Common use of Yli- ja lisätyö Clause in Contracts

Yli- ja lisätyö. Lisätyötä on esihenkilön aloitteesta 1 §:n mukaisen säännöllisen työajan, osa- aikaisen työajan ja 18 §:n 1 ja 2 momenttien mukaisesti lyhennetyn työajan lisäksi tehty työ siltä osin kuin se ei ole ylityötä. Ylityötä on vuorokaudessa 7 tunnin 39 minuutin ja viikossa 38 tunnin 15 minuutin lisäksi sekä jaksotyössä säännöllisten työaikojen lisäksi esihenkilön aloitteesta tehty työ. Edellä 2 momentissa sanotusta poiketen muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sun- nuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäivän, itsenäisyyspäivän tai vapunpäivän sisäl- tävällä viikolla ylityötä on 30 tunnin 15 minuutin lisäksi ja jaksotyössä 3 viikon jaksossa 106 tunnin 45 minuutin ja 2 viikon jaksossa 71 tuntia ja 10 minuutin lisäksi tehty työ. Osa-aikaisilla työntekijöillä ylityötä on esihenkilön aloitteesta tehty 2 momentissa vuorokautisen tai viikoittaisen enimmäistyöajan ylittävä työ. Soveltamisohje: Tarjottaessa lisätyötä osa-aikaeläkkeellä, osittaisella var- hennetulla vanhuuseläkkeellä tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevalle tu- lee huomioida osa-aikaeläkkeen ja osittaisen varhennetun vanhuus- eläkkeen ehdot ja työtulojen vaikutus eläkkeen määrään. Liukuvan työajan järjestelmässä lisä- ja ylityö lasketaan siten, että kyseisenä vuo- rokautena otetaan huomioon vain vuorokauden todellinen tehty työaika. Ylityötä on vain säännöllisen vuorokautisen työajan ja lisätyön ylittävä työ. Kyseiseltä vuo- rokaudelta ei liukuvan työajan saldo muutu. Viikoittaisena vapaapäivänä työnan- tajan aloitteesta tehtävä työ on joko lisä- tai ylityötä.

Appears in 4 contracts

Samples: Yleinen Työehtosopimus, Yleinen Työehtosopimus, Yleinen Työehtosopimus

Yli- ja lisätyö. Lisätyötä on esihenkilön esimiehen aloitteesta 1 §:n mukaisen säännöllisen työajan, osa- aikaisen osa-ai- kaisen työajan ja 18 17 §:n 1 ja 2 momenttien mukaisesti lyhennetyn työajan lisäksi tehty työ siltä osin kuin se ei ole ylityötä. Ylityötä on vuorokaudessa 7 tunnin 39 minuutin ja viikossa 38 tunnin 15 minuutin lisäksi sekä jaksotyössä säännöllisten työaikojen lisäksi esihenkilön esimiehen aloitteesta tehty työ. Edellä 2 momentissa sanotusta poiketen muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sun- nuntaiksi sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäivän, itsenäisyyspäivän tai vapunpäivän sisäl- tävällä sisältävällä viikolla ylityötä on 30 tunnin 15 minuutin lisäksi ja jaksotyössä 3 viikon vii- kon jaksossa 106 tunnin 45 minuutin ja 2 viikon jaksossa 71 tuntia ja 10 minuutin lisäksi tehty työ. Osa-aikaisilla työntekijöillä ylityötä on esihenkilön esimiehen aloitteesta tehty 2 momentissa vuorokautisen tai viikoittaisen enimmäistyöajan ylittävä työ. Soveltamisohje: Tarjottaessa lisätyötä osa-aikaeläkkeellä, osittaisella var- hennetulla varhennetulla vanhuuseläkkeellä tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevalle tu- lee ole- valle tulee huomioida osa-aikaeläkkeen ja osittaisen varhennetun vanhuus- eläkkeen van- huuseläkkeen ehdot ja työtulojen vaikutus eläkkeen määrään. Liukuvan työajan järjestelmässä lisä- ja ylityö lasketaan siten, että kyseisenä vuo- rokautena vuorokautena otetaan huomioon vain vuorokauden todellinen tehty työaika. Ylityötä Yli- työtä on vain säännöllisen vuorokautisen työajan ja lisätyön ylittävä työ. Kyseiseltä vuo- rokaudelta Kysei- seltä vuorokaudelta ei liukuvan työajan saldo muutu. Viikoittaisena vapaapäivänä työnan- tajan työnantajan aloitteesta tehtävä työ on joko lisä- tai ylityötä.

Appears in 2 contracts

Samples: Yleinen Työehtosopimus, www.taja.fi

Yli- ja lisätyö. Lisätyötä Viikkotyössä ylityötä on esihenkilön aloitteesta 1 16 §:n tai 36 §:n mukaisen säännöllisen työajan, osa- aikaisen vuoro- kautisen tai viikoittaisen työajan ja lisäksi esimiehen määräyksestä tehty työ. Viikkotyössä lisätyötä on esimiehen määräyksestä arkipyhäviikkojen 18 §:n 1 ja 2 momenttien mukaisesti lyhennetyn työajan mukaisten viikoittaisten työaikojen lisäksi tehty työ työ, siltä osin kuin se ei ole ylityötä. Ylityötä on vuorokaudessa 7 tunnin 39 minuutin ja viikossa 38 tunnin 15 minuutin lisäksi sekä jaksotyössä säännöllisten työaikojen lisäksi esihenkilön aloitteesta tehty työ. Edellä 2 1 momentissa sanotusta poiketen muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sun- nuntaiksi sunnuntaiksi sattuvan uudenvuodenpäivän, itsenäisyyspäivän tai vapunpäivän sisäl- tävällä va- punpäivän sisältävällä viikolla ylityötä on 30 32 tunnin 15 minuutin lisäksi ja jaksotyössä 3 viikon jaksossa 106 tunnin 45 minuutin ja 2 viikon jaksossa 71 tuntia ja 10 minuutin lisäksi tehty työ. Osa-aikaisilla työntekijöillä ylityötä Jos toimihenkilö on esihenkilön aloitteesta tehty 2 momentissa vuorokautisen ollut poissa työstä vuosiloman, sairauden, raskauden tai viikoittaisen enimmäistyöajan ylittävä työsynnytyksen taikka työaikapankkivapaan vuoksi, pidetään poissaoloai- kaa työssäolon veroisena aikana viikoittaista säännöllistä työaikaa lasket- taessa. Soveltamisohje: Tarjottaessa lisätyötä osa-aikaeläkkeellä, osittaisella var- hennetulla vanhuuseläkkeellä tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevalle tu- lee huomioida osa-aikaeläkkeen Työssäolon veroisena pidetään tällöin vahvistetun työtuntijärjestel- män mukaista työaikaa. Ylityön enimmäismääriä seurattaessa käytetään tarkasteluajanjaksona ka- lenterivuotta. Toimihenkilöä saa hänen suostumuksellaan pitää työaikalain mukaisessa ylityössä enintään 250 tuntia kalenterivuoden aikana. Työnantaja ja osittaisen varhennetun vanhuus- eläkkeen ehdot asianomainen luottamusmies voivat sopia edellisessä mo- mentissa mainitun 250 tunnin lisäksi tehtävän lisäylityön tekemisestä. Työ- aikalain mukaisen lisäylityön enimmäismäärä on 80 tuntia kalenterivuodes- sa. - Työehtosopimuksen Säännöllinen työaika ja työtulojen vaikutus eläkkeen määrääntyöaikakorvaukset viikko- työssä kohdassa 21 § Ylityökorvaus poistetaan pykälän 3. Liukuvan työajan järjestelmässä lisä- ja ylityö lasketaan siten, että kyseisenä vuo- rokautena otetaan huomioon vain vuorokauden todellinen tehty työaika. Ylityötä on vain säännöllisen vuorokautisen työajan ja lisätyön ylittävä työ. Kyseiseltä vuo- rokaudelta ei liukuvan työajan saldo muutu. Viikoittaisena vapaapäivänä työnan- tajan aloitteesta tehtävä työ on joko lisä- tai ylityötä.kappale:

Appears in 2 contracts

Samples: Sopimus Destian Toimihenkilöiden Palkkausjärjestelmästä, Sopimus Destian Toimihenkilöiden Palkkausjärjestelmästä