Työsuhteen alkaminen, työsopimuksen tekeminen ja koeaika Mallilausekkeet

Työsuhteen alkaminen, työsopimuksen tekeminen ja koeaika. 1. Työnantajalla taikka hänen määräämällään edustajalla on oikeus ottaa työhön ja siitä erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta ja jakamisesta. 2. Työsopimus tehdään kirjallisesti. 3. Työsopimuksessa on määriteltävä, onko sopimus tehty a) määräajaksi vai b) toistaiseksi voimassa olevaksi eli jatkuvaksi. Sopimus on määräaikainen esim. silloin kun on sovittu määrätystä työstä tai työsuhteen kestämisaika muutoin käy ilmi sopimuksen tarkoituksesta. 4. Työntekijä, joka on täyttänyt 15 vuotta, saa itse tehdä sekä irtisanoa tai purkaa työsopimuksensa. 5. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia työnteon aloittamisesta alkavasta, enintään kuuden kuukauden pituisesta koeajasta. Jos työntekijä on koeaikana ollut työkyvyttömyyden tai perhevapaan vuoksi poissa työstä, työnantajalla on oikeus pidentää koeaikaa kuukaudella kutakin työkyvyttömyys- tai perhevapaajaksoihin sisältyvää 30:tä kalenteripäivää kohden. Työnantajan on ilmoitettava työntekijälle koeajan pidentämisestä ennen koeajan päättymistä. Määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saa pidennyksineen olla korkeintaan puolet työsopimuksen kestosta, ei kuitenkaan enempää kuin kuusi kuukautta. Mikäli työntekijä on aiemmin saman työnantajan palveluksessa vähintään kolme kuukautta ja otetaan uudelleen samankaltaisiin tehtäviin, koeaikaa ei sovelleta. Koeajan käyttäminen edellyttää aina kirjallista työsopimusta. 6. Mikäli työsopimus on solmittu 31.1.2020 edeltävänä aikana suullisesti tai tiedot eivät sisälly kirjallisesti tehtyyn työsopimukseen ja työsuhde jatkuu vähintään yhden kuukauden, työnantajan on annettava työntekijälle työsuhteen keskeisistä ehdoista kirjallinen selvitys viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessä. 7. Työnantajan on annettava uudelle tai työtehtävästä toiseen siirtyvälle työntekijälle riittävä opastus ja perehdytettävä työntekijä uuteen työtehtäväänsä ja siihen liittyviin työturvallisuusriskeihin. 8. Perehdyttäjäksi nimetylle ja toimivalle työntekijälle on annettava riittävästi aikaa perehdytystyöhön. Perehdyttäjän tehtävä vaikuttaa työntekijän vaativuusryhmän määrittelyyn korottavasti. 9. Työnantajan velvollisuutena on varmistaa, että työpaikalle nimetyllä vastuullisella työpaikkaohjaajalla on riittävä ohjausosaaminen ja että työpaikkaohjaaja saa tarvittaessa asianmukaisen, alan erityispiirteet huomioivan koulutuksen. Koulutusaika on palkallista. Työnantaja vastaa koulutukseen liittyvistä kuluista. Työpaikkaohjaajalle on annettava riittävästi aikaa ohjaukseen valmista...
Työsuhteen alkaminen, työsopimuksen tekeminen ja koeaika. 1. Työnantajalla tai hänen määräämällään edustajalla on oikeus ottaa työhön ja erottaa työntekijä sekä määrätä työn johtamisesta ja jakamisesta. 2. Työsopimus tehdään kirjallisesti. Lisäksi työnantajan on annettava työntekijälle kirjallinen selvitys työsuhteen keskeisistä ehdoista, mikäli työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 4 §:ssä mainitut ehdot eivät käy ilmi työsopimuksesta. 3. Työsopimuksessa on määriteltävä, onko sopimus tehty a) määräajaksi vai
Työsuhteen alkaminen, työsopimuksen tekeminen ja koeaika. 2 7 § Työsuhteen päättyminen ja irtisanomisajat 4 III TYÖAIKA 7 8 § Säännöllinen työaika 7 9 § Työvuoroluettelo 7 10 § Tasoitusjärjestelmä 8 11 § Työaikapankki 11 12 § Työajan lyhentäminen 13 13 § Tauot 15 14 § Viikkolepo ja vapaapäivät 16 15 § Ylityö ja enimmäistyöaika 16 16 § Lisätyö 16 17 § Hätätyö 17 18 § Päivystys 17 19 § Hälytysluontoinen työ 17 IV PALKKAUS 18 20 § Palkka 18 1. Palkan osat 18 2. Vaativuusryhmät 18
Työsuhteen alkaminen, työsopimuksen tekeminen ja koeaika. 2 6 § Työsuhteen päättyminen ja irtisanomisajat 4 III TYÖAIKAMÄÄRÄYKSET 7 7 § Säännöllinen työaika 7 7a § Työajan lyhentäminen 10 7b § Työaikapankki 13 8 § Tauot 15 9 § Vapaapäivät 16 10 § Ylityö ja enimmäistyöaika 17 11 § Lisätyö 17 12 § Hätätyö 17 13 § Varallaolo 17 14 § Päivystys 18 14a § Hälytysluontoinen työ 18 IV PALKKAUSMÄÄRÄYKSET 19 15 § Palkkaus 19 16 § Oppisopimusopiskelijat, harjoittelijat, koululaiset ja xxxx töihin perehtyvät 23 16a § Ammatti- ja erikoisammattitutkintoraha 24 17 § Suorituspalkat 24 18 § Tasoitetut kuukausipalkat 25 19 § Lauantailisä 1.2.2020 lukien 25 20 § Vuorotyö, iltatyö ja yötyö 1.2.2020 lukien 25 20a § Kasvinsuojelulisä 1.2.2020 lukien 26 21 § Kutsunta ja reservin harjoitus 26 22 § Vapaa merkkipäivän ym. yhteydessä 26 23 § Ylityökorvaukset ja sunnuntaityö 27 24 § Kokonaispalkkaus 28 25 § Korvaus hätätyöstä 28 26 § Palkanmaksu 29 27 § Keskituntiansio 29 V ERINÄISET KORVAUKSET JA LISÄT 30

