Henkilöstön siirron periaatteet Mallilausekkeet

Henkilöstön siirron periaatteet. Voimaanpanolain 18 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, mikäli tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä. Tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sen hyvinvointialueen palvelukseen, jolla on tuottamisvastuu niistä tehtävistä, joissa asianomainen henkilö on ollut ennen siirtymistä. Ks. myös voimaanpanolain 56-58 §. Jos voimaanpanolain 29 §:n perusteella yksityisen palvelutuottajan kanssa tehty ostopalvelusopimus on mitätön tai hyvinvointialue irtisanoo ostopalvelusopimuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja edellä tarkoitettuja tukitehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sopimuksen päätyttyä liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle, jos henkilöstöä on aiemmin ostopalvelusopimuksen perusteella siirtynyt ostopalvelutuottajan palvelukseen.
Henkilöstön siirron periaatteet. Voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, mikäli tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on voimaanpanolain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä. Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan työsopimuslain (55/2001) 10 §:ssä sekä kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 25 §:ssä säädettyä toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Luovuttajan palveluksessa tämän kohdan 1. ja 2. kappaleen ja voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaisia tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueella on 1.1.2023 alkaen tuottamisvastuu niistä tehtävistä, joissa tämän sopimuksen mukainen henkilöstö on ollut ennen siirtymistä. Luovuttajan yksipuolisiin päätöksiin perustuvat henkilöstöedut, henkilöstöpalvelut, työaikajärjestelyt, työpaikkaruokailu, työterveyshuolto ja muut vastaavat järjestelyt eivät siirry vaan niistä päättää Luovutuksen saaja. Todetaan, että Xxxxxxxxxx irtisanoo erikseen siirtyvää henkilöstöä koskevat paikalliset sopimukset päättyväksi 31.12.2022. Jos voimaanpanolain 29 §:n perusteella Luovuttajan yksityisen palvelutuottajan kanssa tehty ostopalvelusopimus on mitätön tai hyvinvointialue irtisanoo ostopalvelusopimuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja edellä tarkoitettuja tukitehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sopimuksen päätyttyä liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle, jos henkilöstöä on aiemmin ostopalvelusopimuksen perusteella siirtynyt ostopalvelutuottajan palvelukseen.
Henkilöstön siirron periaatteet. Voimaanpanolain 18 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, mikäli tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on voimaanpanolain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä. Voimaanpanolain 56 ja 57 §:n mukaisesti Kårkullan ja Etevan erityishuoltopiirien henkilöstö, joka pääasiallisesti työskentelee Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella asumisyksiköissä, työ- ja päivätoiminnassa siirtyy liikkeenluovutuksella Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle. Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan työsopimuslain (55/2001) 10 §:ssä sekä kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 25 §:ssä säädettyä toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Luovuttajan palveluksessa tämän kohdan 1. ja 2. kappaleen ja voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin sekä 56 ja 57 § mukaisia tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueella on 1.1.2023 alkaen tuottamisvastuu niistä tehtävistä, joissa tämän sopimuksen mukainen henkilöstö on ollut ennen siirtymistä. Luovuttajan yksipuolisiin päätöksiin perustuvat henkilöstöedut, henkilöstöpalvelut, työaikajärjestelyt, työpaikkaruokailu, työterveyshuolto ja muut vastaavat järjestelyt eivät siirry vaan niistä päättää Luovutuksensaaja. Luovutuksensaaja yhtenäistää työntekijöiden nimikkeet. Luovuttaja irtisanoo siirtyvää henkilöstöä koskevat paikalliset sopimukset päättyväksi 31.12.2022 loppuun mennessä. Jos voimaanpanolain 29 §:n perusteella yksityisen palvelutuottajan kanssa tehty ostopalvelusopimus on mitätön tai hyvinvointialue irtisanoo ostopalvelusopimuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja edellä tarkoitettuja tukitehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sopimuksen päätyttyä liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle, jos henkilöstöä on aiemmin ostopalvelusopimuksen perusteella siirtynyt ostopalvelutuottajan palvelukseen.
Henkilöstön siirron periaatteet. Selvyyden vuoksi todetaan, että tässä sopimuksessa työntekijällä tarkoitetaan sekä työsopimussuhteista että virkasuhteista henkilöä.
Henkilöstön siirron periaatteet. Henkilöstön siirron periaatteet -asiakirja on käsitelty yhteistyöryh- mässä 30.10.2018. Kunnanhallitus hyväksyi asiakirjan 5.11.2018 ja yhtymähallitus 30.10.2018 § 117. Asiakirjan avulla jäsenkunnat työn- antajina antavat selvityksen liikkeenluovutuksesta työntekijälle aiheu- tuvista oikeudellisista, taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista. Asiakirja on henkilöstön siirtosopimuksen liite 1. Sopimus henkilöstön siirrosta Sopimuksen tarkoituksena on sopia henkilöstön siirtymisestä jäsen- kuntien palveluksesta kuntayhtymän palvelukseen. Jäsenkunnat siir- tävät ja kuntayhtymä vastaanottaa henkilöstöä tässä sopimuksessa ja Henkilöstön siirron periaatteet -asiakirjassa aiemmin hyväksytyssä laajuudessa ja tavalla. Henkilöstön siirtyminen tapahtuu 1.1.2019. Henkilöstön siirto koskee kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevien palveluiden toteuttamiseen osallistuvaa sosiaali- ja terveyspalvelui- den henkilöstöä sekä osaa muusta kunnan hallinto- ja tukitehtäviä toteuttavasta henkilöstöstä. Kukin jäsenkunta yksilöi siirtyvän henki- löstön sopimuksen liitteessä 2 sekä ilmoittaa työ- ja virkavapaat liit- teessä 3. Nurmijärven kunnasta kuntayhtymään siirtyy hyvinvointitoi- mialan henkilöstö, pois lukien sivistystoimialalle 1.1.2019 siirtyviä toi- minnot. Siirtyvää henkilöstöä on yhteensä 608 henkilöä (13.11.2018 tilanteen mukaisesti).
Henkilöstön siirron periaatteet. Henkilöstön siirrossa Nurmeksen kaupungilta Polkkaan sovelletaan työsopimuslain ja kunnallisen viranhaltijalain liikkeen luovutuksen periaatteita. Liikkeenluovutushetkellä voimassa olleista työ- ja virkasuhteista johtuvat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät Polkalle 1.11.2022 lukien. Liikkeen luovutuksen piirissä oleva henkilöstö siirtyy Polkkaan vanhoina työntekijöinä luovutuspäivänä voimassa olevin ehdoin. Työsuhteesta työsuhteeseen siirtyvälle henkilöstölle ei tehdä uusia kirjallisia työsopimuksia, elleivät heidän työtehtävänsä olennaisesti muutu. Yhtiöön siirtyvät viranhaltijat siirretään vastaavaan työsuhteiseen tehtävään entisin palvelusuhde-ehdoin ilman palvelussuhteen keskeytystä. Näille työsuhteisiin siirtyville tehdään työsopimus.
Henkilöstön siirron periaatteet. Voimaanpanolain 18 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, mikäli tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä. Luovuttajan palveluksessa tämän kohdan 1. ja 2. kappaleen ja voimaanpanolain 18 §:n 1 momentin mukaisia tehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy Satakunnan hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 alkaen. Hyvinvointialueella on 1.1.2023 alkaen tuottamisvastuu niistä tehtävistä, joissa tämän sopimuksen mukainen henkilöstö on työskennellyt 31.12.2022 asti. Jos voimaanpanolain 29 §:n perusteella yksityisen palvelutuottajan kanssa tehty ostopalvelusopimus on mitätön tai hyvinvointialue irtisanoo ostopalvelusopimuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja edellä tarkoitettuja tukitehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sopimuksen päätyttyä liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle, jos henkilöstöä on aiemmin ostopalvelusopimuksen perusteella siirtynyt ostopalvelutuottajan palvelukseen.
Henkilöstön siirron periaatteet. Henkilöstön siirrossa kaupungilta Polkalle sovelletaan liikkeenluovutuksen periaatteita, jotka on määritelty työsopimuslaissa (55/2001) ja laissa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003). Liikkeenluovutushetkellä voimassa olleista työ- ja virkasuhteista johtuvat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät Polkalle 1.10.2022 lukien. Työntekijät/viranhaltijat siirtyvät Polkkaan ns. vanhoina työntekijöinä 30.9.2022 voimassa olevin palvelussuhde-ehdoin. Työntekijällä ei ole oikeutta yksipuolisesti vastustaa siirtymistä niin, että hän voisi halutessaan jäädä kaupungin palvelukseen. Työntekijällä/viranhaltijalla on mahdollisuus irtisanoutua säädettyä lyhempää irtisanomisaikaa noudattaen. Työntekijällä/viranhaltijalla on myös määräaikaisen työsopimuksen/virkasuhteen irtisanomismahdollisuus. Työsuhde jatkuu yhtäjaksoisena kaupungin palvelussuhteen alusta tai jos aiemmin on tapahtunut liikkeenluovutuksia, sen kunnan/kaupungin/kuntayhtymän palvelussuhteen alusta, josta yhtäjaksoinen palvelussuhde on liikkeenluovutusten näkökulmasta alkanut. Asiassa on käyty YT-neuvottelut yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella annetun lain (449/2007) mukaisesti. Polkka vastaa osaltaan siitä, että se täyttää em. lain mukaiset velvoitteensa luovutuksensaajana.
Henkilöstön siirron periaatteet. Ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymistä Kemijärven kaupungille katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös edellä tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot. Ks. myös Laki ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueista 410/2009.

Related to Henkilöstön siirron periaatteet

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Työvuoroluettelo 1. Työpaikalla on laadittava työvuoroluettelo, milloin se on työaikojen selvittämiseksi tarpeellista. Työvuoroluettelosta tulee ilmetä päivittäisen säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisajankohta, ruokailutauon pituus ja ajankohta sekä viikoittaiset vapaapäivät.

  • Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yri- tyksen tai työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanne sekä kustannuskilpailukyky markkinoilla. Hyvissä ajoin ennen paikal- listen neuvotteluiden aloittamista työnantaja toimittaa luottamus- miehelle tarvittavat tiedot yrityksen tai työpaikan talous-, tilaus- kanta- ja työllisyystilanteesta sekä näiden ennakoitavasta kehitty- misestä. Neuvotteluiden pohjaksi on tarkoituksenmukaista toimit- taa tietoa myös palkkaratkaisua koskevan esityksen perusteista. Paikallisten neuvottelujen tarkoituksena on löytää kunkin yrityk- sen tai työpaikan tilannetta ja tarpeita vastaava palkkaratkaisu. Tavoitteena on myös tukea palkanmuodostuksen kannustavuut- ta, oikeudenmukaista palkkarakennetta ja palkkaporrastusta sekä tuottavuuden kehittymistä työpaikalla. Paikallisessa palkkaratkaisussa sovittavia asioita ovat palkantar- kistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Sopimus tehdään luottamusmiehen kanssa 18.2.2022 mennessä, ellei käsittelyajan jatkamisesta sovita.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako

  • Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutuksenottajana on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö, voidaan kuitenkin vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai korvaus evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Fennia maksaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi. Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Johtojen, laitteiden ja merkkikilpien sijoittaminen Laitoksella on oikeus kiinteistön omistajaa tai haltijaa kuultuaan korvauksetta sijoittaa tarpeellisia johtoja, laitteita ja merkkikilpiä liittyjän kiinteistöön tarkoituksenmukaiseen, kiinteistön käyttöä mahdollisimman vähän haittaavaan paikkaan. Tällaiset johdot, laitteet ja merkkikilvet on tarkoitettu vedentoimitusta, veden laadun tarkkailua, viemäriveden poisjohtamista, verkostojen huoltoa tai palo- ja pelastustoimen tarvitsemaa sammutusveden ottamista varten.

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksut on maksettava viimeistään sovittuina eräpäivinä. Mikäli eräpäivän ja laskun päiväyksen erotus on alle 30 vuorokautta, tulee vakuutusmaksu maksaa 30 vuorokauden kuluessa laskun päiväyksestä. Poikkeuksena ovat tilanteet, joissa vakuutuskautta koskevan maksun suorittaminen on vakuutuksenantajan vastuun alkamisen edellytyksenä. Vakuutusehdot Jos vakuutusmaksusta maksetaan maksun erääntyessä vain osa, jaetaan osasuoritus vakuutussopimuksen eri vakuutusturvien kesken. Kunkin vakuutusturvan osaksi tuleva summa lasketaan tällöin sen mukaan, kuinka suuri on kyseisen vakuutusturvan maksun osuus koko vakuutusmaksusta. Jos vakuutuksenottajan maksama maksu ei riitä kaikkien vakuutusturvien maksamiseen vakuutuksenottajalla on oikeus maksun suorittamisen yhteydessä määrätä mitä vakuutusturvien maksuja suorituksella lyhennetään. Jos vakuutuksenottaja on kokonaan tai osittain laiminlyönyt vakuutusmaksun maksamisen maksun erääntyessä tilanteessa, jossa hän on jo aiemmin suorittanut tulevaan aikaan kohdistuvia muita vakuutusmaksuja, vakuutusyhtiöllä on oikeus kohdistaa jo maksetut vakuutusmaksut myös laiminlyötyjen vakuutusmaksujen kattamiseen, ellei vakuutuksenottaja maksun maksamisen laiminlyötyään viipymättä nimenomaisesti ilmoita vakuutusyhtiölle, ettei hän halua jo maksettua maksua jaettavaksi eri vakuutusturvien kesken. Jos koko vakuutusmaksua ei makseta eräpäivään mennessä, erääntyvät kaikki vakuutussopimuksen vakuutuskauden jäljellä olevat maksuerät heti, jos vakuutusyhtiö niin haluaa. Erääntyvien maksuerien laskentaperusteet eivät muutu.