Markkinoille pääsy Mallilausekkeet

Markkinoille pääsy. 1. Kun kyse on markkinoille pääsystä si- joittautumisen muodossa, osapuoli myöntää toisen osapuolen sijoittautuneille yksiköille ja sijoittajille kohtelun, joka on vähintään yh- tä edullinen kuin liitteessä 7-A olevissa eri- tyisissä sitoumuksissa esitettyjen sovittujen ehtojen, rajoitusten ja edellytysten mukainen kohtelu. 2. Aloilla, joilla on tehty markkinoille- pääsyä koskevia sitoumuksia, osapuoli ei saa, ellei liitteessä 7-A toisin mainita, ottaa käyt- töön tai pitää voimassa alueellisesti tai koko alueellaan seuraavia toimenpiteitä:
Markkinoille pääsy. 1. Kun kyse on markkinoille pääsystä 116 artiklassa mää- riteltyjä palvelujen tarjonnan tapoja käyttäen, kumpikin osa- puoli myöntää toisen osapuolen rahoituspalveluille ja niiden tarjoajille yhtä edullisen kohtelun kuin sen 120 artiklassa tar- koitetussa osapuolen luettelossa mainittujen sovittujen ehtojen, rajoitusten ja edellytysten mukaisesti myönnettävä kohtelu. 2. Palvelualoilla, joilla on tehty markkinoillepääsysitoumuk- sia, osapuoli ei saa, ellei sen luettelossa toisin mainita, pitää voimassa tai ottaa käyttöön alueellisesti tai koko alueellaan seu- raavia toimenpiteitä: a) rahoituspalvelujen tarjoajien määrän rajoitukset lukumää- räisten kiintiöiden, monopolien, yksinomaisten palvelujen tarjoajien tai tarveharkintaa koskevien vaatimusten muo- dossa; b) rahoituspalvelujen kaupan tai varojen kokonaisarvoa koske- vat rajoitukset lukumääräisten kiintiöiden tai tarveharkintaa koskevien vaatimusten muodossa; c) rahoituspalveluliiketoimien tai palvelutuotannon kokonais- määrää koskevat rajoitukset määrättyinä lukumääräisinä yksikköinä kiintiöiden tai tarveharkintaa koskevien vaa- timusten muodossa (1); d) lukumääräisten kiintiöiden tai tarveharkintaa koskevien vaatimusten muodossa olevat rajoitukset, jotka koskevat niiden luonnollisten henkilöiden kokonaismäärää, jotka voidaan palkata tietylle rahoituspalvelujen alalle tai jotka palveluntarjoaja saa palkata ja jotka ovat tarpeen tietyn rahoituspalvelun tarjonnassa ja liittyvät siihen suoranaisesti; e) toimenpiteet, jotka edellyttävät, että toisen osapuolen rahoituspalvelujen tarjoaja voi tarjota palveluja vain tietyn- tyyppisen oikeushenkilön tai yhteisyrityksen kautta; ja 10. uusilla rahoituspalveluilla’ rahoitusluonteisia palveluja, jotka liittyvät esimerkiksi olemassa oleviin tai uusiin tuot- teisiin tai tuotteen toimitustapaan ja joita mikään rahoitus- (1) 2 kohdan c alakohta ei koske sellaisia osapuolen toimenpiteitä, jotka rajoittavat palvelun tarjoamiseen tarvittavia panoksia.
Markkinoille pääsy. 1. Kumpikin osapuoli hyväksyy markkinoillaan tuotteet, joilla on voimassa oleva unionin tai Uuden-Seelannin vuoden 1958 sopimuksen sopimuspuolina myöntämä E-tyyppihyväksyntätodistus tai voimassa oleva EU-tyyppihyväksyntätodistus15, omien sisäisten teknisten määräystensä, merkintöjensä ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjensä mukaisina vaatimatta enempää testausta, asiakirjoja, todistuksia tai merkintöjä kyseisten tyyppihyväksyntätodistusten osalta. Kun kyseessä ovat ajoneuvojen hyväksynnät, sekä koko ajoneuvon EU-tyyppihyväksyntä, jäljempänä ’EUWVTA-hyväksyntä’, että yleinen koko ajoneuvon kansainvälinen tyyppihyväksyntä, jäljempänä ’U-IWVTA-hyväksyntä’, katsotaan päteväksi. Osapuolen myöntämiä E-tyyppihyväksyntätodistuksia voidaan pitää pätevinä vain, jos kyseinen osapuoli on liittynyt asianomaisiin E-sääntöihin ja kyseiset E-tyyppihyväksyntätodistukset on myönnetty vuoden 1958 sopimuksen nojalla. 2. Osapuolen on hyväksyttävä ainoastaan niiden E-sääntöjen viimeisimmän version mukaisesti myönnetyt voimassa olevat E-tyyppihyväksyntätodistukset, joita se soveltaa. Osapuoli voi myös harkita voimassa olevien E-tyyppihyväksyntätodistusten hyväksymistä, vaikka osapuoli ei soveltaisi kyseisiä E-sääntöjä edellyttäen, että tyyppihyväksytyt tuotteet täyttävät kaikki sovellettavat sisäiset vaatimukset. 3. Edellä olevaa 1 kohtaa sovellettaessa riittävänä todisteena voimassa olevasta EU- tai E-tyyppihyväksynnästä pidetään seuraavia: a) kokonaisten ajoneuvojen osalta voimassa oleva EU-vaatimustenmukaisuustodistus16 tai E-vaatimustenmukaisuusvakuutus17, jossa vahvistetaan, että U-IWVTA-hyväksynnän vaatimukset täyttyvät;
Markkinoille pääsy. Sopimuspuolet sitoutuvat ensisijaisesti toimimaan yhdessä sisäisten sääntöjensä mukaisesti löytääkseen: – toimintatapoja, joilla voidaan edistää sellaisen kuljetusjärjestelmän kehittä- mistä, joka vastaa sopimuspuolten tar- peita ja joka on yhteensopiva yhteisön sisämarkkinoiden täytäntöönpanon ja yhteisen kuljetuspolitiikan toteuttamisen sekä Albanian talous- ja liikennepolitii- kan kanssa, – lopullisen järjestelmän, jolla säännellään sopimuspuolten pääsyä tulevaisuudessa toistensa maantiekuljetusmarkkinoille vastavuoroisuusperiaatteen mukaisesti.
Markkinoille pääsy. 1. Kun kyse on markkinoillepääsystä rajatylittävän palvelujen tarjonnan muodossa, kumpikin osapuoli myöntää toisen osapuolen palveluille ja palveluntarjoajille kohtelun, joka on vähintään yhtä edullinen kuin liitteissä VIII-B ja VIII-F olevien erityisten sitoumusten mukainen kohtelu. 2. Aloilla, joilla on tehty markkinoillepääsysitoumuksia, kumpikaan osapuoli ei saa, ellei tämän sopimuksen liitteissä VIII-B ja VIII-F toisin mainita, ottaa käyttöön tai pitää voimassa alueellisesti tai koko alueellaan seuraavia toimenpiteitä: a) palveluntarjoajien määrän rajoitukset lukumääräisten kiintiöiden, monopolien, yksinomaisten palveluntarjoajien tai taloudellista tarveharkintaa koskevien vaatimusten muodossa; b) palvelujen kaupan tai varojen kokonaisarvoa koskevat rajoitukset lukumääräisten kiintiöiden tai taloudellista tarveharkintaa koskevien vaatimusten muodossa; tai c) palveluliiketoimien kokonaismäärää tai palvelutuotannon kokonaismäärää koskevat rajoitukset määrättyinä lukumääräisinä yksikköinä kiintiöiden tai taloudellista tarveharkintaa koskevien vaatimusten muodossa.
Markkinoille pääsy. Kun kyse on markkinoille pääsystä rajat ylittävän palvelujen tarjonnan muodossa, kumpikin osapuoli myöntää toisen osapuolen palveluille ja palveluntarjoajille kohtelun, joka on vähintään yhtä edullinen kuin tämän sopimuksen liit­ teissä XXVII-B ja XXVII-F olevien erityisten sitoumusten mukainen kohtelu.
Markkinoille pääsy. 1. Kun kyse on markkinoille pääsystä si- joittautumisen muodossa, kukin osapuoli myöntää toisen osapuolen sijoittautuneille yksiköille ja sijoittajille kohtelun, joka on vähintään yhtä edullinen kuin liitteessä VII (Luettelo sijoittautumissitoumuksista) olevi- en erityisten sitoumusten mukainen kohtelu. 2. Aloilla, joilla on tehty markkinoille- pääsysitoumuksia, osapuoli ei saa, ellei liit- teessä VII (Luettelo sijoittautumissitoumuk- sista) toisin mainita, pitää voimassa tai ottaa käyttöön alueellisesti tai koko alueellaan seu- a) sijoittautumista koskevat määrälliset ra- joitukset lukumääräisten kiintiöiden, mono- polien, yksinoikeuksien tai muiden sijoittau-

Related to Markkinoille pääsy

  • Vuokranantajan ilmoitus maaperän puhtaudesta Vuokranantaja ilmoittaa käytettävissään olevien tietojen perusteella, ettei vuokra-alueella aiemmin ole harjoitettu toimintaa, joka saattaisi ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokra-alueella ilmenee tarvetta maaperän puhdistamiseen, vuokralainen on velvollinen välittömästi ottamaan yhteyttä vuokrananta- jaan (Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelu). Vuokranantaja korvaa vuokralaiselle pilaantuneen maaperän puhdistamisesta aiheutu- neet tavanomaisiin maarakennuskustannuksiin nähden ylimääräiset kustannukset, mikäli korvattavista toimenpiteistä ja kustannuksista on sovittu vuokranantajan kanssa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Sel- vyyden vuoksi todetaan, että alemman ohjearvon alittavista haitta-ai- nepitoisuuksista aiheutuvia toimenpiteitä tai kustannuksia ei pidetä tässä tarkoitettuna pilaantuneen maaperän puhdistamisena. Vuokranantaja ei vastaa maaperän puhdistamisesta aiheutuvasta vii- västymisestä, eikä viivästyksestä johtuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista, joita vuokralaisen hankkeelle tai kolmannelle osapuo- lelle saattaa aiheutua. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus pilaantuneesta maaperästä on voimassa siihen asti, kun kaikki vuokra-alueelle raken- nettavat rakennukset ovat asemakaavan nro 12220 ja tämän vuokraso- pimuksen käyttötarkoituksen mukaisesti ensimmäisen kerran viran- omaisen toimesta hyväksytty käyttöönotettavaksi, kuitenkin enintään viisi vuotta vuokrasuhteen alkamisesta lukien. Tämän jälkeen vuokra- lainen vastaa pilaantumisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus ei koske vuokralai- sen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuokrasuh- teen alkamista aiheutunutta pilaantumista. Edellä mainittu ei myöskään koske vuokra-aikana aiheutunutta pilaantumista riippumatta sen aiheut- tajasta.

  • Ennakkoilmoitus työtaisteluista Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovittelijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai työntekijäliitolle mahdollisuuksien mukaan vähintään neljä päivää aikaisemmin. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus.

  • Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty. 15.2. Sähkönsiirron ja sähkönjakelun maksujen korottamisessa noudatetaan lisäksi mitä sähkömarkkinalain 26 a §:ssä on säädetty. 15.3. Verkonhaltijalla on: • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkkopalveluun liittyvien pääomakustannusten tason, kuten korkokustannusten muutos, verkon kehittämiseen liittyvien investointitarpeiden muutos tai verkostoon sidotun pääoman poisto- tai takaisinmaksuajan muutos, joka ei johdu verkonhaltijasta; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen sopimusehtoja ja hintoja, jos syynä on verkonrakennus- tai ylläpitokustannusten muutokset, verkonhaltijan muille verkonhaltijoille suoritettavien maksujen muutokset, häviösähkön hankintakustannusten muutokset, muiden kuin verkoston rakentamiseen tai ylläpitoon mutta verkkopalveluun liittyvien työvoima- tai muiden toimintakustannusten muutokset, verkkopalvelun tarjoamiseksi tarpeellisten muiden palvelujen tuottamisen kustannusten muutokset tai verkkopalveluun kohdistuvien velvoitteiden muutokset; ja • oikeus muuttaa verkkosopimuksen hintoja siten, että hinnoittelu muutoksen jälkeenkin vastaa sähkömarkkinalain 24 § 2 momentin mukaisen kohtuullisen hinnoittelun vaatimuksia. Tämän kohdan perusteella verkkosopimusta ei voida muuttaa niin, että verkkosopimuksen sisältö siitä olennaisesti muuttuisi. 15.4. Verkonhaltijalla on oikeus muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja, jos muutos perustuu lainsäädännön muuttumiseen tai viranomaisen päätökseen, jota verkonhaltija ei ole voinut ottaa lukuun verkkosopimusta tehtäessä. 15.5. Verkonhaltija voi muuttaa hintoja ja muita sopimusehtoja myös sellaisen lainsäädännön muutoksen tai viranomaisen päätöksen perusteella, joka on ollut sopimusta tehtäessä tiedossa, edellyttäen, ettei muutos olennaisesti muuta verkkosopimuksen hintoja tai muuta sisältöä. 15.6. Jos verkonhaltijan vastuualue muuttuu, verkonhaltijalla on oikeus muuttaa verkkopalvelujen hintoja tai muita sopimusehtoja yhtenäisen hinnoittelun toteuttamiseksi. Yksittäisten käyttäjien maksuihin merkittäviä muutoksia aiheuttavat hintamuutokset tulee toteuttaa Energiaviraston ennen uuden hinnoittelun käyttöönottoa hyväksymän siirtymäajan kuluessa. 15.7. Verkonhaltijalla on lisäksi oikeus muuttaa sopimusehtoja ja hintoja, jos muutokseen on erityistä syytä, • olosuhteiden olennaisen muuttumisen johdosta; • vanhentuneiden sopimus- tai hinnoittelujärjestelyjen uudistamisen takia tai • energian säästämiseksi tarpeellisten toimenpiteiden toteuttamiseksi. 15.8. Verkonhaltijalla on oikeus vaihtaa käyttäjän vanhentunut verkkopalvelutuote toiseen tuotehinnastossa olevaan käyttäjälle soveltuvaan verkkopalvelutuotteeseen kohtuullisen siirtymäajan puitteissa. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle tuotteen lakkautussuunnitelma, josta käy ilmi miten ja millä aikataululla vanhentunut tuote lakkautetaan. Suunnitelma on lähetettävä käyttäjälle kohtuullisessa ajassa ennen muutosta. 15.9. Verkonhaltijalla on oikeus sellaisiin vähäisiin sopimusehtojen muutoksiin, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. 15.10. Verkonhaltijan on lähetettävä käyttäjälle ilmoitus siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien hinnat tai muut sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos perusteena on muu syy kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan kahden viikon, kuluttajien osalta kuukauden, kuluttua ilmoituksen lähettämisestä. Ilmoitus lähetetään käyttäjän laskutusosoitteeseen tai muuhun erikseen sovittuun osoitteeseen, ja se voi sisältyä esimerkiksi käyttäjälle tulevaan laskuun. 15.11. Jos muutoksen perusteena on lainsäädännön muuttuminen tai viranomaisen päätös, on verkonhaltijalla oikeus toteuttaa muutos siitä päivästä lukien kun muutos tai päätös tuli voimaan. Muutos voidaan toteuttaa myöhemminkin verkonhaltijan määräämänä ajankohtana, jollei kyseessä ole muutos käyttäjän eduksi. Verkonhaltijan on ilmoitettava näillä perusteilla tehtävistä muutoksista mahdollisimman pian.

  • Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.

  • Vahingon torjuminen ja rajoittaminen Sopijapuolen tulee vahingon estämiseksi, sen sattuessa tai sen uhatessa ryhtyä kaikkiin sellaisiin toimiin vahingon torjumiseksi tai rajoittamiseksi, joita häneltä voidaan kohtuudella vaatia ja edellyttää. Jos asiakas omalla toiminnallaan aiheuttaa vahingon, ei laitoksella ole velvollisuutta korvata sitä. Vahinko, joka on aiheutunut sopijapuolelle näiden ehtojen mukaan korvattavan vahingon rajoittamisesta, on korvattava.

  • Ammattitaidon ylläpitäminen Pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, toimikauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.