Invaliditeettiturva matkasairauden varalta Mallilausekkeet

Invaliditeettiturva matkasairauden varalta. Oikeus korvaukseen syntyy kun vakuutetulle aiheutuu turvan voi- massaoloaikana pysyvä haitta matkasairauden vuoksi ja pysyvä haitta on jatkunut kolme kuukautta. Pysyvällä haitalla tarkoitetaan lääketieteellisesti arvioitua yleistä haittaa, joka aiheutuu matkasairaudesta vakuutetulle ja joka ei lääketieteellisen todennäköisyyden mukaan enää parane. Haittaa määritettäessä otetaan huomioon ainoastaan sairauden, vamman tai toiminnan vajavuuden laatu. Yksilölliset olosuhteet, kuten am- matti tai harrastukset, eivät vaikuta haitan määritykseen. Haitan suuruus määritetään matkasairauden hoidon alkaessa voi- massa olleen sosiaali- ja terveysministeriön antaman työtapatur- ma- ja ammattitautilakiin perustuvan haittaluokitusasetuksen pe- rusteella. Vammat ja sairaudet on jaettu haittaluokkiin 1–20 siten, että haittaluokka 20 tarkoittaa suurinta haittaa ja haittaluokka 1 pienintä korvattavaa haittaa. Täydestä eli haittaluokan 20 mukaisesta pysyvästä haitasta makse- taan kertakorvauksena matkasairauden hoidon alkaessa voimassa ollut vakuutusmäärä. Osittaisesta pysyvästä haitasta maksetaan kertakorvauksena niin monta kahdeskymmenesosaa tästä vakuu- tusmäärästä kuin haittaluokka osoittaa. Matkasairauden aiheuttama pysyvä haitta määritetään 12 kuukau- den kuluttua hoidon alkamisesta. Lisäkorvausta haitan pahenemi- sesta ei makseta, jos haittaluokan muutos tapahtuu myöhemmin kuin 12 kuukauden kuluttua haittaa koskevan kertakorvauksen maksamisesta.

Related to Invaliditeettiturva matkasairauden varalta

  • Luottamusmiehen valitseminen 1. Luottamusmiehen vaali voidaan suorittaa työpaikalla ja tällöin kaikille järjestäytyneille työntekijöille on varattava tilaisuus osallistua vaaliin. Vaalin järjestäminen ja toimittaminen ei kuitenkaan saa häiritä työntekoa. Vaaliajoista ja vaalipaikoista on sovittava työnantajan kanssa viimeistään 14 vuorokautta ennen vaalin toimittamista. Xxxxxx toimittamisesta huolehtivat lähinnä luottamusmies tai hänen estyneenä ollessaan mahdollinen varaluottamusmies. Vaalien toimittamiseen näiltä kulunut välttämätön aika luetaan luottamusmiestehtäviin käytetyksi ajaksi. 2. Valitusta luottamusmiehestä ja hänen mahdollisesta varamiehestään sekä näiden eroamisesta tai erottamisesta tehtävästään ilmoittaa kirjallisesti työnantajalle luot- tamusmiesjärjestön antamin valtuuksin. 3. Pääluottamusmiehelle valitusta varamiehestä on lisäksi ilmoitettava, milloin hän toimii pääluottamusmiehen sijaisena.

  • Luottamusmieskorvaus 1. Luottamusmiehen kuukausipalkkaa ei vähennetä, kun hän työaikana neuvottelee työnantajan kanssa tai toimii muuten työnantajan kanssa sovitussa tehtävässä. 2. Jos luottamusmies suorittaa työnantajan kanssa sovittuja tehtäviä säännöllisen työ- aikansa ulkopuolella, maksetaan näin menetetystä ajasta ylityökorvaus. 3. Luottamusmies on oikeutettu luottamusmiestehtävien hoitopäivien korvaukseen joka vastaa 2,0 arkiylityön palkkaa. 4. Luottamusmiestehtävien hoitamisen kannalta välttämättömät matka-, viestintä-, majoitus-, ravinto- ja muut kulut korvataan varustamon ja luottamusmiehen kesken erikseen sovittavalla tavalla.

  • Luottamusmiehelle annettavat tiedot Luottamusmiehellä on oikeus pyynnöstään saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat edustamiansa työntekijöitä koskevat tiedot: 1. Työntekijän suku- ja etunimet. 2. Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä. 3. Määräaikaisten työsuhteiden työsuhteen sovittu kestoaika. 4. Tiedot irtisanotuista ja lomautetuista työntekijöistä. 5. Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuuluu. 6. Koko- ja osa-aikatyöntekijäin lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Kohdissa 1–5 tarkoitetut tiedot on luottamusmiehellä oikeus saada kerran vuodessa työehtosopimuksen tultua alalla solmituksi ja sen aiheuttamien muutosten tultua yrityksessä toteutetuksi tänä ajankohtana yritykseen työsuhteessa olevista työntekijöistä. Uusien työntekijöiden osalta on luottamusmiehellä oikeus saada kohdissa 1, 2, 3 ja 5 mainitut tiedot pyynnöstään uuden työsuhteen alettua tai sovituin määräajoin. Luottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään selvitys siitä, millaisia tietoja työhönoton yhteydessä kerätään. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin lain mukaan on lakisääteisellä luottamusmiehellä perehtyä hätä- ja ylityöstä ja niistä maksetusta korotetusta palkasta laadittuun luetteloon. Luottamusmiehen on pidettävä tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina. Uuden työntekijän työhön ottamisesta on ilmoitettava luottamusmiehelle. Osana perehdytystä uudelle työntekijälle annetaan työnantajan edustajan, luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun yhteinen opastus yrityksen yhteistoimintajärjestelmistä, paikallisista sopimuksista ja niiden mahdollisuuksista työehtosopimuksessa.

  • Luottamusmiehen koulutus 1. Osallistumista varten sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöelimien järjestä- miin tai hyväksymiin kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäviin luottamus- miestoimintaan liittyviin kursseihin on työnantaja velvollinen antamaan työsuh- teen katkeamatta vapautuksen luottamusmiehelle, mikäli tämä voi tapahtua tuot- tamatta tuntuvaa haittaa yrityksen toiminnalle. Kielteisessä tapauksessa ilmoite- taan luottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka ta- kia vapauden myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on, milloin kurssi kestää enintään viikon, annettava vähintään 2 viikkoa ennen kurssin alkua, sekä milloin on kysymys pidemmästä kurssista, vähintään 6 viikkoa ennen. 2. Pääluottamusmiehellä, varapääluottamusmiehellä, neuvottelevalla luottamus- miehellä ja työpaikan luottamusmiehellä on oikeus osallistua luottamusmieskurs- seille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Neuvotteluosaamisen varmistamiseksi neuvottelevan luottamusmiehen varaluot- tamusmiehellä ja työpaikan luottamusmiehen varaluottamusmiehellä on oikeus osallistua työtilanteen salliessa luottamusmieskoulutuksen peruskurssille sen vaikuttamatta hänen palkkaansa vähentävästi. Pöytäkirjamerkintä: Kurssille osallistumista koskevista käytännön järjeste- lyistä sovitaan neuvottelevan luottamusmiehen varaluottamusmiehen tai työ- paikan luottamusmiehen varaluottamusmiehen ja työnantajan välillä kuiten- kin siten, että varaluottamusmies osallistuu kurssille keskimäärin enintään 3 päivän ajan kalenterivuodessa. 3. Osapuolet suosittelevat, että neuvotteluosaamisen varmistamiseksi ennakoi- daan tilanteet, joissa varsinaiselle henkilöstöedustajalle tulee este hoitaa tehtävi- ään (esim. pidemmät poissaolot). 4. Luottamusmiehen osallistuessa sopijapuolten yhdessä tai niiden yhteistyöeli- mien järjestämiin tai hyväksymiin työsuojelua, rationalisointia, henkilöstöhallin- toa, yritystaloutta tai muuta sellaista käsittelevään koulutustoimintaan korvaa työnantaja sekä heidän ansionmenetyksensä että koulutustoiminnasta aiheutu- vat kustannukset. 5. Edellä tässä pykälässä tarkoitetulle kurssille osallistuminen ei saa aiheuttaa työ- suhteen katkeamista eikä vuosiloma-, eläke- tai muihin niihin verrattavien etujen vähentymistä. 6. Pääluottamusmiehen ja neuvottelevan luottamusmiehen luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön am- matillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Tietojen luottamuksellisuus Pääluottamusmies saa edellä mainitut tiedot luottamuksellisina tehtäviensä hoitamista varten.

  • Luottamusmiehet 1. Luottamusmiehen osalta noudatetaan liittojen välistä luottamusmies- sopimusta. 2. Yritykseen voidaan valita yksi pääluottamusmies, jolle luottamus- miestehtävien hoitamista varten on annettava säännöllistä viikoit- taista vapautusta työstä työntekijöiden lukumäärän perusteella seu- raavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko enintään 10 2 t 11 - 29 4 t 30 - 49 5 t 50 - 100 8 t 101 - 179 16 t 180 - 259 22 t 260 - 339 28 t 340 - 399 32 t 400 tai yli 40 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. 3. Mikäli jollakin yrityksellä on toimipaikkoja useammassa pisteessä, voidaan toimipistettä kohden valita yksi luottamusmies, jolle on edellä mainittua vapaa-aikaa annettava työpisteen työntekijämäärän perus- teella seuraavasti: Työntekijämäärä Vapautus/viikko 15 - 29 1 t 30 - 49 3 t 50 - 79 6 t 80 tai yli 8 t Jos luottamusmiehen vapautuksen määrä on vähemmän kuin kah- deksan tuntia viikossa, luottamusmiehellä on oikeus työstä vapautuk- sen sijasta saada rahakorvaus, joka saadaan kertomalla taulukosta ilmenevä vapautuksen määrä hänen keskituntiansiollaan. Edellytyksenä vapaa-ajan antamiselle työpisteen luottamusmiehelle on, että myös työnantajalla on samassa työpisteessä työnjohtaja tai vastaava esimies. 4. Pääluottamusmiehelle maksetaan luottamusmiespalkkiota taulukko- palkasta laskettuna yhtiön koko työntekijämäärän mukaan seuraa- vasti: Työntekijöitä Palkkio 20 - 49 1,5 % 50 - 179 3,7 % 180 - 399 6,3 % 400 tai yli 8,3 % Palkkiota ei oteta huomioon laskettaessa 11 §:n mukaista keskitunti- ansiota tai vuosilomapalkkaa. 5. Liitot toteavat yllä olevan soveltamisesta, että - työntekijällä tarkoitetaan tämän työehtosopimuksen piirissä työskentelevää työntekijää, - vapaa-ajan ja luottamusmiespalkkion perustana oleva työnteki- jäin lukumäärä todetaan vuosittain vuoden ensimmäisenä arki- päivänä, - jos joku on sovellutuksen voimaan tullessa nauttinut parempia etuja, säilytetään nämä niin kauan kuin ao. henkilö on luottamus- henkilönä, - sopimuksen tarkoittama vapaa-aika merkitään työvuorolistaan, - edellä mainitulta vapaa-ajalta maksetaan palkka keskituntian- sion mukaan.

  • Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Luottamuksellisuus 1. “Luottamuksellisella tiedolla” tarkoitetaan Elisan tai Elisan kanssa samaan konserniin kuuluvien yhti- öiden tai asiakkaan liike- ja ammattisalaisuuksia kuten palvelukuvauksia, palvelun toteuttamistapoja, palvelun teknisiä kuvauksia, suunnitelmia, hintatie- toja, sopijapuolen taloudellista tilaa, alihankkijoita tai muita yhteistyökumppaneita. Tieto on salassa pi- dettävää riippumatta siitä, missä muodossa vastaan- ottaja on sen saanut ja onko se merkitty luottamuk- selliseksi. Henkilötietojen luottamuksellisuuteen ja salassapitoon sovelletaan yleisten sopimusehtojen kohtia 8 (henkilötietojen käsittely ja luovuttaminen) ja 9 (tietoturva ja tietosuoja). 2. Xxxxxxxxxxx pitää ehdottoman luottamuksellisena kaiken toiselta sopijapuolelta saamansa luotta- muksellisen tiedon. Sopijapuoli saa käyttää luotta- muksellista tietoa vain sopimuksen edellyttämässä tarkoituksessa ja laajuudessa tai muussa hyväksytys- sä käyttötarkoituksessa. Elisa voi luovuttaa tarvit- tavan luottamuksellisen tiedon samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle, alihankkijoilleen sekä yhteistyö- kumppaneilleen ilmoittamalla samalla, että tieto on ehdottoman luottamuksellista. 3. Asiakas saa luovuttaa Elisan aineistoja ja tietoja vain sellaisille työntekijöilleen, joiden on välttämätöntä 4. Salassapitovelvoite ei kuitenkaan koske tietoa: i. Joka on yleisesti saatavilla tai muutoin julkista; ii. jonka sopijapuoli on saanut kolmannelta osapuo- lelta ilman salassapitovelvoitetta; iii. joka oli oikeutetusti vastaanottavan sopijapuolen hallussa ilman sitä koskevaa salassapitovelvolli- suutta ennen sen saamista luovuttavalta sopija- puolelta; iv. jonka vastaanottava sopijapuoli on kehittänyt itsenäisesti hyödyntämättä toiselta sopijapuolel- ta saamiaan luottamuksellisia tietoja; tai v. jonka sopijapuoli on velvollinen luovuttamaan pakottavan lain, asetuksen, viranomaismääräyk- sen tai tuomioistuimen päätöksen perusteella. 5. Kun sopimus päättyy tai kun sopijapuoli ei enää tarvitse luottamuksellista tietoa sopimuksen mukai- seen tarkoitukseen, sopijapuoli lopettaa välittömästi luottamuksellisen tiedon käyttämisen ja tuhoaa tai palauttaa luottamuksellisen tiedon ja sen kopiot tiedon luovuttaneelle sopijapuolelle. sopijapuoli saa säilyttää pakottavan lain tai muun viranomaissään- nöksen edellyttämät tiedot ja kopiot. 6. Salassapitovelvollisuus säilyy voimassa myös sopi- muksen päättymisen jälkeen, elleivät sopijapuolet kirjallisesti joko kokonaisuudessaan tai osittain toisin sovi.

  • Luottamusmiehelle myönnettävä vapautus työstä 1. Mikäli luottamusmiehen edustamien työntekijöiden lukumäärä, heidän vaihtuvuu- tensa tai heidän työpisteittensä lukumäärä edellyttävät luottamusmiehen vapaut- tamista hänen varsinaisesta työstään luottamusmiestehtävien hoitamista varten voidaan sopia luottamusmiehelle myönnettävästä tilapäisestä tai säännöllisesti toistuvasta vapautuksesta työstä luottamusmiestehtävien hoitamista varten. Tarvittaessa työehtosopimusosapuolet voivat sopia työstä vapautuksen periaat- teista ja määrästä. 2. Työnantajan ja luottamusmiehen välillä sovitaan siitä, milloin edellä 1. kappalees- sa mainittu työstä vapautus annetaan. Tällöin tulee ottaa huomioon yrityksen toi- minnalliset edellytykset sekä se, että luottamusmiestehtävät voidaan asianmukai- sesti hoitaa.

  • Korvauksen maksaminen Fennia maksaa korvauksen, kun vakuutuksenottaja on selvittänyt, ettei omaisuutta ole kiinnitetty velan vakuudeksi tai kun kiinnityksen haltijat ovat antaneet Fennialle tiedot korvauksen maksamiseksi. Ensiksi maksetaan korvaus, jonka määrä saadaan vähentämällä päivänarvon mukaisesta vahingon määrästä, mutta kuitenkin enintään omaisuuden käyvästä arvosta omavastuu ja ottamalla huomioon mahdollinen alivakuutus kohdan 1.13 mukaisesti sekä suojeluohjeiden mahdollisen laiminlyönnin ja yleisten sopimusehtojen perusteella tehtävät korvauksen vähennykset mainitussa järjestyksessä. Jos omaisuuden päivänarvo on alle 50 % jälleenhankinta-arvosta, mutta käypää arvoa suurempi, Fennia maksaa päivänarvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Jos omaisuuden päivänarvo on vähintään 50 % jälleenhankinta-arvosta, Fennia maksaa jälleenhankinta-arvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen on vain sillä, joka oli vakuutettuna vakuutustapahtuman sattuessa. Oikeutta ei voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Kolmannella osapuolella on oikeus vain päivänarvon mukaiseen korvaukseen. Jos rakentaminen viivästyy viranomaisen pakottavan määräyksen vuoksi, määräyksestä välittömästi aiheutuva viivästysaika lisätään kahden vuoden määräaikaan. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren ja yrityskiinnityslain määräyksiä. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut leasing-vuokrattuun omaisuuteen, korvaus maksetaan omaisuuden omistajalle.