Tietojen Antaminen Ennen Vakuutussopimuksen Tekemistä 12 1.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus 12 1.2 Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus 12 1.2.1 Henkilö- ja vahinkovakuutus 12 1.2.2 Vahinkovakuutus 12 1.2.3 Henkilövakuutus 12
Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.
Suunnitelmat ja asentaminen Liittyjä on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kvv-laitteiden asennusten alkamisesta ja edistymisestä laitoksen antamien ohjeiden mukaan. Jos liitettävässä kiinteistössä on aikaisemmin rakennettuja kvv-laitteistoja, jotka liittyjä haluaa edelleen pitää käytössä, liittyjän on esitettävä vaadittaessa laitteistoista laitok- sen määrittelemät piirustukset. Laitos voi suorittaa laitteistojen tarkastuksen sekä päättää, missä laajuudessa laitteistot ovat hyväksyttävissä. Jos liittyjä haluaa muuttaa tai täydentää kvv-laitteistoja tai ottaa käyttöön laitokselle aikaisemmin ilmoittamiensa kvv-laitteiden lisäksi muita laitteita tai lisää huomattavasti veden käyttöä tai viemäriveden johtamista tavalla, jota ei ole voitu edellyttää kiinteis- tön vesijohtoja ja viemäreitä mitoitettaessa, on niitä koskevat suunnitelmat ennen muutostöihin ryhtymistä esitettävä kiinteistön sijaintikunnan rakennusvalvontaviran- omaiselle ja edelleen laitokselle. Laitos huomauttaa havaitsemistaan puutteista liittyjälle, mutta laitteistojen, piirustus- ten tai suunnitelmien toimittaminen rakennusvalvonnalle, muulle viranomaiselle tai laitokselle ei siirrä asiakkaan vastuuta suunnitelmien toteuttamiskelpoisuudesta tai kiinteistön kvv-laitteistojen asianmukaisesta toiminnasta laitokselle.
Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.
Yleisen viemärin tuulettaminen Asiakas on velvollinen sallimaan laitoksen viemärin tuulettamisen kiinteistön viemärin kautta.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)
Hälytysluontoinen työ Hälytysluontoista työtä on työ, jota tehdään hälytyskutsun perusteella ja toimihenkilö joutuu tulemaan työhön säännöllisen työaikansa ulkopuolella ja poistuttuaan työpaikalta. Hälytysrahan suuruus määräytyy kutsun antamisajankohdan perusteella seuraavasti: ˗ kahden tunnin peruspalkka, jos kutsu annetaan säännöllisenä työaikana klo 16.00 men- nessä tai työajan jälkeen ennen kello 21.00 ja ˗ kolmen tunnin peruspalkka, jos kutsu annetaan kello 21.00 ja 06.00 välisenä aikana. Jos toimihenkilö kutsutaan työhön siten, ettei hänellä ole mahdollista käyttää yleistä kulkuneu- voa, hänelle maksetaan matkakulujen korvaus selvitystä vastaan. Hälytysrahan lisäksi saa toimihenkilö työstään normaalin palkan ja ylityökorvauksen, jos työ on ylityötä. Lyhyemmästä kuin yhden tunnin pituisesta hälytysluontoisesta työstä maksetaan yhden tunnin palkka. Kello 21.00 ja 06.00 välisenä aikana annetun kutsun perusteella suorite- tusta hälytysluontoisesta työstä maksetaan kuitenkin 100 prosentilla korotettu peruspalkka, mihin sisältyvät mahdolliset ylityökorotukset. Hälytysluontoista työtä ei voida korvata lyhentämällä vastaavasti toimihenkilön säännöllistä työaikaa. Sopimuksen 27 §:n mukaisissa varallaolotapauksissa ei sovelleta hälytysluontoista työtä koskevia määräyksiä.
Vuosiloman antaminen Työntekijän kesäloman ja talviloman ajankohdan päättää työnan- taja sen jälkeen, kun työntekijä on esittänyt toiveensa loma-ajan- kohdasta. Työnantaja antaa mahdollisuuksien mukaan loman työntekijän esittämän toiveen mukaisesti. Kesäloma annetaan 2.5.–30.9. välisenä aikana ja talviloma 1.10.–30.4. välisenä aikana vuosilomalain sallimin poikkeuksin. Vuosiloma pidetään ennen työsuhteen päättymistä, mikäli työntekijä esittää asiaa koskevan pyynnön. Tämä koskee tilantei- ta, joissa työsuhde päättyy työntekijästä riippumattomista syistä. Määräaikaisissa työsuhteissa pyyntö on esitettävä työsopi- musta solmittaessa. Toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa pyyntö esitetään viimeistään vuorokauden sisällä, kun työntekijän on saanut tietoonsa työnantajan suorittaman irtisanomisen. Kun työntekijä irtisanomisilmoituksen saatuaan pyytää vuosi- lomansa pitämistä työsuhteensa aikana, työnantaja päättää, alkaa- ko vuosiloma irtisanomisaikana vai siirretäänkö työsuhteen päät- tymistä niin, että vuosiloma alkaa aiemmin ilmoitetusta työsuh- teen päättymisestä lukien. Työntekijällä on halutessaan oikeus ylimääräiseen vapaaseen, mi- käli hänellä ei ole kertynyt täyttä lomaoikeutta, kuitenkin niin, että vapaan ja mahdollisesti ansaitun kesäloman pituus on enintään 2 viikkoa. Työntekijän tulee ilmoittaa halukkuudestaan ylimääräi- seen vapaaseen työsopimusta solmittaessa. Liittojen välinen tulkinta, joka koskee lattianpäällystysalan työntekijäin vuosilomia koskevan työehtosopimuksen 3 §:n mu- kaista siirrettyä työsuhteen päättymistä ja vuosiloman pitämistä alkuperäisen irtisanomisajan jälkeen: Työntekijällä ei ole oikeutta siirretyssä työsuhteen päättämisti- lanteessa vuosilomansa ajalta sairausajan palkkaan, arkipyhäkor- vaukseen eikä oikeutta siirtää vuosilomaansa vuosilomalain 5 lu- vun 25 ja 26 §:n mukaisissa tapauksissa. Mikäli työmaa tai yritys suljetaan vuosiloman ajaksi, ovat ne työntekijät, jotka eivät ole vuosilomalla tai edellisessä kappalees- sa tarkoitetulla ylimääräisellä vapaalla ja joita ei ole tilapäisesti si- joitettu käynnissä oleviin työkohteisiin, lomautettuina.
Sopimuksen Tekeminen 3.1. Sopimus tulee voimaan, kun toimittaja on hyväksynyt asiakkaan tilauksen esimerkiksi toimittamalla tilausvahvistuksen tai avaamalla palvelun. 3.2. Toimittajalla on oikeus hankkia tarvittavat luottotiedot luottotietoja rekisteröiviltä tahoilta. 3.3. Toimittajalla on oikeus vaatia sopimuksen voimaantulon edellytyksenä taikka maksuviivästyksestä tai vastaavasta perustellusta syystä myös sopimuksen tekemisen jälkeen, että asiakas suorittaa toimittajan määrittämän ennakkomaksun tai asettaa toimittajan hyväksymän vakuuden toimittajan määräämässä ajassa. Ennakkomaksulle tai vakuudelle ei makseta korkoa. Toimittajalla on oikeus realisoida vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavalla erääntyneiden saataviensa sekä perimis- ja oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi. Asiakas vastaa vakuuden hoito- ja realisointikustannuksista. 3.4. Toimittajalla on oikeus asettaa sopimuksen voimaantulon edellytykseksi käyttö- tai luottoraja. Käyttö- tai luottorajan asettaminen ei vapauta asiakasta velvollisuudesta suorittaa palvelun käytöstä aiheutuneet maksut, vaikka maksujen määrä ylittäisi käyttö- tai luottorajan.
Pöytäkirjan tarkastaminen Sovittiin, että Xxxxx Xxxxxxx, Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxx tarkastavat tämän pöytäkirjan. Vakuudeksi Tarkastettu Xxxxx Xxxxxxx Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxx