Johtokunnan tehtävät Mallilausekkeet

Johtokunnan tehtävät. Johtokunta ohjaa ja valvoo liikelaitoskuntayhtymän toimintaa. Johtokunta vastaa liikelaitos- kuntayhtymän hallinnon ja toiminnan sekä sisäisen valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä. Johtokunnan tehtävänä on:
Johtokunnan tehtävät. Seuran johtokunta koostuu sääntöjen mukaan puheenjohtajasta ja kuudesta (6) -kahdeksasta (8) johtokunnan jäsenestä, jotka valitaan seuran syyskokouksessa. Kahdeksi vuodeksi kerrallaan valittavista jäsenistä erovuorossa on puolet aina vuosittain. Pyrkimyksenä on, että jokaisesta seitsemästä jaostosta olisi jäsen, jonka lisäksi johtokuntaan kuuluisi ns. urheilijaedustaja. Johtokunnan tärkein tehtävä on päättää seuran asioista. Johtokunta on päätösvaltainen kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja puolet johtokunnan jäsenistä on paikalla. Johtokunnan tehtävä on valmistella vuosikokoukselle vuosittainen toimintasuunnitelma ja toimintakertomus sekä budjetti. Lisäksi johtokunta seuraa ja ohjaa seuran vuosittaista toimintaa vuosikokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaisesti sekä vastaa seuran toiminnan kehittämisestä ja taloudesta.
Johtokunnan tehtävät. Johtokunta ohjaa ja valvoo liikelaitoskuntayhtymän toimintaa. Johtokunta vastaa liikelaitoskuntayhtymän hallinnon ja toiminnan sekä sisäisen valvonnan järjestämisestä. Johtokunnan tehtävänä on lisäksi - päättää liikelaitoskuntayhtymän toiminnan kehittämisestä yhtymäkokouksen asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden rajoissa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista ja raportoida niiden saavuttamisesta - hyväksyä liikelaitoskuntayhtymän talousarvio ja taloussuunnitelma - valita ja irtisanoa liikelaitoskuntayhtymän johtaja - päättää liikelaitoskuntayhtymän investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista - päättää liikelaitoskuntayhtymän nimen kirjoittamiseen oikeutetuista - valvoa liikelaitoskuntayhtymän etua sekä edustaa liikelaitoskuntayhtymää ja käyttää sen puhevaltaa liikelaitoskuntayhtymän tehtäväalueella - päättää lainan otosta. Johtokunnan muista tehtävistä määrätään hallintosäännössä.
Johtokunnan tehtävät. Johtokunnan tehtävä on erityisesti valvoa ja vastata siitä, että maakuntavaltuuston asettamat palvelutasot sekä toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuvat. Joh- tokunta ohjaa ja valvoo pelastuslaitoksen toimintaa ja talouden suunnittelua, toteu- tusta ja kehittämistä sekä seuraa toiminnan tuloksia. Sen lisäksi mitä johtokunnan päätettäväksi on muuten määrätty johtokunta

Related to Johtokunnan tehtävät

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on edustaa toimialueellaan kaikkia työ- paikan työntekijöitä työsuojelua koskevassa yhteistoiminnassa sekä suh- teessa työsuojeluviranomaisiin sekä huolehtia työsuojelun valvonnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hänelle kuuluvien tehtävien suoritta- misesta. Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työn- tekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen. Muussakin työpaikassa työnteki- jät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevat työntekijät voivat valita yhteisen työsuo- jeluvaltuutetun, elleivät toimihenkilöasemassa olevat halua valita omaa työsuojeluvaltuutettua. Työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipistei- den tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksen- mukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muo- dostamaa kokonaisuutta. Yrityksessä voidaan valita yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu sekä tar- vittaessa työpaikkakohtaisia työsuojeluvaltuutettuja. Työpaikan yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jäsenet voi- vat tehdä paikallisen sopimuksen siitä, mitä työpaikalla tarkoitetaan. Mi- käli yrityksessä on useampia yhteistoimintaelimiä tai työsuojelutoimi- kuntia, päätösvalta kuuluu niille yhteisesti. Paikallinen sopiminen edel- lyttää, että kaikki yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jä- senet ovat asiasta yksimielisiä. Työnantaja ja työntekijät voivat paikallisesti sopia, että työpaikalla tar- koitetaan • yrityksen kiinteää toimipaikkaa ja siihen liittyviä yrityksen työskente- lypaikkoja, • aluekonttoria ja siihen liittyviä yrityksen työskentelypaikkoja tai • vähintään kaksi vuotta kestävää työmaata, jossa säännöllisesti työsken- telee vähintään 20 työntekijää saman vastaavan työnjohtajan alaisuu- dessa. Mikäli paikallisesti ei ole työpaikasta muuta sovittu, tarkoitetaan työpai- kalla • 20 tai sitä suuremman työntekijämäärän säännöllistä työskentelyaluet- ta, joka hallinnollisesti on saman vastaavan työnjohtajan alaisuudessa ja joka toiminnallisesti muodostaa yhden kokonaisuuden. • Työntekijöiden työskennellessä alle 20 työntekijän muodostamissa eri työpaikoissa laajalla alueella, nämä muodostavat yhteisen työpaikan. Monitoimialayrityksessä työpaikan määrittely tapahtuu siten, että maa- ja vesirakennusalan toiminnot muodostavat itsenäisen muista toimin- noista erillään olevan kokonaisuuden. Työpaikkakohtaisella työsuojeluvaltuutetulla ei tarkoiteta yhteiselle työ- maalle valittavaa työsuojelun valvontalain 43 c §:n mukaista työmaakoh- taista työsuojeluvaltuutettua.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Työsuhde Luottamusmies, työsuojeluvaltuutettu, työsuojeluasiamies ja muut henkilöstön edustajat ovat työsuhteessaan työnantajaan samassa asemassa riippumatta siitä, hoitaako hän luottamustehtäviään oman työnsä ohella vai onko hänelle annettu osittain tai kokonaan vapautusta työnteosta. Hän on velvollinen noudattamaan yleisiä työehtoja, työaikoja ja työnjohdon määräyksiä sekä muita järjestysmääräyksiä.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset Mikäli vakuutusmaksu on vakuutuksen päättyessä jo mak- settu, LähiTapiola palauttaa vakuutuksenottajalle edellä selos- tettavalla tavalla määräytyvän maksun sekä vakuutuksen hoitokuluista perittävän korvauksen ylittävän osan maksusta. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta, jos asiassa on menetelty vilpillisesti kohdassa 2.2 tarkoitetuissa tilanteissa. Maksunpalautuksesta voidaan vähentää maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut erääntyneet saatavat yleisten kuittausedellytysten mukaisesti. Jos palautettava maksu on vähemmän kuin 50 euroa, ei sitä erikseen palau- teta. Vakuutuksesta peritään aina vakuutuskohtainen minimi- maksu. Jos vakuutustapahtuman johdosta korvataan koko vakuu- tusmäärä tai vakuutuskohde kokonaisuudessaan, ei maksua palauteta sen osalta tältä vakuutuskaudelta.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Luottamusmiehen tehtävät 1. Luottamusmiehen pääasiallisena tehtävänä on toimia asianomaiseen työehtosopimukseen sidottujen järjestäytyneiden toimihenkilöiden edustajana työehtosopimuksen soveltamista koskevissa asioissa.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin.