Common use of Sovintolautakunta Clause in Contracts

Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n sovin- tolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakun- nassa ei noudateta välimiesmenettelystä annettua lakia. Osapuolet nimeävät kumpikin sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valit- sevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta kerral- laan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuuden työnantajat ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista so- vintolautakunnan kustannuksista.

Appears in 4 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt Teknologiateollisuus/YTN ry:n sovin- tolautakunta -sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan sovintolau- takunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakun- nassa ei noudateta välimiesmenettelystä annettua lakia. Osapuolet nimeävät kumpikin sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valit- sevat va- litsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta kerral- laan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuuden työnantajat Teknologiateollisuus ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista so- vintolautakunnan sovintolauta- kunnan kustannuksista.

Appears in 3 contracts

Samples: Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja, Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja, Työehtosopimuksen Allekirjoituspöytäkirja

Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt SKOL/YTN ry:n sovin- tolautakunta –sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen sopimuk- sen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakun- nassa Sovintolautakunnassa ei noudateta välimiesmenettelystä välimies- menettelystä annettua lakia. Osapuolet nimeävät kumpikin sovintolautakuntaan yhden jäsenen jäse- nen ja jäsenet valit- sevat valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta kerral- laankerrallaan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuuden työnantajat SKOL ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista so- vintolautakunnan sovintolautakunnan kustannuksista. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista on sovittu erikseen liittojen välillä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Sovintolautakunta. Päätöstä työtaistelu- tai muusta painostustoimenpiteestä ei saa tehdä ennen kuin Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n ja Ylemmät Toimihenkilöt SKOL/YTN ry:n sovin- tolautakunta –sovintolautakunta on käsitellyt työriitaa ja sovintolautakunnan tekemä ehdotus tämän sopimuksen sopimuk- sen uudistamiseksi on puolin tai toisin hylätty. Sovintolautakunnan on tehtävä ehdotuksensa kahden viikon kuluessa siitä, kun työriidasta on ilmoitettu sovintolautakunnan puheenjohtajalle. Sovintolautakun- nassa Sovintolautakunnassa ei noudateta välimiesmenettelystä välimies- menettelystä annettua lakia. Osapuolet XXXX ja YTN nimeävät kumpikin sovintolautakuntaan yhden jäsenen ja jäsenet valit- sevat valitsevat yhdessä puheenjohtajan. Jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta kerral- laankerrallaan. Jäsenenä voi toimia myös henkilö, joka välimiesmenettelystä annetun lain mukaan voitaisiin katsoa esteelliseksi. Teknologiateollisuuden työnantajat SKOL ja YTN vastaavat puoliksi kumpikin sovintolautakunnan jäsenten palkkioista ja muista so- vintolautakunnan sovintolautakunnan kustannuksista. Sovintolautakunnan asettamisesta ja työskentelyperiaatteista on sovittu erikseen liittojen välillä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus