Invaliditeettiturva. Oikeus korvaukseen syntyy, kun vakuutetulle aiheutuu py syvä haitta turvan voimassaoloaikana sattuneen tapatur man vuoksi ja pysyvä haitta on jatkunut kolme kuukautta. Pysyvällä haitalla tarkoitetaan lääketieteellisesti arvioitua yleistä haittaa, joka vammasta aiheutuu vakuutetulle ja joka ei lääketieteellisen todennäköisyyden mukaan enää parane. Haittaa määritettäessä otetaan huomioon ainoas taan vamman laatu. Vammautuneen yksilölliset olosuh teet, kuten ammatti tai harrastukset, eivät vaikuta haitan määritykseen. Haitan suuruus määritetään tapaturman sattuessa voi massa olleen työtapaturma ja ammattitautilakiin perus tuvan valtioneuvoston asetuksen mukaisen haittaluoki tuspäätöksen perusteella. Vammat on jaettu haittaluokkiin 120 siten, että haittaluokka 20 tarkoittaa suurinta haittaa ja haittaluokka 1 pienintä korvattavaa haittaa. Täydestä eli haittaluokan 20 mukaisesta pysyvästä hai tasta maksetaan kertakorvauksena tapaturman sattuessa voimassa ollut vakuutusmäärä. Osittaisesta pysyvästä haitasta maksetaan kertakorvauksena niin monta kahdes kymmenesosaa tästä vakuutusmäärästä kuin haittaluokka osoittaa. Pysyvä haitta määritetään viimeistään kolmen vuoden kuluttua tapaturmasta. Jos haitta muuttuu vähintään kaksi haittaluokkaa ennen kuin kolme vuotta on kulunut tapaturmasta, muutetaan korvauksen määrää vastaavasti. Maksettua korvausta ei kuitenkaan peritä takaisin.
Appears in 2 contracts
Samples: Ryhmätapaturmavakuutus, Ryhmätapaturmavakuutus
Invaliditeettiturva. Oikeus korvaukseen syntyy, kun vakuutetulle aiheutuu py syvä pysyvä haitta turvan voimassaoloaikana sattuneen tapatur man tapaturman vuoksi ja pysyvä haitta on jatkunut kolme kuukautta. Pysyvällä haitalla tarkoitetaan lääketieteellisesti arvioitua yleistä haittaa, joka vammasta aiheutuu vakuutetulle ja joka ei lääketieteellisen lääketie- teellisen todennäköisyyden mukaan enää parane. Haittaa määritettäessä määri- tettäessä otetaan huomioon ainoas taan ainoastaan vamman laatu. Vammautuneen Vammau- tuneen yksilölliset olosuh teetolosuhteet, kuten ammatti tai harrastukset, eivät vaikuta haitan määritykseen. Haitan suuruus määritetään tapaturman sattuessa voi massa olleen työtapaturma voimassa ol- leen Sosiaali- ja ammattitautilakiin perus tuvan valtioneuvoston asetuksen mukaisen haittaluoki tuspäätöksen terveysministeriön antaman työtapaturma- ja am- mattitautilakiin perustuvan haittaluokituspäätöksen perusteella. Vammat on jaettu haittaluokkiin 120 1-20 siten, että haittaluokka 20 tarkoittaa suurinta haittaa ja haittaluokka 1 pienintä korvattavaa haittaa. Täydestä eli haittaluokan 20 mukaisesta pysyvästä hai tasta maksetaan haitasta mak- setaan kertakorvauksena tapaturman sattuessa voimassa ollut vakuutusmäärä. Osittaisesta pysyvästä haitasta maksetaan kertakorvauksena kerta- korvauksena niin monta kahdes kymmenesosaa kahdeskymmenesosaa tästä vakuutusmäärästä vakuutus- määrästä kuin haittaluokka osoittaa. Pysyvä haitta määritetään viimeistään kolmen vuoden kuluttua tapaturmasta. Jos haitta muuttuu vähintään kaksi haittaluokkaa ennen kuin kolme kol- me vuotta on kulunut tapaturmastakorvauksen maksamisesta, muutetaan korvauksen kor- vauksen määrää vastaavasti. Maksettua korvausta ei kuitenkaan peritä takaisin.
Appears in 1 contract
Samples: Ryhmätapaturmavakuutus
Invaliditeettiturva. Oikeus korvaukseen syntyy, kun vakuutetulle aiheutuu py syvä pysyvä haitta turvan voimassaoloaikana voimassaoloai- kana sattuneen tapatur man tapaturman vuoksi ja pysyvä haitta on jatkunut kolme kuukautta. Pysyvällä haitalla tarkoitetaan lääketieteellisesti arvioitua yleistä haittaa, joka vammasta aiheutuu aiheu- tuu vakuutetulle ja joka ei lääketieteellisen todennäköisyyden to- dennäköisyyden mukaan enää parane. Haittaa määritettäessä otetaan huomioon ainoas taan ainoastaan vamman laatu. Vammautuneen yksilölliset olosuh teetolosuhteet, kuten ammatti tai harrastukset, eivät vaikuta haitan määritykseen. Haitan suuruus määritetään tapaturman sattuessa voi massa sat- tuessa voimassa olleen työtapaturma Sosiaali- ja ammattitautilakiin perus tuvan valtioneuvoston asetuksen mukaisen haittaluoki tuspäätöksen perusteellaterveys- ministeriön antaman tapaturmavakuutuslakiin perustuvan haittaluokituspäätöksen perusteel- la. Vammat on jaettu haittaluokkiin 120 1-20 siten, että haittaluokka 20 tarkoittaa suurinta haittaa ja haittaluokka 1 pienintä korvattavaa haittaa. Täydestä eli haittaluokan 20 mukaisesta pysyvästä hai tasta pysy- västä haitasta maksetaan kertakorvauksena tapaturman sattuessa voimassa ollut vakuutusmäärävakuu- tusmäärä. Osittaisesta pysyvästä haitasta maksetaan mak- setaan kertakorvauksena niin monta kahdes kahdes- kymmenesosaa tästä vakuutusmäärästä kuin haittaluokka osoittaa. Pysyvä haitta määritetään viimeistään kolmen vuoden kuluttua tapaturmasta. Jos haitta muuttuu vähintään kaksi haittaluokkaa haittaluok- kaa ennen kuin kolme vuotta on kulunut tapaturmastakorva- uksen maksamisesta, muutetaan korvauksen määrää vastaavasti. Maksettua korvausta ei kuitenkaan peritä takaisin.
Appears in 1 contract
Samples: Insurance Agreement
Invaliditeettiturva. Oikeus korvaukseen syntyy, kun vakuutetulle aiheutuu py syvä pysyvä haitta turvan voimassaoloaikana sattuneen tapatur man tapaturman vuoksi ja pysyvä haitta on jatkunut kolme kuukautta. Pysyvällä haitalla tarkoitetaan lääketieteellisesti arvioitua yleistä haittaa, joka vammasta aiheutuu vakuutetulle ja joka ei lääketieteellisen lääketie- teellisen todennäköisyyden mukaan enää parane. Haittaa määritettäessä määri- tettäessä otetaan huomioon ainoas taan ainoastaan vamman laatu. Vammautuneen Vammau- tuneen yksilölliset olosuh teetolosuhteet, kuten ammatti tai harrastukset, eivät vaikuta haitan määritykseen. Haitan suuruus määritetään tapaturman sattuessa voi massa olleen työtapaturma voimassa ol- leen Sosiaali- ja ammattitautilakiin perus tuvan valtioneuvoston asetuksen mukaisen haittaluoki tuspäätöksen terveysministeriön antaman tapaturmavakuutus- lakiin perustuvan haittaluokituspäätöksen perusteella. Vammat on jaettu haittaluokkiin 120 1-20 siten, että haittaluokka 20 tarkoittaa suurinta haittaa ja haittaluokka 1 pienintä korvattavaa haittaa. Täydestä eli haittaluokan 20 mukaisesta pysyvästä hai tasta maksetaan haitasta mak- setaan kertakorvauksena tapaturman sattuessa voimassa ollut vakuutusmäärä. Osittaisesta pysyvästä haitasta maksetaan kertakorvauksena kerta- korvauksena niin monta kahdes kymmenesosaa kahdeskymmenesosaa tästä vakuutusmäärästä vakuutus- määrästä kuin haittaluokka osoittaa. Pysyvä haitta määritetään viimeistään kolmen vuoden kuluttua tapaturmasta. Jos haitta muuttuu vähintään kaksi haittaluokkaa ennen kuin kolme kol- me vuotta on kulunut tapaturmastakorvauksen maksamisesta, muutetaan korvauksen kor- vauksen määrää vastaavasti. Maksettua korvausta ei kuitenkaan peritä takaisin.
Appears in 1 contract
Samples: Ryhmätapaturmavakuutus