Sopimuksen päättyminen Sopimus on voimassa toistaiseksi, ellei muuta ole sovittu. Asiakas saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ilmoittamalla siitä Toimittajalle. Sopimus päättyy tällöin irtisanomiskuukauden lopussa, mikäli irtisanominen on tehty viimeistään kuukauden 20. päivä. Jos irtisanominen on tehty kuukauden 20. päivän jälkeen, sopimus päättyy irtisanomista seuraa-van kuukauden lopussa. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken sopimuskauden, ellei toisin ole sovittu. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus irtisanoa sopimus ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä, mikäli asiakas muuttaa Toimittajan toimialueelta, taikka asiakas joutuu omaa syyttään työttömäksi, pitkäaikaissairaaksi tai asiakkaan taloudellinen asema muutoin heikkenee vastaavasta syystä olennaisesti. Asiakas on velvollinen asianmukaisesti osoittamaan edellä mainitun syyn olemassaolon. Toimittaja ei tällöin peri takaisin asiakkaan mahdollisesti saamia kestotilausetuja. Toimittajalla on oikeus irtisanoa kokonaan tai osittain tietyn ohjelmapalvelun osalta sopimus, mikäli Toimittaja lopettaa tietyn ohjelmapalvelun, jonka asiakas on tilannut. Tässä tapauksessa asiakkaan jo suorittama ohjelmapalvelumaksu palautetaan siltä osin kuin maksu kohdistuu irtisanomisen voimaantuloajankohdan jälkeiseen aikaan. Asiakas on velvollinen palauttamaan Laitteen viimeistään viikon kuluessa sopimuksen päättymisestä Toimittajalle. Laitteen tulee palautettaessa olla sen käyttöikään nähden normaaliksi katsottavassa kunnossa. Mikäli asiakas ei palauta Laitetta, Toimittaja on oikeutettu perimään asiakkaalta kulloinkin voimassa olevan Laitteen uushankintahinnan. Mikäli Laite noudetaan Toimittajan toimesta asiakkaalta, on asiakas velvollinen korvaamaan noudosta aiheutuneet kustannukset.
Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.
Sopimuksen päättäminen Osapuolet eivät voi irtisanoa tai purkaa Rakennuttajasopimusta 3 ennen kohdassa 17.1 mai-nittua ajankohtaa, elleivät Osapuolet yhdessä muuta päätä tai ellei jäljempänä mainitusta muuta johdu. Kaupungilla (muutoin kuin Rakennuttajana) on oikeus seuraamuksitta purkaa Rakennutta- jasopimus 3 välittömästi päättymään sen tai niiden Osapuolten osalta, mikäli - Osapuoli luopuu tontin varauksestaan tai olennaisesti laiminlyö Rakennuttajasopimukses- sa 3, Rakennusaikaisella hallintoajallaan Osakasyhteisössä Merkintä- ja käyttösopimuk- sen 3 tai tontin varaus- ja luovutusasiakirjassa mainittuja velvollisuuksiaan tai muutoin olennaisesti rikkoo niiden ehtoja tai sitä mitä niiden nojalla on määrätty, eikä kirjallisen kehotuksen saatuaan viipymättä korjaa laiminlyöntiään tai rikkomustaan; - Osapuoli asetetaan konkurssiin, selvitystilaan tai yrityssaneeraukseen taikka muutoin joutuu tilanteeseen, jossa on ilmeistä, ettei Osapuoli pysty suoriutumaan Rakennuttaja- sopimuksen 3, Rakennusaikaisella hallintoajallaan Osakasyhteisössä Merkintä- ja käyttö- sopimuksen 3 tai tontin varaus- ja luovutusehtojen mukaisista velvollisuuksistaan. - Osapuoli laiminlyö/on laiminlyönyt lainsäädännön mukaisia velvoitteita, kuten osakeyhtiö- tai/ja kirjanpitolain velvoitteita, tai rekisteröintivelvoitteita, tai vero-, sosiaaliturva- ja eläke- vakuutus- tai muiden vastaavien lakisääteisten yhteiskuntavelvoitteiden suorittamisen. - Jos yksi tai useampi Osapuolena oleva rakennuttajaryhmän tai muun yhteenliittymän jäsenistä rikkoo tai laiminlyö edellä mainittuja velvoitteitaan edellä kuvatulla tavalla tai asetetaan konkurssiin, selvitystilaan tai yrityssaneeraukseen tai muutoin joutuu tilantee- öseen, jossa on ilmeistä, ettei ryhmä tai yhteenliittymä pysty suoriutumaan velvoitteis- taan. Konkurssin alettua on edellä esitetyissä tilanteissa noudatettava konkurssilain säännöksiä. Osapuolella ja/tai kun Osapuoli on asetettu konkurssiin, on Osapuolen konkurssipesällä edellä esitetyissä tilanteissa kuitenkin mahdollisuus esittää Kaupungille järjestelyä, jolla Osapuolen ja/tai Osapuolen konkurssipesän suoritusvelvollisuus voidaan täyttää tai luovuttaa kolmannelle ja jonka Kaupunki voi kohtuudella hyväksyä. Mainituista purkamisista huolimatta Rakennuttajasopimus 3 pysyy muilta osin voimassa ja sitoo muita Osapuolia. Osapuolen on siirrettävä Rakennuttajasopimuksen 3 purkamis- tai siirtotilanteessa Palvelu- yhtiön osakkeet joko Kaupungin nimeämälle tontin uudelle Varauksensaajalle tai Palvelu- yhtiölle. Varainsiirtoveron perusteen selvittämisestä ja maksettavaksi tulevasta varainsiirto- veron suorittamisesta vastaa Rakennuttajasopimusta 3 rikkonut Osapuoli, tai mikäli tämä on maksukyvytön, Ostaja.
Työehtosopimus Työsuhteessa noudatetaan työnantajaa sitovaa työehtosopimusta, voimassa olevia lakeja ja asetuksia sekä yrityksen sisäisiä ohjeita ja sääntöjä. Sairausajan palkkaa, vuosilomaa ja työaikaa koskevien määräysten osalta noudatetaan työehtosopimuksen voimassaoloajan päätyttyä ja ennen uuden työehtosopimuksen voimaanastumista päättyneen sopimuksen määräyksiä.
Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä ehtokohdassa myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa. Fennialla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos - vakuutuksenottaja on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos Fennia oikean asianlaidan tuntien ei olisi vakuutusta myöntänyt - vakuutuksenottajan Fennialle sopimuksesta päätettäessä ilmoittamissa olosuhteissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahingonvaaraa lisäävä muutos, jota Fennian ei voida katsoa ottaneen huomioon sopimuksesta päätettäessä - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen - vakuutuksenottaja on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutustapahtuman - vakuutuksenottaja on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillisesti antanut Fennialle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä Fennian vastuun arvioimisen kannalta - vakuutuksenottaja asetetaan konkurssiin tai vakuutuksenottajan konkurssi raukeaa varojen puutteesta - vakuutuksenottaja on laiminlyönyt ehtokohdassa 5.2 tarkoitetun ilmoituksen vaaran lisääntymisestä - sattuu vahinko, joka on vakuutukseen sovellettavien vakuutusehtojen mukaan korvattava - vakuutuksenottajana olevan yrityksen omistuksessa tai kaupparekisteriin merkityissä vastuuhenkilöissä tapahtuu muutos. Jos Fennialla on edellä määritelty irtisanomisoikeus yhden vakuutuksen osalta ja Fennia käyttää tätä oikeuttaan, se voi samalla irtisanoa vakuutuksenottajan muutkin vakuutukset. Fennia irtisanoo vakuutuksen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa kerrotaan irtisanomisperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä. Fennian oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun maksamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.
Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.
Työehtosopimuksen allekirjoittaminen Todettiin, että liittojen välillä on tänään allekirjoitettu neuvottelutuloksen 20.11.2017mukainen työehtosopimus. Nyt allekirjoitettu työehtosopimus tulee voimaan 1.12.2017 alkaen. Sopimuksen sisältöä koskevat muutokset tulevat voimaan 1.12.2017 alkaen, ellei asianomaisessa sopimuskohdassa ole voimaantulon osalta muusta sovittu.
Sopimuksen purku Xxxxxxx saa purkaa sopimuksen ilman irtisanomisaikaa palveluntuottajan virheen tai viivästyksen vuoksi, jos sopimusrikkomus on olennainen. (Esimerkiksi työntekijä ei saavu lainkaan työpaikalle, eikä palveluntuottaja ilmoita tästä asiakkaalle tai järjestä välittömästi korvaavaa apua; työntekijä laiminlyö olennaisesti sovitun avun toteuttamisen; työntekijä esiintyy työpaikalla päihtyneenä, rikkoo turvallisuusmääräyksiä tai tekee palvelua suorittaessaan rikoksen, tai sopimusrikkomukset ovat toistuvia).
Liitesopimukset Tämän sopimuksen osana noudatetaan seuraavia sopimuksia: So- pimus irtisanomissuojasta ja lomauttamisesta rakennusalalla (RISS), Sopimus työntekijöiden edustajista sekä työntekijöiden ja työnanta- jan välisestä yhteistoiminnasta vedeneristysalan yrityksissä (TED), Ulkopuolisen työvoiman käyttöä koskeva sopimus (UTS), Sopimus ammattiyhdistysjäsenmaksujen perinnästä (AYM), Koulutussopi- mus (KTS), Yleissopimus (YS), Työajan lyhennyssopimus (TLS) sekä 21.1.1994 päivättyä sopimusta vedeneristysalan työehtosopi- muksen allekirjoittamisesta ja täytäntöönpanosta. Edellä mainitut sopimukset voidaan irtisanoa yhden kuukauden irtisanomisajalla päättymään samaan aikaan työehtosopimuksen kanssa.
Sopimuksen kohde 1.1. Asiakas rekisterinpitäjänä ohjeistaa Maponille, miten henkilötietoja käsitellään Palvelun tarjoamiseksi Asiakkaan ja Maponin välillä tehdyn Sopimuksen mukaisesti. Palvelun tarjoamisen aikana Asiakkaalta tai Mapon järjestelmästä saatujen henkilötietojen osalta Asiakas toimii rekisterinpitäjänä, ja Mapon tietojenkäsittelijänä. 1.2. Epäselvyyksien välttämiseksi tämä Sopimus sisältää Asiakkaan täydelliset ja lopulliset ohjeet Maponille Asiakkaan rekisteröityjen henkilötietojen käsittelyn yhteydessä, ja siksi se muodostaa sitovan henkilötietojen käsittelysopimuksen sovellettavien tietosuojalakien ja määräysten mukaisesti. 1.3. Kun Xxxxx käsittelee henkilötietoja Asiakkaan puolesta rekisterinpitäjänä, kaikkien kyselyjen, pyyntöjen, vastalauseiden tai valitusten, jotka rekisteröidyllä (esim. Asiakkaan työntekijällä) voi olla Palvelua koskevien henkilötietojen käsittelyssä, tulee ne osoittaa Asiakkaalle ja Asiakkaan ratkaista.