Aloitus Mallilausekkeet

Aloitus. Työt tulee aloittaa 8.8.2018. Töiden aloitus edellyttää teknisen lautakunnan päätöksen lainvoimaisuutta.
Aloitus. KULUTTAJAMARKKINOINTIA
Aloitus. Tehtävässä oppilaat tutkivat nykypäivän uutisia liittyen Neuvostoliiton ja natsi-Saksan vuonna 1939 solmimaan Molotov-Ribbentrop-sopimukseen. Tehtävä edellyttää, että oppilailla on taustatiedot sopimuksesta sekä lähteissä mainittujen kahden valtion keskinäisestä suhteesta. Opettajan harkinnassa on, missä vaiheessa lukuvuotta arviointi suoritetaan. Tällä on vaikutusta esimerkiksi erinomaisessa vastauksessa esitettyyn arviointitasoon. Halutessaan tehtävää voi eriyttää ylöspäin esimerkiksi vaatimalla yhden lisälähteen käyttöä lähteiden selittämiseksi. Ensimmäisen lähde pohjautuu Venäjän presidentti Xxxxxxxx Xxxxxxx kesäkuussa 2020 The National Interest -aikakausilehdessä julkaistuun esseeseen, jossa hän kirjoittaa Molotov-Ribbentrop-sopimuksen olleen kansainvälisen oikeuden mukainen ja tapahtuneen yhteisymmärryksessä. Toinen lähde on seuraavana päivänä julkaistu uutinen, jossa Viron ulkoministeri Xxxxx Xxxxxxxx syyttää presidentti Xxxxxxx valehtelusta. Arvioinnin kohteena on T10 Historiallisten tulkintojen selittäminen ja niiden luotettavuuden arvioiminen.
Aloitus. 9.00 Tilaisuuden avaus: Allianssin henki ja tavoitteet

Related to Aloitus

  • Rahoitus Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää ammattikorkeakoululle perusrahoitusta ammattikorkeakoululaissa säädettyjen tehtävien toteuttamiseksi ammattikorkeakoululain (932/2014) 43§:n, ammattikorkeakouluista annetun valtioneuvoston asetuksen (1129/2014)12, 13 ja 14 §:n (siten kuin ne ovat asetuksessa 813/2016) ja ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen laskentakriteereistä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen (814/2016) perusteella yhteensä 51 484 000 euroa momentilta 29.40.55 seuraavasti: Laskennallisin perustein määräytyvään perusrahoitukseen 45 321 000 euroa. Strategiarahoitusta kohdennetaan ammattikorkeakoulun strategian mukaiseen toimintaan 2 800 000 euroa vuonna 2017, 2 600 000 euroa vuonna 2018, 2 200 000 euroa vuonna 2019 ja 2 200 000 euroa vuonna 2020. Strategiarahoituksen kohdentamisessa on otettu huomioon erityisesti: - Yhtenäisen, innovatiivisen ja avoimen kampusalueen rakentaminen ja modernin opetus- ja tutkimusympäristön kehittäminen yhdessä Oulun yliopiston kanssa - Opetuksen, tutkimuksen ja palvelujen digitalisaatio - Oulun Innovaatioallianssin toimintamallin uudistaminen ja yritysyhteistyön vahvistaminen sekä korkeakoulujen välinen yhteistyö - Valintamenettelyjen uudistaminen ml. ylioppilastutkinnon ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkintojen parempi hyödyntäminen - Työelämäyhteistyömallit - Toimintamallien kehittäminen maahanmuuttajien korkeakoulutukseen ja työelämään ohjaamiseen Arvonlisäverolain (1501/1993) 39 §:ssä ja 40 §:ssä tarkoitettuihin koulutuspalveluihin sekä ammattikorkeakoulujen muuhun kuin liiketaloudelliseen toimintaan liittyviin hankintoihin ja toimitilavuokriin sisältyvien arvonlisäverojen osuus ammattikorkeakouluille aiheutuneista kustannuksista on yhteensä 3 363 000 euroa. Myönnettyä rahoitusta ei käytetä elinkeinotoiminnan tukemiseen.

  • Lomautusilmoitus Työnantajan on ilmoitettava lomautuksesta työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos ilmoitusta ei voida toimittaa henkilökohtaisesti, sen saa toimittaa kirjeitse tai sähköisesti edellä 16 §:n 1 – 2 kappaleen mukaan määräytyvää ilmoitusaikaa noudattaen. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Työnantajan on työntekijän pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta käyvät ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto. Edellä 14 §:n 1 - 2 kappaleessa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuutta ei kuitenkaan ole, jos työnantajalla ei ole koko lomautusaikaan kohdistuvaa velvollisuutta maksaa työntekijälle palkkaa muun työstä poissaolon vuoksi tai joissa työnteon este johtuu työsopimuslain 2:12.2 §:ssä tarkoitetuista tapauksista.

  • Käyttötarkoitus Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 3 luvun tar- koittamalla tavalla asumiseen siten, kuin käyttötarkoituksesta on kaavassa määrätty. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että hänellä on kaikki raken- nushankkeen toteuttamiseen tarvittavat viranomaisluvat, ja että hän noudat- taa lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa.

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Tarkoitus Tämän suojeluohjeen tarkoituksena on vähentää omaisuus- vahinkoja. Ohjeita noudattamalla voidaan ehkäistä vahinkojen syntymistä ja pienentää vahinkomääriä.

  • Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle. Xxxxx Xxxxxxx Xxx Xxxxxxxx Ylijohtaja Hallituksen puheenjohtaja Xxxxx Xxxxx Xxxx Xxxxxxxxxxx

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • TAUSTA JA TARKOITUS 2.1 Tällä Liittymissopimuksella sovitaan niistä ehdoista, joiden mukaisesti kukin yllä mainittu Liittyvä Osakas liittyy Yhtiön osakkeiden (”Osakkeet”) omistamista ja Yhtiön hallinnointia sääntelevään, Liitteenä 1 olevaan Osakassopimukseen.

  • Ilmoitusvelvollisuus Aikoessaan osallistua kurssille toimihenkilön on ilmoitettava siitä työnantajalle mahdollisimman aikaisin. Enintään yhden viikon pituisesta kurssista on ilmoitet- tava vähintään kolme viikkoa ennen kurssin alkua ja yli viikon pituisesta kurssista vähintään kuusi viikkoa ennen sen alkua. Työsuojelukoulutus pyritään kohdentamaan erityisesti työsuojeluvaltuutetuille.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin.