Yhteenveto tuloksista. Elinkustannusindeksillä korotetut vuokrat jäävät asuntohintaindeksillä välitarkastettuja vuokria pienemmiksi. Mikä tahansa välitarkistusmenetelmä asuntohintaindeksillä tuottaa lähemmäs tavoiteltua vuokratuottoprosenttia olevan tuloksen. Tonttien käypä vuokrataso on kehittynyt huomattavasti elinkustannusindeksiä nopeammin ja kehitys on pitkällä aikavälillä ollut saman kaltainen pääkaupunkiseudun asuntohintaindeksin kanssa. Aiemman selvityksen mukaan koko kannan (1952–2012) todellinen vuokraprosentti koko vuokra-ajalta oli 2,15 prosenttia ja vuonna 2012 se oli 1,9 prosenttia. Ero kasvaa vielä vuokrasopimusten loppua kohti. Esimerkiksi vuonna 1954 solmitun tontin maanvuokrasopimuksen todellinen vuokratuotto koko vuokra-ajalta oli 0,5 prosenttia. Viimeisinä vuosina vuokratuotto jäi alle 0,3 prosenttiin. Laskelmissa vuokratavoitteena oli 4 prosenttia. Lähde: VTT 2014, Helsingin kaupungin tonttivuokrasopimusten indeksiperusteen kehittäminen. Tässä työssä tarkasteltiin vuokrasopimuksia vuosilta 1970–2018. Nykymenetelmällä näiden sopimusten vuokratuotto on ollut tähän saakka 2,6 %. Vuonna 2018 tuotto oli 2,46 %. Mikäli vuokakehitys jatkuu trendilaskelmien mukaisesti, tulee todellinen vuokraprosentti edelleen laskemaan vuokrasopimusten päättymiseen mennessä. Maksimimuutoksen määrittely Vuoden 1970 jälkeen solmittujen vuokrasopimusten vuokrantarkistustarve ensimmäisen 20 vuoden kuluttua olisi ollut 69 prosenttia ja seuraavan 20 vuoden kuluttua 84 prosenttia. Kahdenkymmenen vuoden välein tehtävän välitarkastuksen maksimimuutokseksi määriteltiin 50 prosenttia, mikä hintojen trendilaskelman mukaan riittää kuromaan umpeen todellisen vuokrakehityksen. Vuokrasopimuksen päätyttyä vuokrankorotustarve jäisi keskimäärin vähäiseksi, enintään maksimuutoksen suuruiseksi. Mikäli vuokrantarkistus tehdään ensimmäisen kahdenkymmenen vuoden jälkeen kymmenen vuoden välein olisi vuokrantarkistustarve ollut 30 vuoden kuluttua 42 prosenttia ja 40 vuoden kuluttua vuokrasopimuksesta 34 prosenttia. Ensimmäisen 20 vuoden kuluttua vuokrantarkistustarve olisi ollut samaiset 69 prosenttia. Laskelma koko vuokra-ajalta Laskelma koko vuokra-ajalta tehtiin vuosien 1970–1998 aikana solmituille vuokrasopimuksille. Tällöin laskelmiin saatiin mukaan vähintään yksi tarkistusajankohta. Laskelmissa on mukana toteutuneet hintamuutokset vuosilta 1970–2018 ja hintojen trendilaskelma vuosilta 2019–2077. Uudella vuokrantarkistusmenetelmällä tehty laskelma tehtiin sekä 3,5 että 4 prosentin vuokratuottotavoittee...
Yhteenveto tuloksista. Lähtökohtaisesti If vahinkovakuutusyhtiö Oy:n asiakkaat ovat mielestään saaneet koko- naisuudessaan melko hyvää palvelua sopimuskumppaneilta rakennusvahingoissa. Arvo- sanat olivat yleisesti hyvää tasoa ja suurin osa asiakkaiden vastauksista olivat myönteisiä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Haastatteluiden tulosten perusteella saatiin selville se, että rakennusvahinkoprosessin ar- vosana saataisiin parhaiten nousuun sopimuskumppaneiden työnlaadun ja ammattitaidon parannuttua. Tämä tulos johtui siitä, että asiakkaat kokivat näissä vahinkotapauksissa niin, että sopimuskumppanit tekivät työnsä kiireellä, huolimattomasti ja välinpitämättö- mästi. Tällöin työnlaatu pääsi näissä tapauksissa asiakkaiden mukaan kärsimään. Huoli- mattomuus ja kiireessä tekeminen joissain vahinkotapauksissa johtui siitä, että rakennus- vahinkoprosessin aikataulu oli liian tiukka. Kuitenkin kysyttäessä asiakkailta erikseen kysymyksen, missä sopimuskumppanimme onnistuivat parhaiten, nousi työnlaatu ja ammattitaito parhaimmalle sijalle. Tämä johtui siitä, että suurimmaksi osaksi rakennusvahinkoprosessit hoituivat asiakkaiden mielestä moitteetta. Näissä tapauksissa oli rakennusvahinkoprosessi mennyt kokonaisuudessaan mallikkaasti, jolloin sopimuskumppaneilla oli ollut aikaa panostaa työhönsä parhaalla mahdollisella tavalla ja tällöin työnlaatu oli miellyttänyt asiakkaita. Kysyttäessä asiakkailta rakennusvahinkoprosessin niin sanottua isointa ongelmaa, nousi sopimuskumppaneiden tiedottaminen ja kommunikointi ensimmäiseksi. Tiedottamisen lisäksi aikataulut tuottivat eniten tyytymättömyyttä vahinkoprosessissa. Vaikka vahinko olisi hoidettu muuten kiitettävällä tavalla, mutta asiakas on suurimmaksi osaksi ollut epä- tietoinen vahinkoprosessin kulusta ja aikataulusta, tällöin asiakkaiden tyytyväisyys on laskenut eniten. Kysyttäessä asiakkailta tiedottamisen ja kommunikoinnin toimivuutta, asiakkaat vastasivat tähän kysymykseen eniten kielteisesti. Näin ollen voidaan todeta tie- dottamisen ja kommunikoinnin olevan suurin syy asiakastyytymättömyyteen rakennus- vahinkoprosessissa yksittäisenä osa-alueena.
