Muutostilanteet Mallilausekkeet

Muutostilanteet. 10. Yrityksen tai sen toimintayksikön toiminnan olennaisesti supistuessa, laa- jentuessa taikka liikkeen luovutuksen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai nii- hin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan luottamusmiesorganisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan yrityksen tai sen toimintayksikön muuttunutta kokoa ja raken- netta.
Muutostilanteet. Uudelle toimihenkilölle muodostettavan uuden toimen vaativuus määritellään niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua toimihenkilötyösuhteen alkami- sesta. Ellei toisin esim. toimen sisällön hahmottumattomuuden vuoksi ole sovittu, määräytyy palkka työsuhteen alusta alkaen em. luokituksen tuloksen perusteella. Olemassa olevan toimen sisällön pysyvästi muuttuessa on toimen vaativuus ensi tilassa arvi- oitava uudelleen. Vaativuusluokan muuttuessa on siitä mahdollisesti aiheutuvat palkankoro- tukset toteutettava muutoshetkeä seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien. Toimihenkilön siirtyessä tehtävästä toiseen, noudatetaan uuden toimen mukaista luokitusta siirtymistä seuraavan palkanmaksukauden alusta lähtien. Mikäli henkilövaihdoksella on vaiku- tuksia uuden toimen sisältöön, on ensi tilassa tarkistettava muutoksen mahdollinen vaikutus luokitukseen. Muuttuneen luokituksen mahdollisesti aiheuttama palkankorotus toteutetaan siir- tymisajankohtaa seuraavan palkanmaksukauden alusta lukien.
Muutostilanteet. Siirryttäessä keskeytyvästä kolmivuorotyöstä muuhun työaikamuotoon sekä työntekijän työsuhteen päättyessä sovitaan pitämättä jääneiden vuorovapaiden korvaamisesta joko antamalla vastaavasti vapaata tai maksamalla korvaus keskituntiansion mukaan. Liikaa pidetyt vuorovapaat voidaan vähentää vastaavalla tavalla.‌
Muutostilanteet. 10.Yrityksen tai sen toimintayksikön toiminnan olennaisesti supistuessa, laa- jentuessa taikka liikkeen luovutuksen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta neuvotellaan luotta- musmiesorganisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaa- maan yrityksen tai sen toimintayksikön muuttunutta kokoa ja rakennetta.
Muutostilanteet. 4.1 Putkikeräysjärjestelmän aiheuttamat muutokset Kiinteistön suunni- telmiin‌ Putkikeräysjärjestelmän toteutuksen asettamat edellytykset ja vaatimukset Kiinteistön suunnitelmille pyritään selvittämään mahdollisimman tarkasti ennen Toteutussuunnitelman hyväksymistä. Mikäli Toteutussuunnitel- maan tehdään sen hyväksymisen jälkeen muutoksia, jotka aiheuttavat muutostarpeita Kiinteistön suunnitelmiin, ei Jäteyhtiö ole vastuussa täl- laisten muutosten aiheuttamista kustannuksista.
Muutostilanteet. 7. Yrityksen tai sen osan toiminnan olennaisesti supistuessa tai laajentuessa tai liikkeen luovutuksen, sulautumisen tai niihin verrattavan organisaatio- muutoksen johdosta paikalliset osapuolet saattavat luottamusmiesorgani- saation mahdollisimman pian vastaamaan yrityksen tai sen osan muuttunut- ta kokoa ja rakennetta.

Related to Muutostilanteet

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on edustaa toimialueellaan kaikkia työ- paikan työntekijöitä työsuojelua koskevassa yhteistoiminnassa sekä suh- teessa työsuojeluviranomaisiin sekä huolehtia työsuojelun valvonnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hänelle kuuluvien tehtävien suoritta- misesta. Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työn- tekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen. Muussakin työpaikassa työnteki- jät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevat työntekijät voivat valita yhteisen työsuo- jeluvaltuutetun, elleivät toimihenkilöasemassa olevat halua valita omaa työsuojeluvaltuutettua. Työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipistei- den tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksen- mukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muo- dostamaa kokonaisuutta. Yrityksessä voidaan valita yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu sekä tar- vittaessa työpaikkakohtaisia työsuojeluvaltuutettuja. Työpaikan yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jäsenet voi- vat tehdä paikallisen sopimuksen siitä, mitä työpaikalla tarkoitetaan. Mi- käli yrityksessä on useampia yhteistoimintaelimiä tai työsuojelutoimi- kuntia, päätösvalta kuuluu niille yhteisesti. Paikallinen sopiminen edel- lyttää, että kaikki yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jä- senet ovat asiasta yksimielisiä. Työnantaja ja työntekijät voivat paikallisesti sopia, että työpaikalla tar- koitetaan • yrityksen kiinteää toimipaikkaa ja siihen liittyviä yrityksen työskente- lypaikkoja, • aluekonttoria ja siihen liittyviä yrityksen työskentelypaikkoja tai • vähintään kaksi vuotta kestävää työmaata, jossa säännöllisesti työsken- telee vähintään 20 työntekijää saman vastaavan työnjohtajan alaisuu- dessa. Mikäli paikallisesti ei ole työpaikasta muuta sovittu, tarkoitetaan työpai- kalla • 20 tai sitä suuremman työntekijämäärän säännöllistä työskentelyaluet- ta, joka hallinnollisesti on saman vastaavan työnjohtajan alaisuudessa ja joka toiminnallisesti muodostaa yhden kokonaisuuden. • Työntekijöiden työskennellessä alle 20 työntekijän muodostamissa eri työpaikoissa laajalla alueella, nämä muodostavat yhteisen työpaikan. Monitoimialayrityksessä työpaikan määrittely tapahtuu siten, että maa- ja vesirakennusalan toiminnot muodostavat itsenäisen muista toimin- noista erillään olevan kokonaisuuden. Työpaikkakohtaisella työsuojeluvaltuutetulla ei tarkoiteta yhteiselle työ- maalle valittavaa työsuojelun valvontalain 43 c §:n mukaista työmaakoh- taista työsuojeluvaltuutettua.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Vuorokautinen ylityö Vuorokautisen ylityön 2 ensimmäiseltä työtunnilta maksetaan ylityökorvauksena 50 %:lla ja seuraavilta työtunneilta 100 %:lla korotettu yksinkertainen tuntipalkka. Vuorokautisen ylityön työtunteja ei oteta mukaan laskettaessa viikoittaista ylityö- korvausta.

