Common use of Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat Clause in Contracts

Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat. Turun yliopisto on määritellyt kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloikseen 1) lääkekehitys ja diagnostiikka (yhdessä ÅA:n kanssa), 2) lapset, nuoret ja oppiminen sekä 3) kulttuurinen muisti ja yhteiskunnan muutos sekä nousevina aloina 4) biotulevaisuus, 5) digitaaliset tulevaisuudet sekä 6) meri ja merenkulku. Turun yliopisto on määritellyt strategiassaan kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloiksi on määritelty yllä mainitut. Temaattisten kokonaisuuksien vahvistamista on tuettu Suomen Akatemian yliopistojen profiloitumisen tukemiseen tarkoitetulla rahoituksella. Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen myötä erityisesti Digitaaliset tulevaisuudet ja Meri ja merenkulku -kokonaisuuksien merkitys on kasvanut, ja toisaalta Lääkekehitys ja diagnostiikka -kokonaisuus on menestynyt niin perus- kuin soveltavassa tutkimuksessa. Turun yliopisto sai rahoituksen yhdessä THL:n kanssa toteutettavalle INVEST lippulaivalle. Hanke keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia parannetaan uusia interventioita kehittämällä. INVEST lippulaiva on aluillaan, mutta se nousee ehdottomasti Turun yliopiston tutkimuksen vahvuusalaksi. Lippulaivatutkimuksessa yhdistyy sosiologian, sosiaalipolitiikan, psykologian ja lasten psykiatrian tutkimus Turun yliopistossa. INVEST on osa Turun yliopiston lapset, nuoret ja oppiminen vahvuusalaa ja se lisää yliopiston kansainvälistä näkyvyyttä ja korostaa yliopiston roolia vahvana ja vaikuttavana tiedeyliopistona.

Appears in 1 contract

Samples: Opetus Ja Kulttuuriministeriön Ja Turun Yliopiston Välinen Sopimus Vuosille 2017 2020

Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat. Turun yliopisto on määritellyt kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloikseen 1) lääkekehitys ja diagnostiikka (yhdessä ÅA:n kanssa), 2) lapset, nuoret ja oppiminen sekä 3) kulttuurinen muisti ja yhteiskunnan muutos sekä nousevina aloina 4) biotulevaisuus, 5) digitaaliset tulevaisuudet sekä 6) meri ja merenkulku. Turun yliopisto on määritellyt strategiassaan kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloiksi on määritelty yllä mainitut. Temaattisten kokonaisuuksien vahvistamista on tuettu Suomen Akatemian yliopistojen profiloitumisen tukemiseen tarkoitetulla rahoituksella. Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen myötä erityisesti Digitaaliset tulevaisuudet ja Meri ja merenkulku -kokonaisuuksien merkitys on kasvanut, ja toisaalta Lääkekehitys ja diagnostiikka -kokonaisuus on menestynyt niin perus- kuin soveltavassa tutkimuksessa. Turun yliopisto sai rahoituksen yhdessä THL:n kanssa toteutettavalle INVEST INVEST-lippulaivalle. Hanke keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia parannetaan uusia interventioita kehittämällä. INVEST INVEST-lippulaiva on aluillaan, mutta se nousee ehdottomasti Turun yliopiston tutkimuksen vahvuusalaksi. Lippulaivatutkimuksessa yhdistyy sosiologian, sosiaalipolitiikan, psykologian ja lasten psykiatrian tutkimus Turun yliopistossa. INVEST on osa Turun yliopiston lapset, nuoret ja oppiminen vahvuusalaa ja se lisää yliopiston kansainvälistä näkyvyyttä ja korostaa yliopiston roolia vahvana ja vaikuttavana tiedeyliopistona. Kesällä 2019 Turun yliopiston tohtoriohjelmakokonaisuutta täydennettiin uudella lippulaivakokonaisuuteen kuuluvalla INVEST-tohtoriohjelmalla.

Appears in 1 contract

Samples: Opetus Ja Kulttuuriministeriön Ja Turun Yliopiston Välinen Sopimus Vuosille 2017 2020

Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat. Turun Lapin yliopisto on määritellyt kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloikseen vahvuusaloikseen: 1) lääkekehitys kestävä kehitys, oikeus ja diagnostiikka (yhdessä ÅA:n kanssa)oikeudenmukaisuus, 2) lapsetPohjoinen hyvinvointi, nuoret koulutus ja oppiminen sekä työ, 3) kulttuurinen muisti vastuullinen matkailu ja yhteiskunnan muutos sekä nousevina aloina 4) biotulevaisuuskulttuurilähtöinen palvelumuotoilu. Yliopisto tunnistaa uusiksi nouseviksi aloikseen arktiset alkuperäiskansat sekä arktisen muotoilun ja taiteet. Lapin korkeakoulukonsernille (LUC) määritellään alustavat vahvuusalueet vuoden 2017 loppuun mennessä ja niitä tarkennetaan tarvittaessa vuoden 2018 aikana. Lapin yliopiston strategista profiilia (arktinen muotoilu ja taiteet, 5nouseva ala) digitaaliset tulevaisuudet vahvistamaan perustetun palvelumuotoilun tutkimusryhmän toiminta käynnistyi. Yliopistolla laadittiin taiteellisen toiminnan kehittämistoimenpiteet vuosille 2018-2019 yliopiston strategian toimeenpanosuunnitelmaan liittyen. Toimenpiteet tukevat yliopiston strategista profiloitumista, erityisesti arktinen muotoilu- ja taide profiloitumistoimea. Arktiset alkuperäiskansat -tutkimuksessa (nouseva ala) uutena tieteen ja taiteen läpileikkaavana toimena käynnistettiin Saamelaisten kulttuuriperinnön ontologinen politiikka -tutkimushanke. Siinä tutkitaan kulttuuriperinnön ja alkuperäiskansaistumisen prosessien keskinäistä suhdetta. Lapin yliopisto teki syksyllä 2018 Valtioneuvostolle aloitteen Alkuperäiskansojen tiede- ja osaamiskeskuksen sekä 6) meri Alkuperäiskansojen sovittelun osaamiskeskuksen perustamiseksi ja merenkulkuniihin liittyvän Pohjoisen sovittelu- ja neuvotteluopintokokonaisuuden rahoittamiseksi. Turun Aloitteeseen osallistuivat muina osapuolina Oulun yliopisto ja Saamelaisalueen koulutuskeskus. Yliopiston vahvuusalojen ja nousevien alojen vahvistamiseen liittyvät toimenpiteet on määritellyt strategiassaan kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloiksi on määritelty yllä mainitut. Temaattisten kokonaisuuksien vahvistamista on tuettu Suomen Akatemian yliopistojen profiloitumisen tukemiseen tarkoitetulla rahoituksella. Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen myötä erityisesti Digitaaliset tulevaisuudet ja Meri ja merenkulku -kokonaisuuksien merkitys on kasvanut, ja toisaalta Lääkekehitys ja diagnostiikka -kokonaisuus on menestynyt niin perus- kuin soveltavassa tutkimuksessa. Turun yliopisto sai rahoituksen yhdessä THL:n kanssa toteutettavalle INVEST lippulaivalle. Hanke keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia parannetaan uusia interventioita kehittämällä. INVEST lippulaiva on aluillaan, mutta se nousee ehdottomasti Turun yliopiston tutkimuksen vahvuusalaksi. Lippulaivatutkimuksessa yhdistyy sosiologian, sosiaalipolitiikan, psykologian ja lasten psykiatrian tutkimus Turun yliopistossa. INVEST on osa Turun yliopiston lapset, nuoret ja oppiminen vahvuusalaa ja se lisää yliopiston kansainvälistä näkyvyyttä ja korostaa yliopiston roolia vahvana ja vaikuttavana tiedeyliopistonakuvattu sopimusraportoinnin muissa osiossa yksityiskohtaisemmin.

Appears in 1 contract

Samples: Opetus Ja Kulttuuriministeriön Ja Lapin Yliopiston Välinen Sopimus Vuosille 2017 2020

Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat. Turun Lapin yliopisto on määritellyt kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloikseen vahvuusaloikseen: 1) lääkekehitys kestävä kehitys, oikeus ja diagnostiikka (yhdessä ÅA:n kanssa)oikeudenmukaisuus, 2) lapsetPohjoinen hyvinvointi, nuoret koulutus ja oppiminen sekä työ, 3) kulttuurinen muisti vastuullinen matkailu ja yhteiskunnan muutos sekä nousevina aloina 4) biotulevaisuuskulttuurilähtöinen palvelumuotoilu. Yliopisto tunnistaa uusiksi nouseviksi aloikseen arktiset alkuperäiskansat sekä arktisen muotoilun ja taiteet. Lapin korkeakoulukonsernille (LUC) määritellään alustavat vahvuusalueet vuoden 2017 loppuun mennessä ja niitä tarkennetaan tarvittaessa vuoden 2018 aikana. Yliopiston aiemmassa strategiassa (Lapin yliopiston strategia 2025) määritteltyjä vahvuusaloja on arvioitu ja muotoiltu uudelleen osaksi Lapin korkeakoulukonsernin yhteistä strategiaa (strategiset valinnat). Lapin yliopiston strategista profiilia (arktinen muotoilu ja taiteet, 5nouseva ala) digitaaliset tulevaisuudet sekä 6vahvistamaan perustetun palvelumuotoilun tutkimusryhmän toiminta käynnistyi. Yliopistolla laadittiin taiteellisen toiminnan kehittämistoimenpiteet vuosille 2018-2019 yliopiston strategian toimeenpanosuunnitelmaan liittyen. Toimenpiteet tukevat yliopiston strategista profiloitumista, erityisesti arktinen muotoilu- ja taide profiloitumistoimea. Arktisen muotoilun ja taiteen vahvuusalue perustuu taiteiden tiedekunnan osaamiseen, erityisesti ARCTA: arktisen taiteen ja muotoilun osaamiskeskus, jonka toiminta on vakiintunut sopimuskaudella 2017-2020. Saamen- ja alkuperäiskansatutkimuksen vahvuusalueena Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteellinen ja oikeustieteellinen ala. Sopimuskaudella 2017-2020 on vahvistettu kasvatustieteellistä saamen- ja alkuperäiskansatutkimusta (ml. SA profitoimet) meri (saamepedagogiikka, kasvatustieteen tiedekunta). Yliopiston vahvuusalojen ja merenkulku. Turun yliopisto nousevien alojen vahvistamiseen liittyvät toimenpiteet on määritellyt strategiassaan kuusi temaattista kokonaisuutta, joista vahvuusaloiksi on määritelty yllä mainitut. Temaattisten kokonaisuuksien vahvistamista on tuettu Suomen Akatemian yliopistojen profiloitumisen tukemiseen tarkoitetulla rahoituksella. Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen myötä erityisesti Digitaaliset tulevaisuudet ja Meri ja merenkulku -kokonaisuuksien merkitys on kasvanut, ja toisaalta Lääkekehitys ja diagnostiikka -kokonaisuus on menestynyt niin perus- kuin soveltavassa tutkimuksessa. Turun yliopisto sai rahoituksen yhdessä THL:n kanssa toteutettavalle INVEST lippulaivalle. Hanke keskittyy yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vähentämiseen ja hyvinvointivaltion uudistamiseen. Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten hyvinvointia parannetaan uusia interventioita kehittämällä. INVEST lippulaiva on aluillaan, mutta se nousee ehdottomasti Turun yliopiston tutkimuksen vahvuusalaksi. Lippulaivatutkimuksessa yhdistyy sosiologian, sosiaalipolitiikan, psykologian ja lasten psykiatrian tutkimus Turun yliopistossa. INVEST on osa Turun yliopiston lapset, nuoret ja oppiminen vahvuusalaa ja se lisää yliopiston kansainvälistä näkyvyyttä ja korostaa yliopiston roolia vahvana ja vaikuttavana tiedeyliopistonakuvattu sopimusraportoinnin muissa osiossa yksityiskohtaisemmin.

Appears in 1 contract

Samples: Opetus Ja Kulttuuriministeriön Ja Lapin Yliopiston Välinen Sopimus Vuosille 2017 2020