Yhteenveto tuloksista. Mittauksen 1 mittaussarjat S1 ja S2 sekä S3 ja S4 sisältävät huomattavia eroja tuloksissa. Mittaukset suoritettiin samana ajankohtana mutta mittauksessa vaihdettiin kytkimen liitäntäkorttia. Mittaussarjat 1 ja 2 suoritettiin FOREn liitäntäkorttiin NM-C-OC3c/STM1c-MM-ST-128KB-4PT, kun mittaukset 3 ja 4 perustuvat liitäntäkorttiin NM-A-OC3c/STM1c-MM-ST-4PT. Sarjan C liitäntäkortti hyödyntää puskurimuistin dynaamista jakamista sekä erilaisia painokertoimia (prioriteetteja) eri yhteystyypeille. Mittaustulosten perusteella voi päätellä, että sarja A:ssa ei ollut kyseisiä ominaisuuksia. C-sarjan korteissa on nähtävissä kytkimen deterministinen ratkaisu rajoittaa UBR-liikenteen palvelua ylikuormitustilanteessa. CBR-liikenteen soluhukkasuhde pysytteli koko mittauksen ajan alle 10-8. Mittauksen kolme toteutus vastasi mittausta yksi. Siinä tulokset eivät juurikaan eroa toisistaan mutta tämä oli odotettavissa, sillä UBR- liikenne vastaa suoraa solukytkentää ilman likenteen hallinnan takuuta paluvelun laadulle. Mittauksessa kaksi käytettiin C-sarjan liitäntäkorttia, tulos sinällään on hieman yllättävä. Odotettavissa oli UBR-lähteen voimakas karsinta huippunopeus piikkien aikana mutta se, että kuvaaja muistuttaa CBR-liikenteen tapausta vanhoilla liitäntäkorteilla oli yllätys.
Yhteenveto tuloksista. Tulokset osoittavat, että parametrivalvonta on varsin vaikea toteuttaa suosituksen mukaisena eksaktina valintaprosessina. Mittaustuloksista on nähtävissä, että vakionopeuksinen liikenne on huomattavasti helpompaa hallita, kuten saattoi jo etukäteen olettaa. Vaihtelevan nopeuden mukana tuoma purskeisuus hallitaan kohtuullisella tarkkuudella, tosin toiminta ei ole läpinäkyvää vaan algoritmi reagoi ennen kuin sopimusta edes on rikottu. Algoritmin toiminnan epätarkkuus vaihtelevanopeuksisella liikenteellä on selitettävissä pursketoleranssin ja maksimipurskekoon väliseen suhteeseen. ITU:n GCRA-algoritmi toimii aikatasossa, kun taas laitteet vastaanottavat parametrit purskekokona. Näin ollen toinen arvoista on jatkuva ja toinen diskreetti. Laitteiden sisäinen ratkaisu edellyttää aina jonkinlaista porrastusta aika-akselille, tämä saattaa aiheuttaa poikkeamaa BT:n ja MBS:n välille. Mahdollinen porrastus ilmenisi suorittamalla sama mittaus hieman eri arvoilla. Toisaalta ero mittalaitteen referenssi algoritmiin on kaikissa mittauksissa hyvin pieni, mikä antaa luottamusta prosessin toimintaan jo nykyiselläänkin. Tuloksista nähdään, että pienet nopeudet ovat selvästi hankalampia hallita. Tämä johtunee algoritmin tavasta toimia aikatasossa. Kun perusaikayksiköitä vaaditaan riittävän monta solujen saapumisaikojen välillä, nousee virheen mahdollisuus huomattavasti. Tarkasteltaessa CDVT:n vaikutusta solunopeuteen havaitaan selvästi, että CDVT:n arvo kannattaa aina valita käytettävän lähteen puitteissa mahdollisimman isoksi. Tämä takaa sen, että parametrivalvontaprosessin suorittama solujen karsinta, etenkin pieni nopeuksisilla CBR-yhteyksillä, ei aiheuta vastaanottavan päätelaitteen solunopeuden vaihtelun kompensointiin tarkoitetun puskurin alivuotoa.