Taustaksi. Avioliitto instituutiona on vuosisatoja vanha. Jo biologia on ohjannut ihmiset pariutumaan, ja yhteiskunnan sekä uskonnon osuus parisuhteen vahvistajana ja muotoilijana on vaihdel- lut läpi vuosituhansien. Syyt parisuhteen muodostumiselle ovat aikojen saatossa vaihdel- leet niin halusta järkeen, kuin suvun päätöksestä emotionaalisiin vaikuttimiin. Jokainen parisuhde on aina erilainen. Länsimainen avioliitto nykymuodossaan kahden itsenäisen henkilön tahdonilmauksena on saanut muotonsa sotienjälkeisessä teollisessa maailmassa. Avioliittoon on kautta aikojen liitetty erinäisiä ajasta ja paikasta riippuvaisia varallisuusoi- keudellisia säännöksiä. Ensimmäiset laintasoiset säännökset avioliitosta Suomessa olivat vuoden 1734 naimiskaaressa (NK). Tuolloin aviovarallisuusoikeus oli käytännössä pitkälti myös perintöoikeutta, sillä avioerojen määrä oli verraten vähäinen. Nykyinen avioliittola- kimme (234/1929) alkaa lähennellä kunnioitettavaa sadan vuoden ikää, se tuli voimaan 1930; tosin vuosikymmenien varrella se on kokenut useita uudistuksia, aviovarallisuusjär- jestelmän perusteiden kuitenkin pysyessä voimassa. Nykyisen lain taustalla on melko ly- hytikäiseksi jäänyt vuoden 1889 avioliittolaki (ns. vanha avioliittolaki AOL), joka käytän- nössä kodifioi silloisia käytäntöjä, mutta oli kuitenkin samalla askel kohti modernimpaa aviovarallisuusoikeutta. 1 Avioliittolain rinnalle Suomessa säädettiin vuonna 2001 laki rekisteröidyistä parisuhteista. Kyseinen laki mahdollisti samaa sukupuolta olevien henki- löiden rekisteröidä avioliittoon läheisesti verrattavan suhteen. Uusi lehti avioliittolain sa- ralla käännetään ensi vuonna, kun uusi sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan. Mahdollisuus solmia tietynlainen, lähinnä vaimon varallisuutta suojaava avioehtosopimus on tunnettu jo vuoden 1734 lain aikana.2 Nykymuotoinen avioehtosopimus on ollut mah- dollista laatia vuoden 1929 lain voimaantulosta asti. Xxxxxxxxxxx puolisoiden on mahdol- lista käytännössä rajata, mitä omaisuutta avioliiton päätyttyä toimitettavassa osituksessa jätetään jaon ulkopuolelle. Toisaalta avioehdolla voidaan myös palauttaa puolisoiden avio- oikeus. Avioehtosopimuksen laatiminen on kahdenvälinen yksityisoikeudellinen oikeus- toimi, jota sääntelee avioliittolain lisäksi laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista. 1 Aarnio 1978, s. II-III.
Taustaksi. Järjestettyä urheilutoimintaa on Euroopassa järjestetty jo yli sadan vuoden ajan. Tästä huolimatta ajatus oikeusjärjestyksen soveltumisesta urheiluun on syntynyt vasta aivan viime vuosikymmeninä. Urheilu on perinteisesti nähty muusta yhteiskunnasta erillisenä saarekkeena, johon oikeussääntöjen ei ole katsottu soveltuvan.1 Urheilutoiminnassa on lähtökohtana ollut, että urheiluliike itse asettaa omat norminsa. Urheiluliike on soveltanut ja kontrolloinut normejaan omassa piirissään mieltämättä olevansa tekemisissä oikeudellisten normien kanssa.2 Nykyisin ajatusta urheilun ja oikeuden erottamisesta voidaan pitää epärealistisena. Urheilun ja oikeuden suhteessa tapahtuneen muutoksen nähdään olevan osa laajempaa yhteiskunnallista oikeudellistumista. Oikeusjärjestys on tunkeutunut sellaisille aloille, joiden normeja ei ole aiemmin koettu oikeudellisiksi ja joiden piirissä on uskottu vallitsevan laaja itsemääräämisoikeus.3 Myös urheilutoiminnassa tapahtuneet muutokset ovat merkittävällä tavalla edistäneet oikeuden ulottumista urheiluun. Urheilu ja varsinkin huippu-urheilu on ammattimaistunut, kaupallistunut ja viihteellistynyt viime vuosikymmeninä.4 Urheilun kehittyminen ammattimaiseksi elinkeinotoiminnaksi on tehnyt välttämättömäksi esimerkiksi kaupallista toimintaa säätelevien lakien soveltamisen urheiluun.5 Sama koskee myös niitä sääntöjä, jotka työlainsäädäntö asettaa työsuhteen edellytykseksi. Työsopimuslaissa (TSL, 55/2001) ei ole olemassa sellaista urheilupoikkeusta, joka rajaisi ammattimaisessa urheilussa tapahtuvan työnteon työsopimuslain ulkopuolelle.6 Urheilun ja oikeuden yhteensovittaminen ei ole edennyt vielä niin pitkälle, että voitaisiin erottaa itsenäiseksi oikeudenalaksi. Tämä perustuu siihen, että urheiluoikeus ei täytä
Taustaksi. Urheilun sisäinen normijärjestelmä ja toimintatavat ovat globaaleja. Urheilutoiminta edellyttää, että sen säännöt ovat sovellettavissa kaikkialla. Termiä lex sportiva käytetään usein kuvaamaan ylikansallisesti syntynyttä urheilun omaa itsesääntelyjärjestelmää. Urheilun kansainvälisen vetoomustuomioistuimen CAS:n ratkaisukäytännöllä on keskeinen osa lex sportivan kehittämisessä. CAS soveltaa ja tulkitsee pääosin urheilun omassa sääntelyjärjestelmässä syntyneitä normeja. On esitetty, että lex sportivan avulla voitaisiin perustella urheilun erityistä asemaa oikeusjärjestyksen sisällä. Oikeuskirjallisuudessa lex sportivaa on verrattu xxx xxxxxxxxxxxx, kauppiaiden tapaoikeuteen.307 Vaikka lex sportivan avulla voidaan urheilulle tunnustaa jossakin määrin autonominen asema oikeusjärjestyksen sisällä, urheilu ei ole kuitenkaan sellainen alue, joka voisi rajautua oikeusjärjestyksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi urheilun omat normit ja sääntelyjärjestelmä eivät voi syrjäyttää esimerkiksi kansallisia säännöksiä. Eri valtioiden välillä on eroja sen suhteen, miten urheilun erityispiirteet tunnustetaan lainsäädännön tasolla. Eurooppalaiset valtiot voidaan jakaa kahteen ryhmään sen mukaan kuinka intensiivisesti ja laaja-alaisesti valtiot kohdistavat oikeudellista sääntelyä urheiluun. Valtiot, joissa urheilua ja liikuntaa säännellään varsin niukasti kuuluvat ei-interventionistisiin maihin. Muun muassa Suomi, muut Pohjoismaat, Iso-Britannia ja Saksa kuuluvat tähän ryhmään.308 Interventionistisen sääntelymalliin kuuluvissa valtioissa urheilun rakenteita, toimintatapoja ja tehtäviä määritellään yksityiskohtaisemmin. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi Italia, Portugali ja Espanja.309 307 Weatherill 2017, s. 1-25. 308 Suomessa ainoa pelkästään urheilun tarpeita koskeva erityislainsäädäntö on laki urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta (276/2009) Urheilu on tosin voitu ottaa lainsäädännössä huomioon yleisen lain yksittäisissä pykälissä. Esimerkiksi tuloverolaissa (1535/1995) on useita yksittäisiä säännöksiä urheilua ja urheilijoita koskevasta verotuksesta. Urheilu on voitu myös sulkea osittain lain soveltamisalan ulkopuolelle. Esimerkiksi laissa yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004) on lain 3 luvussa säännökset työnantajan oikeudesta käsitellä työntekijän huumausaineiden käyttöä koskevia tietoja. Lain 12 §:n mukaisesti 3 luvun säännöksiä ei sovelleta työsopimussuhteessa olevaan urheilijaan. Ks. Kinnunen 2012, s. 32-33. 309 Kinnunen 2012, s. 31. Ks. myös Rauste 1997, s. ...