Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisesti. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingon. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolle, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa ja järjestettävä, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoon. Vuokralaisella ei ole, ilman liikuntaviraston lupaa, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitä. Vuokratilaan vuokralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät vuokrasuhteen päättyessä korvauksetta kaupungin hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksista. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättä. Vuokralaisen on päästettävä viivytyksettä, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaan.
Appears in 1 contract
Samples: Vuokrasopimus
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan vuokrattujen tilojen hoidosta, kunnossapidosta ja tarvittavista korjauksista liitteenä olevan vastuuja- kotaulukon mukaisesti. Siltä osin kuin vastuunjakotaulukossa hoito- ja kunnossapitovelvoitteita on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestisovittu vuokranantajalle, tulee vuokralaisen viipymättä ilmoittaa vuokranantajalle, mikäli tarvetta tällaisille toimenpi- y:\meri\nettiin\kahviot\hietsu\hietsun kilpailutus 2016\hietarannan kahvilan sopimusluonnos.doc PL 4800 Xxxxx Xxxxxx kuja 1 A +000 0 000 0000 +000 0 000 0000 0000000-0 teille vuokratiloissa ilmaantuu. Mikäli jonkin vuokratun huoneiston osan tai laitteen osalta ei vastuunjakotaulukossa ole mainintaa, niin sen kunnossapito ja hoito kuuluu vuokralaiselle. Vuokralainen vastaa kustannuksellaan myös hoidon puutteesta johtu- vien vesivahinkojen rakenteellisista korjauksista sekä muista hoidon puutteesta aiheutuneista vaurioista ja luonnollisesta kulumisesta sekä saniteetti- ym. laitteiden rikkoutumisesta aiheutuvista korjauksista. Tilat ympäristöineen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingon. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolle, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa ja järjestettäväpidettävä sellaisessa kunnossa, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoonse tyydyt- tää terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden vaatimukset eikä ai- heuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralaisella ei oleVuokralainen vastaa pelastusasetuksen (4.9.2003, ilman liikuntaviraston lupaa9 § ja 10 §) mukai- sen pelastussuunnitelman laatimisesta vuokraamiensa tilojen osalta, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitämikäli pelastusasetuksessa sellaista edellytetään. Vuokratilaan Koko rakennuksen pelastussuunnitelman laatimisesta vastaa vuokranantaja. Vuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyt- tämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien tai sinne mahdollisesti hankkimiensa toimintansa edellyttämien kalus- teiden, laitteiden ja koneiden huollosta, kunnossapidosta ja uusimises- ta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. Kiinteistöön vuokralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät jää- vät vuokrasuhteen päättyessä korvauksetta kaupungin hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen Vuokralainen sitoutuu vuokra-ajan päätyttyä poistamaan kaikki asen- tamansa kiinteät laitteet, mikäli vuokranantaja sitä edellyttää sekä sii- voamaan vuokratut tilat sopimusta edeltävään kuntoon. Mikäli vuokralainen laiminlyö vuokrasopimuksen päättymisen jälkeiset velvoitteet, on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksista. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättä. Vuokralaisen on päästettävä viivytyksettä, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon liikuntavirastolla oikeus teettää mahdolliset siivous-ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaanpurkamistyöt ja laskuttaa näistä vuokralaista.
Appears in 1 contract
Samples: Rental Agreement
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen Vuokralainen rakentaa itse käyttämänsä talvimaailman ja vastaa sen kunnossapidosta ja mahdollisista muutoksista Vuokralainen vastaa myös muiden vuokraamiensa tilojen rakentami- sesta ja kalustamisesta tarpeidensa mukaiseksi. Vuokrattujen tilojen osalta mahdolliset uudet rakentamissuunnitelmat on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestiesitettävä liikuntapalveluiden hyväksyttäväksi ennen niiden toteut- tamista. Vuokralainen huolehtii vuokrattujen tilojen sisäpuolisesta hoidosta, kunnossa- ja ylläpidosta ja tarvittavista korjauksista kustannuksellaan. Ei kuitenkaan miltään osin halliin liittyvistä kiinteistä rakennelmista. Vuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyt- tämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien sekä sinne mahdollisesti hankkimiensa, toimintansa edellyttämien ka- lusteiden, laitteiden ja koneiden huollosta ja kunnossapidosta ja uusi- misesta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. PL 4820 Toivonkatu 2 A +000 0 0000000 +000 0 00000000 0201256-6 Muutoin kuin mitä tässä sopimuksessa on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingonsovittu, muutos- ja korjaus- töitä tiloissa ei saa tehdä ilman liikuntapalveluiden lupaa. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolle, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa ja järjestettävä, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoon. Vuokralaisella ei ole, ilman liikuntaviraston lupaa, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitä. Vuokratilaan vuokralaisen Tiloihin vuok- ralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät vuokrasuhteen päättyessä korvauksetta kaupungin hyväksi, ellei erikseen kirjallisesti xxx xxxx- seen toisin ole sovittu. Vuokralaisen on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksistaVuokralainen sitoutuu omalla kustannuksellaan vuokra-ajan päätyttyä poistamaan kaikki asentamansa kiinteät laitteet, mikäli vuokranantaja sitä edellyttää. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättä. Vuokralaisen on päästettävä viivytyksettä, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon Vuokranantaja vastaa vuokrakohteen kylmälaitteiston ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaanmuiden teknis- ten laitteiden sekä kiinteistön kunnossapidosta.
