Vakuutusyhtiön Takautumisoikeus Mallilausekkeet

Vakuutusyhtiön Takautumisoikeus. Vakuutetun oikeus korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheut- tamista kustannuksista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvausvakuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy vakuu- tusyhtiölle sen suorittamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 lu- vun mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy vakuu- tusyhtiölle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törke- ästä huolimattomuudesta tai jos hän on korvausvastuussa huoli- mattomuudestaan riippumatta.
Vakuutusyhtiön Takautumisoikeus. Vahinkoa kärsineen oikeus vaatia kolmannelta henkilöltä korvausmäärä, jonka vakuutusyhtiö on hänelle suorittanut, siirtyy vakuutusyhtiölle. Jos kolmas henkilö on yksityishenkilö taikka työntekijä, virkamies tai näi- hin vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettava muu henkilö taikka ajoneuvon omistaja, haltija, kuljettaja tai matkustaja, oikeus siirtyy kuitenkin vain, jos hän on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta, tai jos kuljettaja on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan ajoneuvoa liikennevakuutuslain 48 §:n 1 momentissa tar- koitetuissa olosuhteissa.
Vakuutusyhtiön Takautumisoikeus. (75 §) Vakuutetun oikeus vahingonkorvaukseen vahingosta kor- vausvastuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy va- kuutusyhtiölle sen suorittamaan korvausmäärään saakka. Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilö- nä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvaus- lain 3 luvun 1 §:n mukaan rinnastettavana muuna hen- kilönä taikka ajoneuvon omistajana, haltijana, kuljettajana tai matkustajana, syntyy vakuutusyhtiölle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut va- hingon tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta tai jos hän on korvausvastuussa vahingosta huolimattomuudestaan riippumatta. Jos vahinko on aiheutettu kuljetettaessa moottoriajoneu- voa, vakuutusyhtiöllä on edellä mainitun lisäksi oikeus vaa- tia takaisin vahingon johdosta suorittamansa korvaus, jos kuljettaja on aiheuttanut vahingon kuljettaessaan ajoneu- voa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus on ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, tai hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on tuntuvasti huonontunut muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksesta taikka alkoholin ja muun huumaava aineen yhteisvaikutuksesta. Henkilövakuutuksissa vakuutusyhtiöllä on oikeus vaatia kolmannelta henkilöltä takaisin vain sairauden tai tapa- turman aiheuttamista kustannuksista ja varallisuuden menetyksestä suoritettuja korvauksia. Jos vahinko on aiheutunut moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä, korvauksen vapaaehtoisesta vakuutukses- ta maksaneella vakuutusyhtiöllä on takaisinsaantioikeus liikennevakuutusyhtiötä kohtaan maksamansa korvauksen määrään asti.
Vakuutusyhtiön Takautumisoikeus. 13.1 Vakuutusyhtiön takautumisoikeus kolmatta henkilöä kohtaan (75 §)
Vakuutusyhtiön Takautumisoikeus 

Related to Vakuutusyhtiön Takautumisoikeus

  • Oikeuspaikka ja sovellettava laki Mikäli tätä luottosopimusta koskevia erimielisyyksiä ei voida ratkaista osapuolten välisillä neuvot- teluilla, riita-asiat ratkaistaan luotonsaajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Jollei luotonsaajalla ole kotipaikkakuntaa Suomessa, riita-asiat ratkaistaan luotonantajan kotipaikkakunnan käräjäoikeu- dessa.

  • Peruuttamisoikeus Teillä on oikeus peruuttaa luottosopimus 14 päivän kuluessa. Kyllä Ennenaikainen takaisinmaksu: Teillä on milloin tahansa oikeus maksaa luotto ennenaikaisesti takaisin kokonaisuudessaan tai osittain. Kyllä

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Muu vastuuvakuutus Vakuutus ei korvaa vahinkoa siltä osin kuin se korvataan vakuutuksenottajan muusta voimassa olleesta vastuuvakuutuksesta

  • Sovellettava laki ja oikeuspaikka Rahastoyhtiön ja Rahaston toimintaan sovelletaan Suomen lakia.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Vastuuvakuutus Vastuuvakuutuksessa ei korvausta vakuu- tetun huolimattomuuden takia alenneta eikä evätä. Jos vakuutettu on kuitenkin laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta, tai jos va- kuutetun alkoholin tai huumausaineen käyttö on vaikuttanut laiminlyöntiin, voi- daan korvausta alentaa tai se evätä. Jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluoh- jeen noudattamisen törkeästä huolimatto- muudesta tai jos vakuutetun alkoholin tai huumausaineiden käyttö on vaikuttanut laiminlyöntiin, Pohjantähti suorittaa kuiten- kin vastuuvakuutuksesta vahinkoa kärsi- neelle luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun mak- sukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi.