Common use of Yhteiset opettajat Clause in Contracts

Yhteiset opettajat. 1. Jos työnantaja on määrännyt opettajan toimenhaltijalle eri opetus- lakien mukaista opetusta ja/tai muuta työtä muussa kuin omassa op- pilaitoksessa tai saman opetusalan mukaista opetusta ja/tai muuta työtä useammassa hallinnollisesti itsenäisessä oppilaitoksessa, hä- neen sovelletaan tämän pykälän määräyksiä yhteisistä opettajista, ellei 2 momentista muuta johdu. Toimenhaltijan palvelussuhteen ehdot määräytyvät sen koulun tai oppilaitoksen mukaan, johon toi- mi on perustettu tai sijoitettu (ensisijainen oppilaitos). 2. Tätä pykälää sovelletaan peruskoulun ja lukion tai lukioiden yh- teiseen opettajaan vain, jos hänet on määrätty opettamaan mainittu- jen oppilaitosten lisäksi muussa korkeakoulutasoa alemmassa oppi- laitoksessa. 3. Kahdessa tai useammassa toimipaikassa, joiden välinen matka on vähintään yksi kilometri, opettavalle yhteiselle opettajalle makse- taan tästä 8 % suuruinen, peruspalkasta laskettava lisä. 4. Jos yhteinen opettaja oppituntien pitämistä varten joutuu vaihta- maan toimipaikkaa kesken päivän keskimäärin vähintään neljä ker- taa viikossa ja toimipaikkojen etäisyys on vähintään yksi kilometri taikka jos hän joutuu oppituntien pitämistä varten kulkemaan asun- nostaan tai asuntoaan lähimmästä toimipaikasta toiseen tai toisiin toimipaikkoihin lyhyintä käyttökelpoista matkareittiä käyttäen yh- teensä vähintään 140 kilometriä viikossa, maksetaan hänelle tästä 12 % suuruinen, peruspalkasta laskettava lisä. 5. Jos toissijaisen ja ensisijaisen oppilaitoksen vuotuinen työviikko- jen lukumäärä poikkeavat toisistaan, lasketaan opettajan opetusvel- vollisuus vuotuisena opetustuntimääränä. 6. Yhteinen opettaja, joka opettaa vähintään yhden kolmasosan ope- tusvelvollisuudestaan toissijaisessa oppilaitoksessa, on velvollinen tekemään tuossa toissijaisessa oppilaitoksessa oppituntiensa mukai- sen suhteellisen osuuden asianomaisen oppilaitoksen opettajia kos- kevien säännösten ja määräysten mukaista muuta työtä. 7. Yhteisen opettajan matkakustannusten korvaukset määräytyvät työehtosopimuksen 12 §:n mukaisesti. 8. Jos yhteisen opettajan ensisijainen oppilaitos on peruskoulu tai lukio, sovelletaan lukioita ja peruskoulua koskevien oppilaitoskoh- taisten sopimusmääräysten 22 §:n 1 momenttia vain mainittujen op- pilaitosten opetuksen osalta, ei sen sijaan muissa oppilaitoksissa an- nettavan opetuksen osalta.

Appears in 5 contracts

Samples: Yksityisen Opetusalan Työehtosopimus, Yksityisen Opetusalan Työehtosopimus, Yksityisen Opetusalan Työehtosopimus

Yhteiset opettajat. 1. Jos työnantaja on määrännyt opettajan toimenhaltijalle opettajalle eri opetus- lakien opetuslakien mukaista opetusta ja/tai muuta työtä (muussa kuin omassa op- pilaitoksessa tai oppilaitoksessa) taikka saman opetusalan mukaista opetuslain mu- kaista opetusta ja/tai muuta työtä useammassa hallinnollisesti itsenäisessä oppilaitoksessaoppi- laitoksessa, hä- neen häneen sovelletaan tämän pykälän määräyksiä yhteisistä opettajistakohdan mukaisia määräyksiä, ellei jollei 2 momentista mo- mentista muuta johdu. Toimenhaltijan palvelussuhteen Opettajan työsuhteen ehdot määräytyvät sen koulun tai oppilaitoksen koulun/oppi- laitoksen mukaan, johon toi- mi tehtävä on perustettu tai sijoitettu (ensisijainen oppilaitos). 2. Tätä pykälää kohtaa sovelletaan peruskoulun ja lukion tai lukioiden yh- teiseen harjoittelukoulun yhteiseen opettajaan vain, jos hänet on määrätty opettamaan mainittu- jen oppilaitosten hän opettaa harjoittelunkoulun lisäksi 1 momentin mukaisesti muussa korkeakoulutasoa korkeakoulu- tasoa alemmassa oppi- laitoksessa. 3oppilaitoksessa. Kahdessa tai useammassa toimipaikassa, joiden välinen matka on vähintään yksi kilometri, opettavalle yhteiselle opettajalle makse- taan tästä 8 maksetaan palkka 10 % suuruinen, peruspalkasta laskettava lisä. 4korkeam- pana. Jos yhteinen opettaja oppituntien pitämistä varten joutuu vaihta- maan toimipaikkaa vaihtamaan toimipaik- kaa kesken päivän keskimäärin vähintään neljä ker- taa kertaa viikossa ja toimipaikkojen etäisyys on vähintään yksi kilometri taikka jos hän joutuu oppituntien pitämistä varten kulkemaan asun- nostaan asunnostaan tai asuntoaan lähimmästä toimipaikasta toiseen tai toisiin toimipaikkoihin lyhyintä käyttökelpoista matkareittiä käyttäen yh- teensä yhteensä vähintään 140 kilometriä viikossa, hänelle maksetaan hänelle tästä 12 palkka 15 % suuruinen, peruspalkasta laskettava lisä. 5korkeam- pana. Jos ensisijaisen ja toissijaisen ja ensisijaisen oppilaitoksen vuotuinen työviikko- jen työviikkojen lukumäärä poikkeavat toisistaan, lasketaan opettajan opetusvel- vollisuus opetusvelvollisuus vuotuisena opetustuntimääränä. 6opetus- tuntimääränä. Yhteinen opettaja, joka opettaa vähintään yhden kolmasosan ope- tusvelvollisuudestaan opetusvelvollisuu- destaan toissijaisessa oppilaitoksessa, on velvollinen tekemään tuossa toissijaisessa toissijai- sessa oppilaitoksessa oppituntiensa mukai- sen mukaisen suhteellisen osuuden asianomaisen asianomai- sen oppilaitoksen opettajia kos- kevien koskevien säännösten ja määräysten mukaista muuta työtä. 7. Yhteisen opettajan matkakustannusten korvaukset määräytyvät työehtosopimuksen 12 §:n tämän työehto- sopimuksen matkakustannusten korvauksia koskevien määräysten mukaisesti. 8. Jos yhteisen opettajan ensisijainen oppilaitos on peruskoulu tai lukioharjoittelukoulu, sovelletaan lukioita ja peruskoulua koskevien oppilaitoskoh- taisten sopimusmääräysten 22 tä- män harjoittelukoulujen opetushenkilöstöä koskevan sopimuksen 10 §:n 1 momenttia mukai- sia määräyksiä (kahdessa tai useammassa oppilaitoksessa opettavat opettajat) vain mainittujen op- pilaitosten harjoittelukoulussa annettavan opetuksen osalta, ei sen sijaan muissa oppilaitoksissa an- nettavan oppi- laitoksissa annettavan opetuksen osalta.

Appears in 4 contracts

Samples: Yliopistojen Yleinen Työehtosopimus, Yliopistojen Yleinen Työehtosopimus, Yliopistojen Yleinen Työehtosopimus

Yhteiset opettajat. 1. Jos työnantaja on määrännyt opettajan toimenhaltijalle eri opetus- lakien opetusla- kien mukaista opetusta ja/tai muuta työtä muussa kuin omassa op- pilaitoksessa oppilai- toksessa tai saman opetusalan mukaista opetusta ja/tai muuta työtä useammassa hallinnollisesti itsenäisessä oppilaitoksessa, hä- neen sovelletaan häneen so- velletaan tämän pykälän määräyksiä yhteisistä opettajista, ellei 2 momentista mo- mentista muuta johdu. Toimenhaltijan palvelussuhteen ehdot määräytyvät määräy- tyvät sen koulun tai oppilaitoksen mukaan, johon toi- mi toimi on perustettu tai sijoitettu (ensisijainen oppilaitos). 2. Tätä pykälää sovelletaan peruskoulun ja lukion tai lukioiden yh- teiseen yhtei- seen opettajaan vain, jos hänet on määrätty opettamaan mainittu- jen mainittujen oppilaitosten lisäksi muussa korkeakoulutasoa alemmassa oppi- laitoksessaoppilaitok- sessa. 3. Kahdessa tai useammassa toimipaikassa, joiden välinen matka on vähintään yksi kilometri, opettavalle yhteiselle opettajalle makse- taan maksetaan tästä 8 % suuruinen, peruspalkasta laskettava lisä. 4. Jos yhteinen opettaja oppituntien pitämistä varten joutuu vaihta- maan toimipaikkaa kesken päivän keskimäärin vähintään neljä ker- taa kertaa viikossa ja toimipaikkojen etäisyys on vähintään yksi kilometri taikka jos hän joutuu oppituntien pitämistä varten kulkemaan asun- nostaan asunnostaan tai asuntoaan lähimmästä toimipaikasta toiseen tai toisiin toimipaikkoihin lyhyintä käyttökelpoista matkareittiä käyttäen yh- teensä yhteensä vähintään 140 kilometriä viikossa, maksetaan hänelle tästä 12 % suuruinen, peruspalkasta perus- palkasta laskettava lisä. 5. Jos toissijaisen ja ensisijaisen oppilaitoksen vuotuinen työviikko- jen työviikkojen lukumäärä poikkeavat toisistaan, lasketaan opettajan opetusvel- vollisuus opetusvelvolli- suus vuotuisena opetustuntimääränä. 6. Yhteinen opettaja, joka opettaa vähintään yhden kolmasosan ope- tusvelvollisuudestaan toissijaisessa oppilaitoksessa, on velvollinen tekemään te- kemään tuossa toissijaisessa oppilaitoksessa oppituntiensa mukai- sen mukaisen suhteellisen osuuden asianomaisen oppilaitoksen opettajia kos- kevien koskevien säännösten ja määräysten mukaista muuta työtä. 7. Yhteisen opettajan matkakustannusten korvaukset määräytyvät työehtosopimuksen työ- ehtosopimuksen 12 §:n mukaisesti. 8. Jos yhteisen opettajan ensisijainen oppilaitos on peruskoulu tai lukiolu- kio, sovelletaan lukioita ja peruskoulua koskevien oppilaitoskoh- taisten oppilaitoskohtaisten sopimusmääräysten 22 §:n 1 momenttia vain mainittujen op- pilaitosten oppilaitosten opetuksen osalta, ei sen sijaan muissa oppilaitoksissa an- nettavan opetuksen annettavan ope- tuksen osalta.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Yhteiset opettajat. 1. Jos työnantaja on määrännyt opettajan toimenhaltijalle opettajalle eri opetus- lakien opetuslakien mukaista opetusta ja/tai muuta työtä (muussa kuin omassa op- pilaitoksessa tai oppilaitoksessa) taikka saman opetusalan mukaista opetuslain mu- kaista opetusta ja/tai muuta työtä useammassa hallinnollisesti itsenäisessä oppilaitoksessaoppi- laitoksessa, hä- neen häneen sovelletaan tämän pykälän määräyksiä yhteisistä opettajistakohdan mukaisia määräyksiä, ellei jollei 2 momentista mo- mentista muuta johdu. Toimenhaltijan palvelussuhteen Opettajan työsuhteen ehdot määräytyvät sen koulun tai oppilaitoksen koulun/oppi- laitoksen mukaan, johon toi- mi tehtävä on perustettu tai sijoitettu (ensisijainen oppilaitos). 2. Tätä pykälää kohtaa sovelletaan peruskoulun ja lukion tai lukioiden yh- teiseen harjoittelukoulun yhteiseen opettajaan vain, jos hänet on määrätty opettamaan mainittu- jen oppilaitosten hän opettaa harjoittelunkoulun lisäksi 1 momentin mukaisesti muussa korkeakoulutasoa alemmassa oppi- laitoksessa. 3alem- massa oppilaitoksessa. Kahdessa tai useammassa toimipaikassa, joiden välinen matka on vähintään yksi kilometriki- lometri, opettavalle yhteiselle opettajalle makse- taan tästä 8 maksetaan palkka 10 % suuruinen, peruspalkasta laskettava lisä. 4korkeampana. Jos yhteinen opettaja oppituntien pitämistä varten joutuu vaihta- maan vaihtamaan toimipaikkaa kesken päivän keskimäärin vähintään neljä ker- taa kertaa viikossa ja toimipaikkojen etäisyys etäi- syys on vähintään yksi kilometri taikka jos hän joutuu oppituntien pitämistä varten kulkemaan asun- nostaan asunnostaan tai asuntoaan lähimmästä toimipaikasta toiseen tai toisiin toimipaikkoihin lyhyintä käyttökelpoista matkareittiä käyttäen yh- teensä yhteensä vähintään 140 kilometriä viikossa, hänelle maksetaan hänelle tästä 12 palkka 15 % suuruinen, peruspalkasta laskettava lisä. 5korkeampana. Jos ensisijaisen ja toissijaisen ja ensisijaisen oppilaitoksen vuotuinen työviikko- jen työviikkojen lukumäärä poikkeavat poik- keavat toisistaan, lasketaan opettajan opetusvel- vollisuus opetusvelvollisuus vuotuisena opetustuntimääränä. 6opetustunti- määränä. Yhteinen opettaja, joka opettaa vähintään yhden kolmasosan ope- tusvelvollisuudestaan opetusvelvollisuudes- taan toissijaisessa oppilaitoksessa, on velvollinen tekemään tuossa toissijaisessa oppilaitoksessa oppituntiensa mukai- sen mukaisen suhteellisen osuuden asianomaisen oppilaitoksen oppi- laitoksen opettajia kos- kevien koskevien säännösten ja määräysten mukaista muuta työtä. 7. Yhteisen opettajan matkakustannusten korvaukset määräytyvät työehtosopimuksen 12 §:n tämän työehtosopi- muksen matkakustannusten korvauksia koskevien määräysten mukaisesti. 8. Jos yhteisen opettajan ensisijainen oppilaitos on peruskoulu tai lukioharjoittelukoulu, sovelletaan lukioita ja peruskoulua koskevien oppilaitoskoh- taisten sopimusmääräysten 22 tä- män harjoittelukoulujen opetushenkilöstöä koskevan sopimuksen 10 §:n 1 momenttia mukaisia määräyksiä (kahdessa tai useammassa oppilaitoksessa opettavat opettajat) vain mainittujen op- pilaitosten harjoittelukoulussa annettavan opetuksen osalta, ei sen sijaan muissa oppilaitoksissa an- nettavan oppilaitok- sissa annettavan opetuksen osalta.

Appears in 1 contract

Samples: Yliopistojen Yleinen Työehtosopimus