Päivittäiset lepoajat. 1. Työntekijälle, jonka työvuoron tai vuorokautisen työajan pituus on vähintään viisi tuntia, on annettava päivittäin vähintään puolen tunnin ruokailutauko (lepoaika), jota ei lueta työaikaan ja jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta. Ruokailutauko voidaan työntekijän pyynnöstä antaa edellä mainittua lyhyemmissäkin työvuoroissa, ellei tehtävien järjestely ole esteenä. 2. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Ruokailutaukoa ei ole välttämätöntä määrätä pidettäväksi tiettynä kellonaikana, vaan voidaan menetellä esimerkiksi siten, että ruokailutauko pidetään tiettyjen kellonaikojen välisenä aikana silloin kun se on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää työntekijä itse tai asianomainen esimies. Työneuvoston lausunnon n:o 1126 mukaan, joka koskee työaikalain (604/46) alaisia, työntekijä ensisijaisesti päättää itse ruokailutauon tarkemmasta ajankohdasta em. xxxxxxxx rajoissa. Esimiehellä on kuitenkin työnjohto- oikeutensa perusteella oikeus määrätä lepotauon täsmälliset alkamis- ja päättymisajankohdat erityisten syiden niin vaatiessa, jollaisina voidaan pitää esim. sitä, että lepotauon aikana kaikki työntekijät eivät olisi yhtä aikaa poissa työpaikalta, kiireellisen työtehtävän loppuunsaattamista sekä sairaudesta johtuvia poissaoloja. Ruokailutauko on mm. työajan tehokkaan käytön kannalta ja työsuojelullisten näkökohtien vuoksi sijoitettava työvuoron keskivaiheille, eikä siis työvuoron/työpäivän alkuun tai loppuun. Alle 18-vuotiaiden työntekijöiden lepoaikojen suhteen noudatetaan lisäksi, mitä nuoria työntekijöitä koskevassa laissa (998/93) on säädetty. 3. Jollei ruokailutaukoa voida työtehtävien laadun vuoksi järjestää 1.–2. kohtien mukaisesti, työntekijälle on annettava tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla. 4. Työntekijälle järjestetään päivittäin yksi 10 minuutin pituinen kahvitauko, joka luetaan työaikaan ja jonka aikana työntekijä ei saa poistua työpaikalta. Kahvitauko järjestetään tarvittaessa vuoroittain ja muutoinkin siten, ettei tauosta aiheudu häiriötä työn kululle tai suoritettaville palveluksille.
Appears in 4 contracts
Samples: Teatterialan Työehtosopimus, Teatterialan Työehtosopimus, Collective Agreement
Päivittäiset lepoajat. 1. Työntekijälle, jonka työvuoron tai vuorokautisen työajan pituus on vähintään viisi tuntia, on annettava päivittäin vähintään puolen tunnin ruokailutauko (lepoaika), jota ei lueta työaikaan ja jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta. Ruokailutauko voidaan työntekijän pyynnöstä antaa edellä mainittua lyhyemmissäkin työvuoroissa, ellei tehtävien järjestely ole esteenä.
2. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Ruokailutaukoa ei ole välttämätöntä määrätä pidettäväksi tiettynä kellonaikana, vaan voidaan menetellä esimerkiksi siten, että ruokailutauko pidetään tiettyjen kellonaikojen välisenä aikana silloin kun se on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää työntekijä itse tai asianomainen esimies. Työneuvoston lausunnon n:o 1126 mukaan, joka koskee työaikalain (604/46) alaisia, työntekijä ensisijaisesti päättää itse ruokailutauon tarkemmasta ajankohdasta em. xxxxxxxx rajoissa. Esimiehellä on kuitenkin työnjohto- oikeutensa perusteella oikeus määrätä lepotauon täsmälliset alkamis- ja päättymisajankohdat erityisten syiden niin vaatiessa, jollaisina voidaan pitää esim. sitä, että lepotauon aikana kaikki työntekijät eivät olisi yhtä aikaa poissa työpaikalta, kiireellisen työtehtävän loppuunsaattamista sekä sairaudesta johtuvia poissaoloja. Ruokailutauko on mm. työajan tehokkaan käytön kannalta ja työsuojelullisten näkökohtien vuoksi sijoitettava työvuoron keskivaiheille, eikä siis työvuoron/työpäivän alkuun tai loppuun. Alle 18-vuotiaiden työntekijöiden lepoaikojen suhteen noudatetaan lisäksi, mitä nuoria työntekijöitä koskevassa laissa (998/93) on säädetty.
3. Jollei ruokailutaukoa voida työtehtävien laadun vuoksi järjestää 1.–21. – 2. kohtien mukaisesti, työntekijälle on annettava tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla.
