Palkallinen äitiys- ja isyysvapaa Mallilausekkeet

Palkallinen äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle maksetaan säännöllisen työajan palkka 9 §:n keskituntiansion mukaan äitiysvapaan ajalta 3 kuukaudelta ja isyysvapaan ajalta 6 päivältä. Palkanmaksun edellytyksenä on, että • työntekijällä on oikeus äitiys- tai isyyspäivärahaan ja hän noudattaa sen nos- tamista koskevia säännöksiä, • työntekijän työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään vuoden äitiys- tai isyysvapaan alkaessa ja • työntekijä palaa takaisin töihin perhevapaan jälkeen. Jos työntekijä adoptoi alle 7-vuotiaan lapsen, hänelle maksetaan edellä mainituin edellytyksin säännöllisen työajan palkka 9 §:n keskituntiansion mukaan 3 kuukaudel- ta. Palkan maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijällä on oikeus vanhem- painrahaan ja että hän noudattaa sen nostamista koskevia säännöksiä. Jos työntekijä päättää työsuhteensa siten, ettei palaa takaisin työhön perhevapaan jälkeen, on työnantajalla oikeus periä takaisin maksamansa äitiys-, isyys- tai adoptio- vapaa-ajan palkan ja vastaavalta ajalta maksettujen päivärahojen erotus. Tuntipalkkaisen työntekijän, jonka työaika on alle 37,5 tuntia viikossa, päivittäinen työaika määräytyy perhevapaata edeltävän 12 kuukauden keskimääräisen päivittäisen työajan mukaan. Perhevapaat ovat edellä mainittuja poikkeuksia lukuun ottamatta palkattomia. Hoitovapaan aikana työntekijä ei ansaitse vuosilomaa eikä hänelle kerry muitakaan työsuhteen keston perusteella määräytyviä etuuksia.
Palkallinen äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle maksetaan säännöllisen työajan palkka ilman lisiä äitiysvapaan ajalta 3 kuukaudelta ja isyysvapaan ajalta 6 päivältä. Palkanmaksun edellytyksenä on, että • työntekijällä on oikeus äitiys- tai isyyspäivärahaan ja hän noudattaa sen nosta- mista koskevia määräyksiä • työntekijän työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 6 kk äitiys- tai isyysvapaan alkaessa ja työntekijä valtuuttaa työnantajan nostamaan itselleen sen sairausvakuutuslain mukaisen päivärahaosuuden, johon työntekijällä olisi oikeus palkallisen äitiysvapaan tai isyysvapaan aikana. Jos työntekijä adoptoi alle 7-vuotiaan lapsen, hänelle maksetaan edellä mainituin edellytyksin säännöllisen työajan palkka ilman lisiä 3 kuukaudelta. Palkan mak- samisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijällä on oikeus vanhempainrahaan ja että hän noudattaa sen nostamista koskevia säännöksiä.
Palkallinen äitiys- ja isyysvapaa. Työntekijälle maksetaan säännöllisen työajan palkka ilman lisiä äitiysvapaan ajalta 3 kuukaudelta ja isyysvapaan ajalta G päivältä. Työehtosopimus Palkanmaksun edellytyksenä on, että Jos työntekijä adoptoi alle 7-vuotiaan lapsen, hänelle maksetaan edellä mainituin edellytyksin säännöllisen työajan palkka ilman lisiä 3 kuukaudelta. Palkan maksamisen edellytyksenä on lisäksi, että työntekijällä on oikeus vanhempainrahaan ja että hän noudattaa sen nostamista koskevia säännöksiä.

Related to Palkallinen äitiys- ja isyysvapaa

  • Paikallinen sopiminen Tässä sopimuksessa mainittu paikallinen sopiminen on mahdol- lista joko työnantajan ja ylemmän toimihenkilön välillä tai työn- antajan ja ylempien toimihenkilöiden luottamusmiehen välillä. Luottamusmiehen kanssa tehty sopimus sitoo niitä toimihenki- löitä, joita luottamusmiehen on katsottava edustavan. Sopimus voidaan solmia määräajaksi tai olemaan voimassa toistaiseksi. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus voidaan irtisanoa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudattaen, ellei irtisanomisajasta muuta ole sovittu. Sopimus on tehtävä kirjallisena, jos jompi- kumpi sopijapuoli sitä pyytää. Luottamusmiehen kanssa tehty paikallinen sopimus tulee tehdä kirjallisesti, jos sopimus on voimassa yli kaksi viikkoa, elleivät molemmat osapuolet pidä sitä tarpeettomana. Tässä tarkoitettu paikallinen sopimus on osa tätä sopimusta. Sitä sovelletaan senkin jälkeen, kun sopimuksen voimassaolo muutoin on lakannut. Tänä aikana ja kuukauden kuluessa uuden työehtosopimuksen voimaantulon jälkeen voidaan määräajaksi solmittu sopimus irtisanoa kolmen kuukau- den irtisanomisaikaa noudattaen.