Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki Mallilausekkeet

Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. 23.1 Kaikki tästä Sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat tai siihen liittyvät erimielisyydet ja riidat ratkaistaan ensisijaisesti neuvotteluteitse. Osapuolet voivat halutessaan käyttää neuvotteluissa tarvitsemiaan asiantuntijoita.
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. Näistä yleisistä ehdoista aiheutuvat riidat ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa ja niihin sovelletaan Suomen lakia. Kuluttajansuojalaissa tarkoitetulla kuluttaja-asiakkaalla on oikeus saattaa asia vireille myös Suomessa olevan kotipaikkansa käräjäoikeudessa. Muu, kuin suomenkielinen versio Sopimuksesta ja näistä ehdoista on vain käännös alkuperäisestä suomenkielisestä versiosta. Mikäli muun kielisen ja suomenkielisen tekstin välillä on eroavaisuuksia, Sopimuksen, ehtojen ja liitteiden tulkinnassa noudatetaan suomenkielistä tekstiä.
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. Ellei osapuolten välillä ole toisin sovittu, sovelletaan sopimukseen Suomen lakia. Mikäli Sopimuksesta aiheutuvia erimielisyyksiä ei kyetä ratkaisemaan neuvot- telemalla, ratkaistaan Sopimuksesta aiheutuvat riitaisuudet välimiesoikeudessa, Keskuskauppakamarin nopeutettua välimiesmenettelyä koskevien sääntöjen mukaisessa menettelyssä. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki, Suomi. Väli- miesmenettely pidetään ja tuomio annetaan suomen kielellä. Myyjällä on kuitenkin oikeus periä Sopimukseen perustuvaa erääntynyttä saatavaansa tai hakea kieltotuomiota Myyjän tai Ostajan kotipaikan käräjäoi- keudessa.
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat riitaisuudet neuvotteluteitse. Tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat riitaisuudet, joita osapuolet eivät kykene ratkaisemaan neuvotteluteitse, ratkaisee Helsingin käräjäoikeus. Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. Mikäli ratkaisuun ei edellä mainituilla tavoilla päästä, so- pimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan Helsingin käräjä- oikeudessa. Kuluttajana pidettävällä asiakkaalla on oikeus saattaa asia vireille myös Suomessa olevan kotipaikkansa käräjäoikeudessa. Mikäli pankki niin haluaa, voidaan riita ratkaista välimies- menettelyssä Helsingissä yhtä välimiestä käyttäen, edel- lyttäen että asiakas, joka on kuluttajansuojalaissa tarkoi- tettu kuluttajana pidettävä asiakas antaa siihen suostu- muksensa. Tässä tapauksessa pankki vastaa välimiehen palkkiosta, ellei asiakas ole ilmeisen perusteettomasti nostanut tai vastustanut kannetta taikka riitauttanut asiaa. Asiakkaan on tehtävä näihin ehtoihin ja tähän sopimuk- seen liittyvät huomautuksensa pankille kirjallisesti. Muu, kuin suomenkielinen versio sopimuksesta ja eh- doista on vain käännös alkuperäisestä suomenkielisestä sopimustekstistä. Mikäli suomenkielisen ja muun kieli- sen tekstin välillä on eroavaisuuksia, sopimusten ja sopi- musehtojen tulkinnassa noudatetaan suomenkielistä tekstiä. Sijoituspalvelun tarjoamiseen, sijoituspalvelun asiakas- sopimukseen ja sopimusehtoihin sovelletaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen lainsäädäntöä.
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. Tästä sopimuksesta aiheutuvat riitaisuudet käsitellään toimeksiantajan kotipaikan käräjäoikeudessa, paitsi kun toimeksiantajalla ei ole kotipaikkaa Suomessa, jolloin riitaisuudet käsitellään toimeksisaajan kotipaikan käräjäoikeudessa. Tähän sopimukseen ja sen ehtoihin sovelletaan Suomen lakia. Lexly Oy xxx.xxxxx.xx xxxxxxxxxxxxxx@xxxxx.xx y-tunnus 2868190-1 010 3379 150 kotipaikka: Helsinki
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. 13.1. Kuluttajalla on oikeus saattaa Tuotteiden toimitusta koskevan Sopimuksen tulkinnasta aiheutuneet erimielisyydet kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi.
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti neuvotteluteitse. Mikäli neuvotteluratkaisuun ei päästä, riita ratkaistaan ensiasteena Jyväskylän käräjäoikeudessa. Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Tätä sopimusta on tehty kaksi (2) samanlaista kappaletta, yksi (1) kummallekin osapuolelle. Jyväskylässä, XX.X.XXXX Yrkkä Yritys Oy Järjestö ry (Esimerkki) ___________________________ ___________________________ Xxxxx Xxxxxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxx
Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki. Mikäli ratkaisuun ei edellä mainituilla tavoilla päästä, sopimuk- sesta aiheutuvat riidat ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa. Kuluttajana pidettävällä asiakkaalla on oikeus saattaa asia vi- reille myös Suomessa olevan kotipaikkansa käräjäoikeudessa. Asiakkaan on tehtävä näihin ehtoihin ja tähän sopimukseen liit- tyvät huomautuksensa pankille kirjallisesti. Muu, kuin suomenkielinen versio sopimuksesta ja sopimuseh- doista on vain käännös alkuperäisestä suomenkielisestä sopi- mustekstistä. Mikäli muun kielisen ja suomenkielisen tekstin välillä on eroavaisuuksia, sopimuksen ja liitteiden tulkinnassa noudatetaan suomenkielistä sopimustekstiä. Tähän sopimukseen ja sopimusehtoihin sovelletaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen lainsäädäntöä. Asian saa helpoimmin FINEssä vireille sähköisellä yhteydenot- tolomakkeella osoitteessa xxxxx://xxx.xxxx.xx/xxxxxx- taudu.html

Related to Riitojen ratkaiseminen ja sovellettava laki

  • Sovellettava laki ja riitojen ratkaiseminen Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyy­ det ratkaistaan Suomen lain mukaan. Sopi­ muksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan neuvottelemalla. Mikäli erimielisyyksiä ei saada ratkaistuksi neuvottelemalla, ratkaistaan ne Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimuksesta johtuvat mahdolliset erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan sopija- puolten välisin neuvotteluin. Mikäli erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi neuvotteluteitse, asia saatetaan käsiteltäväksi Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin.

  • Sovellettava laki ja riidanratkaisu (a) Tähän Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.

  • Riitojen ratkaiseminen 15.1 Erimielisyydet ratkaistaan tuomioistuimessa, kanne nostetaan asiakkaan lämmönkäyttöpaikan käräjäoikeudessa, ellei yksittäistapauksessa ole toisin sovittu.

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa yhtiön viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoisuuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai viranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyötykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa aiheuttavia aineita tai muita ongelmajätteitä. Yhtiön viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat aiheuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ainetta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemäriyhtiön rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpö¬tila ylittää +40 °C, • viemäriyhtiön tai purkuvesistön kannalta muita vahin¬gollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erillisellä sopimuksella.

  • Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Erimielisyyksien ratkaiseminen 1. Tämän sopimuksen soveltamista, tulkintaa ja rikkomista koskevista erimielisyyksistä on ensin neuvoteltava työnantajan tai tämän edustajan ja työntekijän tai asianomaisen luottamusmiehen välillä.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Sovellettava laki ja oikeuspaikka Rahastoyhtiön ja Rahaston toimintaan sovelletaan Suomen lakia.