Talviloma Mallilausekkeet

Talviloma. 1. Toimihenkilöt, jotka säännöllisesti tekevät sellaisia työvuoroja, joissa vähintään joka neljäs työajan tasoit- tumisjärjestelmän vuoroista on yötyötä (kello 21-06), ansaitsevat talvilomaa siten, että täyden talviloman pi- tuus on 10 työajan tasoittumisjärjestelmän tarkoitta- maa työpäivää, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa. 2. Muut kuin edellä mainitut toimihenkilöt ansaitse- vat talvilomaa siten, että täyden talviloman pituus on 5 työajan tasoittumisjärjestelmän tarkoittamaa työpäi- vää. Huomautus: Joulurahaa ansaitsevat kaikki ne työntekijät, joi- den työsuhde on alkanut 1.2.2018 tai sen jäl- keen sekä ne toimihenkilöt, jotka ovat vaihtaneet talvilomaviikon joulurahaan. Joulurahaa ansaitse- ville ei kerry yhtä talvilomaviikkoa. Heillä on oikeus saada vuosiloman 24 arkipäivän ylittävä osuus lo- makauden ulkopuolella. 3. Edellä mainitun talviloman saaminen täytenä edel- lyttää 12 vuosilomalain tarkoittamaa lomanmääräyty- miskuukautta. Muutoin loman pituus määräytyy ohei- sen taulukon mukaisesti. Talvilomakausi alkaa 1.10. ansaintavuonna ja päättyy 30.4. seuraavana vuonna. Talvilomaan oikeuttavien kuukausien lukumäärä Talviloman pituus (huom: joulurahan piirissä ole- van talviloma on 5 työpäivää lyhyempi) Yö- ja vuorotyö Päivätyö 12 kk 10 työpäivää 5 työpäivää 11 ” 9 ” 5 ” 10 ” 8 ” 4 ” 9 ” 7 ” 4 ” 8 ” 7 ” 3 ” 7 ” 6 ” 3 ” 6 ” 5 ” 3 ” 5 ” 4 ” 2 ” 4 ” 3 ” 2 ” 3 ” 2 ” 1 ” 2 ” 2 ” 1 ” 1 ” 1 ” 1 ” Milloin osa vuotta työskennellään vuorotyössä ja osa vuotta päivätyössä, tulee oikeutta talvilomaan tarkas- tella kalenterikuukauden jaksoissa. Yhden kuukauden osalta 10 työpäivän talvilomaa an- saitaan 0,83 päivää (10:12) ja 5 työpäivän talvilomaa 0,42 päivää (5:12). Esimerkiksi ansaittaessa 9 kuu- kauden ajalta 10 työpäivän ja 3 kuukauden ajalta 5 työpäivän talvilomaa, talviloman pituus on 9 x 0,83 + 3 x 0,42 eli 8,73 päivää, mikä pyöristyy 9 työpäiväksi. Näissä tapauksissa desimaalien pyöristys suoritetaan vasta yhteenlasketusta luvusta. 4. Päiväpalkkaa talviloman korvausta varten lasketta- essa on kuukausipalkan jakaja 21,25. 5. Paikallisesti sopien talviloma voidaan antaa muu- nakin kuin työehtosopimuksessa sovittuna aikana, ja- kaa osiin tai vaihtaa rahaksi. 6. Talvilomasta siirtyy ensimmäiset viisi yhdenjaksoi- sena annettua päivää, jos työntekijä on loman alkaes- sa työkyvytön.
Talviloma. Talviloma annetaan vuosiloman lisäksi. Talviloman pituus on 5 työpäivää (viikko). Talviloma annetaan vuosilomakau- den ulkopuolella. Kustannustoimittajat, jotka säännöllisesti tekevät sellaisia työvuoroja, joissa vähintään joka neljäs työajan tasoittu- misjärjestelmän vuoroista on yötyötä (kello 21-06), ansait- sevat talvilomaa siten, että täyden talviloman pituus on 10 työajan tasoittumisjärjestelmän tarkoittamaa työpäivää, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa. Talvilomiin ja niiden ansaitsemiseen nähden noudatetaan soveltuvin osin vuosilomalain määräyksiä. Poikkeuksena on se, että talviloman ansaitsemiskausi ja antamiskausi menevät osittain päällekkäin. Ansaitsemiskausi on loman- määräytymisvuosi (1.4.-31.3.). Antamiskausi alkaa samana kalenterivuonna 1.10. lukien. Talviloman ajalta kustannustoimittajalla on oikeus saada palkkansa yrityksen normaaleina palkanmaksupäivinä. Tal- vilomaan ei liity lomapalkan korotusta. Päiväpalkkaa talviloman korvausta varten laskettaessa on kuukausipalkan jakaja 21,25. Talvilomakorvaus työsuhteen jatkuessa on 2 % yhden vii- kon talvilomaoikeuden osalta ja 4 % kahden talvilomaviikon osalta. Paikallisesti sopien talviloma voidaan antaa muunakin kuin työehtosopimuksessa sovittuna aikana, jakaa osiin tai vaih- taa rahaksi.
Talviloma. 1. Tekniset toimihenkilöt, jotka säännöllisesti tekevät sellaisia työvuoroja, joista vähintään joka neljäs työajan työvuoroluettelon mukaisista vuoroista on yötyötä (kello 21–06), ansaitsevat talvilomaa siten, että täyden talvi- loman pituus on 10 työvuoroluettelon tarkoittamaa työ- päivää, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa. 2. Muut kuin edellä mainitut tekniset toimihenkilöt an- saitsevat talvilomaa siten, että täyden talviloman pituus on viisi työvuoroluettelon tarkoittamaa työpäivää. Huomautus: Joulurahaa ansaitsevat kaikki ne työn- tekijät, joiden työsuhde on alkanut 1.2.2018 tai sen jälkeen sekä ne toimihenkilöt, jotka ovat vaih- taneet talvilomaviikon joulurahaan. Joulurahaa an- saitseville ei kerry yhtä talvilomaviikkoa. Heillä on oi- keus saada vuosiloman 24 arkipäivän ylittävä osuus lomakauden ulkopuolella. 3. Talviloman saaminen täytenä edellyttää 12 vuosi- lomalain tarkoittamaa lomanmääräytymiskuukautta. Talviloma annetaan varsinaisen vuosilomakauden ulko- puolella työnantajan määräämänä ajankohtana 1.10.– 30.4. välisenä aikana. 4. Teknisen toimihenkilön talviloma-ajan palkan tulee vas- tata työssäoloajan palkkaa myös siinä tapauksessa, että talvilomaan sisältyy työvuoroluettelon mukainen sunnuntai. 5. Laskettaessa päiväpalkkaa talviloman korvausta var- ten, käytetään kuukausipalkan jakajana lukua 21,25. 6. Paikallisesti sovittaessa talviloma voidaan antaa muunakin kuin työehtosopimuksessa sovittuna aikana, jakaa osiin tai vaihtaa rahaksi. 7. Talvilomasta siirtyy ensimmäiset viisi yhdenjaksoise- na annettua päivää, jos työntekijä on loman alkaessa työkyvytön. SOVELTAMISOHJE: TALVILOMA
Talviloma. 28 5.3 Lomakorvaus työsuhteen jatkuessa ja prosentuaalinen lomapalkka 29
Talviloma. 1. Toimihenkilöt, jotka säännöllisesti tekevät sellaisia työvuoroja, joissa vähintään joka neljäs työajan tasoit- tumisjärjestelmän vuoroista on yötyötä (kello 21-06), ansaitsevat talvilomaa siten, että täyden talviloman pituus on 10 työajan tasoittumisjärjestelmän tarkoit- tamaa työpäivää, kuitenkin vähintään kaksi viikkoa. 2. Muut kuin edellä mainitut toimihenkilöt ansaitsevat talvilomaa siten, että täyden talviloman pituus on 5 työ- ajan tasoittumisjärjestelmän tarkoittamaa työpäivää. Huomautus: Joulurahaa ansaitsevat kaikki ne työntekijät, joi- den työsuhde on alkanut 1.2.2018 tai sen jälkeen sekä ne toimihenkilöt, jotka ovat vaihtaneet talvilo- maviikon joulurahaan. Joulurahaa ansaitseville ei kerry yhtä talvilomaviikkoa. Heillä on oikeus saada vuosiloman 24 arkipäivän ylittävä osuus lomakau- den ulkopuolella. 3. Edellä mainitun talviloman saaminen täytenä edel- lyttää 12 vuosilomalain tarkoittamaa lomanmääräyty- miskuukautta. Muutoin loman pituus määräytyy ohei- sen taulukon mukaisesti. Talvilomakausi alkaa 1.10. ansaintavuonna ja päättyy 30.4. seuraavana vuonna.
Talviloma. Talviloman pituus on viisi (5) työpäivää. Talviloman saaminen täytenä edellyttää kahtatoista (12) vuosilomalain tarkoittamaa loman- määräytymiskuukautta. Talviloma annetaan talvilomakautena 1.10.–1.5. Talviloma on palkallinen. Palkka maksetaan tavanomaisina palkanmaksupäivinä. Talvilomas- ta ei makseta lomarahaa.
Talviloma. Huom. Otettaessa uudet 3a-luvun työaikamääräyk- set käyttöön työntekijälle ei kerry tässä kohdassa tarkoitettua työehtosopimuksen mukaista erillistä talvilomaa, vaan se sisältyy tasoitusvapaisiin.
Talviloma. Talviloman tai vuosilomalain ylittävän lomanosan siir- täminen 1.10.2013 alkaen