Varallaolokorvaus. 1. Jos työntekijä määrätään vapaa-aikanaan jäämään alukselle varallaoloa varten meri- työsopimuslain 4 luvun 6 §:n perusteella tai muun siihen liittyvän tärkeän syyn vuoksi, hä- nelle korvataan jokaiselta alkaneelta tunnilta 1/260 takuupalkasta. 2. Varallaoloaikana tehdystä työstä maksetaan varallaolokorvauksen asemasta ylityökor- vaus. Työntekijälle on pyrittävä antamaan ilmoitus varallaolosta hyvissä ajoin ennen sään- nöllisen työajan päättymistä. 3. Jos työntekijä määrätään vapaa-aikanaan saapumaan alukselle työhön jonkin tehtävän suorittamista varten, siitä maksetaan kahta (2) arkiylityötuntia vastaava korvaus siinä ta- pauksessa, ettei hän edellä ensimmäisessä kappaleessa määrätyn perusteella ole oikeu- tettu varallaolokorvaukseen. 4. Jos työntekijä on velvollinen kantamaan mukanaan hakulaitetta tai muuta teknistä apu- välinettä, jolla hänet voidaan tavoittaa ja kutsua työhönsä takuupalkkaan sisältyvän työ- ajan ulkopuolella, hänelle maksetaan apuvälineen kantamiseen käytetyltä ajalta palkkaliit- teen mukaista korvausta jokaiselta vuorokaudelta, jonka aikana hakulaitetta tai apuväli- nettä on kannettu 5)
Appears in 3 contracts
Samples: Ulkomaanliikenteen Matkustaja Alussopimus, Ulkomaanliikenteen Matkustaja Alussopimus, Ulkomaanliikenteen Matkustaja Alussopimus
Varallaolokorvaus. 1. Jos Mikäli työntekijä määrätään vapaa-aikanaan jäämään alukselle varallaoloa varten meri- työsopimuslain 4 luvun 6 §:n perusteella perusteella, tai muun siihen liittyvän tärkeän syyn vuoksi, hä- nelle korvataan kor- vataan hänelle jokaiselta alkaneelta tunnilta 1/260 takuupalkastaarkipäivänä 1/320 kuukausipalkasta ja pyhäpäivänä 1/160 kuukausipalkasta.
2. Varallaoloaikana tehdystä työstä maksetaan varallaolokorvauksen asemasta ylityökor- vaus. Työntekijälle Ilmoitus varallaolosta on työntekijälle pyrittävä antamaan ilmoitus varallaolosta hyvissä ajoin ennen sään- nöllisen työajan päättymistä.
3. Jos työntekijä määrätään vapaa-aikanaan määrätään saapumaan alukselle työhön jonkin tehtävän suorittamista varten, maksetaan siitä maksetaan kahta kahden (2) arkiylityötuntia vastaava arkiylityötunnin korvaus siinä ta- pauksessatapauksessa, ettei hän edellä ensimmäisessä kappaleessa määrätyn perusteella ole oikeu- tettu varallaolokorvaukseenoikeutettu varallaolo- korvaukseen.
4. Jos Mikäli rahti- tai matkustaja-aluksen kansi- ja konemiehistöön kuuluva työntekijä on velvollinen määrä- tään aluksen ollessa merellä olemaan vapaa-aikanaan työntekovalmiudessa siten, että hän joutuu kantamaan mukanaan hakulaitetta hakulaitetta, radiopuhelinta tai muuta vastaavaa teknistä apu- välinettä, jolla hänet voidaan tavoittaa ja kutsua työhönsä takuupalkkaan sisältyvän työ- ajan ulkopuolella, hänelle maksetaan apuvälineen kantamiseen valmiudessa oloon käytetyltä ajalta palkkaliit- teen mukaista korvausta jokaiselta vuorokaudelta, jonka aikana hakulaitetta tai apuväli- nettä korvaus kuten edellisessä kappaleessa on kannettu 5)määrätty.
Appears in 3 contracts
Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus
Varallaolokorvaus. 1. Jos työntekijä määrätään vapaa-aikanaan jäämään alukselle varallaoloa varten meri- työsopimuslain var- ten merityösopimuslain 4 luvun 6 §:n perusteella tai muun siihen liittyvän tärkeän syyn vuoksi, hä- nelle hänelle korvataan jokaiselta alkaneelta tunnilta 1/260 takuupalkastatakuupal- kasta.
2. Varallaoloaikana tehdystä työstä maksetaan varallaolokorvauksen asemasta ylityökor- vausylityökorvaus. Työntekijälle on pyrittävä antamaan ilmoitus varallaolosta hyvissä ajoin ennen sään- nöllisen säännöllisen työajan päättymistä.
3. Jos työntekijä määrätään vapaa-aikanaan saapumaan alukselle työhön jonkin tehtävän suorittamista varten, siitä maksetaan kahta (2) arkiylityötuntia vastaava korvaus siinä ta- pauksessatapauksessa, ettei hän edellä ensimmäisessä kappaleessa määrätyn mää- rätyn perusteella ole oikeu- tettu oikeutettu varallaolokorvaukseen.
4. Jos työntekijä on velvollinen kantamaan mukanaan hakulaitetta tai muuta teknistä apu- välinettätek- nistä apuvälinettä, jolla hänet voidaan tavoittaa ja kutsua työhönsä takuupalkkaan takuupalk- kaan sisältyvän työ- ajan työajan ulkopuolella, hänelle maksetaan apuvälineen kantamiseen kantami- seen käytetyltä ajalta palkkaliit- teen palkkaliitteen mukaista korvausta jokaiselta vuorokaudeltavuorokau- delta, jonka aikana hakulaitetta tai apuväli- nettä apuvälinettä on kannettu kannettu. 5)
Appears in 1 contract