Työhön liittyvä vastuu Mallilausekkeet

Työhön liittyvä vastuu. Työsuoritukseen liittyy tavanomaista suurempaa vastuuta. Työntekijän työsuoritus rytmittää huomattavassa määrin työkohteen muiden työntekijöiden etenemistä. Taloudelliset seuraamukset, jotka liittyvät epäonnistumiseen työlle asete- tun laatutason saavuttamisessa tai laaditussa aikataulussa pysymisessä tai vahingonvaara, ovat tavanomaisia suuremmat. Tällaisia vaativuustekijöitä liittyy (usein muiden vaativuustekijöiden ohel- la) esimerkiksi ajoneuvonosturinkuljettajan tehtäviin ajotuntien aikana tai panostajan tehtäviin räjäytystyönjohtajana. Työntekijän voimassaolevaa työkohtaista lisää on korotettava hänen siir- tyessään työhön, jossa kohdissa a, b tai c luetellut vaatimukset täyttyvät. Korotettu lisä on voimassa sen aikaa, kun työntekijä tekee mainitut vaa- timukset täyttävää työtä.

Related to Työhön liittyvä vastuu

  • EHTOJEN VOIMASSAOLO Nämä ehdot ovat voimassa 1.2.2021 alkaen toistaiseksi. Nämä ehdot korvaavat 1.7.2015 voimaan tulleet yleiset sopimusehdot kuluttajille. Näitä ehtoja sovelletaan myös ennen niiden voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin ehtojen voimaantulosta alkaen. Sopimusehdot ovat saatavissa teleyritykseltä maksutta.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattu- nut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapah- tuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuu- tetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapah- tuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä va- kuutus. Mikäli vakuutuksen korvauspiiriä on laajennettu ja laajennus on ollut vakuutustapahtuman sattuessa voimassa alle kaksi vuotta, on laajennuksen soveltamisen edellytyksenä se, että ne seikat, joihin riita, vaatimus, kiistäminen, työsuhteen päättämisilmoitus, syyte taikka epäilty rikos perustuu, ovat syntyneet laajennuksen voimaan tulon jälkeen. Vakuutuksen korvauspiirin laajennuksella tarkoitetaan vakuutusmäärän korotusta, vakuutuksen voimassa- oloalueen laajennusta tai vastapuolen kulujen lisäämistä vakuu- tukseen.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot 7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Vastuunrajoitukset Yhtiö vastaa vain viivästyksestä tai virheestä aiheutuneista välittömistä vahingoista, jollei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Yhtiö ei ole velvollinen korvaamaan välillisiä vahinkoja. Välillisinä vahinkoina pidetään muun muassa saamatta jäänyttä tuloa tai voittoa taikka informaation katoamista tai viivästymistä niistä johtuvat seuraukset ja Liittyjän mahdollisesti kolmannelle maksamat vahingonkorvaukset mukaan lukien. Vahingonkorvausvastuun enimmäismäärä on Liittyjän Yhtiölle tästä sopimuksesta maksama summa.

  • Asiakkaan vastuu Sijoitustoiminnasta syntyvä taloudellinen riski on asiakkaalla ja asiakas on tietoinen, että sijoitustoimintaa koskevat riskit liittyvät mm. rahoitusvälineiden volatiliteettiin, likviditeettiin, liikkeeseenlaskijan maksukykyyn, mihin tahansa liikkeeseenlaskijan toimintaan, osakkeiden rekisteröintiin liittyviin ja säilyttämiseen liittyviin toimiin esim. hallintarekisteröinnin kautta, mihin sopijapuolet eivät voi vaikuttaa sekä kulloinkin voimassaolevaan lainsäädäntöön ja viranomaismääräyksiin, joiden perusteella voi syntyä rajoitteita tai esteitä toimeksiannoille, jo toteutetuille kaupoille tai asiakkaan omistamille arvopapereille tai muille rahoitusvälineille. Tämä vastuu on asiakkaalla siitä riippumatta, onko pankki suorittanut palvelua tai rahoitusvälinettä koskevan soveltuvuus- ja/tai asianmukaisuusarvioinnin tai katsotaanko asiakkaan saaneen sijoitusneuvontaa sijoituspäätöstä varten. Asiakas on tietoinen siitä, että sijoituspäätöstä ei voida perustaa pelkästään rahoitusvälinettä koskevaan markkinointiin ja markkinointimateriaaliin, vaan rahoitusvälinettä koskeviin tietoihin kokonaisuudessaan. Asiakas vakuuttaa, että hänellä on riittävä kyky arvioida näitä riskejä ja mahdollisuus sietää niitä taloudellisesti. Asiakas vastaa myös sijoitustoiminnan vaikutuksesta hänen verotukseensa. Asiakas vastaa siitä, että hänellä on tilillä pankin käytettävissä kulloinkin tarvittavat varat näiden ehtojen ja sopimuksen tarkoittamien toimenpiteiden ja palkkioiden suorittamiseen eräpäivänä. Jollei tilillä ole riittävää katetta edellä mainittujen palkkioiden ja muiden kustannusten ja maksujen veloittamista varten, pankki perii asiakkaalta saatavansa kattamatta jääneeltä osalta perimiskustannuksilla lisättynä. Asiakas vastaa myös siitä, että pankin käytettävissä on riittävästi arvopapereita ja rahavaroja näissä ehdoissa ja sopimuksessa sekä mahdollisissa muissa asiakasta sitovissa tuote- tai palvelukohtaisissa erityisissä ehdoissa tai sopimuksissa tarkoitettujen toimenpiteiden suorittamiseksi. Jollei asiakas ole muutoin osoittanut pankin käyttöön riittävästi rahavaroja, asiakas valtuuttaa pankin pidättämään ja käyttämään pankilla tai asiakkaan tilillä olevia asiakkaan rahavaroja tai asiakkaalle tulevia rahavaroja tällaisten toimenpiteiden suorituksen varmistamiseksi. Pankilla on oikeus toteuttaa oikeutensa turvaamiseksi tarvittavat toimenpiteet, kuten katevaraus ja tilisiirron esto. Asiakas vastaa siitä, että pankilla on käytössään asiakkaan ja asiakkaan yhteyshenkilöiden osalta oikeat yhteys- ja muut tiedot tämän sopimuksen mukaisten toimenpiteiden hoitamiseen. Jos asiakkaan tilillä olevat varat eivät riitä tai maksu viivästyy asiakkaasta johtuvasta syystä, on pankilla oikeus katsoa yksittäiset toimeksiannot tai itseään velvoittavat normaalit hoitotoimenpiteet itseään sitomattomaksi, jos asiakkaan sopimusrikkomukseksi katsottava puute on olennainen. Lisäksi asiakas vastaa omista laiminlyönneistään aiheutuvista vahingoista. Asiakas on velvollinen korvaamaan pankille vahingot, jotka aiheutuvat siitä, että asiakas ei täytä näiden ehtojen tai sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan. Tällaisia vahinkoja voivat olla esimerkiksi sopimusrikkomuksen aiheuttamat ylimääräiset kulut ja työ sekä rahoitusvälineiden hintojen muutoksista aiheutuneet kustannukset.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Muu sovittu erikoissairaanhoidon työnjako

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten ovat allekirjoittajajärjestöjen väliset koulutustyöryhmät. Työryhmät koostuvat samaan keskusjärjestöön kuuluvien työntekijäjärjestöjen ja työnantajajärjestön edustajista, joita kukin osapuoli nimeää enintään kaksi. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voidaan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Hyväksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit mah- dollisuuksien mukaan viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin al- kua.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Muita korvaukseen liittyviä säännöksiä Pohjantähti suorittaa korvauksen vakuutetun oikeudenkäyntikuluista ja asianajokuluista tuomioistuimen lain- voimaisen päätöksen tai sovinnon syntymisen jälkeen. Jos vakuutettu on arvonlisäverolain mukaan oikeutet- tu vähentämään asianajolaskuun sisältyvän veron, Pohjantähti suorittaa vakuutetulle korvauksen asianajo- ja oikeudenkäyntikuluista vakuutetun suorittamaa maksettua laskua vastaan. Pohjantähden korvausvelvollisuuden vähennykseksi on luettava kulukorvaus, minkä vakuutetun vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle, mikäli se on saatu perityksi maksuvelvolliselta. Jos vastapuoli on tuomittu tai sitoutunut maksamaan vakuutetulle kulukorvausta, joka vakuutuksesta kor- vausta suoritettaessa on maksamatta, vakuutettu on velvollinen siirtämään oikeutensa kulukorvaukseen Pohjantähdelle vakuutuksesta suoritettavan korvauksen määrään asti. Jos vakuutettu on joutunut maksamaan osan kustannuksistaan itse sen vuoksi, että kustannukset ylittävät kohdassa 7.1 mainitun enimmäiskorvauksen, vakuutettu on velvollinen siirtämään vastapuolen kulukorvauk- sesta Pohjantähdelle sen osan, joka ylittää vakuutetun itse maksaman osuuden. Jos vakuutetun vastapuolen maksettavaksi tuomittu tai sovittu kulukorvaus on maksettu vakuutetulle tai hän on muutoin saanut lukea sen hyväkseen, vakuutetun on palautettava Pohjantähdelle kulukorvaus korkoineen vakuutuksesta suoritetun korvauksen määrään asti.