Related to Työsuhteen alkaminen, työsopimuksen tekeminen ja koeaika

  • Sopimuksen Tekeminen 3.1. Sopimus tulee voimaan, kun toimittaja on hyväksynyt asiakkaan tilauksen esimerkiksi toimittamalla tilausvahvistuksen tai avaamalla palvelun. 3.2. Toimittajalla on oikeus hankkia tarvittavat luottotiedot luottotietoja rekisteröiviltä tahoilta. 3.3. Toimittajalla on oikeus vaatia sopimuksen voimaantulon edellytyksenä taikka maksuviivästyksestä tai vastaavasta perustellusta syystä myös sopimuksen tekemisen jälkeen, että asiakas suorittaa toimittajan määrittämän ennakkomaksun tai asettaa toimittajan hyväksymän vakuuden toimittajan määräämässä ajassa. Ennakkomaksulle tai vakuudelle ei makseta korkoa. Toimittajalla on oikeus realisoida vakuus kertyneine tuottoineen ja sijaan tulleine varoineen parhaaksi katsomallaan tavalla erääntyneiden saataviensa sekä perimis- ja oikeudenkäyntikulujen kattamiseksi. Asiakas vastaa vakuuden hoito- ja realisointikustannuksista. 3.4. Toimittajalla on oikeus asettaa sopimuksen voimaantulon edellytykseksi käyttö- tai luottoraja. Käyttö- tai luottorajan asettaminen ei vapauta asiakasta velvollisuudesta suorittaa palvelun käytöstä aiheutuneet maksut, vaikka maksujen määrä ylittäisi käyttö- tai luottorajan.

