Common use of Työnantajan määräämä kuljetus Clause in Contracts

Työnantajan määräämä kuljetus. Mikäli työntekijä kuljettaa muita työntekijöitä työnantajan omistuksessa tai hallinnassa olevalla ajoneuvolla työntekemispaikkaan tai sieltä pois, maksetaan korvauksena kuljettamiseen käytetyltä ajalta työntekijän pe- rustuntipalkka. Maksettava korvaus ei ole työssäolon ajalta maksettua palkkaa eikä kuljettamiseen käytettyä aikaa lueta kuljettajan työaikaan. Korvauksen maksaminen edellyttää joko työnantajan nimenomaista määräystä tai olosuhteiden on muutoin oltava sellaiset, että kyseessä on työnantajan määräykseen rinnastuva velvollisuus kuljettaa ajoneuvoa. Korvausta ei makseta esimerkiksi tilanteessa, jossa työnantaja on antanut auton työntekijöiden käyttöön ja työntekijät sopivat keskenään yhteis- kuljetuksesta tai jossa työnantaja on järjestänyt vapaaehtoisen yhteiskul- jetuksen.

Appears in 5 contracts

Samples: Infra Alan Työehtosopimus, Sopimus Irtisanomissuojasta Ja Lomauttamisesta Maa Ja Vesirakennusalalla, Sopimus Irtisanomissuojasta Ja Lomauttamisesta Maa Ja Vesirakennusalalla

Työnantajan määräämä kuljetus. Mikäli työntekijä kuljettaa muita työntekijöitä työnantajan omistuksessa tai hallinnassa olevalla ajoneuvolla työntekemispaikkaan tai sieltä pois, maksetaan korvauksena kuljettamiseen käytetyltä ajalta työntekijän pe- rustuntipalkkaperus- tuntipalkka. Maksettava korvaus ei ole työssäolon ajalta maksettua palkkaa palk- kaa eikä kuljettamiseen käytettyä aikaa lueta kuljettajan työaikaan. Korvauksen Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että korvauksen maksaminen edellyttää joko työnantajan nimenomaista määräystä tai olosuhteiden on muutoin oltava sellaiset, että kyseessä on työnantajan määräykseen rinnastuva velvollisuus vel- vollisuus kuljettaa ajoneuvoa. Korvausta ei makseta esimerkiksi tilanteessa, jossa työnantaja on antanut auton työntekijöiden käyttöön ja työntekijät sopivat keskenään yhteis- kuljetuksesta yhteiskuljetuksesta tai jossa työnantaja on järjestänyt vapaaehtoisen yhteiskul- jetuksenyhteiskuljetuksen.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus