Aiesopimuksen tarkoitus Mallilausekkeet

Aiesopimuksen tarkoitus. Sopimusosapuolet sopivat tällä Aiesopimuksella, että ne jatkavat käynnissä olevia neuvotteluja ja yhteistä valmistelua tavoitteenaan saada aikaan vuokrasopimus, jolla Kaupunki vuokraa käyttönsä noin 30-paikkaisen tehostetun palveluasumisen hoivayksikön Yhtiön omistamissa tiloissa. Aiesopimuksen hyväksymisen ja allekirjoittamisen jälkeen Sopimusosapuolet jatkavat vuokrasopimusta koskevia neuvotteluja ja yhteistä valmistelua siten, että tavoitteena on hoivakiinteistöä koskevan lopullisen vuokrasopimuksen allekirjoittaminen vuoden 2021 aikana. Vuokrausta koskevat ehdot neuvotellaan erikseen ja vuokrasopimus hyväksytään myöhemmin erikseen Sopimusosapuolten päätöksentekoelimissä. Sopimusosapuolet toteavat yhteisesti, että tämä Aiesopimus ei ole Sopimusosapuolia sitova tai velvoittava vaan Sopimusosapuolia sitovat ehdot määritellään lopullisessa, erikseen sovittavassa vuokrasopimuksessa, mikäli sellainen Sopimusosapuolten välillä saadaan aikaiseksi.
Aiesopimuksen tarkoitus. Tämän sopimuksen tarkoituksena on edistää Kuopion kaupungin ja valtion joukkoliikenteen kehittä- mistoimien toteutumista. Tällä aiesopimuksella sopimusosapuolet sopivat vuosien 2019-2020 Liikenne- ja viestintäviraston, ELY-keskuksen ja Kuopion kaupungin joukkoliikenteen keskeisten kehittämishankkeiden edistämi- sestä sekä joukkoliikenteen valtionrahoituksesta. Kehittämishankkeiden ja valtionrahoituksen edelly- tyksenä on sekä valtion että Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan vuosittaisissa talousarvioissa on tarkoitukseen osoitettu tarvittavat määrärahat. Valtion rahoitusosuus tulee Liikenne- ja viestintäviraston myöntämästä keskisuurten kaupunkiseutu- jen joukkoliikennemäärärahakiintiöstä (talousarviomomentti 31.30.63.11) ja määrärahan käyttöön sovelletaan laki liikenteen palveluista III osan 4. luvun 2 § 2 momenttia sekä liikenteen palveluiden valtionavustuksista annettua asetusta (509/2018). Valtion rahoituksen tarkoituksena on siirtyä jouk- koliikenteen kehittämisessä pitkäjänteiseen rahoituksen suunnitteluun, lisätä joukkoliikenteen mark- kinaosuutta nostamalla palvelutasoa ja tukea Kuopion kaupunkiseutua sen joukkoliikennettä koske- vissa linjauksissa ja päätöksissä vahvistettujen seudun joukkoliikenteen kehittämistavoitteiden to- teuttamisessa. Tämän aiesopimuksen lähtökohtana on, että määräraha pysyy vähintään nykyisellä tasolla 2019-2020. Valtion ja kuntien rahoitusosuus on riippuvainen määrärahan tasosta vuosittain ja niihin voi vaikuttaa poliittiset päätökset lyhyelläkin aikavälillä. Aiesopimusmenettelyssä tarkennetaan yhteisesti asetettuja lyhyemmän aikavälin tavoitteita ja luo- daan kehittämispolku, johon niin valtion kuin kaupunginkin rahoitusta on tarkoitus kohdentaa. Valti- onrahoituksen jakokriteerinä tullaan käyttämään Selvitys joukkoliikenteen valtion rahoituksesta -ra- portin (Liikennevirasto 43/2015) mukaisia kriteereitä. Aiesopimuksen tavoitteena on sopimusosapuolten yhteinen tahtotila joukkoliikenteen kehittämista- voitteista sekä paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten joukkoliikenteen kehittämistavoitteiden yhteensovittaminen. Osapuolten tulee huomioida joukkoliikenteen suunnittelu ja kehittäminen myös liikennejärjestelmätasolla.
Aiesopimuksen tarkoitus. Aiesopimuksen tarkoituksena on kirjata periaatteet, joiden mukaan: – SEH toteuttaa suunnatun osakeannin Kuopiolle. Osakeannin seurauksena Kuopion omistus- osuus SEH:ssa nousee 40,0 prosenttiin, – Kuopio maksaa SEH:n osakkeiden merkintähinnan luovuttamalla SEH:lle Kuopion Energian osakekannan kokonaisuudessaan, – SEH:n yhtiöjärjestys muutetaan liitteen 2 mukaiseksi, – SEH:n osakassopimus muutetaan liitteen 3 mukaiseksi, – SEH:n omistajastrategia muutetaan liitteen 4 mukaiseksi, – SEH:n hyvä hallintotapa muutetaan liitteen 5 mukaiseksi, – Kuopion Energia maksaa Kuopiolta olevan lainansa ja – SEH:n kotipaikka ja pääkonttorin sijainti muutetaan Kuopioon.
Aiesopimuksen tarkoitus. Aiesopimuksen tarkoituksena on sopia a) Sopijaosapuolten oikeuksista ja velvollisuuksista, jotka liittyvät Hankkeen hakemiseen, b) menettelyistä ja jatkotoimenpiteistä Rahoittajan hyväksyessä Hankkeen kokonaan tai osittain sekä c) liitteen 1 mukaisesti työn- ja vastuunjaon periaatteista sekä avustuksen käytöstä ja siihen liittyvistä vastuista Hankkeen toteuttamisessa Rahoittajan hyväksyessä Hankkeen kokonaan tai osittain.
Aiesopimuksen tarkoitus. Aiesopimus on sekä Helsingin seudun kuntien välinen että kuntien ja valtion välinen, sopijaosapuolten maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteistä tahtotilaa kuvaava aikomus. Aiesopimus pyrkii vahvistamaan Helsingin seudun toimivuutta ja kilpailukykyä, lisäämään seudun asuntotuotantoa ja sen edellytyksiä sekä vahvistamaan metropolipolitiikan kansallisten tavoitteiden toteuttamista maankäytön, asumisen ja liikennejärjestelmän kehittämisessä. Aiesopimuksella tuetaan seudun elinkeinopolitiikan toteuttamista, seudun kuntien tasapainoista kehittämistä sekä kestävää kehitystä edistäviä suunnitteluratkaisuja ja yhteistyötä. Tavoitteena on, että valtioneuvosto tekee Helsingin Seudun aiesopimuksen toteuttamisen edellyttämistä linjauksista ja toimenpiteistä periaatepäätöksen.

Related to Aiesopimuksen tarkoitus

  • Sopimuksen tarkoitus XXX Oy, Y-tunnus yyyy (Myyjä) ja Xxxxxxx Xxx, Y-tunnus 1072894-3 (Fingrid) ovat tehneet seuraavan sopimuksen Myyjän osallistumisesta järjestelmäsuojan kuormien ylläpitoon. Järjestelmäsuojan kuormat varataan Olkiluoto 3:n verkosta irtoamisen va- ralle. Teollisuuden Voima Oyj (TVO) on sähköä tuottava voimayhtiö, jonka rakenteilla oleva kolmas noin 1600 MW ydinvoimalaitosyksikkö Olkiluoto 3 (OL3) otetaan laitostoimit- tajan ilmoituksen mukaan kaupalliseen käyttöön vuoden 2018 aikana. Fingrid ja TVO ovat keskenään sopineet sellaisen teknisen OL3:n järjestelmäsuojan toteuttamisesta, joka OL3:n äkillisesti kantaverkosta irtauduttua kytkee välittömästi irti erikseen sovittavia kuormia siten, että kantaverkkoon kohdistuva tehomuutos saa olla enintään 1300 MW. Fingridin ja TVO:n välisen sopimuksen mukaan Xxxxxxx hoi- taa irtikytkettävien kuormien hankinnan ja solmii sen mukaisesti kustannusperustei- set sopimukset sekä toteuttaa järjestelmäsuojan yhdessä asianomaisten yritysten kanssa. Järjestelmäsuojan toimintavarmuus on sähköjärjestelmän käyttövarmuuden ehdoton edellytys. Fingrid vastaa irtikytkettäviä kuormia koskevien sopimustensa puitteissa järjestelmäsuojaan liitettyjen kuormien monitoroinnista, tiedonsiirtoyhteyksien val- vonnasta sekä suurimman sallitun tehomuutoksen tai tehonrajoitustarpeen välittämi- sestä TVO:lle, joka sitoutuu noudattamaan Fingridin ilmoittamaa teho-ohjetta Sopimuspuolet noudattavat tämän sopimuksen piiriin kuuluvassa toiminnassaan so- pimuksen liitteitä 1 ja 2. Liitteessä 2 kuormanhaltijalla tarkoitetaan Myyjää. Lisäksi Myyjän tulee noudattaa liitteen 3 mukaisia Fingridin yritysvastuuvaatimuksia toimitta- jille. Tämän Xxxxxxxxx ja Xxxxxx välisen sopimuksen lisäksi TVO voi maksaa Myyjälle li- säkompensaatiota TVO:n ja Myyjän välisen erillisen sopimuksen mukaisesti.

  • Vakuutuksen tarkoitus Pohjola Vakuutus Oy tai A-Vakuutus Oy (jäljempänä vakuutusyh- tiö) sitoutuu näiden ehtojen sekä Yleisten sopimusehtojen (YL) mukaisesti ● korvaamaan kohdassa VA 2.1 mainitut vahingot ja ehdoissa erikseen mainitut muut kustannukset, ● huolehtimaan vahingonkorvauksen perusteiden ja määrän sel- vityksestä, ● neuvottelemaan xxxxxxxxxx vaatijan kanssa ja ● hoitamaan tai korvaamaan oikeudenkäynnin, jos korvauskysy- mys joutuu oikeuskäsittelyyn.