  • Työsuhteen alkaminen 1. Työsuhteen alkaessa voidaan sopia työsopimuslain mukaisesta koeajasta, jonka aikana työsuhde voidaan kummaltakin puolen purkaa työsopimuslain 1 luvun 4 §:n 4. momentissa mainituin edellytyksin ilman irtisanomisaikaa. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aikana ilmoitus pur- kamisesta tehtiin. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ: 12 kuukautta lyhyemmässä määräaikaisessa työsuhteessa koeaika saadaan sopia enintään puoleksi työsuhteen kestosta. 2. Työsopimukset tehdään kirjallisina. Enintään viikon kestävästä määräaikai- sesta työsuhteesta voidaan kuitenkin sopia myös suullisesti edellyttäen, et- tä työntekijälle ilmoitetaan kirjallisesti työsuhteen kestoaika, määräaikaisuu- den peruste ja säännöllinen työaika. Ennen työsuhteen alkua työntekijän on vaadittaessa esitettävä lääkärintodistus soveltuvuudestaan työtehtävään. Työsopimus raukeaa, ellei todistusta esitetä kohtuullisessa määräajassa. 3. Määräaikainen työsopimus voidaan tehdä työsopimuslain mukaisin perustein. 4. Työnantajan edustaja selvittää työhön tulevalle uudelle työntekijälle alan jär- jestö- ja neuvottelusuhteet ja ilmoittaa, kuka toimii työpaikan työntekijöiden luottamusmiehenä ja missä luottamusmies on tavattavissa. Työntekijän niin halutessa luottamusmiehellä on oikeus tarkistaa työsopimus.

  • Tietojen Antaminen Ennen Vakuutussopimuksen Tekemistä 12 1.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus 12 1.2 Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus 12 1.2.1 Henkilö- ja vahinkovakuutus 12 1.2.2 Vahinkovakuutus 12 1.2.3 Henkilövakuutus 12

  • Työehtosopimuksen allekirjoittaminen Todettiin, että liittojen välillä on tänään allekirjoitettu neuvottelu- tuloksen 13.1.2022 mukainen työehtosopimus. Nyt allekirjoitettu työehtosopimus tulee voimaan 21.1.2022 alkaen. Sopimuksen sisältöä koskevat muutokset tulevat voimaan 21.1.2022 alkaen, ellei asianomaisessa sopimuskohdassa ole voi- maantulon osalta muusta sovittu.

  • Ay-koulutus, työsuhteen säilyminen ja ilmoitusajat SAK:n ja sen jäsenliittojen järjestämille kuukauden tai sitä lyhyemmän ajan kestäville kursseille annetaan työntekijöille tilaisuus osallistua työsuhteen katkeamatta, milloin se aiheuttamatta tuntuvaa haittaa tuotannolle tai yrityksen toiminnalle käy päinsä. Edellä mainittua haittaa arvioitaessa kiinnitetään huomiota työpaikan kokoon. Kielteisessä tapauksessa ilmoitetaan pääluottamusmiehelle viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, jonka takia vapaan myöntäminen tuottaisi tuntuvaa haittaa. Tällöin olisi suotavaa yhteisesti pyrkiä selvittämään muu mahdollinen ajankohta, jolloin kurssille osallistumiselle ei olisi estettä. Ilmoitus aikomuksesta lähteä kurssille on tehtävä mahdollisimman varhain. Milloin kurssi kestää enintään yhden viikon, on ilmoitus annettava vähintään kolme viikkoa ennen kurssin alkua sekä milloin on kysymys pitemmästä kurssista, vähintään kuusi viikkoa ennen. Ennen kuin henkilö osallistuu edellä tarkoitettuun koulutustilaisuuteen, on osallistumisen aiheuttamista toimenpiteistä sovittava työnantajan kanssa sekä nimenomaisesti etukäteen todettava, onko kyseessä sellainen koulutustilaisuus, josta työnantaja suorittaa työntekijälle korvauksia tämän sopimuksen mukaisesti. Samalla on todettava, mikä on näiden korvausten laajuus.

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Työsuhteen säilyminen ja ilmoitusajat Toimihenkilölle annetaan työsuhteen katkeamatta tilaisuus osallistua koulutustyö- ryhmässä hyväksytylle enintään kuukauden kestävälle kurssille, mikäli koulutuk- sen tarve on yhteisesti työnantajan ja kurssille hakeutuvan toimihenkilön välillä todettu ja kurssille osallistuminen voi tapahtua tuottamatta työnantajalle tuntuvaa haittaa. Kielteisessä tapauksessa luottamusmiehelle ilmoitetaan viimeistään 10 päivää ennen kurssin alkua syy, minkä vuoksi vapaan antaminen tuottaisi tuntuvaa hait- taa. Ilmoitus aikomuksesta osallistua kurssille on tehtävä mahdollisimman varhain. Milloin kurssi kestää enintään yhden viikon, ilmoitus on annettava vähintään kol- me viikkoa ennen kurssin alkua sekä milloin on kysymys pitemmästä kurssista, vähintään kuusi viikkoa ennen kurssin alkua. Työsuojelukoulutus pyritään suuntaamaan erityisesti työsuojeluvaltuutettuihin.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Liittyminen toiminta-alueen ulkopuolella Laitos voi tehdä sopimuksen vedentoimituksesta ja/tai viemäröinnistä, mikäli liittyjä sitoutuu kustantamaan ja ylläpitämään johdot laitoksen vesijohdosta tai viemäristä kiinteistölle saakka silloin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella. Tässä kohdassa sanottua sovelletaan myös liittymiseen laitoksen hulevesiviemäriin, kun kiinteistö sijaitsee toiminta-alueen ulkopuolella, tai sen jälkeen, kun kunta on päättänyt vesihuoltolain 17 a §:ssä tarkoitetusta alueesta, tämän alueen ulkopuolella.

  • Keskimääräinen säännöllinen työaika 1 Keskimääräisen säännöllisen viikkotyöajan käyttöönottami- nen edellyttää työvuoroluettelon laatimista vähintään ajaksi, jonka kuluessa viikoittainen säännöllinen työaika tasoittuu kyseisessä työaikamuodossa sovittuun keskimäärään, enin- tään 40 tuntiin viikossa. 2 Säännöllinen viikoittainen työaika voidaan järjestää keski- määräiseksi seuraavasti: - päivätyössä yrityksen toimintojen välttämättömästi sitä vaa- tiessa siten, että se enintään 6 viikon pituisena ajanjaksona tasoittuu säännölliseen viikkotyöaikaan - keskeytyvässä kaksivuorotyössä siten, että se enintään 9 viikon pituisena ajanjaksona tasoittuu säännölliseen viikko- työaikaan - keskeytyvässä ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä sekä jatkuvassa vuorotyössä siten, että se enintään vuoden pituisena ajanjaksona tasoittuu säännölliseen viikkotyöai- kaan. 3 Sekä vuoro- että päivätyössä tasoittumisjaksoon tulee sisäl- tyä keskimäärin kaksi vapaapäivää viikkoa kohti. 4 Paikallisesti sopimalla voidaan työaika järjestää myös siten, että se keskimäärin on työehtosopimuksessa määrätyn vuo- rokautisen ja viikoittaisen työajan pituinen. Tasoittumisjakso on enintään yksi vuosi. Työajan tasoittuminen näihin määriin voi tapahtua myös antamalla viikkolevon lisäksi kokonaisia vapaapäiviä. Vuorokautista säännöllistä työaikaa voi kuiten- kin pidentää enintään 4 tunnilla. Viikoittaisen säännöllisen työajan enimmäismäärä on 50 tuntia. Jos työtä tehdään use- ampana kuin viitenä päivänä viikossa, säännöllinen viikoittai- nen työaika on enintään 48 tuntia. 5 Jos työsuhde tässä työaikamuodossa päättyy kesken tasoit- tumisjakson, lasketaan työsuhteen päättyessä, kuinka monta tuntia keskimääräinen työaika on viikkoa kohti sopimukseen perustuvaa säännöllistä työaikaa pitempi, ja tämän tuntimää- rän ylittäviltä tunneilta maksetaan säännöllisen työajan palk- kaa vastaava korvaus. Vastaavasti, jos keskimääräinen työ- aika on viikkoa kohti sopimukseen perustuvaa säännöllistä työaikaa lyhyempi, on työnantajalla oikeus vähentää vastaa- va määrä toimihenkilön palkasta. Samoja periaatteita nouda- tetaan myös silloin, kun palkanmaksu on keskeytynyt tasoit- tumisjakson aikana, eikä työaika tasoitu tasoittumisjakson päättyessä. 6 Keskimääräistä työaikaa käytettäessä työvuoroluettelo on laadittava vähintään kolmeksi viikoksi kerrallaan. Siinä on mainittava työn alkamis- ja päättymisaika.