  • Irtisanomisesta ilmoittaminen Ilmoitus työsopimuksen irtisanomisesta on toimitettava työnantajalle tai tämän edustajalle taikka työntekijälle henkilökohtaisesti. Jollei tämä ole mahdollista, ilmoitus voidaan toimittaa kirjeitse tai sähköisesti. Tällaisen ilmoituksen katsotaan tulleen vastaanottajan tietoon viimeistään seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun ilmoitus on lähetetty. Työntekijän ollessa lain tai sopimuksen mukaisella vuosilomalla tai työajan tasaamiseksi annetulla vähintään kahden viikon pituisella vapaalla katsotaan kirjeitse ja sähköisesti lähetettyyn ilmoitukseen perustuva irtisanominen kuitenkin toimitetuksi aikaisintaan loman tai vapaa-ajan päättymistä seuraavana päivänä.

  • Toimintaympäristön muutostekijät Opetus- ja kulttuuriministeriön maaliskuussa 2017 julkaisemassa Museopoliittisessa ohjelmassa linjataan museoalan keskeiset menestystekijät vuoteen 2030. Alueellisen ja valtakunnallisen museotoiminnan osalta esitetään vastuiden, rakenteiden ja rahoituksen uudistamista. Nykyinen valtakunnallisista museoista, val- takunnallisista erikoismuseoista sekä maakunta- ja aluetaidemuseoista muodostuva järjestelmä esitetään korvattavaksi kansallisilla museoilla sekä valtakunnal- lisilla ja alueellisilla vastuumuseoilla. Turun kaupungin museoille on ollut vahva valtionosuustuki (VOS), vuositasolla noin 2,85 miljoonaa. Parhaillaan VOS- järjes- telmän uudistusta ollaan valmistelemassa ja tulevien muutoksien vaikutus Turun museotoiminnalle saatavaan tukeen on vielä epäselvä. Museokävijät etsivät museoista yhä enemmän elämyksellisyyttä ja tarinallisuutta, näyttelykohteilta halutaan sisällöllistä ja tiedollista vuorovaikutuksellisuutta ja museovierailu vertautuu muuhun vapaa-ajantoimintaan. Laadukkaat museot ja vapaa-aikapalvelut ovat kasvukeskuksien kilpailuetu, jolla on merkitys asuin- paikan valinnassa. Kulttuurimatkailu on nopeimmin kasvavia elinkeinoaloja ja museoilla on iso merkitys kaupunkien matkailulliselle vetovoimalle. Museotoimi- paikkoja on uudistettu vastaamaan muuttuneita kävijäodotuksia ja tätä työtä jatketaan tulevina vuosina. Museoihin kohdistuu muutospaineita asiantuntijuuden roolin osalta. Jaettu asiantuntijuus, siihen liittyvät yhteisöllisyyden korostuminen ja tiedon saatavuus pitää ottaa huomioon museotyön tulevaisuutta mietittäessä. Samaan muutoskehitykseen liittyvät myös saavutettavuuden, osallisuuden mahdollisuuksien ja vuorovai- kutuksen lisääminen osana perustyötä, sekä museotyön hahmottaminen museotoimipaikkoja laajempana toimintana. Museolaiset bloggaavat ja somettavat, ja siten antavat asiantuntijuudelle kasvot. Digitaalisuudella on lisääntyvä merkitys museotoiminnalle. Se tulee lähivuosien aikana tarkoittamaan sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien ja palveluiden digitalisointia, ja näkymään ulospäin mm. datan avaamisena ja digitaalisina joukkoistamisprojekteina. Vapaa-aikatoimialan kohde- ja aluetyössä museon pitää omalta osaltaan mahdollistaa museosisältöjen hyödyntäminen osana asuinalueiden eriytymisen haasteisiin vastaamista, sekä vahvistaa paikallista identiteettiä ja edistää hyvinvointia ja terveyttä. Tämän toiminnan vahvistaminen tullee olemaan myös osa maakuntauu- distuksen myötä kunnille jäävää kulttuurihyvinvointityötä.

  • Sopimusehtojen muuttaminen Laitoksella on oikeus tehdä sopimukseen lainsäädännön muutoksista, viranomaisten päätöksistä tai olosuhteiden olennaisista muutoksista johtuvia muutoksia. Lisäksi laitoksella on oikeus tehdä vähäisiä sopimusehtojen muutoksia, jotka eivät vaikuta sopimussuhteen keskeiseen sisältöön. Maksujen muuttamisesta on sanottu kohdassa 4.2. Laitos lähettää asiakkaalle hyvissä ajoin ennen sopimuksen muuttamista ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta sopimusehdot muuttuvat ja mikä on muutoksen peruste. Jos muutoksen perusteena on muu kuin lainsäädännön muutos tai viranomaisen siihen perustuva päätös, muutos saa tulla voimaan aikaisintaan yhden kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Tekstimuutokset Työehtosopimuksen tekstit säilyvät ennallaan lukuun ottamatta seuraavia muutoksia:

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.