Käyttöoikeudet. 1 Käyttöoikeuksista on sovittu Ylen ja SJL/Yhtyneet välillä 17.2.1998 päivätyssä Tekijänoikeussopimus 2:ssa. Aineiston välittämisestä internet- ja muissa tietoverkoissa sekä Elävässä arkistossa on sovittu 14.6.2007 allekirjoitetulla sopimuksella (Ylen digisopimus).
2 Yhtiöllä on oikeus käyttää tämän sopimuksen ehdoin valmistettuja ohjelmia vain Ylen hallinnoimilla alustoilla. Tästä poikkeavasta käytöstä tai luovutuksesta on aina erikseen ja etukäteen sovittava tekijän kanssa.
3 Palkkio kattaa työt sekä kohdassa 1 mainittujen sopimusten mukaan yhtiölle kuuluvat oikeudet lukuun ottamatta kaupallisen käytön korvauksia.
4 Yhtiöllä on ohjelman ensiesitysoikeus. Kymmenen vuorokauden kuluttua ensilähetyksen jälkeen käsikirjoituksen julkaisuoikeus on tekijällä, mikäli asiasta ei toisin sovita.
5 Oikeus yhtiön tilaaman käsikirjoituksen tai graafisen työn julkaisemiseen palautuu tekijälle, ellei ohjelmaa ole lähetetty tai painotuotteita julkaistu 12 kk:n kuluessa sen valmistuspäivästä tai jos ohjelmaa, jota varten käsikirjoitus tai graafinen työ on tehty, ei ole alettu valmistaa 16 kk:n kuluessa käsikirjoituksen tai graafisen työn hyväksymisestä.
6 Tilatun käsikirjoituksen tai graafisen työn hyväksymisestä tai hylkäämisestä yhtiö ilmoittaa 3 kk:n kuluessa käsikirjoituksen tai graafisen työn vastaanottamisesta.
7 Ohjelma voidaan esittää korvauksetta sisäisissä esittely- ja opetustilaisuuksissa, festivaaleilla, kilpailuissa ja muissa vastaavanlaisissa tilaisuuksissa.
Käyttöoikeudet. 3.1 KÄYTTÄJÄ saa maksuttoman, ei-yksinomaisen, ei-siirrettävän ja ei-alilisensoitavan oikeuden käyttää SOVELLUSTA näiden KÄYTTÖEHTOJEN mukaisesti. Käyttö on rajoitettu maantieteellisesti kohdassa 1.7 lueteltuihin maihin.
3.2 Mikäli kohdan 3.1 mukainen käyttöoikeus koskee ohjelmistoa, käyttöoikeus ulottuu vain objektikoodin käyttämiseen. Ohjelmiston muokkaaminen tai minkäänlainen kohdekoodin takaisinkääntäminen lähdekoodiksi (dekompilaatio) ei ole sallittua, ellei pakottava lainsäädäntö sitä nimenomaisesti salli.
Käyttöoikeudet. V Sosiaaliset edut
Käyttöoikeudet. Myyjä myöntää sinulle yksinoikeudettoman lisenssin Ratkaisun käyttöön ja Sovellettavissa ehdoissa mainitun sovitun ajanjakson Dokumentaation, mukaan lukien sovitun ajanjakson kaikki laajennukset ja uusimiset ("Tilausjakso"), edellyttäen että hyväksyt tämän Sopimuksen ehdot.
Käyttöoikeudet. Verkkopalvelusta maksettavat hinnat suorittamalla, Verkkopalvelun voimas- saollessa ja edellyttäen, että Asiakas noudattaa Sopimuksen ehtoja, Asiak- kaalla on oikeus käyttää Sopimukseen kuuluvaa Verkkopalvelua omassa si- säisessä käytössään. Asiakkaan tulee noudattaa myös Sopimuksessa tai muu- toin määriteltyjä Verkkopalveluiden lisenssirajoituksia, kuten käyttäjämäärä- rajoituksia. Jos Asiakkaalle on annettu mahdollisuus tuoda Asiakkaan Tietoja RT-tuote- tietokantaan osana RT-tuotetiedon julkaisupalvelua rajapintaliittymän kautta, Asiakkaalla on oikeus käyttää rajapintaliittymää omassa sisäisessä käytössään RT-tuotetiedon julkaisupalvelun Sopimuksen voimassaollessa, vain Asiakkaan Tietojen tuomiseksi RT-tuotetietokantaan. Asiakkaan käyttäjien tulee säilyttää käyttäjätunnuksensa ja salasanansa huo- lellisesti eikä niitä saa paljastaa kolmansille osapuolille. Asiakas vastaa käyt- täjätunnuksillaan ja salasanoillaan tapahtuneesta käytöstä. Asiakas saa käyttää Dokumentaatiota ja Konsultointipalvelun tuloksia sisäi- sesti käyttääkseen Sopimukseen kuuluvia muita Palveluita. Asiakkaalle myönnettävät käyttöoikeudet ovat ei-yksinomaisia eli niitä ei myönnetä yksinomaan Asiakkaalle, eikä Asiakas saa siirtää tai lisensoida käyt- töoikeuksia edelleen. Asiakas ei saa muokata Sisältöä, Dokumentaatiota tai Rakennustiedon rajapintaliittymiä. Vaikka se olisi teknisesti mahdollista, Asiakas ei saa muo- kata tai kopioida Verkkopalvelua tai RT-tuotetiedon julkaisupalvelua taikka käänteisanalysoida tai muutoin yrittää johtaa lähdekoodia Verkkopalvelusta tai RT-tuotetiedon julkaisupalvelusta tai niiden tuottamiseen käytetyistä oh- jelmistoista. Asiakas ei saa:
