Neuvottelukunta. Työnantaja ja neuvottelukunnan perustamista puoltavat henkilöstö- ryhmien edustajat voivat sopia neuvottelukunnan perustamisesta vaikka jokin sen toimintapiiriin kuuluva henkilöstöryhmä ei osallistu yhteistoimintaan neuvottelukunnassa. Jos neuvottelukunta on perustettu siten, etteivät kaikki henkilöstöryhmät osallistu sen toimintaan, tulee samalla sopia myös siitä, miten ulkopuolella olevalle henkilöstöryhmälle ainakin kerran vuodessa varataan mahdollisuus liittyä neuvottelukunnan perustamissopimukseen. Yritykseen, jonka työsuhteessa olevan henkilöstön määrä säännöllisesti on yli 200, tulee perustaa neuvottelukunta, jos kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Mikäli neuvottelukunnassa käsiteltävä asia koskee muutakin kuin siinä edustettuna olevaa henkilöstöryhmää, tulee asiasta järjestää myös yhteistoimintalaissa tarkoitettu yhteinen kokous. Neuvottelukunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi, ellei työnantajan tai yrityksen henkilöstön edustajien kesken ole toisin sovittu. Jos neuvottelukunnan jäsenen asema henkilöstön edustajana lakkaa kesken neuvottelukunnan toimikauden lakkaa myös hänen jäsenyytensä neuvottelukunnassa. Asianomaisen henkilöstöryhmän edustajat valitsevat neuvottelukuntaan jäljellä olevaksi toimi- kaudeksi hänen tilalleen uuden jäsenen.
Appears in 1 contract
Samples: Yhteistoimintasopimus Pt Sak
Neuvottelukunta. Työnantaja ja neuvottelukunnan perustamista puoltavat henkilöstö- ryhmien henkilöstöryhmien edustajat voivat sopia neuvottelukunnan perustamisesta perustamisesta, vaikka jokin sen toimintapiiriin kuuluva henkilöstöryhmä ei osallistu osal- listu yhteistoimintaan neuvottelukunnassa. Jos neuvottelukunta on perustettu siten, etteivät kaikki henkilöstöryhmät osallistu sen toimintaan, tulee samalla sopia myös siitä, miten ulkopuolella olevalle henkilöstöryhmälle ainakin kerran vuodessa vuo- dessa varataan mahdollisuus liittyä neuvottelukunnan perustamissopimukseen. Yritykseen, jonka työsuhteessa olevan henkilöstön määrä säännöllisesti on yli 200, tulee perustaa neuvottelukunta, jos kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Mikäli neuvottelukunnassa käsiteltävä asia koskee muutakin kuin siinä edustettuna olevaa henkilöstöryhmäähenkilös- töryhmää, tulee asiasta järjestää myös yhteistoimintalaissa tarkoitettu yhteinen kokous. Neuvottelukunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi, ellei työnantajan tai yrityksen henkilöstön edustajien kesken ole toisin sovittu. Jos neuvottelukunnan jäsenen asema henkilöstön edustajana lakkaa kesken neuvottelukunnan toimikauden toimikauden, lakkaa myös hänen jäsenyytensä neuvottelukunnassaneuvottelukun- nassa. Asianomaisen henkilöstöryhmän edustajat valitsevat neuvottelukuntaan jäljellä olevaksi toimi- kaudeksi toimikaudeksi hänen tilalleen uuden jäsenen.
Appears in 1 contract
Samples: Yhteistoimintasopimus
Neuvottelukunta. Työnantaja ja neuvottelukunnan perustamista puoltavat henkilöstö- ryhmien henkilöstöryhmien edustajat voivat sopia neuvottelukunnan perustamisesta vaikka jokin sen toimintapiiriin kuuluva henkilöstöryhmä henki löstöryhmä ei osallistu yhteistoimintaan neuvottelukunnassa. Jos neuvottelukunta on perustettu siten, etteivät kaikki henkilöstöryhmät osallistu sen toimintaan, tulee samalla sopia myös siitä, miten ulkopuolella olevalle henkilöstöryhmälle ainakin kerran vuodessa varataan mahdollisuus liittyä neuvottelukunnan perustamissopimukseen. Yritykseen, jonka työsuhteessa olevan henkilöstön määrä säännöllisesti on yli 200, tulee perustaa neuvottelukunta, jos kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Mikäli neuvottelukunnassa käsiteltävä asia koskee muutakin kuin siinä edustettuna olevaa henkilöstöryhmää, tulee asiasta järjestää myös yhteistoimintalaissa tarkoitettu yhteinen kokous. Neuvottelukunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi, ellei työnantajan tai yrityksen henkilöstön · edustajien kesken ole toisin sovittu. Jos neuvottelukunnan jäsenen asema henkilöstön edustajana lakkaa kesken neuvottelukunnan toimikauden lakkaa myös hänen jäsenyytensä neuvottelukunnassa. Asianomaisen henkilöstöryhmän edustajat valitsevat neuvottelukuntaan jäljellä olevaksi toimi- kaudeksi toimikaudeksi hänen tilalleen uuden jäsenen.
Appears in 1 contract
Samples: Luottamusmiessopimus
Neuvottelukunta. Työnantaja ja neuvottelukunnan perustamista puoltavat henkilöstö- ryhmien henkilöstöryhmien edustajat voivat sopia neuvottelukunnan perustamisesta perustamisesta, vaikka jokin sen toimintapiiriin kuuluva henkilöstöryhmä henkilöstö- ryhmä ei osallistu yhteistoimintaan neuvottelukunnassa. Jos neuvottelukunta on perustettu siten, etteivät kaikki henkilöstöryhmät osallistu sen toimintaantoimin- taan, tulee samalla sopia myös siitä, miten ulkopuolella olevalle henkilöstöryhmälle ainakin kerran vuodessa varataan mahdollisuus liittyä neuvottelukunnan perustamissopimukseen. Yritykseen, jonka työsuhteessa olevan henkilöstön määrä säännöllisesti on yli 200, tulee perustaa neuvottelukunta, jos kaikki henkilöstöryhmät sitä haluavat. Mikäli neuvottelukunnassa käsiteltävä asia koskee muutakin kuin siinä edustettuna olevaa henkilöstöryhmää, tulee asiasta järjestää myös yhteistoimintalaissa tarkoitettu yhteinen kokous. Neuvottelukunnan jäsenten toimikausi on yksi vuosi, ellei työnantajan tai yrityksen henkilöstön henkilös- tön edustajien kesken ole toisin sovittu. Jos neuvottelukunnan jäsenen asema henkilöstön edustajana lakkaa kesken neuvottelukunnan toimikauden toimikauden, lakkaa myös hänen jäsenyytensä neuvottelukunnassa. Asianomaisen henkilöstöryhmän edustajat valitsevat neuvottelukuntaan jäljellä olevaksi toimi- kaudeksi toimikaudeksi hänen tilalleen uuden jäsenen.
Appears in 1 contract
Samples: Sopimukset