Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 7 contracts
Samples: Project Agreement, Project Agreement, Yhteistyösopimus Ja Sopimus Valtionavustuksen Siirtämisestä Yhteisöille
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat suoriteperusteisesti hankkeen tämän päätöksen mukaisena toteuttamisaikana syntyneet, avustuksen saajan kirjanpidossa olevat, maksetut, nettomääräiset ja arvonlisäverottomat toiminnasta aiheutuneet menot. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kohteen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Kustannusten liittyminen hankkeeseen on voitava todentaa. Kulujen kohdistumisesta hankkeelle on oltava selkeät laskentaperusteet. Kustannusten tulee perustua niitä vastaavien menojen maksutapahtumakirjauksiin. Laskentaperusteet esitetään avustuksen käyttöä koskevan selvityksen yhteydessä. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) -asetuksen sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa huomioon kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy hyväksytään palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuinaluontoisetuna. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön matkustussäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Avustuksella katettava matka on tehtävä niin lyhyessä ajassa ja vähin kokonaiskustannuksin kuin on mahdollista. Samalla on otettava huomioon matkan ja tehtävien tarkoituksenmukainen ja turvallinen suorittaminen. Näin ollen halvin matkustustapa ei välttämättä pitemmän kestonsa vuoksi ole kokonaiskustannuksiltaan edullisin. Kohtuullisina edustuskustannuksina edustuskuluina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviähyväksyttyjä. Henkilöstökustannuksista hankkeen välittömiksi kustannuksiksi katsotaan avustettavassa hankkeessa työskentelevien työntekijöiden kustannukset. Välittömiksi kustannuksiksi katsotaan myös muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Henkilöstön työterveysmaksut ovat hyväksyttäviä kustannuksia siltä osin kuin Kela ei korvaa työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia sairausvakuutuslain perusteella. Arvonlisävero, lahjat ja virkistymiskulut, mukaan lukien lounaat, eivät ole tukikelpoisia menoja. Hankkeeseen liittyvät tila- ja vuokrakustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia vain, kun ne aiheutuvat suoraan hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee toteuttaa viimeistään avustuksen käyttöajan puolessavälissä. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden Hakijan omarahoitusosuutena voidaan huomioida myös muuta toimintaan selkeästi kohdennettua rahoitusta, esimerkiksi henkilöstö- ja tilakustannuksia. Hyväksyttäviä kustannuksia eivät ole: - poistot - varainhankinnan kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia- liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset - varaukset, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksiapois lukien hankeaikana kertyneet lakisääteisestä lomapalkkavelasta johtuvat varaukset - laskennalliset erät, jotka eivät aiheudu hankkeestaperustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - lainojen lyhennykset - lainojen korot - ei-lakisääteisten lisäeläkkeiden maksut - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkakustannukset - tulospalkkiot - oikeudenkäyntikustannukset - oikeuden langettamat korvaukset - rangaistusluontoiset maksut, kuten sakot ja viivästyskorot - takaisinperintävelvoitteet tai luottotappio edelleen jaetusta avustuksesta - lahjat ja virkistyskulut. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat Epäselvissä tilanteissa avustuksen saajan tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannaltayhteydessä Hämeen ELY- keskukseen ennen kustannusten syntymistä. Hankkeessa hankitun irtaimiston Avustuksen saajan tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaapyydettäessä toimittaa ELY-keskukselle ja KEHA-keskukselle kustannusten valvomisen edellyttämät tiedot, kuten tositekopiot, laskuerittely ja ostettujen palvelujen valintaperusteet.
Appears in 2 contracts
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen Vain sellaiset kustannukset voidaan katsoa hyväksyttäviksi, jotka ovat sisältyneet toteuttajan hankeha- kemukseen ja toimitettuun tarjoukseen. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat selvityksen tai tutkimuksen kannalta tarpeelliset välttämättömät ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) voidaan kirjanpidon perusteella kohdistaa hankkeelle. Kustannusten tulee syntyä selvityksen tai tutkimuksen määräaikana, jotta ne voidaan hyväk- syä. Valtioneuvoston kanslialla on oikeus olla hyväksyttämättä sellaisia kustannuksia, joiden ei selkeästi voida osoittaa kuuluvan hankkeeseen. Valtioneuvoston päätöksentekoa koskevan selvitys- ja - asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan tutkimustoiminnan hankinnoissa sovelletaan ko- konaiskustannusmallia. Määräraha on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksitäysimääräistä, eikä omarahoitusosuutta vaadita. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan Oman rahoituksen käyttö hankkeen toteutuksessa ei ole kiellettyä, mutta sitä ei huomioida arvioinnissa. Henkilöstökustannuksia, eli selvitys- ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksinatutkimustyön välittömiä palkkoja ovat hankkeessa työskentelevän henkilöstön ennakonpidätyksenalaiset palkat. Hankkeen välittömänä palkkakustannuksena hyväksytään henkilön projektille tekemää tehollista työaikaa vastaava osuus henkilön ennakonpidätyksen alaisesta palkasta. Kokonaiskustannusmallin mukaisissa projekteissa palkkakustannusten hyväksyminen edellyttää tehollisen työajan seurantaan perustuvaa tuntikirjanpitoa. Teholliseen työaikaan ei sisällytetä henki- lösivukustannuksina käsiteltäviä kustannuseriä. Palkkaa ei saa maksaa apurahana. Kohtuullisina palkka- kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaapidetään vastaavasta tutkimustyöstä suorituspaikassa maksettavaa palkkaa.
