Common use of Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä henkilövakuutuksessa Clause in Contracts

Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä henkilövakuutuksessa. (27 §) Vakuutuksenottajan on ilmoitettava Fennialle vakuutussopimusta pää- tettäessä ilmoitettujen ja vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta merkityksellisten vahingonvaaraa lisäävien seikkojen kuten ammatin, harrastusten ja asuinpaikan muutoksista. Tällaisesta muutoksesta on ilmoitettava Fennialle viimeistään kuukauden kuluttua muutosta seuraa- van vakuutuskirjan saamisesta. Terveydentilan muutoksesta ei tarvitse ilmoittaa. Fennia muistuttaa vakuutuksenottajaa ilmoitusvelvollisuudesta vakuutuskirjassa. Jos vakuutuksenottaja on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt ilmoittaa edellä mainitusta vaaran lisääntymi- sestä ja Fennia ei asiantilan muuttumisen vuoksi olisi enää pitänyt vakuu- tusta voimassa, on Fennia vastuusta vapaa. Jos Fennia tosin olisi jatkanut vakuutusta, mutta ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla, Fennian vastuu rajoittuu siihen, mikä vastaa vakuutus- maksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutusta olisi jatkettu. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset johtaisivat vakuutuksenottajan tai muun vakuutuskorvaukseen oikeutetun kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella.

Appears in 3 contracts

Samples: F280.7.2.3.1, Y100.3.1, publish.edocker.com

Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä henkilövakuutuksessa. (27 §) Vakuutuksenottajan on ilmoitettava Fennialle vakuutussopimusta pää- tettäessä päätettäessä ilmoitettujen ja vakuutusyhtiön Fennian vastuun arvioimisen kannalta kan- nalta merkityksellisten vahingonvaaraa lisäävien seikkojen seikkojen, kuten ammatin, harrastusten ja asuinpaikan muutoksista. Tällaisesta muutoksesta on ilmoitettava Fennialle viimeistään kuukauden kuluttua muutosta seuraa- van seuraavan vakuutuskirjan saamisesta. Terveydentilan Ter- veydentilan muutoksesta ei tarvitse ilmoittaa. Fennia muistuttaa vakuutuksenottajaa ilmoitusvelvollisuudesta vakuutuskirjassa. Jos vakuutuksenottaja on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt ilmoittaa edellä mainitusta vaaran lisääntymi- sestä lisääntymisestä ilmoittamisen, ja Fennia ei asiantilan muuttumisen vuoksi olisi enää pitänyt vakuu- tusta vakuutusta voimassa, on Fennia vastuusta vastuus- ta vapaa. Jos Fennia tosin olisi jatkanut vakuutusta, mutta ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla, Fennian vastuu rajoittuu siihen, mikä vastaa vakuutus- maksua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutusta olisi jatkettu. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset seu- raamukset johtaisivat vakuutuksenottajan vakuutetun tai muun vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteenkohtuut- tomuuteen, niitä voidaan sovitella.

Appears in 3 contracts

Samples: www.securent.fi, www.helen.fi, vuokra-asunnot-kemi-keminmaa.fi

Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä henkilövakuutuksessa. (27 §) Vakuutuksenottajan on ilmoitettava Fennialle vakuutussopimusta pää- tettäessä päätet- täessä ilmoitettujen ja vakuutusyhtiön Fennian vastuun arvioimisen kannalta merkityksellisten merkityksel- listen vahingonvaaraa lisäävien seikkojen seikkojen, kuten ammatin, harrastusten ja asuinpaikan muutoksista. Tällaisesta muutoksesta on ilmoitettava Fennialle Fenni- alle viimeistään kuukauden kuluttua muutosta seuraa- van seuraavan vakuutuskirjan saamisesta. Terveydentilan muutoksesta ei tarvitse ilmoittaa. Fennia muistuttaa vakuutuksenottajaa ilmoitusvelvollisuudesta vakuutuskirjassa. Jos vakuutuksenottaja on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt ilmoittaa edellä mainitusta vaaran lisääntymi- sestä lisääntymisestä ilmoittamisen, ja Fennia ei asiantilan muuttumisen vuoksi olisi enää pitänyt vakuu- tusta pi- tänyt vakuutusta voimassa, on Fennia vastuusta vapaa. Jos Fennia tosin olisi jatkanut vakuutusta, mutta ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla, Fennian vastuu rajoittuu siihen, mikä vastaa vakuutus- maksua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutusta olisi jatkettu. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset johtaisivat vakuutuksenottajan vakuutetun tai muun vakuutuskorvaukseen oikeutetun kuin vakuutuksenottajan kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella.

Appears in 2 contracts

Samples: www.paralympia.fi, www.paralympia.fi

Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä henkilövakuutuksessa. (27 §) Vakuutuksenottajan on ilmoitettava Fennialle vakuutussopimusta pää- tettäessä päätettäessä ilmoitettujen ja vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta merkityksellisten vahingonvaaraa lisäävien seikkojen seikko- jen, kuten ammatin, harrastusten ja asuinpaikan harrastusten, asuinpaikan, oleskelumaan tai työterveyshuollon muutoksista. Tällaisesta muutoksesta on ilmoitettava Fennialle viimeistään kuukauden kuluttua muutosta seuraa- van vakuutuskirjan seuraavan vuositiedotteen saamisesta. Terveydentilan muutoksesta muutok- sesta ei tarvitse ilmoittaa. Fennia muistuttaa vakuutuksenottajaa ilmoitusvelvollisuudesta vakuutuskirjassavuositiedotteessa. Jos vakuutuksenottaja on tahallaan tai huolimattomuuttaan, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt ilmoittaa edellä mainitusta vaaran lisääntymi- sestä lisääntymisestä ja Fennia ei asiantilan muuttumisen vuoksi olisi enää pitänyt vakuu- vakuu tusta voimassa, on Fennia vastuusta vapaava- paa. Jos Fennia tosin olisi jatkanut vakuutusta, mutta ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muuten toisilla ehdoilla, Fennian vastuu rajoittuu siihen, mikä vastaa vakuutus- maksua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutusta olisi jatkettu. Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seuraamukset seu- raamukset johtaisivat vakuutuksenottajan tai muun vakuutuskorvaukseen vakuutuskor- vaukseen oikeutetun kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella.

Appears in 1 contract

Samples: vare.fi