Työtapaturma. Jos työntekijä on tullut työtehtäviensä johdosta häntä kohdanneen väkivallan vuoksi kykenemättömäksi suorittamaan työtään, hänelle maksetaan työkyvyt- tömyyden aiheuttaman yhdenjaksoisen sairauspoissaolon ajalta palkkaa 3 kuu- kaudelta työsuhteen kestosta riippumatta. Hyväksyttävä selvitys Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärintodistuksella. Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairauspoissaolon osalta selvitys voidaan perustellusta syystä esittää työterveyshoitajan, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan xxxx- xxxxx todistuksella. Työnantajalla ei ole oikeutta pidättäytyä palkanmaksusta, ellei työntekijälle ole ilmoitettu selvityksen riittämättömyydestä kolmen arkipäivän kuluessa selvi- tyksen esittämisestä. Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytössä oma ilmoitus -menettely. Oma ilmoitus –menettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, työnantaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveyslääkäriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työtapaturma. Työehtosopimus Jos työntekijä on tullut työtehtäviensä johdosta häntä kohdanneen kohdan- neen väkivallan vuoksi kykenemättömäksi suorittamaan työtään, hänelle maksetaan työkyvyt- tömyyden työkyvyttömyyden aiheuttaman yhdenjaksoisen sairauspoissaolon ajalta palkkaa 3 kuu- kaudelta kuukaudelta työsuhteen kestosta riippumatta. Hyväksyttävä selvitys Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärintodistuksella. Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairauspoissaolon osalta selvitys voidaan perustellusta syystä esittää työterveyshoitajan, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan xxxx- xxxxx antamalla todistuksella. Työnantajalla ei ole oikeutta pidättäytyä palkanmaksusta, ellei työntekijälle ole ilmoitettu selvityksen riittämättömyydestä kolmen arkipäivän kuluessa selvi- tyksen selvityksen esittämisestä. Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytössä oma ilmoitus -menettely. Oma ilmoitus –menettely -menettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä Työkyvyttö- myydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttätyökyvyt- tömyyttä, työnantaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveyslääkäriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työtapaturma. Jos työntekijä on tullut työtehtäviensä johdosta häntä kohdanneen väkivallan vuoksi kykenemättömäksi suorittamaan työtään, hänelle maksetaan työkyvyt- tömyyden aiheuttaman yhdenjaksoisen sairauspoissaolon ajalta palkkaa 3 kuu- kaudelta työsuhteen kestosta riippumatta. Hyväksyttävä selvitys Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärintodistuksella. Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairauspoissaolon osalta selvitys voidaan perustellusta syystä esittää työterveyshoitajan, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan xxxx- xxxxx todistuksella. Työnantajalla ei ole oikeutta pidättäytyä palkanmaksusta, ellei työntekijälle ole ilmoitettu selvityksen riittämättömyydestä kolmen arkipäivän kuluessa selvi- tyksen esittämisestä. Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytössä oma ilmoitus -menettelyPalkan epääminen Palkkaa ei makseta, jos työntekijä on aiheuttanut työkyvyttömyyden tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella. Oma ilmoitus –menettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättäPalkkaa ei myöskään makseta, jos päivärahaa ei työntekijästä itsestään johtu- vista syistä makseta. Jos työnantajalla päiväraha maksetaan normaalia pienempänä, työn- antajan palkanmaksuvelvollisuus vähenee maksamatta jääneellä määrällä. Työnantajan on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, työnantaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveyslääkäriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltäennen palkan epäämistä annettava työntekijälle mahdollisuus korjata laiminlyöntinsä.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Työtapaturma. Jos työntekijä on tullut työtehtäviensä johdosta häntä kohdanneen väkivallan vuoksi kykenemättömäksi suorittamaan työtään, hänelle maksetaan työkyvyt- tömyyden aiheuttaman yhdenjaksoisen sairauspoissaolon ajalta palkkaa 3 kuu- kaudelta työsuhteen kestosta riippumatta. Hyväksyttävä selvitys Työkyvyttömyys todetaan ensisijaisesti lääkärintodistuksella. Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairauspoissaolon osalta selvitys voidaan perustellusta syystä esittää työterveyshoitajan, terveydenhoitajan tai sairaanhoitajan xxxx- xxxxx todistuksella. Työnantajalla ei ole oikeutta pidättäytyä palkanmaksusta, ellei työntekijälle ole ilmoitettu selvityksen riittämättömyydestä kolmen arkipäivän kuluessa selvi- tyksen esittämisestä. Ilmoitus lyhytkestoisesta sairauspoissaolosta Osana sairauspoissaolojen seurantaa ja hallintaa yrityksessä voi olla käytössä oma ilmoitus -menettely. Oma ilmoitus –menettely tarkoittaa työntekijän mahdollisuutta ilmoittaa omasta työkyvyttömyydestään työnantajalle ilman työkyvyttömyyden todentavaa lääkärin- tai terveydenhoitajan todistusta. Menettely koskee enintään kolme vuorokautta kestäviä työntekijän omia poissaoloja. Työkyvyttömyydestä tulee ilmoittaa työnantajalle viipymättä. Jos työnantajalla on perusteltu syy epäillä työntekijän työkyvyttömyyttä, työnantaja voi aina pyytää työntekijää toimittamaan poissaolo-oikeuden ja palkanmaksuvelvollisuuden edellytyksenä lääkärinlausunnon työterveyslääkäriltä tai muulta nimeämältään lääkäriltä.
Appears in 1 contract
Samples: Vartiointialan Työehtosopimus