Kauppahinnan suorittaminen. Mikäli lasku on joiltakin osin virheellinen, se on virheettömältä osaltaan kuitenkin maksettava eräpäivään mennessä.
Kauppahinnan suorittaminen. Laskussa tulee olla liitteenä ostajan työnjohdon allekirjoittama ilmoitus laskun mukaisten työvaiheiden valmistumisesta, mikäli toimitus sisältää työtä tai asennusta. Lasku ei ole maksukelpoinen ennen kuin materiaalien aines- ja jäljitettävyys- yms. todistukset on toimitettu ostajalle materiaalien mukana. Ostajalla on muualla esitetyn lisäksi oikeus pidättää maksamattomasta kauppahinnasta:
a) saatavansa myyjältä; ja
b) se osuus kauppahinnasta, jonka perusteena olevassa suorituksessa on puutteita CE- merkintävaatimukseen liittyen. Myyjällä ei ole oikeutta siirtää sopimukseen perustuvia oikeuksiaan kolmannelle osapuolelle ilman ostajan suostumusta. Myyjän saatavien siirtäminen edellyttää ostajan suostumuksen ja erikseen laadittavan sopimuksen ostajan, myyjän ja rahoituslaitoksen välille. Myyjän on noudatettava ostajan laskutusohjeita. Myyjä vastaa laskun virheellisyydestä aiheutuvasta maksun viivästymisestä.
Kauppahinnan suorittaminen. Maksuaika määräytyy alalla yleisesti noudatettavan 14 pv mukaan, ellei erikseen ole toisin sovittu. Varastotoimitusten osalta maksu- ajan laskenta alkaa laskutuspäivästä ja tehdastoimituksissa toimi- tuspäivästä. Mikäli ostaja laiminlyö maksuvelvollisuutensa sovitun maksuajan puitteissa, voi ETS NORD keskeyttää toimituksensa ilman eri ilmoitusta. ETS NORDilla on myös aina oikeus vaatia ennak- komaksua ehtona tavarantoimituksille tai sen jatkamiselle, mikäli on aihetta epäillä ostajan maksukykyisyyden heikentyneen tai että ostaja laiminlyö oikea-aikaisen maksamisen.
Kauppahinnan suorittaminen. Mikäli maksuajasta ei ole sovittu, on se neljätoista (14) päivää netto toimitus- päivästä. Noutokaupassa maksu alkaa pyydetystä noutopäivästä. Mikäli lasku joltakin osin on virheellinen, on se virheettömältä osaltaan kuitenkin makset- tava eräpäivään mennessä. Mikäli yksikin laskuista on erääntynyt ja jäänyt maksamatta, kaikki laskut myyjältä ostajalle erääntyvät heti maksettaviksi laskuihin merkityistä eräpäivistä huolimatta, jos myyjä niin kirjallisesti vaatii. Myös tapauksissa, joissa hinta ja toimitus suorissa tehdastoimituksissa on sovittu suoraan asiakkaan ja tukkuliikkeen tavarantoimittajan välillä ja toimi- tus syystä tai toisesta riitaantuu, on asiakkaan maksettava lasku sopimuksen mukaisesti.
Kauppahinnan suorittaminen. Mikäli maksuerä tai lasku kohdistuu rakennustavaraan, joka on myyjän tuotantolaitoksessa tai muissa tiloissa, myyjä on tavaraa koskevan maksuerän tai laskun maksamisen jälkeen velvollinen erottamaan sen muista tavaroista ja materiaaleista sekä merkitsemään sen ostajan omaisuudeksi. Maksuerää vastaavan rakennustavaran omistusoikeus siirtyy tilaajalle, kun maksuerä on maksettu. Myyjä vastaa kuitenkin tuotteista varastoinnin ja kuljetuksen ajan, kunnes toimitus on otettu vastaan työmaalla. Laskussa tulee olla liitteenä ostajan työnjohdon allekirjoittama ilmoitus laskun mukaisten työvaiheiden valmistumisesta, mikäli toimitus sisältää työtä tai asennusta. Lasku ei ole maksukelpoinen ennen kuin materiaalien aines- ja jäljitettävyys- yms. todistukset on toimitettu ostajalle materiaalien mukana. Ostajalla on muualla esitetyn lisäksi oikeus pidättää maksamattomasta kauppahinnasta:
a. saatavansa myyjältä; ja
b. se osuus kauppahinnasta, jonka perusteena olevassa suorituksessa on puutteita CE-merkintävaatimukseen liittyen. Myyjällä ei ole oikeutta siirtää sopimukseen perustuvia oikeuksiaan kolmannelle osapuolelle ilman ostajan suostumusta. Myyjän saatavien siirtäminen edellyttää ostajan suostumuksen ja erikseen laadittavan sopimuksen ostajan, myyjän ja rahoituslaitoksen välille. Myyjän on noudatettava ostajan laskutusohjeita. Myyjä vastaa laskun virheellisyydestä aiheutuvasta maksun viivästymisestä.
Kauppahinnan suorittaminen. Maksuaika on 14 pv toimituspäivästä. Kauppahinta katsotaan suoritetuksi, kun maksu on tullut IPL:n tilille. Mikäli toimitus tai lasku on joiltain osin virheellinen, lasku on kuitenkin virheettömältä osaltaan maksettava eräpäivänä. Ellei asiakas suorita kauppahintaa sovitussa ajassa, IPL:lla on oikeus periä laskun mukaista viivästyskorkoa sekä perimiskulut.
Kauppahinnan suorittaminen. Kauppahinta kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoituksin. Viivästyskorko kauppahinnan maksamattomalle osuudelle määräytyy Xxxxxxxxx mukaan.
Kauppahinnan suorittaminen. ▪ LASKUA VASTAAN SOVITUN AIKATAULUN MUKAISESTI ▪ SOPIMUKSESSA SOVITTU TAI KORKOLAIN MUKAINEN VIIVÄSTYSKORKO ERÄPÄIVÄSTÄ MAKSUPÄIVÄÄN ▪ OSTAJALLA OIKEUS VÄHENTÄÄ VIIVÄSTYSSAKOT TAI KORJAUSKUSTANNUKSET MAKSAMATTOMASTA LASKUSTA
Kauppahinnan suorittaminen. Kauppahinta suoritetaan kokonaisuudessaan 1.023.600 euron nimellisarvon omaavalla velkakirjalla, jonka ostaja luovuttaa viimeistään kauppakirjan alle- kirjoituksen yhteydessä myyjän haltuun.
Kauppahinnan suorittaminen. Mikäli muuta ei ole sovittu, on maksuehto 14 pv netto. Maksuehto lasketaan tuotteen toimituspäivästä toimittajan tehtaalta. Mikäli aiempi lasku on erään- tynyt toimittajalta tilaajalle, erääntyvät uudet laskut heti maksettaviksi. Vähäiset virheet tai puutteet tuotteessa eivät oikeuta maksun pidättämiseen.