Työajan lyhentäminen. 1. Sellaisen kokoaikaisen ja osa-aikaisen toimihenkilön, joka työskentelee 38 tunnin 15 minuutin viikkotyöaikamuodon piirissä, ja jonka vuosiloman ansainta määräytyy muutoin kuin työehtosopimuksen 37 §:n mukaisesti, vuosityöaikaa lyhennetään siirtämällä toimihenki- lön joustovapaasaldoon kalenterivuosittain hänen kyseisenä vuonna tekemänsä säännöllisen työajan ja lisäksi osa-aikaisen toimihenkilön lisätyön tuntimäärästä 2,25 prosenttia. Lyhennyk- sen karttuminen alkaa sitä kalenterikuukautta seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana toi- mihenkilön työsuhde saman työnantajan palveluksessa on kolmen edellisen vuoden aikana jatkunut yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä vähintään kahden vuoden pituisen ajan. Jos toimihenkilön vuosiloma on sopimuksen tai muun järjestelyn kautta pidempi kuin 36 päi- vää, joustovapaasaldoon siirrettävää tuntimäärää pienennetään sillä tuntimäärällä, jolla vuosi- loma ylittää 36 päivää. 2. Jos toimihenkilön työsuhde päättyy ennen vuosityöajan lyhennykseen oikeuttavan kalenteri- vuoden päättymistä, vuosityöajan lyhennys annetaan toimihenkilölle joustovapaan sijas- ta lyhennystä vastaavana vapaana työsuhteen kestäessä. Vapaan ajankohdasta sovitaan työnantajan ja toimihenkilön kanssa. Muussa tapauksessa työnantaja määrää vapaan ajan- kohdan. Jos lyhennystä ei voida toteuttaa vapaana, se korvataan toimihenkilölle rahapalkkana yksinkertaisella tuntipalkalla.
Appears in 2 contracts
Samples: Työehtosopimus, Collective Agreement
Työajan lyhentäminen. 1. Sellaisen kokoaikaisen Työaikaa lyhennetään niissä työaikamuodoissa, joissa säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa. Työajan lyhentämisen edellytyksenä on lisäksi, että vuotuista työaikaa muutoin lyhentävät ainoastaan kirkolliset juhlapyhät, juhannusaatto, itsenäisyyspäivä, jouluaatto, uudenvuodenpäivä, vapunpäivä sekä joulun ja osa-aikaisen toimihenkilön, joka työskentelee 38 tunnin 15 minuutin viikkotyöaikamuodon piirissä, ja jonka vuosiloman ansainta määräytyy muutoin kuin työehtosopimuksen 37 §:n mukaisesti, vuosityöaikaa lyhennetään siirtämällä toimihenki- lön joustovapaasaldoon kalenterivuosittain hänen kyseisenä vuonna tekemänsä säännöllisen pääsiäisen jälkeinen lauantai sekä 28. maaliskuuta 1984 allekirjoitetun tulopoliittisen kokonaisratkaisun perusteella toteutettu työajan ja lisäksi osa-aikaisen toimihenkilön lisätyön tuntimäärästä 2,25 prosenttia. Lyhennyk- sen karttuminen alkaa sitä kalenterikuukautta seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana toi- mihenkilön työsuhde saman työnantajan palveluksessa on kolmen edellisen vuoden aikana jatkunut yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä vähintään kahden vuoden pituisen ajan. Jos toimihenkilön vuosiloma on sopimuksen tai muun järjestelyn kautta pidempi kuin 36 päi- vää, joustovapaasaldoon siirrettävää tuntimäärää pienennetään sillä tuntimäärällä, jolla vuosi- loma ylittää 36 päiväälyhennys.
2. Jos toimihenkilön työsuhde päättyy ennen vuosityöajan lyhennykseen oikeuttavan kalenteri- Työntekijälle kertyy vapaata kalenterivuoden aikana 1. kohdassa tarkoitetuissa työaikamuodoissa tehdyistä säännöllisistä työpäivistä seuraavasti: Vapaan antamismuodoista sovitaan työpaikalla. Työpaikan neuvotteluissa otetaan huomioon sekä yrityksen että henkilöstön tarpeet. Ellei työpaikalla muuta sovita, työnantaja ilmoittaa vapaan ajankohdasta vähintään viikkoa aikaisemmin. Vapaa annetaan viimeistään kertymävuotta seuraavan vuoden päättymistähuhtikuun loppuun mennessä. Mikäli työajan lyhentäminen toteutetaan vuorokautista tai viikoittaista työaikaa lyhentämällä työntekijän palkka lasketaan 8-tuntisen työvuoron mukaisesti. Työntekijän kanssa voidaan sopia siitä, vuosityöajan lyhennys annetaan toimihenkilölle joustovapaan sijas- ta lyhennystä vastaavana vapaana työsuhteen kestäessäettei työajan lyhentämisvapaita pidetä. Vapaan ajankohdasta sovitaan työnantajan ja toimihenkilön kanssa. Muussa tapauksessa Tällöin työnantaja määrää vapaan ajan- kohdan. Jos lyhennystä ei voida toteuttaa vapaanamaksaa työntekijälle säännöllisiltä tunneilta erillisen keskituntiansiosta laskettavan lisän, se korvataan toimihenkilölle rahapalkkana yksinkertaisella tuntipalkallajonka suuruus on 5,5 % (kts.
Appears in 2 contracts
Samples: Collective Agreement, Collective Agreement
Työajan lyhentäminen. 1. Sellaisen kokoaikaisen ja osa-aikaisen toimihenkilön, joka työskentelee 38 tunnin 15 minuutin viikkotyöaikamuodon piirissä, ja jonka vuosiloman ansainta määräytyy muutoin kuin työehtosopimuksen 37 liitteen 5 4 §:n mukaisesti, vuosityöaikaa lyhennetään siirtämällä toimihenki- lön toi- mihenkilön joustovapaasaldoon kalenterivuosittain hänen kyseisenä vuonna tekemänsä säännöllisen sään- nöllisen työajan ja lisäksi osa-aikaisen toimihenkilön lisätyön tuntimäärästä 2,25 prosenttia. Lyhennyk- sen Lyhennyksen karttuminen alkaa sitä kalenterikuukautta seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana toi- mihenkilön toimihenkilön työsuhde saman työnantajan palveluksessa on kolmen edellisen vuoden aikana jatkunut yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä vähintään kahden vuoden pituisen pitui- sen ajan. Jos toimihenkilön vuosiloma on sopimuksen tai muun järjestelyn kautta pidempi kuin 36 päi- vääpäivää, joustovapaasaldoon siirrettävää tuntimäärää pienennetään sillä tuntimäärällä, jolla vuosi- loma vuosiloma ylittää 36 päivää.
2. Jos toimihenkilön työsuhde päättyy ennen vuosityöajan lyhennykseen oikeuttavan kalenteri- vuoden päättymistä, vuosityöajan lyhennys annetaan toimihenkilölle joustovapaan sijas- ta lyhennystä vastaavana vapaana työsuhteen kestäessä. Vapaan ajankohdasta sovitaan työnantajan ja toimihenkilön kanssa. Muussa tapauksessa työnantaja määrää vapaan ajan- kohdan. Jos lyhennystä ei voida toteuttaa vapaana, se korvataan toimihenkilölle rahapalkkana yksinkertaisella tuntipalkalla.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement
Työajan lyhentäminen. 1. Sellaisen kokoaikaisen ja osa-aikaisen toimihenkilön, joka työskentelee 38 tunnin tun- nin 15 minuutin viikkotyöaikamuodon piirissä, ja jonka vuosiloman ansainta määräytyy mää- räytyy muutoin kuin työehtosopimuksen 37 liitteen 5 4 §:n mukaisesti, vuosityöaikaa lyhennetään siirtämällä toimihenki- lön toimihenkilön joustovapaasaldoon kalenterivuosittain hänen hä- nen kyseisenä vuonna tekemänsä säännöllisen työajan ja lisäksi osa-aikaisen toimihenkilön lisätyön tuntimäärästä 2,25 prosenttia. Lyhennyk- sen Lyhennyksen karttuminen alkaa sitä kalenterikuukautta seuraavan kuukauden alusta, jonka aikana toi- mihenkilön toimi- henkilön työsuhde saman työnantajan palveluksessa on kolmen edellisen vuoden vuo- den aikana jatkunut yhdessä tai useammassa jaksossa yhteensä vähintään kahden kah- den vuoden pituisen ajan. Jos toimihenkilön vuosiloma on sopimuksen tai muun järjestelyn kautta pidempi kuin 36 päi- vääpäivää, joustovapaasaldoon siirrettävää tuntimäärää tunti- määrää pienennetään sillä tuntimäärällä, jolla vuosi- loma vuosiloma ylittää 36 päivää.
2. Jos toimihenkilön työsuhde päättyy ennen vuosityöajan lyhennykseen oikeuttavan kalenteri- vuoden oikeutta- van kalenterivuoden päättymistä, vuosityöajan lyhennys annetaan toimihenkilölle joustovapaan sijas- ta sijasta lyhennystä vastaavana vapaana työsuhteen kestäessä. Vapaan Va- paan ajankohdasta sovitaan työnantajan ja toimihenkilön kanssa. Muussa tapauksessa ta- pauksessa työnantaja määrää vapaan ajan- kohdanajankohdan. Jos lyhennystä ei voida toteuttaa to- teuttaa vapaana, se korvataan toimihenkilölle rahapalkkana yksinkertaisella tuntipalkallatun- tipalkalla.
Appears in 1 contract
Samples: Collective Agreement