4. Työntekijälle järjestetään päivittäin yksi 10 minuutin pituinen kahvitauko, joka luetaan työaikaan ja jonka aikana työntekijä ei saa poistua työpaikalta. Kahvitauko järjestetään tarvittaessa vuoroittain ja muutoinkin siten, ettei tauosta aiheudu häiriötä työn kululle tai suoritettaville palveluksille.
Appears in 2 contracts
Samples: Teatterialan Työehtosopimus, Teatterialan Työehtosopimus
Päivittäiset lepoajat. 1. Työntekijälle, jonka työvuoron tai vuorokautisen työajan pituus on vähintään viisi tuntia, on annettava päivittäin vähintään puolen tunnin ruokailutauko (lepoaika), jota ei lueta työaikaan ja jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta. Ruokailutauko voidaan työntekijän pyynnöstä antaa edellä mainittua lyhyemmissäkin työvuoroissa, ellei tehtävien järjestely ole esteenä.
2. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Ruokailutaukoa ei ole välttämätöntä määrätä pidettäväksi tiettynä kellonaikana, vaan voidaan menetellä esimerkiksi siten, että ruokailutauko pidetään tiettyjen kellonaikojen välisenä aikana silloin kun se on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää työntekijä itse tai asianomainen esimies. Työneuvoston lausunnon n:o 1126 mukaan, joka koskee työaikalain (604/46) alaisia, työntekijä ensisijaisesti päättää itse ruokailutauon tarkemmasta ajankohdasta em. xxxxxxxx rajoissa. Esimiehellä on kuitenkin työnjohto- työnjohto-oikeutensa perusteella oikeus määrätä lepotauon täsmälliset alkamis- ja päättymisajankohdat erityisten syiden niin vaatiessa, jollaisina voidaan pitää esim. sitä, että lepotauon aikana kaikki työntekijät eivät olisi yhtä aikaa poissa työpaikalta, kiireellisen työtehtävän loppuunsaattamista sekä sairaudesta johtuvia poissaoloja. Ruokailutauko on mm. työajan tehokkaan käytön kannalta ja työsuojelullisten näkökohtien vuoksi sijoitettava työvuoron keskivaiheille, eikä siis työvuoron/työpäivän alkuun tai loppuun. Alle 18-vuotiaiden työntekijöiden lepoaikojen suhteen noudatetaan lisäksi, mitä nuoria työntekijöitä koskevassa laissa (998/93) on säädetty. Mainitun lain mukaan alle 15-vuotiaiden ruokailutauon pituus on yksi tunti.
3. Jollei ruokailutaukoa voida työtehtävien laadun vuoksi järjestää 1.–21.-2. kohtien mukaisestimukai- sesti, työntekijälle on annettava tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla.
4. Poikkeusmääräys työaikana ruokailusta tulee sovellettavaksi vain niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joissa ruokailutauon järjestäminen ei ole työtehtävien laadun vuoksi mahdollista. Työntekijälle järjestetään päivittäin yksi 10 minuutin pituinen kahvitauko, joka luetaan työaikaan ja jonka aikana työntekijä ei saa poistua työpaikalta. Kahvitauko järjestetään tarvittaessa vuoroittain ja muutoinkin siten, ettei tauosta aiheudu häiriötä työn kululle tai suoritettaville palveluksille. Kahvitauko on virkistystauko eikä sitä näin ollen sijoiteta työvuoron/työpäivän alkuun tai loppuun.
Appears in 1 contract
Samples: Teatterialan Työehtosopimus
Päivittäiset lepoajat. 1. Työntekijälle, jonka työvuoron tai vuorokautisen työajan pituus on vähintään viisi tuntia, on annettava päivittäin vähintään puolen tunnin ruokailutauko (lepoaika), jota ei lueta työaikaan ja jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta. Ruokailutauko voidaan työntekijän pyynnöstä antaa edellä mainittua lyhyemmissäkin työvuoroissa, ellei tehtävien järjestely ole esteenä.
2. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Ruokailutaukoa ei ole välttämätöntä määrätä pidettäväksi tiettynä kellonaikana, vaan voidaan menetellä esimerkiksi siten, että ruokailutauko pidetään tiettyjen kellonaikojen välisenä aikana silloin kun se on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää työntekijä itse tai asianomainen esimies. Työneuvoston lausunnon n:o 1126 mukaan, joka koskee työaikalain (604/46) alaisia, työntekijä ensisijaisesti päättää itse ruokailutauon tarkemmasta ajankohdasta em. xxxxxxxx rajoissalixxxxxx xajoissa. Esimiehellä on kuitenkin työnjohto- oikeutensa perusteella oikeus määrätä lepotauon täsmälliset alkamis- ja päättymisajankohdat erityisten syiden niin vaatiessa, jollaisina voidaan pitää esim. sitä, että lepotauon aikana kaikki työntekijät eivät olisi yhtä aikaa poissa työpaikalta, kiireellisen työtehtävän loppuunsaattamista sekä sairaudesta johtuvia poissaoloja. Ruokailutauko on mm. työajan tehokkaan käytön kannalta ja työsuojelullisten näkökohtien vuoksi sijoitettava työvuoron keskivaiheille, eikä siis työvuoron/työpäivän alkuun tai loppuun. Alle 18-vuotiaiden työntekijöiden lepoaikojen suhteen noudatetaan lisäksi, mitä nuoria työntekijöitä koskevassa laissa (998/93) on säädetty.
