Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset Mallilausekkeet

Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Luotonantaja on velvollinen korvaamaan luotonsaajalle ainoastaan sen välittömän vahingon, joka on aiheutunut luotonantajan lain tai luottosopimuksen vastaisesta menettelystä. Luotonantaja korvaa tällöin ainoastaan aiheutuneen korkotappion sekä vahingon selvittämisestä aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset kustannukset sekä palauttaa perimänsä maksut ja palkkiot vain siltä osin, kuin ne kohdistuvat vahinkoa aiheuttaneeseen laiminlyöntiin tai virheeseen. Luotonantaja ei vastaa luotonsaajalle aiheutuneista mahdollisista välillisistä vahingoista, ellei vahinkoa ole aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta tai ellei kyse ole laissa säädettyjen velvoitteiden vastaisesta menettelystä. Luotonsaajan on ryhdyttävä kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkonsa rajoittamiseksi. Jos luotonsaaja laiminlyö tämän, hän vastaa itse vahingosta tältä osin. Lain tai luottosopimuksen vastaisen menettelyn perusteella luotonsaajalle suoritettavaa vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos se on kohtuuton ottaen huomioon rikkomuksen syy, luotonsaajan mahdollinen myötävaikutus vahinkoon, luoton käyttämisestä suoritettava vastike, luotonantajan mahdollisuudet ennakoida ja estää vahingon syntyminen sekä muut olosuhteet.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Luotonantaja on velvollinen korvaamaan luotonsaajalle ainoastaan sen välittömän vahingon, joka on aiheutunut luotonantajan maksupalvelulain tai luottotilisopimuksen vastaisesta menettelystä.. Luotonantaja korvaa tällöin ainoastaan aiheutuneen korkotappion sekä vahingon selvittämi- sestä aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset kustannukset sekä palauttaa perimänsä maksut ja palkkiot vain siltä osin, kuin ne kohdis- tuvat vahinkoa aiheuttaneeseen laiminlyöntiin tai virheeseen. MKMC260PL 10.10 Nordea Rahoitus Suomi Oy, Nihtisillantie 3 G, 00020 NORDEA, kotipaikka Espoo, Y-tunnus 0112305-3, ALV-rek Luotonantaja ei vastaa luotonsaajalle aiheutuneista mahdollisista välillisistä vahingoista, ellei vahinkoa ole aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta tai ellei kyse ole maksupalvelulaissa säädettyjen velvoitteiden vastaisesta menettelystä. Luotonantaja ei kuitenkaan vastaa maksutoimeksiannon toteuttamisessa tapahtuneen virheen tai laiminlyönnin aiheuttamasta välillisestä vahingosta. Luotonsaajan on ryhdyttävä kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkonsa rajoittamiseksi. Jos luotonsaaja laiminlyö tämän, hän vastaa itse vahingosta tältä osin. Lain tai sopimuksen vastaisen menettelyn perusteella luotonsaajalle suoritettavaa vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos se on kohtuuton ottaen huomioon rikkomuksen syy, luotonsaajan mahdollinen myötävaikutus vahinkoon, luoton käyttämi- sestä suoritettava vastike, luotonantajan mahdollisuudet ennakoida ja estää vahingon syntyminen sekä muut olosuhteet. Luotonantaja ei ole velvollinen korvaamaan luotonsaajalle sellaisia vahinkoja kortin oikeudettomasta käytöstä, jotka luottotilille maksetut, luottorajan ylittävät suoritukset ovat mahdollistaneet.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Luotonantaja on velvollinen korvaamaan luotonsaajalle ainoastaan sen välittömän vahingon, joka on aiheutunut luotonantajan maksu- palvelulain tai luottotilisopimuksen vastaisesta menettelystä. Luo- tonantaja korvaa tällöin ainoastaan aiheutuneen korkotappion sekä vahingon selvittämisestä aiheutuneet välttämättömät ja kohtuulliset
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Opetushallitus ei vastaa Tunnistuksenvälityspalvelun käyttökatkoksista tai muutoinkaan sen käytöstä tai sopimuksen päättämisestä kohdan (10) mukaisesti seuranneista vahingoista. Osapuolet eivät myöskään vastaa toiselle osapuolelle aiheutuneesta välillisestä tai epäsuorasta vahingosta, pois lukien tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheutetut vahingot. Korvausvastuu henkilötietojen käsittelystä aiheutuneesta vahingosta määräytyy EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) mukaisesti.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Osapuolet eivät vastaa viivästyksistä ja vahingoista, jotka johtuvat niiden vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä. Osapuolen vastuu välittömistä vahingoista tämän Sopimuksen perusteella rajoittuu yhteensä 50 000 euroon. Osapuolet eivät ole missään vastuussa välillisistä tai epäsuorista vahingoista. Edellä mainitut vastuunrajoitukset eivät kuitenkaan koske vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet tahallisuudesta tai törkeästä tuottamuksesta. Selvyyden vuoksi todetaan, että kukin Osapuoli vastaa itse Kuljetuspalveluihin ja Asiakkaisiin liittyvistä mahdollisista vahingonkorvausvelvoitteistaan.