  • Sopimuksen tausta ja tarkoitus Helsingin Jätkäsaaren uuden asuin- ja toimitila-alueen (jäljempänä: ”Jätkäsaari”) jätteen kerääminen on tarkoitus järjestää keskitettynä jätteen keräämisenä siten, että alueelle rakennetaan pääosin katualueille sijoitettava maanalainen jätteen putkikeräysjärjestelm ä, jossa jätteet siirretään alipaineisella imulla alueella sijaitsevien kiinteistöjen jätepisteistä jäteasemalle (jäljempänä: ”Putkikeräysjärjestelm ä”). Helsingin kaupungin käyttämien varaus- ja tontinluovutusehtojen mukaisesti Jätkäsaaren kiinteistöt ovat pääsääntöisesti velvollisia järjestämään jätteenkerääm isensä Putkikeräysjärjestelmällä. Jäteyhtiö on perustettu Jätkäsaaren alueen Putkikeräysjärjestelmän runkoputkisto n, kiinteistöliittymien ja jäteterminaalin, tilaamista, rakennuttamista, omistamista sekä koko Putkikeräysjärjestelm än myöhempää operointia, ylläpitoa, huoltoa ja peruskorjauksia varten. Jäteyhtiön tarkoituksena on ottaa kokonaisvastuu Putki- keräysjärjestelmän runkoputkiston, kiinteistöliittymien ja jäteterminaalin rakennut - tamisesta ja Putkikeräysjärjestelm än rahoituksen sekä sen myöhemmän operoinnin järjestämisestä sekä mahdollisesta lisärakentamisesta ja laajentamisesta. Jäteyhtiöllä on oikeus Hankintasopimuksesta ilmenevin periaattein laajentaa mainittua järjestelmää alkuperäisen toiminta-alueen ulkopuolelle. Putkikeräysjärjestelmän toteuttaminen rahoitetaan siten, että kukin järjestelmään osalliseksi tuleva kiinteistö/kiinteistönomistaja tai vuokralainen tulee myös Jäteyhtiön osakkaaksi. Näin jokainen järjestelmään osalliseksi tuleva kiinteistö/kiinteistönomistaja tai vuokralainen on velvollinen merkitsemään Jäteyhtiön osakkeita tässä sopimuksessa todettujen periaatteiden mukaisesti. Tällä sopimuksella -sovitaan Osapuolten kesken niistä ehdoista, joilla Merkitsijä sitoutuu merkitsemään Jäteyhtiön B-osakkeita ja joilla Merkitsijä tulee näin Jäteyhtiön osakkeenomistajaksi. -sovitaan Osapuolten kesken niistä periaatteista, joiden mukaan Jäteyhtiö sitoutuu toteuttamaan Putkikeräysjärjestelm än ja osana sitä Merkitsijän tai Merkitsijää palvelevan kiinteistöliittymän sekä vastaamaan Putkikeräysjärjestelm än operoinnis ta, ylläpidosta ja korjauksista Putkikeräysjärjestelm än käyttöönoton jälkeen. -Merkitsijä sitoutuu niihin toimintatapoihin ja periaatteisiin, joilla muut Putkike - räysjärjestelmään liittyvät kiinteistöt/kiinteistönomistajat tai vuokralaiset tulevat myös Jäteyhtiön B-osakkeiden omistajiksi. Lisäksi tällä sopimuksella sovitaan Jäteyhtiön hallinnon järjestämisestä sekä Jä- teyhtiön toiminnan periaatteista.

  • Sopimuksen tausta Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023. Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain mukainen pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille 1 päivänä tammikuuta 2023.

  • TAUSTA JA TARKOITUS 2.1 Tällä Liittymissopimuksella sovitaan niistä ehdoista, joiden mukaisesti kukin yllä mainittu Liittyvä Osakas liittyy Yhtiön osakkeiden (”Osakkeet”) omistamista ja Yhtiön hallinnointia sääntelevään, Liitteenä 1 olevaan Osakassopimukseen.

  • Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.

  • Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.

  • Käyttötarkoitus Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 3 luvun tar- koittamalla tavalla asumiseen siten, kuin käyttötarkoituksesta on kaavassa määrätty. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että hänellä on kaikki raken- nushankkeen toteuttamiseen tarvittavat viranomaisluvat, ja että hän noudat- taa lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa.

  • Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan vuokralaisen osalta heti ja kunnan osalta sitten, kun kunnan viranomaisen sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. LIITTEET:

  • Tarkoitus Tämän suojeluohjeen tarkoituksena on vähentää omaisuus- vahinkoja. Ohjeita noudattamalla voidaan ehkäistä vahinkojen syntymistä ja pienentää vahinkomääriä.