3. Jollei ruokailutaukoa voida työtehtävien laadun vuoksi järjestää 1.–21. – 2. kohtien mukaisesti, työntekijälle on annettava tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla.
4. Työntekijälle järjestetään päivittäin yksi 10 minuutin pituinen kahvitauko, joka luetaan työaikaan ja jonka aikana työntekijä ei saa poistua työpaikalta. Kahvitauko järjestetään tarvittaessa vuoroittain ja muutoinkin siten, ettei tauosta aiheudu häiriötä työn kululle tai suoritettaville palveluksille.
Appears in 1 contract
Samples: Teatterialan Työehtosopimus
Päivittäiset lepoajat. 1. Työntekijälle, jonka työvuoron tai vuorokautisen työajan pituus Mikäli työvuoro on vähintään viisi yli seitsemän tuntia, on annettava päivittäin vähintään puolen tunnin ruokailutauko (lepoaika)annetaan työntekijälle yksi säännöllinen puoli tuntia kestävä lepotauko, jota ei lueta työaikaan työaikaan. Tämä ei kuitenkaan koske sellaisia työntekijöitä, joiden työpaikalla olo on työn jatkumiselle välttämätöntä. Lepotauko sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan työvuoron keskivaiheille. Työntekijälle annetaan päivittäin 10 minuutin pituinen kahvitauko, joka järjestetään tarvittaessa vuorottain ja jonka aikana työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta. Ruokailutauko voidaan työntekijän pyynnöstä antaa edellä mainittua lyhyemmissäkin työvuoroissa, ellei tehtävien järjestely ole esteenä.
2. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, työntekijällä on halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Ruokailutaukoa ei ole välttämätöntä määrätä pidettäväksi tiettynä kellonaikana, vaan voidaan menetellä esimerkiksi muutenkin siten, että ruokailutauko pidetään tiettyjen kellonaikojen välisenä aikana silloin kun se ettei siitä aiheudu häiriöitä työn kululle. Alle seitsemän tunnin työvuoroon, mikäli siihen ei kuulu puolen tunnin ruokataukoa, tulee sisältyä vähintään yksi 15 minuutin pituinen virkistystauko. Jollei ruokailutaukoa voida työtehtävien laadun vuoksi järjestää edellä säädetyn mukaisesti, työntekijälle on työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää työntekijä itse tai asianomainen esimies. Työneuvoston lausunnon n:o 1126 mukaan, joka koskee työaikalain (604/46) alaisia, työntekijä ensisijaisesti päättää itse ruokailutauon tarkemmasta ajankohdasta em. xxxxxxxx rajoissa. Esimiehellä on kuitenkin työnjohto- oikeutensa perusteella oikeus määrätä lepotauon täsmälliset alkamis- ja päättymisajankohdat erityisten syiden niin vaatiessa, jollaisina voidaan pitää esim. sitä, että lepotauon aikana kaikki työntekijät eivät olisi yhtä aikaa poissa työpaikalta, kiireellisen työtehtävän loppuunsaattamista sekä sairaudesta johtuvia poissaoloja. Ruokailutauko on mm. työajan tehokkaan käytön kannalta ja työsuojelullisten näkökohtien vuoksi sijoitettava työvuoron keskivaiheille, eikä siis työvuoron/työpäivän alkuun tai loppuunannettava tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla. Alle 18-vuotiaiden työntekijöiden työtekijöiden lepoaikojen suhteen noudatetaan lisäksi, mitä nuoria työntekijöitä koskevassa laissa (998/93) on säädetty.
3. Jollei ruokailutaukoa voida työtehtävien laadun vuoksi järjestää 1.–2. kohtien mukaisesti, työntekijälle Vuorokausilepo Työntekijälle on annettava tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla.
4työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin pituinen keskeytymätön lepoaika. Vuorokausilepo saadaan työn järjestelyihin liittyvistä syistä lyhentää 10 tuntiin teknisessä näytäntötyössä. Työntekijälle järjestetään päivittäin yksi 10 minuutin pituinen kahvitaukoon työaikalain (872/2019) 25.4 § mukaisesti annettava lyhennetyn vuorokausilevon korvaavat lepoajat seuraavan vuorokausilevon yhteydessä tai jos se ei ole työn järjestelyistä johtuvista painavista syistä mahdollista, joka luetaan työaikaan ja jonka aikana työntekijä ei niin pian kuin se on mahdollista, kuitenkin 14 vuorokauden kuluessa. Korvaava lepoaika on annettava yhdenjaksoisena, eikä sitä saa poistua työpaikaltasijoittaa varallaoloajalle. Kahvitauko järjestetään tarvittaessa vuoroittain ja muutoinkin siten, ettei tauosta aiheudu häiriötä työn kululle tai suoritettaville palveluksilleVähimmäislepoajasta voidaan poiketa työaikalain (872/2019) 25 §:n mukaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Työehtosopimus
Päivittäiset lepoajat. 1. TyöntekijälleJos vuorokautinen työaika on kuutta tuntia pitempi eikä viranhaltijan/ työntekijän työpaikalla olo ole työn jatkumisen kannalta välttämätöntä, jonka työvuoron tai vuorokautisen työajan pituus on vähintään viisi tuntia, hänelle on annettava päivittäin työvuoron aikana vähintään puolen tunnin ruokailutauko lepoaika (lepoaikaruokailutauko), jota ei lueta työaikaan ja jonka aikana viranhaltija/työntekijä saa esteettömästi poistua työpaikalta. Ruokailutauko Lepoaika voidaan viranhaltijan/työntekijän pyynnöstä antaa edellä mainittua lyhyemmissäkin työvuoroissa, ellei tehtävien järjestely ole esteenä.
2. Lepoaikaa ei saa sijoittaa välittömästi työpäivän alkuun eikä loppuun. Jos työaika ylittää vuorokaudessa 10 tuntia, viranhaltijalla/työntekijällä on niin halutessaan oikeus pitää enintään puoli tuntia kestävä työaikaan kuulumaton lepoaika kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen. Ruokailutaukoa Jollei lepoaikaa voida virka- tai työtehtävien laadun vuoksi järjestää, viran- haltijalle/työntekijälle on annettava tilaisuus aterioida työpaikalla työaikana. Lepoaikaa (ruokailutaukoa) ei ole välttämätöntä määrätä pidettäväksi tiettynä kellonaikana, vaan voidaan menetellä esimerkiksi siten, että ruokailutauko lepoaika pidetään tiettyjen kellonaikojen välisenä aikana silloin kun se on työtehtävien virka-/työtehtävien kannalta tarkoituksenmukaisinta, jolloin tarkan ajankohdan määrää asianomainen esimies tai viranhaltija/työntekijä itse tai asianomainen esimiesitse. Työneuvoston lausunnon n:o 1126 mukaanMääräys työaikana ruokailusta tulee sovellettavaksi vain niissä poikkeuksellisissa tapauksissa, joka koskee työaikalain (604/46) alaisia, työntekijä ensisijaisesti päättää itse ruokailutauon tarkemmasta ajankohdasta em. xxxxxxxx rajoissa. Esimiehellä on kuitenkin työnjohto- oikeutensa perusteella oikeus määrätä lepotauon täsmälliset alkamis- ja päättymisajankohdat erityisten syiden niin vaatiessa, jollaisina voidaan pitää esim. sitä, että lepotauon aikana kaikki työntekijät eivät olisi yhtä aikaa poissa työpaikalta, kiireellisen työtehtävän loppuunsaattamista sekä sairaudesta johtuvia poissaoloja. Ruokailutauko on mm. työajan tehokkaan käytön kannalta ja työsuojelullisten näkökohtien vuoksi sijoitettava työvuoron keskivaiheille, eikä siis työvuoron/työpäivän alkuun tai loppuun. Alle 18-vuotiaiden työntekijöiden lepoaikojen suhteen noudatetaan lisäksi, mitä nuoria työntekijöitä koskevassa laissa (998/93) on säädettyjoissa ruo- kailutauon järjestäminen ei ole toiminnallisista syistä mahdollista.
3. Jollei ruokailutaukoa voida työtehtävien laadun vuoksi järjestää 1.–2. kohtien mukaisesti, työntekijälle on annettava tilaisuus aterioida työaikana työpaikalla.
4. Työntekijälle järjestetään päivittäin yksi 10 minuutin pituinen kahvitauko, joka luetaan työaikaan ja jonka aikana työntekijä ei saa poistua työpaikalta. Kahvitauko järjestetään tarvittaessa vuoroittain ja muutoinkin siten, ettei tauosta aiheudu häiriötä työn kululle tai suoritettaville palveluksille.
Appears in 1 contract
Samples: Sosiaali Ja Terveydenhuollon Henkilöstön Työ Ja Virkaehtosopimus