Appears in 2 contracts
Samples: Vn Teas Toiminnan Yleiset Ehdot, Vn Teas Toiminnan Yleiset Ehdot 2017
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen toiminnan kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä Kunkin vuoden hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - –asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kyseiselle tilikaudelle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hankintavuoden hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön matkustussäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Avustuksella ei voida kattaa sellaisia kustannuksia, jotka avustuksen saaja veloittaa edelleen toiselta taholta. Xxxxxxxxxxxxx hyväksytään toisin sanoen todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Avustus ei saa yhdessä muiden julkisten yleisavustusten kanssa ylittää hyväksyttävien kustannusten määrää. Yleisavustuksella ei voida myöskään kattaa sellaisia kustannuksia, johon avustuksen saaja on saanut yksilöityä sekä toiminnallisesti että ajallisesti rajattua yksityistä tai julkista avustusta. Yleisavustuksen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan kuitenkin toiminnon alijäämä. Yleisavustuksella rahoitettujen tilojen jälleenvuokraamisesta yleishyödylliseen toimintaan otetaan huomioon vain alijäämä. Mikäli yleisavustuksella rahoitettu tila on jälleenvuokrattu ja vuokralainen harjoittaa tilassa liiketoimintaa, ei yleisavustuksella saa kattaa edes jälleenvuokraustoiminnan alijäämää. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 2 contracts
Samples: Yleisavustuksen Ehdot Ja Rajoitukset, Yleisavustuksen Ehdot Ja Rajoitukset
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen toiminnan kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Avustuksen saaja voi hakea maksuun vain sellaisia kustannuksia, jotka ovat syntyneet avustuspäätöksessä määriteltynä rahoitettavan toiminnan toteutusaikana. Kustannusten tulee olla tosiasiallisesti maksettuja ja todennettavissa kirjanpidosta. Kustannuksina hyväksytään vain todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksikuluksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö Ostetun irtaimen on oltava rahoitetun toiminnan toteuttamisen kannalta tarpeellinen kustannus. Hyväksyttävinä palkkakustannuksina voidaan hyväksyä rahoitetun toiminnan toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä aiheutuneet palkkakustannukset lakisääteisine sivukuluineen sekä lakiin taikka työehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Palkat ovat siltä osin tukikelpoisia, kuin ne eivät ylitä kyseisen toimialan yleistä palkkatasoa. Lomapalkkavaraukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia, mikäli ne aiheutuvat rahoitetun toiminnan toteuttamisesta. Lakisääteiset työterveyskustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Mikäli avustuspäätös on tehty kokonaiskustannusmalliin perustuen, maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määränavustuksen saajan hakemuksella esittämät henkilösivukulu- ja yleiskulukertoimet rahoitetun toiminnan toteuttamisajalle. Avustuksen saaja on hakemuksellaan osoittanut, että henkilösivukulu- ja yleiskustannuskertoimet on laskettu kirjanpidon pohjalta tavalla, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineentäyttää laskentatoimen luotettavuuden vaatimukset ja avustuspäätöksellä on vahvistettu hyväksytyt kertoimet. Palkka Kokonaiskustannusmallissa ei hyväksytä erillisiä lomapalkkavarauksia. Jos rahoitetun toiminnan toteuttamiseksi tehtävä työ vie vain osan henkilön työajasta, palkkakustannusten tukemisen edellytyksenä on, että mainitusta työstä on pidetty erillistä työajan seurantaa, josta ilmenee tehty työ, tehdyn työn kokonaismäärä sekä aiheutuneet palkkakustannukset. Sähköisen työajanseurannan raportteja voidaan maksaa rahapalkkana käyttää hyväksi työaikakirjanpidon todentamiseen. Työajanseurantalomakkeet on allekirjoitettava tai luontoisetuinasähköisesti hyväksyttävä sekä työntekijän että työnantajan toimesta. Kohtuullisina matkakustannuksina Matkakustannukset ovat tukikelpoisia siltä osin kuin ne ovat kohtuullisia, eivätkä matkustajalle maksettavat korvaukset ylitä valtionavustuksen saajaa koskevissa virka- ja työehtosopimuksissa sovittuja ehtoja. Jos valtionavustuksen saajaa koskevat virka- ja työehtosopimukset eivät sisällä ehtoja matkakustannusten korvaamisesta tai valtionavustuksen saajaan ei sovelleta virka- ja työehtosopimuksia, kaikki matkakustannukset hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannuksetmatkustussäännön mukaisina. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviäRahoitettua toimintaa varten hankitun irtaimiston/laitteiden tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos mikäli se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannuksetAvustuksen saaja voi kohdistaa avustettavaan toimintaan yleiskustannuksia, mikäli avustusta ei ole myönnetty kokonaiskustannusmalliin perustuen. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden Yleiskustannuksia ovat avustuksen saajan yleishallinnosta aiheutuneet kulut, jotka eivät välittömästi kohdistu mihinkään tiettyyn toimintoon tai hankkeeseen. Yleiskustannusten on perustuttava todellisiin toteutuneisiin kuluihin ja oltava: • selkeästi ja perustellusti kohdennettuja • rahoitetun toiminnan talousarvion mukaisia • erikseen dokumentoituja • koko käyttöajan saman perusteisia • aiheuttamisperiaatteen mukaisia. Yleiskustannusten aiheuttamisperusteista toimitetaan erillinen selvitys ministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella kustannusten liittyminen valtionavustuksella rahoitettavaan toimintaan ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaaole selkeästi osoitettavissa.
Appears in 2 contracts
Samples: Maa Ja Metsätalousministeriön Yleisavustuksen Vakioehdot, General Terms and Conditions
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan kohteen/hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Avustuksen saaja voi hakea maksuun vain sellaisia kustannuksia, jotka ovat syntyneet hankkeen avustuspäätöksessä määriteltynä toteutusaikana. Kustannusten tulee olla tosiasiallisesti maksettuja ja todennettavissa kirjanpidosta. Kustannuksina hyväksytään vain todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksikuluksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö Ostetun irtaimen on oltava hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellinen kustannus. Hyväksyttävinä palkkakustannuksina voidaan hyväksyä hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä aiheutuneet palkkakustannukset lakisääteisine sivukuluineen sekä lakiin taikka työehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Palkat ovat siltä osin tukikelpoisia, kuin ne eivät ylitä toimialan yleistä palkkatasoa. Lomapalkkavaraukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia, mikäli ne aiheutuvat hankkeen toteuttamisesta. Lakisääteiset työterveyskustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Mikäli avustuspäätös on tehty kokonaiskustannusmalliin perustuen, maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määränavustuksen saajan hakemuksella esittämät henkilösivukulu- ja yleiskulukertoimet koko hankkeen toteuttamisajalle. Avustuksen saaja on hakemuksellaan osoittanut, että henkilösivukulu- ja yleiskustannuskertoimet on laskettu kirjanpidon pohjalta tavalla, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineentäyttää laskentatoimen luotettavuuden vaatimukset ja avustuspäätöksellä on vahvistettu hyväksytyt kertoimet. Palkka Kokonaiskustannusmallissa ei hyväksytä erillisiä lomapalkkavarauksia. Jos hankkeen toteuttamiseksi tehtävä työ vie vain osan henkilön työajasta, palkkakustannusten tukemisen edellytyksenä on, että työstä on pidetty erillistä työajan seurantaa, josta ilmenee hankkeen toteuttamiseksi tehty työ, hankkeen toteuttamisaikana tehdyn työn kokonaismäärä sekä hankkeesta aiheutuneet palkkakustannukset. Sähköisen työajanseurannan raportteja voidaan maksaa rahapalkkana käyttää hyväksi työaikakirjanpidon todentamiseen. Työajanseurantalomakkeet on allekirjoitettava tai luontoisetuinasähköisesti hyväksyttävä sekä työntekijän että työnantajan toimesta. Kohtuullisina matkakustannuksina Matkakustannukset ovat tukikelpoisia siltä osin kuin ne ovat kohtuullisia, eivätkä matkustajalle maksettavat korvaukset ylitä valtionavustuksen saajaa koskevissa virka- ja työehtosopimuksissa sovittuja ehtoja. Jos valtionavustuksen saajaa koskevat virka- ja työehtosopimukset eivät sisällä ehtoja matkakustannusten korvaamisesta tai valtionavustuksen saajaan ei sovelleta virka- ja työehtosopimuksia, kaikki matkakustannukset hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannuksetmatkustussäännön mukaisina. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannuksetMahdolliset ulkomaan matkat tulee hyväksyttää etukäteen avustuksen myöntöpäätöksen esittelijällä, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksimikäli niitä ei ole esitetty hankesuunnitelmassa. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviäHankkeessa hankitun irtaimiston/laitteiden tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos mikäli se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannuksetAvustuksen saaja voi kohdistaa avustettavaan toimintaan yleiskustannuksia, mikäli avustusta ei ole myönnetty kokonaiskustannusmalliin perustuen. Henkilöstökustannuksista Yleiskustannuksia ovat avustuksen saajan yleishallinnosta aiheutuneet kulut, jotka eivät välittömästi kohdistu mihinkään tiettyyn toimintoon tai hankkeeseen. Yleiskustannusten on perustuttava todellisiin toteutuneisiin kuluihin ja oltava: selkeästi ja perustellusti kohdennettuja hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden talousarvion mukaisia erikseen dokumentoituja koko käyttöajan saman perusteisia aiheuttamisperiaatteen mukaisia. Yleiskustannusten aiheuttamisperusteista toimitetaan erillinen selvitys ministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella kustannusten liittyminen valtionavustuksella rahoitettavaan toimintaan ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaaole selkeästi osoitettavissa.
Appears in 1 contract
Samples: Maa Ja Metsätalousministeriön Erityisavustuksen Vakioehdot
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen Edelleen siirretty valtionavustus ei saa yksin tai yhdessä muiden avustusten kanssa ylittää hyväksyttävien kulujen määrää. Valtionavustuksella voidaan kattaa enintään 95 prosenttia valtionavustuksen käyttötarkoituksessa toteu- tuneista toiminnan kokonaiskustannuksista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat valtionavustuksen käyttöaikana toteutuneet valtionavustuksen käyttötarkoituk- sen toteutumisen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä Kunkin vuoden hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka ovat kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kyseiselle tilikaudelle kuluiksi. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään matkan toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaiset ja hinnal- taan kohtuulliset sekä kokonaistaloudellisesti edullisimmat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hyväksytään tämän delegointisopimuksen mukaista käyttötarkoitusta varten palkattu- jen työntekijöiden palkka- ja palkkiokustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat myös muiden työntekijöiden kustannukset, jos (varsinainen jäsen) osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla näiden työnte- kijöiden työpanoksen kohdistumisen tämän delegointisopimuksen mukaiseen käyttötarkoitukseen. Arvonlisävero hyväksytään kustannukseksi, vain kun varsinaisen jäsen sen lopullisesti maksaa. Jos avustusta käytetään varsinainen jäsen käyttää valtionavustusta irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, hankintamenot voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hankintavuoden hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden Ka- lusteiden ja laitteiden hankinnat hankintojen tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen avustuksen käyttötarkoituksen kannalta. Hankkeessa hankitun Hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 1 contract
Samples: Delegointisopimus
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen toiminnan kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä Kustannusten tulee olla tosiasiallisesti maksettuja ja todennettavissa kirjanpidosta. Kustannuksina hyväksytään vain todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Kunkin vuoden hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksikyseiselle tilikaudelle kuluksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja Hyväksyttävinä palkkakustannuksina voidaan hyväksyä hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä aiheutuneet palkkakustannukset lakisääteisine sivukuluineen sekä lakiin taikka virka- tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määräntyöehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Palkat ovat vain siltä osin tukikelpoisia, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineenkuin ne eivät ylitä avustuksen saajan vastaavasta tehtävästä yleisesti maksaman palkan määrää. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana Lomapalkkavaraukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia, mikäli ne aiheutuvat hankkeen toteuttamisesta. Lakisääteiset työterveyskustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Avustuksen saajan tulee huolehtia asianmukaisesta työnajanseurannasta, jos se on tarpeen avustettavalle toiminnalle kohdennettavien palkkakustannusten luotettavaksi varmentamiseksi. Työajanseuranta on järjestettävä esim. silloin, jos työntekijä työskentelee yleisavustuksella avustettavan toiminnan lisäksi toisessa avustuskohteessa tai luontoisetuinatoiminnassa, johon yleisavustusta ei voida käyttää. Kohtuullisina matkakustannuksina Matkakustannukset hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannuksetmatkustussäännön mukaisesti. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannuksetMahdolliset ulkomaan matkat tulee hyväksyttää etukäteen avustuksen myöntöpäätöksen esittelijällä, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät mikäli niitä ei ole hyväksyttäviäesitetty hankesuunnitelmassa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos mikäli se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeellekustannusten liittyminen valtionavulla rahoitettavaan toimintaan ei ole selkeästi osoitettavissa. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia- poistot - varainhankinnan kustannukset - liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset, lainojen lyhennykset ja korot - varaukset (poikkeuksena lomapalkkavaraus) - laskennalliset erät, jotka eivät aiheudu hankkeestaperustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkakustannukset - tulospalkkiot, bonukset, luontaisedut - oikeudenkäyntikustannukset, oikeuden langettamat korvaukset sekä rangaistusluonteiset maksut, kuten sakot tai viivästyskorot - edunvalvontamenot ja edustuskulut Avustuksen saaja voi kohdistaa avustukselle toimintansa yleiskustannuksia. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan Yleiskustannuksia ovat avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaayleishallinnosta aiheutuneet kulut, jotka eivät välittömästi kohdistu mihinkään tiettyyn toimintoon tai hankkeeseen. Yleiskustannusten on perustuttava todellisiin toteutuneisiin kuluihin ja oltava - selkeästi ja perustellusti kohdennettuja - hankkeen talousarvion mukaisia - erikseen dokumentoituja - koko käyttöajan saman perusteisia - aiheuttamisperiaatteen mukaisia Yleiskustannusten aiheuttamisperusteista toimitetaan erillinen selvitys ministeriölle.
Appears in 1 contract
Samples: Yleisavustus
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 1 contract
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kannalta tarpeelliset Vain sellaiset kustannukset voidaan katsoa hyväksyttäviksi, jotka ovat sisältyneet toteuttajan hankehake- mukseen ja määrältään toimitettuun tarjoukseen. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat selvityksen tai tutkimuksen kan- nalta välttämättömät ja kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) voidaan kirjanpidon perusteella kohdistaa hank- keelle. Kustannusten tulee syntyä selvityksen tai tutkimuksen määräaikana, jotta ne voidaan hyväksyä. Valtioneuvoston kanslialla on oikeus olla hyväksyttämättä sellaisia kustannuksia, joiden ei selkeästi voida osoittaa kuuluvan hankkeeseen. Valtioneuvoston päätöksentekoa koskevan selvitys- ja - asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan tutkimustoiminnan hankinnoissa sovelletaan koko- naiskustannusmallia. Määräraha on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksitäysimääräistä, eikä omarahoitusosuutta vaadita. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan Oman rahoi- tuksen käyttö hankkeen toteutuksessa ei ole kiellettyä, mutta sitä ei huomioida arvioinnissa. Henkilöstökustannuksia, eli selvitys- ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksinatutkimustyön välittömiä palkkoja ovat hankkeessa työskentelevän henkilöstön ennakonpidätyksenalaiset palkat. Hankkeen välittömänä palkkakustannuksena hyväksytään henkilön projektille tekemää tehollista työaikaa vastaava osuus henkilön ennakonpidätyksen alaisesta pal- kasta. Kokonaiskustannusmallin mukaisissa projekteissa palkkakustannusten hyväksyminen edellyttää te- hollisen työajan seurantaan perustuvaa tuntikirjanpitoa. Teholliseen työaikaan ei sisällytetä henkilösivu- kustannuksina käsiteltäviä kustannuseriä. Palkkaa ei saa maksaa apurahana. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaapalkkakustan- nuksina pidetään vastaavasta tutkimustyöstä suorituspaikassa maksettavaa palkkaa.
Appears in 1 contract
Samples: Research and Development
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen toiminnan kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä Kustannusten tulee olla tosiasiallisesti maksettuja ja todennettavissa kirjanpidosta. Kustannuksina hyväksytään vain todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Kunkin vuoden hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksikyseiselle tilikaudelle kuluksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja Hyväksyttävinä palkkakustannuksina voidaan hyväksyä hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä aiheutuneet palkkakustannukset lakisääteisine sivukuluineen sekä lakiin taikka virka- tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määräntyöehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Palkat ovat vain siltä osin tukikelpoisia, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineenkuin ne eivät ylitä avustuksen saajan vastaavasta tehtävästä yleisesti maksaman palkan määrää. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana Lomapalkkavaraukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia, mikäli ne aiheutuvat hankkeen toteuttamisesta. Lakisääteiset työterveyskustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Avustuksen saajan tulee huolehtia asianmukaisesta työnajanseurannasta, jos se on tarpeen avustettavalle toiminnalle kohdennettavien palkkakustannusten luotettavaksi varmentamiseksi. Työajanseuranta on järjestettävä esim. silloin, jos työntekijä työskentelee yleisavustuksella avustettavan toiminnan lisäksi toisessa avustuskohteessa tai luontoisetuinatoiminnassa, johon yleisavustusta ei voida käyttää. Kohtuullisina matkakustannuksina Matkakustannukset hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannuksetmatkustussäännön mukaisesti. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannuksetMahdolliset ulkomaan matkat tulee hyväksyttää etukäteen avustuksen myöntöpäätöksen esittelijällä, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät mikäli niitä ei ole hyväksyttäviäesitetty hankesuunnitelmassa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos mikäli se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeellekustannusten liittyminen valtionavulla rahoitettavaan toimintaan ei ole selkeästi osoitettavissa. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksiapoistot varainhankinnan kustannukset liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset, lainojen lyhennykset ja korot varaukset (poikkeuksena lomapalkkavaraus) laskennalliset erät, jotka eivät aiheudu hankkeestaperustu jo toteutuneisiin kustannuksiin irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkakustannukset tulospalkkiot, bonukset, luontaisedut oikeudenkäyntikustannukset, oikeuden langettamat korvaukset sekä rangaistusluonteiset maksut, kuten sakot tai viivästyskorot edunvalvontamenot ja edustuskulut Avustuksen saaja voi kohdistaa avustukselle toimintansa yleiskustannuksia. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan Yleiskustannuksia ovat avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaayleishallinnosta aiheutuneet kulut, jotka eivät välittömästi kohdistu mihinkään tiettyyn toimintoon tai hankkeeseen. Yleiskustannusten on perustuttava todellisiin toteutuneisiin kuluihin ja oltava selkeästi ja perustellusti kohdennettuja hankkeen talousarvion mukaisia erikseen dokumentoituja koko käyttöajan saman perusteisia aiheuttamisperiaatteen mukaisia Yleiskustannusten aiheuttamisperusteista toimitetaan erillinen selvitys ministeriölle.
Appears in 1 contract
Samples: Yleisavustus
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kohteen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuinaluontoisetuna. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön matkustussäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina edustuskuluina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviähyväksyttyjä. Henkilöstökustannuksista hankkeen välittömiksi kustannuksiksi katsotaan avustettavaa hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset. Välittömiksi kustannuksiksi katsotaan myös muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Erityisavustukselle ei saa jyvittää tilakustannuksia, jos ne aiheutuvat hankkeesta riippumatta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee toteuttaa viimeistään avustuksen käyttöajan puolivälissä. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksilopullisestimaksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 1 contract
Samples: Special Grant Agreement
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen Edelleen siirretty valtionavustus ei saa yksin tai yhdessä muiden avustusten kanssa ylittää hyväksyttävien kulujen määrää. Valtionavustuksella voidaan kattaa enintään 95 prosenttia valtionavustuksen käyttötarkoituksessa toteu- tuneista toiminnan kokonaiskustannuksista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat valtionavustuksen käyttöaikana toteutuneet valtionavustuksen käyttötarkoituk- sen toteutumisen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä Kunkin vuoden hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka ovat kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kyseiselle tilikaudelle kuluiksi. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään matkan toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaiset ja hinnal- taan kohtuulliset sekä kokonaistaloudellisesti edullisimmat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hyväksytään tämän delegointisopimuksen mukaista käyttötarkoitusta varten palkattu- jen työntekijöiden palkka- ja palkkiokustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat myös muiden työntekijöiden kustannukset, jos (varsinainen jäsen) osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla näiden työnteki- jöiden työpanoksen kohdistumisen tämän delegointisopimuksen mukaiseen käyttötarkoitukseen. Arvonlisävero hyväksytään kustannukseksi, vain kun varsinaisen jäsen sen lopullisesti maksaa. Jos avustusta käytetään varsinainen jäsen käyttää valtionavustusta irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, hankintamenot voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hankintavuoden hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden Ka- lusteiden ja laitteiden hankinnat hankintojen tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen avustuksen käyttötarkoituksen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston Hankitun ir- taimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 1 contract
Samples: Delegointisopimus
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia koskevat ohjeet koskevat sekä yleis- että erityisavustuksia. Siltä osin kuin seuraavassa puhutaan hankkeesta, viitataan lähinnä erityisavustukseen. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kohteen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) -asetuksen sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan Kokonaiskustannuksiin hyväksytään hankkeen toteuttamisesta aiheutuvat välittömät kustannukset sekä organisaation muista kustannuksista ne kustannuserät, jotka on voitu suoraan kohdistaa aiheuttamisperiaatteen mukaisesti hankkeen menoksi. Vain todellisiin ja hankintamenot kirjataan taseeseentoteutuneisiin kustannuksiin perustuvat menot ovat hyväksyttäviä. Tällaisia ovat esimerkiksi osuus kouluttajan palkasta, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksinatyötilan vuokra hankkeessa käytetyn työajan suhteessa ja koulutuksiin käytettyjen tilojen vuokra koulutusajalta. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy Laskennallisia ja prosentuaalisia yleiskustannuksia, jotka eivät perustu välittömästi hankkeesta aiheutuviin todellisiin menoihin ja jotka olisivat syntyneet ilman kyseistä hankettakin, ei hyväksytä valtionavustushankkeen kustannukseksi. Hyväksyttäviä palkkakustannuksia ovat välittömästi hankkeen toteuttamiseen liittyvät henkilöstön palkat ja palkkiot sekä niistä johtuvat lakisääteiset henkilöstösivukulut. Palkkakustannukset, joita ei ole voitu suoraan kirjanpidossa kohdentaa hankkeelle, esitetään erillisellä laskelmalla hankkeelle kohdennettuna palkkakustannuksena. Erityisavustuksella rahoitettavassa hankkeessa palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa hyväksytään yhtä henkilöä kohden enintään määränmäärä, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka Luontaisedut katsotaan osaksi palkkaa. Hankkeessa työskentelevän henkilön palkkakustannukset voivat olla suuremmatkin, mutta hankkeen kokonaiskustannuksiin ne voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuinasisällyttää vain 80.000 euron rajaan asti. Organisaation johdon osallistumisesta aiheutuvat henkilöstömenot eivät ole valtionavustukseen oikeuttavia kustannuksia. Yleisavustuksella rahoitettavassa toiminnassa palkkakustannuksina hyväksytään kustannukset, jotka yleisen palkkatason perusteella arvioituna ovat kyseisestä tehtävästä tavanomaiset ja kohtuulliset. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään Yhteishankkeissa menot tulee ilmoittaa joko arvonlisäverollisina tai arvonlisäverottomina hakijan kirjanpidon mukaisesti. Jos arvonlisävero yhteishankkeessa jää yhdenkin hakijan osalta lopulliseksi kustannukseksi, tulee päähakijan valita hakulomakkeen tämän tiedon osalta Kyllä -kohta ja vain arvonlisäverottomat kustannuksetne yhteistyökumppanit, jolle arvonlisävero jää lopulliseksi kustannukseksi, ilmoittavat kustannukset arvonlisäverollisina. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan välittömiä kustannuksia ovat hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä kustannukset. Välittömiksi kustannuksiksi katsotaan myös muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannaltapyrkiä toteuttamaan hyvissä ajoin ennen avustuksen käyttöajan päättymistä. Hankkeen loppuvaiheessa tehtyjen kaluste- ja laitehankintojen tarkoituksenmukaisuus tulee varautua perustelemaan lopputarkastuksen yhteydessä. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa. Hyväksyttäviä kustannuksia eivät ole: - poistot - varainhankinnan kustannukset - liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset - kirjanpitolaissa tarkoitetut varaukset - laskennalliset erät, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - lainojen lyhennykset - lainojen korot - ei-lakisääteisten lisäeläkkeiden maksut - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettava palkkakustannus - tulospalkkiot - oikeudenkäyntikustannukset - oikeuden langettamat korvaukset - rangaistusluonteiset maksut, kuten sakot tai viivästyskorot. Yleisavustusta ei voi käyttää sellaisiin irtaimen käyttöomaisuuden hankintakustannuksiin, jotka aiheutuvat toimintayksikön perustamisesta, laajentamisesta, uudelleenjärjestämisestä tai perusparannuksesta ellei avustuspäätöksessä perustellusta syystä toisin määrätä. Jos yleisavustuksen saaja toimii omistamissaan tai rinnakkaisorganisaationsa omistamissa tiloissa, toimitilakustannukseksi hyväksytään vain tiloista maksettava hoitovastike sekä toimitilojen käyttö- ja ylläpitokustannuksia, elleivät ne jo sisälly edellä mainittuun hoitovastikkeeseen. Yleisavustusta ei voi käyttää rahoitusvastikkeen kattamiseen.
Appears in 1 contract
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan kohteen/hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hankkeen tulot pienentävät hyväksyttäviä kokonaiskustannuksia. Avustuksen saaja voi hakea maksuun vain sellaisia kustannuksia, jotka ovat syntyneet hankkeen toteutusaikana. Kustannusten tulee olla tosiasiallisesti maksettuja ja todennettavissa kirjanpidosta. Kustannuksina hyväksytään vain todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksikuluksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö Ostetun irtaimen on oltava hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellinen kustannus. Hyväksyttävinä palkkakustannuksina voidaan hyväksyä hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä aiheutuneet palkkakustannukset lakisääteisine sivukuluineen sekä lakiin taikka työehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Palkat ovat siltä osin tukikelpoisia, kuin ne eivät ylitä toimialan yleistä palkkatasoa. Lomapalkkavaraukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia, mikäli ne aiheutuvat hankkeen toteuttamisesta. Lakisääteiset työterveyskustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Mikäli avustuspäätös on tehty kokonaiskustannusmalliin perustuen, maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määränavustuksen saajan hakemuksella esittämät henkilösivukulu- ja yleiskulukertoimet. Avustuksen saaja on hakemuksellaan osoittanut, että henkilösivukulu- ja yleiskustannuskertoimet on laskettu kirjanpidon pohjalta tavalla, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineentäyttää laskentatoimen luotettavuuden vaatimukset ja avustuspäätöksellä on vahvistettu hyväksytyt kertoimet. Palkka Kokonaiskustannusmallissa ei hyväksytä erillisiä lomapalkkavarauksia. Jos hankkeen toteuttamiseksi tehtävä työ vie vain osan henkilön työajasta, palkkakustannusten tukemisen edellytyksenä on, että työstä on pidetty erillistä työajan seurantaa, josta ilmenee hankkeen toteuttamiseksi tehty työ, hankkeen toteuttamisaikana tehdyn työn kokonaismäärä sekä hankkeesta aiheutuneet palkkakustannukset. Sähköisen työajanseurannan raportteja voidaan maksaa rahapalkkana käyttää hyväksi työaikakirjanpidon todentamiseen. Työajanseurantalomakkeet on allekirjoitettava tai luontoisetuinasähköisesti hyväksyttävä sekä työntekijän että työnantajan toimesta. Kohtuullisina matkakustannuksina Matkakustannukset hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannuksetmatkustussäännön mukaisesti. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannuksetMahdolliset ulkomaan matkat tulee hyväksyttää etukäteen avustuksen myöntöpäätöksen esittelijällä, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksimikäli niitä ei ole esitetty hankesuunnitelmassa. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviäHankkeessa hankitun irtaimiston/laitteiden tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos mikäli se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeellekustannusten liittyminen valtionavulla rahoitettavaan toimintaan ei ole selkeästi osoitettavissa. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia- poistot - varainhankinnan kustannukset - liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset, lainojen lyhennykset ja korot - varaukset (poikkeuksena lomapalkkavaraus) - laskennalliset erät, jotka eivät aiheudu hankkeestaperustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkakustannukset - tulospalkkiot, bonukset, luontaisedut - oikeudenkäyntikustannukset, oikeuden langettamat korvaukset sekä rangaistusluonteiset maksut, kuten sakot tai viivästyskorot - edunvalvontamenot ja edustuskulut Avustuksen saaja voi kohdistaa erityisavustukselle toimintansa yleiskustannuksia, mikäli avustusta ei ole myönnetty kokonaiskustannusmalliin perustuen. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan Yleiskustannuksia ovat avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaayleishallinnosta aiheutuneet kulut, jotka eivät välittömästi kohdistu mihinkään tiettyyn toimintoon tai hankkeeseen. Yleiskustannusten on perustuttava todellisiin toteutuneisiin kuluihin ja oltava - selkeästi ja perustellusti kohdennettuja - hankkeen talousarvion mukaisia - erikseen dokumentoituja - koko käyttöajan saman perusteisia - aiheuttamisperiaatteen mukaisia Yleiskustannusten aiheuttamisperusteista toimitetaan erillinen selvitys ministeriölle.
Appears in 1 contract
Samples: Valtionavustus
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan kohteen/hankkeen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hankkeen tulot pienentävät hyväksyttäviä kokonaiskustannuksia. Avustuksen saaja voi hakea maksuun vain sellaisia kustannuksia, jotka ovat syntyneet hankkeen toteutusaikana. Kustannusten tulee olla tosiasiallisesti maksettuja ja todennettavissa kirjanpidosta. Kustannuksina hyväksytään vain todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksikuluksi. Jos M62290/ver 8 14.5.2014 avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö Ostetun irtaimen on oltava hankkeen toteuttamisen kannalta tarpeellinen kustannus. Hyväksyttävinä palkkakustannuksina voidaan hyväksyä hankkeen toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä aiheutuneet palkkakustannukset lakisääteisine sivukuluineen sekä lakiin taikka työehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Palkat ovat siltä osin tukikelpoisia, kuin ne eivät ylitä toimialan yleistä palkkatasoa. Lomapalkkavaraukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia, mikäli ne aiheutuvat hankkeen toteuttamisesta. Lakisääteiset työterveyskustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Mikäli avustuspäätös on tehty kokonaiskustannusmalliin perustuen, maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määränavustuksen saajan hakemuksella esittämät henkilösivukulu- ja yleiskulukertoimet. Avustuksen saaja on hakemuksellaan osoittanut, että henkilösivukulu- ja yleiskustannuskertoimet on laskettu kirjanpidon pohjalta tavalla, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineentäyttää laskentatoimen luotettavuuden vaatimukset ja avustuspäätöksellä on vahvistettu hyväksytyt kertoimet. Palkka Kokonaiskustannusmallissa ei hyväksytä erillisiä lomapalkkavarauksia. Jos hankkeen toteuttamiseksi tehtävä työ vie vain osan henkilön työajasta, palkkakustannusten tukemisen edellytyksenä on, että työstä on pidetty erillistä työajan seurantaa, josta ilmenee hankkeen toteuttamiseksi tehty työ, hankkeen toteuttamisaikana tehdyn työn kokonaismäärä sekä hankkeesta aiheutuneet palkkakustannukset. Sähköisen työajanseurannan raportteja voidaan maksaa rahapalkkana käyttää hyväksi työaikakirjanpidon todentamiseen. Työajanseurantalomakkeet on allekirjoitettava tai luontoisetuinasähköisesti hyväksyttävä sekä työntekijän että työnantajan toimesta. Kohtuullisina matkakustannuksina Matkakustannukset hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannuksetmatkustussäännön mukaisesti. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannuksetMahdolliset ulkomaan matkat tulee hyväksyttää etukäteen avustuksen myöntöpäätöksen esittelijällä, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksimikäli niitä ei ole esitetty hankesuunnitelmassa. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviäHankkeessa hankitun irtaimiston/laitteiden tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos mikäli se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeellekustannusten liittyminen valtionavulla rahoitettavaan toimintaan ei ole selkeästi osoitettavissa. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia- poistot - varainhankinnan kustannukset - liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset, lainojen lyhennykset ja korot - varaukset (poikkeuksena lomapalkkavaraus) - laskennalliset erät, jotka eivät aiheudu hankkeestaperustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkakustannukset - tulospalkkiot, bonukset, luontaisedut - oikeudenkäyntikustannukset, oikeuden langettamat korvaukset sekä rangaistusluonteiset maksut, kuten sakot tai viivästyskorot - edunvalvontamenot ja edustuskulut Avustuksen saaja voi kohdistaa erityisavustukselle toimintansa yleiskustannuksia, mikäli avustusta ei ole myönnetty kokonaiskustannusmalliin perustuen. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan Yleiskustannuksia ovat avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaayleishallinnosta aiheutuneet kulut, jotka eivät välittömästi kohdistu mihinkään tiettyyn toimintoon tai hankkeeseen. Yleiskustannusten on perustuttava todellisiin toteutuneisiin kuluihin ja oltava - selkeästi ja perustellusti kohdennettuja - hankkeen talousarvion mukaisia - erikseen dokumentoituja - koko käyttöajan saman perusteisia - aiheuttamisperiaatteen mukaisia Yleiskustannusten aiheuttamisperusteista toimitetaan erillinen selvitys ministeriölle.
Appears in 1 contract
Samples: State Grant Agreement
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat suoriteperusteisesti hankkeen tämän päätöksen mukaisena toteuttamisaikana syntyneet, avustuksen saajan kirjanpidossa olevat, maksetut, nettomääräiset ja arvonlisäverottomat toiminnasta aiheutuneet menot. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kohteen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Kustannusten liittyminen hankkeeseen on voitava todentaa. Kulujen kohdistumisesta hankkeelle on oltava selkeät laskentaperusteet. Kustannusten tulee perustua niitä vastaavien menojen maksutapahtumakirjauksiin. Laskentaperusteet esitetään avustuksen käyttöä koskevan selvityksen yhteydessä. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) -asetuksen sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa huomioon kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy hyväksytään palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuinaluontoisetuna. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön matkustussäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Avustuksella katettava matka on tehtävä niin lyhyessä ajassa ja vähin kokonaiskustannuksin kuin on mahdollista. Samalla on otettava huomioon matkan ja tehtävien tarkoituksenmukainen ja turvallinen suorittaminen. Näin ollen halvin matkustustapa ei välttämättä pitemmän kestonsa vuoksi ole kokonaiskustannuksiltaan edullisin. Kohtuullisina edustuskustannuksina edustuskuluina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviähyväksyttyjä. Henkilöstökustannuksista hankkeen välittömiksi kustannuksiksi katsotaan avustettavassa hankkeessa työskentelevien työntekijöiden kustannukset. Välittömiksi kustannuksiksi katsotaan myös muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Henkilöstön työterveysmaksut ovat hyväksyttäviä kustannuksia siltä osin kuin Kela ei korvaa työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia sairausvakuutuslain perusteella. Arvonlisävero, lahjat ja virkistymiskulut eivät ole tukikelpoisia menoja. Hankkeeseen liittyvät tila- ja vuokrakustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia vain, kun ne aiheutuvat suoraan hankkeesta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista Avustuksen saajan hankkeen toteuttamista varten hankkimat suunnittelu- ja tutkimustyöt, selvitykset, tiedonhankinta-, koulutus-, käännös- ja tulkkauskustannukset, hankkeen tiedottamisesta aiheutuvat sekä muut vastaavat kohtuulliset kustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Hakijan omarahoitusosuutena voidaan huomioida myös muuta toimintaan selkeästi kohdennettua rahoitusta, esimerkiksi henkilöstö- ja tilakustannuksia. Investointikustannuksista hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden katsotaan: - Koneiden ja laitteiden hankinnasta aiheutuvat kustannukset; - Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentamisessa, korjaamisessa tai laajentamisessa tarvittavien aineiden ja tarvikkeiden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset sekä niihin kiinteästi liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta, suunnittelusta ja työpalkoista aiheutuvat kustannukset; - Tietoverkkojen ja muiden työntekijöiden kustannuksiavastaavien verkkojen suunnittelusta, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeellerakentamisesta, ja laitehankinnoista sekä verkkojen rakentamiseksi ja käyttämiseksi välttämättömien käyttöoikeuksien hankinnasta aiheutuvat kustannukset; - Investoinnin käyttöönotosta ja käyttöönoton edellyttämästä käyttöhenkilökunnan koulutuksesta aiheutuvat kustannukset; - Hankeaikana kertyvät vuokrakulut. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksiaHyväksyttäviä kustannuksia eivät ole: - poistot - varainhankinnan kustannukset - liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset - varaukset, pois lukien hankeaikana kertyneet lakisääteisestä lomapalkkavelasta johtuvat varaukset - laskennalliset erät, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden perustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - lainojen lyhennykset - lainojen korot - ei-lakisääteisten lisäeläkkeiden maksut - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkakustannukset - tulospalkkiot - oikeudenkäyntikustannukset - oikeuden langettamat korvaukset - rangaistusluontoiset maksut, kuten sakot ja laitteiden hankinnat viivästyskorot - takaisinperintävelvoitteet tai luottotappio edelleen jaetusta avustuksesta Epäselvissä tilanteissa avustuksen saajan tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannaltayhteydessä Hämeen ELY- keskukseen ennen kustannusten syntymistä. Hankkeessa hankitun irtaimiston Avustuksen saajan tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaapyydettäessä toimittaa ELY-keskukselle ja KEHA-keskukselle kustannusten valvomisen edellyttämät tiedot, kuten tositekopiot, laskuerittely ja ostettujen palvelujen valintaperusteet.
Appears in 1 contract
Samples: Special Grant Agreement
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kohteen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hy- väksyttävät kustannukset on määritelty yksityiskohtaisemmin avus- tuskokonaisuuskohtaisissa hakuohjeissa ja/tai avustuspäätöksessä. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän hy- vän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan han- kintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot hankintame- not kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksinakustannuk- sina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö aluehallintovirasto hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön matkustus- säännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista ra- hanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviähy- väksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä myön- netyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannuksetkustan- nukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi välittömiksi kustannuksiksi katsotaan avustettavaa hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä kustannukset. Välittömiksi kustannuksiksi katsotaan myös muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja ellei päätöksessä ole toisin kirjattu. Avustuksen saajan tulee osoittaa luotettavasti työajanseurannan esimerkiksi työajan- seurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeellevälittömästi hank- keelle. Erityisavustuksella Erityisavustukselle ei saa kattaa jyvittää tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannaltajos ne aiheutu- vat hankkeesta riippumatta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 1 contract
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen Edelleen siirretty valtionavustus ei saa yksin tai yhdessä muiden avustusten kanssa ylittää hyväksyttävien kulujen määrää. Valtionavustuksella voidaan kattaa enintään 95 prosenttia valtionavustuksen käyttötarkoituksessa toteutuneista toiminnan kokonaiskustannuksista. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat valtionavustuksen käyttöaikana toteutuneet valtionavustuksen käyttötarkoituksen toteutumisen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä Kunkin vuoden hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka ovat kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kyseiselle tilikaudelle kuluiksi. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään matkan toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaiset ja hinnaltaan kohtuulliset sekä kokonaistaloudellisesti edullisimmat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hyväksytään tämän delegointisopimuksen mukaista käyttötarkoitusta varten palkattujen työntekijöiden palkka- ja palkkiokustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat myös muiden työntekijöiden kustannukset, jos (varsinainen jäsen) osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla näiden työntekijöiden työpanoksen kohdistumisen tämän delegointisopimuksen mukaiseen käyttötarkoitukseen. Arvonlisävero hyväksytään kustannukseksi, vain kun varsinaisen jäsen sen lopullisesti maksaa. Jos avustusta käytetään varsinainen jäsen käyttää valtionavustusta irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, hankintamenot voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hankintavuoden hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden Kalusteiden ja laitteiden hankinnat hankintojen tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen avustuksen käyttötarkoituksen kannalta. Hankkeessa hankitun Hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 1 contract
Samples: Delegointisopimus
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kohteen kannalta tarpeelliset ja määrältään määräl- tään kohtuulliset kustannukset. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen avus- tuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuinaluontoisetuna. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön matkustussäännön mukaisesti toteutuneet toteutu- neet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina edustuskuluina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista Rahalah- joista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviähyväksyttyjä. Henkilöstökustannuksista hankkeen välittömiksi kustannuksiksi katsotaan avustettavaa han- ketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset. Välittömiksi kustannuksiksi katsotaan myös muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti esimer- kiksi työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Erityisavus- tukselle ei saa jyvittää tilakustannuksia, jos ne aiheutuvat hankkeesta riippumatta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee toteuttaa viimeistään avustuksen käyttöajan puolivälissä. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat arvonlisäverot- tomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
Appears in 1 contract
Samples: Special Grant Agreement
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan Valtionavustuslain 11.4 §:n 1 kohdan mukaan valtionavustuspäätöksestä, jolla valtion- avustus myönnetään, tulee käydä ilmi valtionavustuksen asianmukaisen käyttämisen sekä valtionavustuksen saajan oikeuksien ja velvollisuuksien selkeyden edellyttämällä tavalla valtionavustuksen kohteena olevan toiminnan tai hankkeen kannalta tarpeelliset hyväksyttävät kus- tannukset. Hyväksyttävistä kustannuksista voi olla erityislainsäädäntöä, esimerkiksi valtionavustuslain nojalla annettu asetus. Tämän otsikon alla voidaan esittää kustannusten hyväksymisen yleiset periaatteet, joi- hin liittyy mm. kustannusten syntymisen ajankohta, aiheuttamisperiaate sekä tarpeelli- suus ja määrältään kohtuulliset kustannuksetkohtuullisuus. Hyväksyttävinä kustannuksina Lisäksi otsikon alla esitetään yleensä lista hyväksyttävistä kus- tannuslajeista ja kuvataan niiden tarkempi sisältö. Hyväksyttävien kustannusten määrittelemisen perustana voi valtion talousarvion ja lain- säädännön lisäksi olla esimerkiksi tietty kustannusmalli, josta johtuen tietyt kustannuk- set ovat tukikelpoisia. Joka tapauksessa kustannusten tukikelpoisuuden on oltava joh- donmukaisesti perusteltavissa. Esimerkiksi aiheuttamisperiaate on yksi tapa perustella kustannusten tukikelpoisuutta tai -kelvottomuutta: avustetaan hankkeesta aiheutuvia kustannuksia. Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut, että ”pieniltä näyttävät yksittäiset eroa- vuudet avustusehdoissa voivat johtaa periaatteellisiin eroihin avustuskelpoisten kus- tannusten hyväksymisessä”. Tällaisia eroja syntyy esimerkiksi, kun valtionavustuksella katettaville kohtuullisille palkkakustannuksille on tai ei ole asetettu enimmäismäärää.6 Arvonlisäverojen tukikelpoisuuteen liittyen eräässä kuntia koskevassa tapauksessa korkein hallinto-oikeus totesi, että ”käsitellyssä asiassa tuen hakijoille [kunnille] palau- tetaan arvonlisävero täysimääräisesti arvonlisäverolain 130 §:n nojalla. Valtion ei voitu katsoa perivän tätä palautetun arvonlisäveron määrää takaisin yksittäiseltä kunnalta sillä perusteella, että koko kuntakentälle yhteensä palautettava arvonlisävero otetaan huomioon ne kustannuksetvaltion ja kuntien välisessä rahaliikenteessä. Näin ollen hankekustannusten sisältämä arvonlisäveron osuus ei jää tuen hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Tämän vuoksi arvonlisäveron osuus ei ollut hankkeen tukikelpoinen kustannus”.7 Vakioehtojen lisäksi hyväksyttävistä kustannuksista voi olla erityisiä ehtoja yksittäi- sessä valtionavustuspäätöksessä, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviä. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaaesimerkiksi tietyssä hankkeessa tietyn hankintame- non tukikelpoisuus.
Appears in 1 contract
Samples: Valtionavustuksen Vakioehdot
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen toiminnan kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Avustuksen saaja voi hakea maksuun vain sellaisia kustannuksia, jotka ovat syntyneet avustuspäätöksessä määriteltynä rahoitettavan toiminnan toteutusaikana. Kustannusten tulee olla tosiasiallisesti maksettuja ja todennettavissa kirjanpidosta. Kustannuksina hyväksytään vain todellinen avustuksen saajan maksettavaksi jäävä osuus. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksikuluksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö Ostetun irtaimen on oltava rahoitetun toiminnan toteuttamisen kannalta tarpeellinen kustannus. Hyväksyttävinä palkkakustannuksina voidaan hyväksyä rahoitetun toiminnan toteuttamiseksi tarpeellisesta työstä aiheutuneet palkkakustannukset lakisääteisine sivukuluineen sekä lakiin taikka työehtosopimukseen perustuvat kustannukset. Palkat ovat siltä osin tukikelpoisia, kuin ne eivät ylitä kyseisen toimialan yleistä palkkatasoa. Lomapalkkavaraukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia, mikäli ne aiheutuvat rahoitetun toiminnan toteuttamisesta. Lakisääteiset työterveyskustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Mikäli avustuspäätös on tehty kokonaiskustannusmalliin perustuen, maa- ja metsätalousministeriö hyväksyy palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määränavustuksen saajan hakemuksella esittämät henkilösivukulu- ja yleiskulukertoimet rahoitetun toiminnan toteuttamisajalle. Avustuksen saaja on hakemuksellaan osoittanut, että henkilösivukulu- ja yleiskustannuskertoimet on laskettu kirjanpidon pohjalta tavalla, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineentäyttää laskentatoimen luotettavuuden vaatimukset ja avustuspäätöksellä on vahvistettu hyväksytyt kertoimet. Palkka Kokonaiskustannusmallissa ei hyväksytä erillisiä lomapalkkavarauksia. Jos rahoitetun toiminnan toteuttamiseksi tehtävä työ vie vain osan henkilön työajasta, palkkakustannusten tukemisen edellytyksenä on, että mainitusta työstä on pidetty erillistä työajan seurantaa, josta ilmenee tehty työ, tehdyn työn kokonaismäärä sekä aiheutuneet palkkakustannukset. Sähköisen työajanseurannan raportteja voidaan maksaa rahapalkkana käyttää hyväksi työaikakirjanpidon todentamiseen. Työajanseurantalomakkeet on allekirjoitettava tai luontoisetuinasähköisesti hyväksyttävä sekä työntekijän että työnantajan toimesta. Kohtuullisina matkakustannuksina Matkakustannukset ovat tukikelpoisia siltä osin kuin ne ovat kohtuullisia, eivätkä matkustajalle maksettavat korvaukset ylitä valtionavustuksen saajaa koskevissa virka- ja työehtosopimuksissa sovittuja ehtoja. Jos valtionavustuksen saajaa koskevat virka- ja työehtosopimukset eivät sisällä ehtoja matkakustannusten korvaamisesta tai valtionavustuksen saajaan ei sovelleta virka- ja työehtosopimuksia, kaikki matkakustannukset hyväksytään valtion matkustusäännön mukaisesti toteutuneet kustannuksetmatkustussäännön mukaisina. Kohtuullisina edustuskustannuksina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviäRahoitettua toimintaa varten hankitun irtaimiston/laitteiden tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vainon hyväksyttävä kustannus, jos mikäli se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannuksetAvustuksen saaja voi kohdistaa avustettavaan toimintaan yleiskustannuksia, mikäli avustusta ei ole myönnetty kokonaiskustannusmalliin perustuen. Henkilöstökustannuksista hankkeen hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden kustannukset sekä muiden työntekijöiden Yleiskustannuksia ovat avustuksen saajan yleishallinnosta aiheutuneet kulut, jotka eivät välittömästi kohdistu mihinkään tiettyyn toimintoon tai hankkeeseen. Yleiskustannusten on perustuttava todellisiin toteutuneisiin kuluihin ja oltava: selkeästi ja perustellusti kohdennettuja rahoitetun toiminnan talousarvion mukaisia erikseen dokumentoituja koko käyttöajan saman perusteisia aiheuttamisperiaatteen mukaisia. Yleiskustannusten aiheuttamisperusteista toimitetaan erillinen selvitys ministeriölle. Maa- ja metsätalousministeriöllä on oikeus olla hyväksymättä tilityksessä esitettyjä kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeelle. Erityisavustuksella kustannusten liittyminen valtionavustuksella rahoitettavaan toimintaan ei saa kattaa tilakustannuksia, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden ja laitteiden hankinnat tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannalta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaaole selkeästi osoitettavissa.
