Yleiset periaatteet Osapuolten sisä- ja ulkopolitiikan perustan ja olennaisen osan tätä sopimusta muodostavat ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ilmaistujen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa, Helsingin päätösasiakirjassa ja uutta Eurooppaa koskevassa Pariisin peruskirjassa määriteltyjen demokratian periaatteiden ja ihmisoikeuksien kunnioitus, kansainvälisen oikeuden periaatteiden, mukaan lukien täysimääräinen yhteistyö entisen Jugoslavian alueen kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICTY) kanssa, ja oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen sekä taloudellista yhteistyötä käsitelleen Bonnin ETY- kokouksen päätösasiakirjassa ilmaistut markkinatalouden periaatteet.
Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Jos yrityksen työvoimaa irtisanotaan tai lomautetaan taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ei pääluottamusmiestä tai työsuojeluvaltuutettua saa irtisanoa tai lomauttaa ellei tuotantoyksikön toimintaa keskeytetä kokonaan. Mikäli pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa yhteisesti todetaan, ettei hänelle voida tarjota hänen ammattiaan vastaavaa tai hänelle muutoin sopivaa työtä, voidaan tästä säännöstä kuitenkin poiketa.
Laitoksen velvollisuudet Laitos suorittaa tonttijohtojen liitostyön laitoksen johtoihin. Laitos vastaa suorittamis- taan töistä kulloinkin voimassaolevien rakennusurakan yleisten sopimusehtojen mu- kaisesti. Jos laitos toteaa, että asiakkaan vedenkulutus on niin suuri, että on syytä epäillä vuo- toa kiinteistön kvv -laitteistossa, laitos saattaa asian asiakkaan tietoon.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.
Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.
Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä olevasta virheestä henki- lölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahin- gon. Edellä tarkoitettua sovelletaan lisäksi asiakkaaseen, joka on asunto-osakeyhtiö tai muu vastaava asumisyhteisö, kun vahinko on aiheutunut sellaiselle omaisuudelle, jota käytetään pääasiassa asumiseen. Laitos korvaa vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä olevasta virheestä vain ku- luttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon ja välillisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuu- desta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momen- tissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu ve- sihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaan- oton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmene- tyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon tai huleveden viemäröinnin virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto tai huleveden viemäröinti on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpi- teistä tai laiminlyönneistä.
Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)
Luotonantajan/luotonvälittäjän henkilöllisyys ja yhteystiedot Luotonantaja Santander Consumer Finance Oy Osoite Xxxxx Xxxxx tie 33, 00570 Helsinki Puhelinnumero 00-0000 0000 Sähköpostiosoite xxxxx.xxxxxxx@xxxxxxxxxxxxxxxxx.xx Faksinumero 0207 818 824 Internet-osoite xxx.xxxxxxxxx.xx
Paikalliset neuvottelut Työnantajan ja työntekijän väliset edellä 1. kohdassa tarkoitetut paikalliset neuvottelut on käytävä viivytyksit- tä sen jälkeen, kun työnantaja on saanut työntekijältä edellisessä kohdassa tarkoitetun riitautusilmoituksen.