi; 12.5.2. vahinkoa, joka johtuu muuhun sopimukseen perustuvasta velvoitteesta; 12.5.3. sähkönkäyttöpaikan käyttöhyödyn olennaista menetystä, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa, sekä muuta siihen rinnastettavaa olennaista haittaa; 12.5.4. muun käyttäjän kuin kuluttajan kärsimää omaisuusvahinkoa, joka johtuu verkkopalvelun virheestä aiheutuneesta käyttäjän laitteen tai laitteiston toiminnan häiriöstä tai pysähtymisestä tai käyttäjän toiminnan keskeytymisestä, tai samasta syystä aiheutunutta taloudellista seurannaisvahinkoa tai tappiota; ja 12.5.5. muuta samankaltaista vaikeasti ennakoitavaa vahinkoa. 12.6. Kuluttaja on oikeutettu saamaan korvauksen myös perheelleen tai perheenjäsenelleen sattuneesta vahingosta samoin perustein kuin itselleen sattuneesta vahingosta. 12.7. Käyttäjälle korvataan edellä kohdassa 12.5.4 sanotusta huolimatta vahinko, joka on aiheutunut käyttäjän pääasiassa yksityiseen kulutukseensa käyttämälle omaisuudelle. Samoin korvataan edellisessä virkkeessä mainittu vahinko suoraan sellaiselle kuluttajan asemassa olevalle henkilölle, joka ei ole itse sopimussuhteessa verkonhaltijaan, vaan hankkii verkkopalvelun käyttäjältä. Vastaavaa korvausta ei suoriteta käyttäjälle. 12.8. Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa aina ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos käyttäjä omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei verkonhaltijalla ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava. 12.9. Jos sopijapuoli laiminlyö velvollisuutensa ryhtyä kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkonsa rajoittamiseksi, hän saa itse vastata vahingosta tältä osin. Mikäli käyttäjän laiminlyöntiä voidaan pitää vähäisenä, voidaan käyttäjän vastattavaksi jäävää osaa tältä osin kuitenkin alentaa. 12.10. Verkonhaltija ei ole velvollinen korvaamaan näiden ehtojen nojalla sellaista vahinkoa, joka tulee korvattavaksi käyttäjälle tai muulle taholle muulla perusteella, kuten liittymän kytkemisen viivästymisen johdosta.

  • Palvelulupaus Arkipäivinä (ma–pe) Postin ohjeen ja/tai asiakkaan ja Postin välisen sopimuksen mukaisesti Postiin jätetyt Economy-vakiokirjeet jaetaan vastaanottajille pääsään- töisesti neljänteen arkipäivään mennessä postiinjättö- päivästä lukien ja viimeistään viidentenä arkipäivänä postiinjättöpäivästä lukien.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Keskituntiansio 1. Säännöllisen työajan keskituntiansiota laskettaessa käytetään laskenta-ajanjaksona edellistä vuosineljännestä. 2. Työntekijän keskituntiansio lasketaan siten, että hänen kunkin vuosineljänneksen aikana työajalta eri palkkaustapojen mukaan saamansa ansio mahdollisine erillisine lisineen, ylityö-, sunnuntaityö- ja palvelusaikalisiä lukuun ottamatta, jaetaan saman vuosineljänneksen tehtyjen tuntien kokonaismäärällä. 3. Uudelle työntekijälle maksetaan keskituntiansioon perustuva palkka enintään neljän kuukauden aikana hänen perustuntipalkkansa mukaan. Hänelle maksetaan kuitenkin taannehtivasti yllä mainitulta ajalta hänen keskituntiansionsa ja perus- tuntipalkkansa mahdollinen erotus, niin pian kuin se voidaan edellisessä 2. kappaleessa olevaa sääntöä noudattaen laskea. 4. Kappaleen 1. tarkoittamia vuosineljänneksiin perustuvia keskituntiansioita käytetään seuraavasti: - helmi-, maalis- ja huhtikuun aikana edellisen vuoden IV vuosineljänneksen keskituntiansiota, - touko-, kesä- ja heinäkuun aikana vuoden I vuosineljänneksen keskituntiansiota, - elo-, syys- ja lokakuun aikana vuoden II vuosineljänneksen keskituntiansiota sekä - marras-, joulu- ja tammikuun aikana vuoden III vuosineljänneksen keski- tuntiansiota. Tässä kappaleessa mainitut kuukausijaksot lasketaan alkaviksi ja päättyviksi tilikausien mukaan siten, että tilikauden jakautuessa kahdelle edellä mainituista maksukausista tai kahdelle vuosineljännekselle, tilikausi luetaan siihen jaksoon, jolle jakaantuu suurempi määrä säännöllisiä työtunteja. 5. Keskituntiansiota käytetään peruspalkkana työehtosopimuksessa mainittuja palkankorotusosia, kuten esimerkiksi yli- ja sunnuntaityökorotuksia laskettaessa. Lisäksi sitä käytetään tapauksissa, joissa työehtosopimus velvoittaa ansionmenetykseen kuten esimerkiksi sairausajan palkkaa ja arkipyhäkorvausta laskettaessa. Yleiskorotus maksetaan myös tunneilta, joiden keskituntiansio määräytyy ajalta ennen palkankorotusten voimaantuloa.

  • Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)