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Pankki on velvollinen korvaamaan maksuvälineenhalti- jalle kohdan 6.3.1 ja 6.3.2 mukaisen vahingon, joka sen maksupalvelulain vastaisesta menettelystä on aiheutu- nut.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Pankki on velvollinen korvaamaan maksuvälineenhaltijalle kohdan 6.3.1 ja 6.3.2 mukaisen vahingon, joka sen maksu- palvelulain vastaisesta menettelystä on aiheutunut. Jos maksuvälineeseen ei sovelleta maksupalvelulakia, mak- suvälineenhaltijan oikeus korvaukseen vahingosta määräytyy maksuvälineeseen sovellettavan muun lainsäädännön tai muun sopimuksen mukaisesti. Maksuvälineenhaltijalla ei ole oikeutta saada pankilta kor- vausta virheestä tai laiminlyönnistä aiheutuneesta vahin- gosta, jollei virheestä ilmoiteta pankille kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun virhe olisi pitänyt ha- vaita.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Sopijapuolet eivät ole vastuussa toisilleen aiheuttamistaan epäsuorista tai välillisistä vahingoista, kuten tuotannon keskeytymisestä tai saamatta jääneistä voitoista tai aiheutuneista tappioista, eikä puhtaasta varallisuusvahingosta, mikäli tämä ei ole aiheutunut Sopijapuolen henkilöstön tahallisuudesta tai törkeästä tuottamuksesta. Sopijapuolet vastaavat toisilleen aiheuttamistaan välittömistä vahingoista ainoastaan, jos pystytään osoittamaan, että vahingot ovat seurausta toisen osapuolen tahallisesta tai törkeän huolimattomasta menettelystä tai laiminlyönnistä. Yritys XXX:n on kyettävä tuottamaan palvelu Tilaajalle myös normaalioloissa. Mikäli Yritys XXX laiminlyö velvollisuutensa järjestää sopimuksen mukaisen palvelun normaalioloissa, on Tilaaja oikeutettu tilaamaan palvelun joltain muulta palveluntuottajalta Yritys XXX:n kustannuksella ja lukuun.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Lisätty maininta korvausvastuusta henkilötietojen käsittelyssä. Korvausvastuu henkilötietojen käsittelystä aiheutuneesta vahingosta määräytyy EU:n yleisen tietosuoja- asetuksen (2016/679) mukaisesti. Vastaa kohtaa 8 13 Sopimuserimielisyydet ja sovellettava laki Lisätty laki, jota sovelletaan. Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Vastaa kohtaa 9 14 Sopimuksen liitteet Lisätty Liite 5. Henkilötietojen käsittely Liite 1. Ennen liittymistä toimitettavat tiedot, Liite 2. Jäsenvaatimukset, Liite 3. Tietomalli, Liite 4. Opetushallituksen palvelutaso Liite 5. Henkilötietojen käsittely. Liite 1. Edellytykset jäsenille, Liite 2. Käyttösääntöjen vähimmäisvaatimukset, Liite 3. Tietomalli ja Liite 4. Operaattorin palvelut ja vastuut. Liitteet OPH:n MPASSid- liittymissopimuksen liitteet 1-5 Liite Kuvaus muutoksesta sopimuksen 1.2 liitteissä Sopimuksen teksti Viittaus sopimukseen 1.1 Liite 1. Ennen liittymistä toimitettavat tiedot Poistettu opetuksen- ja koulutuksen järjestäjän (Kotiorganisaatio) velvollisuus vakuuttaa järjestävänsä koulutusta lain nojalla tai luvanvaraisesti. Erotettu liittymisen edellytyksen omaksi liitteeksi. Erotettu tietoturvaan liittyvät vaatimukset Liitteen 2 sisältöön. - Xxx Xxxxx hakee kotiorganisaatioksi, niin on vakuutettava, että järjestää koulutusta lain taikka opetusministeriön tai vastaavan viranomaisen antaman koulutuksen järjestämis- tai ylläpitämisluvan nojalla Liite 2. Jäsen- ja tietoturvavaatimukset Koostettu jäsen- ja tietoturvavaatimukset omaksi liitteeksi. Yhdistetty sopimuksen 1.1 Liitteiden 1 ja 2 sisältöjä. Liite 4. Opetushallituksen palvelutaso Poistettu palvelulupaukseen liittyvä reagointiaika palvelupyyntöihin. Palvelupyynnöt käsitellään kiireellisyysjärjestyksessä.
Vahingonkorvausvastuu ja vastuunrajoitukset. Osapuolet eivät vastaa viivästyksistä ja vahingoista, jotka johtuvat niiden vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta esteestä. Osapuolen kumulatiivinen vastuu välittömistä vahingoista tämän Sopimuksen perusteella rajoittuu yhteensä 50 000 euroon. Osapuolet eivät ole missään vastuussa välillisistä tai epäsuorista vahingoista. Edellä mainitut vastuunrajoitukset eivät kuitenkaan koske vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet tahallisuudesta tai törkeästä tuottamuksesta. Selvyyden vuoksi todetaan, että kukin Osapuoli vastaa itse Kuljetuspalveluihin ja Asiakkaisiin liittyvistä mahdollisista vahingonkorvausvelvoitteistaan. Jos Osapuoli on EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen 82 artiklan 4 kohdan tai muussa tietosuojalainsäädännössä olevan vastaavan määräyksen mukaan maksanut rekisteröidylle korvauksen aiheutuneesta vahingosta, on tällä Osapuolella oikeus sovittujen vastuunrajoitusten rajoittamatta periä samaan tietojenkäsittelyyn osallistuneelta toiselta Osapuolelta se osuus korvauksesta, joka vastaa kyseisen toisen Osapuolen tietosuoja-asetuksen mukaan määräytyvää vastuuta aiheutuneesta vahingosta.