a) käyttää Palveluita tai Sisältöä tarjotakseen niiden käyttämistä koskevia palveluita kolmansille osapuolille tai antaa muutoin pääsyä niihin tai luovuttaa tai jaella niitä kolmansille osapuolille; tai
b) tallentaa tai kopioida Sisältöä tai Dokumentaatiota, paitsi jos tallenta- minen tai kopiointi on sallittu Verkkopalvelun kirjallisen palvelukuvauk- sen mukaan. Rakennustieto voi kuitenkin antaa erillisen kirjallisen luvan taikka Verkkopal- velun kirjallisessa palvelukuvauksessa voi olla lupa poiketa jostain kohdissa
a) ja/tai b) mainituista rajoituksista tietyn Verkkopalvelun osalta. Asiakkaan tulee noudattaa kyseisissä poikkeustilanteissa Rakennustiedon kirjallisia oh- jeita ja Verkkopalvelun kirjallisia palvelukuvauksia, sellaisina kuin ne ovat kul- loinkin Rakennustiedon muuttamina. Asiakas vastaa, että ne tahot, jo...
Käyttöoikeudet. Asiakas saa palveluun sekä siihen liittyvään dokumentaa- tioon ja aineistoihin käyttöoikeudet sopimuksen voimassa- oloajaksi siinä laajuudessa kuin on välttämätöntä palvelun hyödyntämiseksi sopimuksen mukaisesti asiakkaan sisäisessä käytössä. käyttöoikeudet eivät ole yksinoikeuksia eivätkä ne ole siirrettävissä.
Käyttöoikeudet. Tekijälle kuuluvat tekijänoikeuslain mukaiset oikeudet. Aineiston käyttöoikeus luovutetaan Ostajalle vain ennalta sovittuihin tarkoituksiin ja medioihin. Ostajalle luovutettavat käyttöoikeudet ovat julkaisumäärällisesti, maantieteellisesti ja ajanjaksollisesti täysin rajoittamattomat. Ennalta sovitut tarkoitukset ja mediat eritellään kohdassa ”4.2 Ostajan oikeudet ja velvollisuudet.” Mikäli käyttöoikeutta halutaan laajentaa, siitä sekä maksettavasta lisäkorvauksesta on sovittava Tekijän kanssa ennen tällaista lisäkäyttöä. Aineiston käyttöoikeus alkaa sitä koskevan laskun maksupäivästä. Aineistoa ei saa käyttää millään tavoin ennen laskun maksamista ilman erillistä, Tekijältä saatua lupaa, ja tällä tavalla myönnetty mahdollinen lupa peruuntuu automaattisesti ellei laskua ole eräpäivään mennessä maksettu. Ostaja kunnioittaa tekijänoikeuslakia ja siellä turvattuja moraalisia oikeuksia, joiden mukaan Tekijän nimi on mainittava julkaisun yhteydessä hyvän tavan mukaisesti, eikä aineistoa saa käyttää tekijää loukkaavassa tarkoituksessa. Ostaja ei saa poistaa aineistosta metadataa.
Käyttöoikeudet. Oikotie toimittaa Asiakkaalle yhden käyttäjätunnuksen ja sitä vastaa- van salasanan käyttäjää kohden. Yritysliittymän käyttö edellyttää käyttäjän sisäänkirjautumista näillä tunnuksilla.
Käyttöoikeudet. Ellei ohjelmistopäivityksen mukana toimiteta käyttöoikeusehtoja, ovat näiden Ehtojen mukaisesti myytävät ohjelmistopäivityslisenssit edellisen soveltuvan ohjelmistolisenssin ehtojen alaisia.
Käyttöoikeudet. Asiakkaalla on oikeus käyttää Sopimukseen kuuluvaa Verkkopalvelua omassa sisäisessä käytössään Sopimuksen voimassaolon ajan, edellyttäen, että Asia- kas on suorittanut Palvelun käytöstä perittävät maksut ajallaan täysimääräi- sinä ja noudattaa Sopimuksen ehtoja. Verkkopalvelun käyttö edellyttää li- senssiä, joka avataan Asiakkaalle Palvelun oston yhteydessä. Lisenssityypit on määritelty tämän kohdan 3 alakohdassa Lisenssityypit. Asiakkaan tulee noudattaa myös Sopimuksessa tai muutoin määriteltyjä Verkkopalveluiden lisenssirajoituksia, kuten käyttäjämäärärajoituksia.