LISÄETUUKSIEN HAKEMINEN JA SUORITTAMINEN Mallilausekkeet

LISÄETUUKSIEN HAKEMINEN JA SUORITTAMINEN. Näiden sääntöjen mukaista etuutta on haettava kirjallisesti. Hakemukseen on liitettävä tarpeelliseksi katsottava selvitys. Korvausta sairauden tai raskauden ja synnytyksen aiheuttamista kustannuksista on haettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun maksu, josta korvausta haetaan, on suoritettu. Hautausavustusta on haettava vuoden kuluessa siitä, kun oikeus suoritukseen on syntynyt. Myöhästymisestä huolimatta voidaan etuus kuitenkin myöntää joko kokonaan tai osaksi, jos sen epäämistä on pidettävä kohtuuttomana. Etuushakemukset on käsiteltävä kiireellisinä. Etuuden viivästymiseen sovelletaan vakuutuskassalain 91 §:n säännöksiä.
LISÄETUUKSIEN HAKEMINEN JA SUORITTAMINEN. Näiden sääntöjen mukaista lisäetuutta on haettava kirjallisesti. Hakemukseen on liitettävä tarpeelliseksi katsottava selvitys. Lisäetuuskorvausta on haettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun maksu, josta korvausta haetaan, on suoritettu. Hautausavustusta on haettava vuoden kuluessa siitä, kun oikeus suoritukseen on syntynyt. Myöhästymisestä huolimatta etuus voidaan kuitenkin myöntää joko kokonaan tai osaksi, jos sen epäämistä on pidettävä kohtuuttomana. Etuushakemukset on käsiteltävä kiireellisinä. Etuuden viivästymiseen sovelletaan vakuutuskassalain 6 luku 8 §:n säännöksiä.
LISÄETUUKSIEN HAKEMINEN JA SUORITTAMINEN. Hakeminen Näiden sääntöjen mukaista lisäetuutta on haettava kirjal- lisesti. Hakemukseen on liitettävä tarpeelliseksi katsottava selvitys. Lisäpäivärahaa on haettava kuuden kuukauden kuluessa siitä päivästä, mistä alkaen sitä halutaan saada. Äitiyspäivärahaa on haettava viimeistään kaksi kuukautta ennen laskettua synny- tysaikaa. Korvausta sairauden tai raskauden ja synnytyksen aiheuttamista kustannuksista on haettava kuuden kuukauden kulu- essa siitä, kun maksu, josta korvausta haetaan, on suoritettu. Myöhästymisestä huolimatta etuus voidaan kuitenkin myöntää joko kokonaan tai osaksi, jos sen epäämistä on pidettävä kohtuutto- mana. Käsittely Etuushakemukset on käsiteltävä kiireellisinä. Korvausten ja suorit- suoritus tapahtuu ensisijaisesti pankin välityksellä palkka- taminen kausittain. Etuuden viivästymiseen sovelletaan vakuutuskassa- lain 91 §:n säännöksiä. Jos jäsenelle maksettava näiden sääntöjen 14 §:n mukainen lisäetuuskorvaus olisi enintään 6,00 euroa, ei korvausta mak- seta.
LISÄETUUKSIEN HAKEMINEN JA SUORITTAMINEN. Näiden sääntöjen mukaista lisäetuutta on haettava kirjallisesti. Hakemukseen on liitettävä tarpeelliseksi katsottava selvitys. Korvausta on haettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun maksu, josta korvausta haetaan, on suoritettu. Myöhästymisestä huolimatta etuus voidaan kuitenkin myöntää joko kokonaan tai osaksi, jos sen epäämistä on pidettävä kohtuuttomana. Etuushakemukset on käsiteltävä kiireellisinä. Etuuden viivästymiseen sovelletaan vakuutuskassalain 6 luvun 8 §:n säännöksiä.

Related to LISÄETUUKSIEN HAKEMINEN JA SUORITTAMINEN

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Johtojen ym. sijoittaminen Kiinteistön omistaja sallii kaupungin osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien tarpeellisten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkeiden sekä jalankulkutasojen ja jalankulku-ulokkeiden ja niiden katosten kannattimien si- joittamisen kiinteistölle, sen yli ja sillä sijaitseviin rakennuksiin. Tässä tarkoitetuista toimenpiteistä kiinteistön omistajalle aiheutuva suoranai- nen haitta tai vahinko korvataan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Kaupunki ei ole korvausvelvollinen maasto-olosuhteiden edellyttämän katu- alueen luiskan ulottamisesta tonttirajan sisäpuolelle. Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii ka- dun ja kiinteistön pihatason korkeuseroista johtuen joko penger- tai leikkaus- luiskan ulottamista tontille, kiinteistönomistajan on sallittava tämä korvauk- setta.

  • Vakuutusmaksun suorittaminen Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään vakuuttajan lähettämässä laskussa mainittuna eräpäivänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen vakuuttajan vastuun alkamista, ellei maksun suorittaminen ole vakuutusehtojen mukaan vakuuttajan vastuun alkamisen edellytys, eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmaksukauden tai vakuutuskauden alkamista. Jos vakuuttajan vastuu kuluttajaa tai kuluttajaan rinnastettavaa vakuutuksenottajaa kohtaan alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista. Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuuttajan vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksillaan lyhennetään. Kuluttajia ja kuluttajiin rinnastettavia vakuutuksenottajia koskevat kuitenkin lievennykset, jonka mukaan silloin, jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, kohdistetaan vakuutuksenottajan maksusuoritus vakuutussopimukseen ensisijaisesti maksetun laskun viitetietojen mukaisesti, ellei vakuutuksenottaja ole suorituksen yhteydessä kirjallisesti erikseen toisin määrännyt. Vaikka laskun eräpäivä olisi aikaisemmin, vakuutusmaksu voidaan suorittaa kuukauden kuluessa siitä, kun vakuuttaja on lähettänyt vakuutuksenottajalle laskun.

  • Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.

  • Tiedottaminen Samalla vuokralainen sitoutuu tiedottamaan uusia asuntoja myytäessä tuleville ostajille asunto- osakkeiden kauppakirjaan/muuhun luovutusasiakirjaan ja tontin maanvuokrasopimukseen sisällytettävistä omistamisrajoituksen valvontaa koskevista ehdoista. Hitas-sääntelyä koskevat ehdot ovat voimassa 30 vuotta vuokralaisena olevan yhtiön viimeisen rakennusvaiheen valmistumisesta. Mainitun vaiheen valmistumispäivänä pidetään rakennuttajan kaupunkiympäristön asuntopalvelulle ilmoittamaa muuttopäivää. Muuttopäivän tulee olla sama rakennusvaiheen kaikkien huoneistojen osalta. Valmistumispäivänä pidetään toissijaisesti ajankohtaa, jolloin rakennusvalvontapalvelu on hyväksynyt rakennusvaiheen käyttöön otettavaksi.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Korvauksen hakeminen 11.1.1 Kuolintapaussumman maksamista varten on yhtiölle toimitettava virkatodistukset vakuutetusta ja edunsaajista (sukuselvitys) sekä lääkärin xxxxxx kuolintodistus. 11.1.2 Pysyvän työkyvyttömyyden kertakorvausta varten on yhtiölle toimitettava päätös lakisääteisen työkyvyttömyys- eläkkeen myöntämisestä sekä vakuutettua hoitaneen lää- kärin antama lausunto työkyvyttömyydestä, sen syystä ja pysyvyydestä. Lääkärinlausunto on hankittava Suomesta. 11.1.3 Päiväkorvausta varten on yhtiölle toimitettava va- kuutettua hoitaneen lääkärin antama lausunto työkyvyttö- myydestä, sen syystä ja kestosta. 11.1.4 Yllä mainittujen selvitysten lisäksi on yhtiölle tarvitta- essa toimitettava muutakin selvitystä, joka on tarpeen yh- tiön vastuun selvittämiseksi. 11.1.5 Mikäli selvitykset eivät ole suomeksi tai ruotsiksi, voidaan korvauksesta vähentää selvitysten kääntämiskulut. 11.1.6 Vakuutuksesta ei korvata kohdassa 11.1 tarkoitettu- jen selvitysten hankkimisesta eikä korvauksen maksami- sesta ulkomaille aiheutuneita kustannuksia. 11.1.7 Jos yhtiö kehottaa vakuutettua tutkituttamaan ter- veydentilansa yhtiön määräämällä lääkärillä, vakuutettu on velvollinen noudattamaan tätä kehotusta. Tässä tilanteessa yhtiö maksaa tutkimuskustannukset. Mikäli vakuutettu ei noudata kehotusta, korvausta ei makseta tai korvauksen maksaminen lopetetaan. 11.1.8 Korvausta on haettava yhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta. Jos korvausta ei ole haettu vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta, on oikeus korvaukseen menetetty. Vaikka edun- saaja ei ole ollut tietoinen oikeudestaan saada korvausta, oikeutta korvaukseen ei enää ole, kun vakuutustapahtu- masta on kulunut kymmenen vuotta.

  • Työntekijän kuuleminen Ennen irtisanomisen toimittamista työnantajan on varattava työntekijälle mahdollisuus tulla kuulluksi irtisanomisen syistä. Työntekijällä on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa. Sopimuksen 9 §:ssä tarkoitetaan avustajalla esimerkiksi työntekijän omaa luottamusmiestä tai työtoveria.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Takaisinottaminen Työnantajan on tarjottava työtä tuotannollisella ja talou- dellisella perusteella tai saneerausmenettelyn yhteydessä irtisanomalleen, työvoimaviranomaisen kautta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä 9 kuukauden kuluessa työsuhteen päättymi- sestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanot- tu työntekijä oli tehnyt. Työnantaja täyttää velvollisuutensa tiedustelemalla paikalli- selta työvoimaviranomaiselta, onko irtisanottuja työntekijöitä hakemassa työtä sen välityksellä. Paikallisella työvoimaviran- omaisella tarkoitetaan sitä, jonka alueella työtä on tarjolla. Työvoimaviranomainen selvittää tiedustelun perusteella, onko tässä määräyksessä tarkoitettuja työntekijöitä työnhakijoina. Sa- massa yhteydessä on syytä selvittää, onko sellaisia työntekijöitä edelleen työttöminä työnhakijoina, jotka yli 200 päivää kestä- neen lomautuksen jälkeen ovat itse irtisanoneet työsuhteensa. Työnhakijat ilmoitetaan työnantajalle ja entisille työntekijöille annetaan työhönosoitukset.