Appears in 1 contract
Samples: Maa Ja Metsätalousministeriön Yleisavustuksen Vakioehdot
Hyväksyttävät kustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat suoriteperusteisesti hankkeen tämän päätöksen mukaisena toteuttamisaikana syntyneet, avustuksen saajan kirjanpidossa olevat, maksetut, nettomääräiset ja arvonlisäverottomat toiminnasta aiheutuneet menot. Hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan avustettavan hankkeen kohteen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Kustannusten liittyminen hankkeeseen on voitava todentaa. Kulujen kohdistumisesta hankkeelle on oltava selkeät laskentaperusteet. Kustannusten tulee perustua niitä vastaavien menojen maksutapahtumakirjauksiin. Laskentaperusteet esitetään avustuksen käyttöä koskevan selvityksen yhteydessä. Hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka kirjanpitolain (1336/1997) ja - asetuksen (1339/1997) -asetuksen sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan on kirjattava avustuksen käyttöajalle kuluiksi. Jos avustusta käytetään irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS ely20h4i_fi 03/2023 hankintamenot kirjataan taseeseen, voidaan hankintamenot kuitenkin ottaa huomioon kokonaan huomioon hyväksyttävinä kustannuksina. Kohtuullisina kustannuksina ministeriö hyväksyy hyväksytään palkkoja tai palkkioita kutakin palkansaajaa kohden enintään määrän, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuinaluontoisetuna. Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään valtion matkustusäännön matkustussäännön mukaisesti toteutuneet kustannukset. Avustuksella katettava matka on tehtävä niin lyhyessä ajassa ja vähin kokonaiskustannuksin kuin on mahdollista. Samalla on otettava huomioon matkan ja tehtävien tarkoituksenmukainen ja turvallinen suorittaminen. Näin ollen halvin matkustustapa ei välttämättä pitemmän kestonsa vuoksi ole kokonaiskustannuksiltaan edullisin. Kohtuullisina edustuskustannuksina edustuskuluina hyväksytään sellaiset kustannukset, jotka ovat perusteltuja tavanomaisen vieraanvaraisuuden tai huomaavaisuuden osoittamiseksi. Rahalahjoista tai rahanarvoisista lahjakorteista aiheutuneet kustannukset eivät ole hyväksyttäviähyväksyttyjä. Henkilöstökustannuksista hankkeen välittömiksi kustannuksiksi katsotaan avustettavassa hankkeessa työskentelevien työntekijöiden kustannukset. Välittömiksi kustannuksiksi katsotaan myös muiden työntekijöiden kustannuksia, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen välittömästi hankkeelle. Henkilöstön työterveysmaksut ovat hyväksyttäviä kustannuksia siltä osin kuin Kela ei korvaa työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia sairausvakuutuslain perusteella. Arvonlisävero, lahjat ja virkistymiskulut eivät ole tukikelpoisia menoja. Hankkeeseen liittyvät tila- ja vuokrakustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia vain, kun ne aiheutuvat suoraan hankkeesta. Hankkeessa hankitun irtaimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa. Arvonlisävero hyväksytään avustettavaksi kustannukseksi vain, jos se jää avustuksen saajan lopullisesti maksettavaksi. Kunnille myönnetyissä avustuksissa hyväksytään vain arvonlisäverottomat kustannukset. Henkilöstökustannuksista Avustuksen saajan hankkeen toteuttamista varten hankkimat suunnittelu- ja tutkimustyöt, selvitykset, tiedonhankinta-, koulutus-, käännös- ja tulkkauskustannukset, hankkeen tiedottamisesta aiheutuvat sekä muut vastaavat kohtuulliset kustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Hakijan omarahoitusosuutena voidaan huomioida myös muuta toimintaan selkeästi kohdennettua rahoitusta, esimerkiksi henkilöstö- ja tilakustannuksia. Investointikustannuksista hyväksyttäviksi kustannuksiksi katsotaan hanketta varten palkattujen työntekijöiden katsotaan: - Koneiden ja laitteiden hankinnasta aiheutuvat kustannukset; - Rakennuksen, rakennelman tai rakenteen rakentamisessa, korjaamisessa tai laajentamisessa tarvittavien aineiden ja tarvikkeiden hankkimisesta aiheutuvat kustannukset sekä niihin kiinteästi liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta, suunnittelusta ja työpalkoista aiheutuvat kustannukset; - Tietoverkkojen ja muiden työntekijöiden kustannuksiavastaavien verkkojen suunnittelusta, jos avustuksen saaja osoittaa luotettavasti työajanseurannan avulla työpanoksen kohdistumisen hankkeellerakentamisesta, ja laitehankinnoista sekä verkkojen rakentamiseksi ja käyttämiseksi välttämättömien käyttöoikeuksien hankinnasta aiheutuvat kustannukset; - Investoinnin käyttöönotosta ja käyttöönoton edellyttämästä käyttöhenkilökunnan koulutuksesta aiheutuvat kustannukset; - Hankeaikana kertyvät vuokrakulut. Erityisavustuksella ei saa kattaa tilakustannuksiaHyväksyttäviä kustannuksia eivät ole: - poistot - varainhankinnan kustannukset - liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset - varaukset, pois lukien hankeaikana kertyneet lakisääteisestä lomapalkkavelasta johtuvat varaukset - laskennalliset erät, jotka eivät aiheudu hankkeesta. Hankeavustuksella toteutettavat kalusteiden perustu jo toteutuneisiin kustannuksiin - lainojen lyhennykset - lainojen korot - ei-lakisääteisten lisäeläkkeiden maksut - irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkakustannukset - tulospalkkiot - oikeudenkäyntikustannukset - oikeuden langettamat korvaukset - rangaistusluontoiset maksut, kuten sakot ja laitteiden hankinnat viivästyskorot - takaisinperintävelvoitteet tai luottotappio edelleen jaetusta avustuksesta Epäselvissä tilanteissa avustuksen saajan tulee olla välttämättömiä hankkeen toteuttamisen kannaltayhteydessä Hämeen ELY- keskukseen ennen kustannusten syntymistä. Hankkeessa hankitun irtaimiston Avustuksen saajan tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaapyydettäessä toimittaa ELY-keskukselle ja KEHA-keskukselle kustannusten valvomisen edellyttämät tiedot, kuten tositekopiot, laskuerittely ja ostettujen palvelujen valintaperusteet.
Appears in 1 contract
Samples: Special Grant Agreement