Appears in 1 contract
Samples: Rental Agreement
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen Vuokranantaja vastaa vuokrakohteen peruskorjauksesta ja perusparannuksesta. Vuokranantajan ja vuokralaisen vastuut vuokrauskohteen kiinteistön huollosta, hoidosta, kunnossapidosta ja korjaamisesta on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestimääritelty liitteenä olevassa vastuujakotaulukossa, ellei tässä sopimuksessa ole muuta sovittu. Siltä osin kuin vastuunjakotaulukossa hoito- ja kunnossapitovelvoitteita on sovittu vuokranantajalle, tulee vuokralaisen viipymättä ilmoittaa vuokranantajalle, mikäli tarvetta tällaisille toimenpiteille vuokratiloissa ilmaantuu. Mikäli jonkin vuokratun huoneiston osan tai laitteen osalta ei vastuunjakotaulukossa ole mainintaa, niin sen kunnossapito ja hoito kuuluu vuokralaiselle. Vuokralainen vastaa kustannuksellaan myös hoidon puutteesta johtuvien vesivahinkojen rakenteellisista korjauksista sekä muista hoidon puutteesta aiheutuneista vaurioista ja luonnollisesta kulumisesta sekä saniteetti- ym. laitteiden rikkoutumisesta aiheutuvista korjauksista. Muutos- ja korjaustöitä huoneistossa /kiinteistössä ei saa tehdä ilman liikuntapalveluiden lupaa. Tilat ympäristöineen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti pidettävä sellaisessa kunnossa, että se tyydyttää terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden vaatimukset eikä aiheuta epäsiisteyttä tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingonrumenna ympäristöä. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolleomalla kustannuksellaan huolehdittava katolle mahdollisesti kertyvän lumen ja jään poistamisesta sekä huolehtia niiden kuljettamisesta yleiselle lumenkaatopaikalla. Vuokralainen vastaa pelastusasetuksen (4.9.2003, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä 9 § ja 10 §) mukaisen pelastussuunnitelman laatimisesta vuokraamansa rakennuksen osalta, mikäli pelastusasetuksessa sellaista edellytetään. Vuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyttämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa sinne mahdollisesti hankkimiensa toimintansa edellyttämien kalusteiden, laitteiden ja järjestettäväkoneiden huollosta, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoonkunnossapidosta ja uusimisesta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. Vuokralaisella Kasvillisuudelle ei ole, ilman liikuntaviraston lupaa, oikeutta saa tehdä asuinhuoneistossa muutostöitämuutoksia. Vuokratilaan Alueella kasvavia puita ei saa vahingoittaa eikä kaupunkiympäristön toimialan luvatta kaataa. Kiinteistöön vuokralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät vuokrasuhteen päättyessä korvauksetta kaupungin hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen Vuokralainen sitoutuu vuokra-ajan päätyttyä poistamaan kaikki asentamansa kiinteät laitteet, mikäli vuokranantaja sitä edellyttää sekä siivoamaan vuokratut tilat sopimusta edeltävään kuntoon. Mikäli vuokralainen laiminlyö vuokrasopimuksen päättymisen jälkeiset velvoitteet, on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksista. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättä. Vuokralaisen on päästettävä viivytyksettä, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon liikuntapalveluilla oikeus teettää mahdolliset siivous- ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaanpurkamistyöt ja laskuttaa näistä vuokralaista.
Appears in 1 contract
Samples: Vuokrasopimus
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestiVuokralainen saa käyttöönsä kahvilassa olevan kaluston, jonka kunnossapidosta liikuntavirasto huolehtii. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti vastaa kuitenkin kaluston huolimattomasta käsittelystä tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingon. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolle, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa ja järjestettävä, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoonpuutteellisesta valvonnasta aiheutuvista vahingoista. Vuokralaisella ei ole, ilman liikuntaviraston lupaa, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitävuokratilaan rakenteellisia muutoksia. Vuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyttämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien sekä sinne mahdollisesti hankkimiensa, toimintansa edellyttämien kalusteiden, laitteiden ja koneiden huollosta, kunnossapidosta ja uusimisesta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. Vuokratilaan vuokralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät vuokrasuhteen päättyessä korvauksetta kaupungin hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen Vuokralainen on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksista. Ilmoitus on tehtävä hetivelvollinen hoitamaan rakennuksia ja laitteita hyvin, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättäpitämään ne ja tarjoilualueet hyvässä ja siistissä kunnossa. Vuokralaisen on päästettävä viivytyksettä, siivousvelvollisuuden laajuus sovitaan erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtääkanssa. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston tulee vuokra-ajan päättyessä, ellei vuokranantajan kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet toisin sovita, viedä pois vuokratilassa olevat vuokralaisen omistamat tarvikkeet, laitteet ja vastaavat sekä puhdistaa vuokratila liikuntaviraston osoittamaan paikkaanhyväksymään kuntoon.
Appears in 1 contract
Samples: Rental Agreement
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestiVuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyttämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien sekä sinne mahdollisesti hankkimiensa toimintansa edellyttämien kalusteiden, laitteiden ja koneiden huollosta ja kunnossapidosta ja uusimisesta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan huolehtii kustannuksellaan vuokrattujen tilojen sisäpuolisesta hoidosta, kunnossapidosta ja ylläpidosta sekä tarvittavista korjauksista. Vuokranantaja vastaa vuokrakohteen ulkopuolisesta peruskorjauksesta ja perusparannuksesta. Tällöin vuokraa korotetaan vuokrakohteen pääoma-arvon nousua vastaavasti erikseen sovittavalla tavalla. Mikäli vuokralainen tekee itse vuokrakohteessa käyttötarkoitusmuutoksia tai tilojen ominaisuuksia muuttavia toimenpiteitä, vuokralaisen tulee ilmoittaa ko. muutoksista vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingonkirjallisesti ennen töiden toteuttamista. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolle, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa ja järjestettävä, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoon. Vuokralaisella ei ole, ilman liikuntaviraston lupaa, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitä. Vuokratilaan vuokralaisen toimesta rakennukseen tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät vuokrasuhteen päättyessä päätyttyä korvauksetta kaupungin vuokranantajan hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen Vuokralainen vastaa itse muutostöiden aiheuttamista kustannuksista, muilta osin kuin vastuunjakotaulukossa on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksistamainittu. Ilmoitus on tehtävä hetiVuokralainen sitoutuu vuokra-ajan päätyttyä poistamaan kaikki asentamansa kiinteät laitteet, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättämikäli vuokranantaja sitä edellyttää sekä puhdistamaan vuokratilan vuokranantajan hyväksymään kuntoon. Vuokralaisen tulee kunkin vuoden loppuun mennessä ilmoittaa vuokranantajalle rakennuskohtaisesti millaisia ja kuinka mittavia investointeja vuokralainen on päästettävä viivytyksettäomalla kustannuksellaan tehnyt vuokraamaansa rakennukseen. Vuokralainen vastaa toimintansa tai muun siihen rinnastettavan seikan kiinteistölle aiheutuvien vahinkojen korjauskustannuksista. Vuokralainen vastaa pelastusasetuksen (4.9.2003, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon 9 ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaan10 §) mukaisen pelastussuunnitelman laatimisesta vuokraamiensa tilojen osalta.
Appears in 1 contract
Samples: Rental Agreement
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestiVuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyttämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien sekä sinne mahdollisesti hankkimiensa toimintansa edellyttämien kalusteiden, laitteiden ja koneiden huollosta ja kunnossapidosta ja uusimisesta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan vuokrattujen tilojen sisäpuolisesta hoidosta, kunnossapidosta ja ylläpidosta sekä tarvittavista korjauksista. Vuokranantajan ja vuokralaisen vastuut vuokrakohteen kiinteistönhuollosta, hoidosta, kunnossapidosta ja korjaamisesta on velvollinen korvaamaan määritelty liitteenä olevassa vastuunjakotaulukossa, ellei tässä sopimuksessa ole muuta sovittu. Vuokranantaja vastaa vuokrakohteen ulkopuolisesta peruskorjauksesta ja perusparannuksesta. Tällöin vuokraa korotetaan vuokrakohteen pääoma-arvon nousua vastaavasti erikseen sovittavalla tavalla. Mikäli vuokralainen tekee itse vuokrakohteessa käyttötarkoitusmuutoksia tai tilojen ominaisuuksia muuttavia toimenpiteitä, vuokralaisen tulee ilmoittaa ko. muutoksista vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingonkirjallisesti ennen töiden toteuttamista. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolle, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa ja järjestettävä, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoon. Vuokralaisella ei ole, ilman liikuntaviraston lupaa, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitä. Vuokratilaan vuokralaisen toimesta rakennukseen tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät vuokrasuhteen päättyessä päätyttyä korvauksetta kaupungin vuokranantajan hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen Vuokralainen vastaa itse muutostöiden aiheuttamista kustannuksista, muilta osin kuin vastuunjakotaulukossa on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksistamainittu. Ilmoitus on tehtävä hetiVuokralainen sitoutuu vuokra-ajan päätyttyä poistamaan kaikki asentamansa kiinteät laitteet, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättämikäli vuokranantaja sitä edellyttää sekä puhdistamaan vuokratilan vuokranantajan hyväksymään kuntoon. Vuokralaisen tulee kunkin vuoden loppuun mennessä ilmoittaa vuokranantajalle rakennuskohtaisesti millaisia ja kuinka mittavia investointeja vuokralainen on päästettävä viivytyksettäomalla kustannuksellaan tehnyt vuokraamaansa rakennukseen. Vuokralainen vastaa toimintansa tai muun siihen rinnastettavan seikan kiinteistölle aiheutuvien vahinkojen korjauskustannuksista. Vuokralainen vastaa pelastusasetuksen (4.9.2003, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon 9 ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaan10 §) mukaisen pelastussuunnitelman laatimisesta vuokraamiensa tilojen osalta.
Appears in 1 contract
Samples: Rental Agreement
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen Vuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan vuokrattujen tilojen hoidosta, kunnossapidosta ja tarvittavista korjauksista liitteenä olevan vastuujakotaulukon mukaisesti. Siltä osin kuin vastuujakotaulukossa on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestihoito- ja kunnossapitovelvoitteita sovittu vuokranantajalle tulee vuokra- laisen viipymättä ilmoittaa vuokranantajalle, mikäli tarvetta tällaisille toimenpiteille vuokratiloissa ilmaantuu. Mikäli jonkin vuokratun huo- neiston osan tai laitteen osalta ei vastuujakotaulukossa ole mainintaa, niin sen kunnossapito ja hoito kuuluu vuokralaiselle. Vuokralainen on myös velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingonhoitamaan vuokrattuja tiloja ja laitteita hyvin sekä pi- tämään ne ja vuokralaisen käytössä olevat ulkoalueet siistissä kunnos- sa. Vuokralaisen Vuokrattavien tilojen ja alueiden muutos- ja korjaustyöt sekä niiden edellyttämät suunnitelmat suorittaa kustannuksellaan vuokralainen, jo- ka myös huolehtii tarvittavien viranomaislupien hankkimisesta. Ennen XX 0000 Xxxxxxxxxx 0 X +000 0 0000000 +000 0 00000000 0201256-6 töiden aloittamista on ilmoitettava liikuntavirastollemuutospiirustukset esitettävä liikuntavirastolle hyväksyttäväksi. Vuokralainen vastaa kustannuksellaan ulkotarjoilualueen rakennus-, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai kunnossapito- ja muutostöistä sekä tarvittavista viranomaisluvista. Vuokralainen vastaa kustannuksellaan myös hoidon puutteesta johtu- vien vesivahinkojen rakenteellisista korjauksista sekä muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa hoidon puutteesta aiheutuneista vaurioista ja järjestettäväluonnollisesta kulumisesta sekä saniteetti- ym. laitteiden rikkoutumisesta aiheutuvista korjauksista. Tilat ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoonse tyydyt- tää terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden vaatimukset eikä ai- heuta epäsiistiyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralaisella Vuokralainen vastaa siitä, ettei ravintolan tavarantoimituksista, jäte- huollosta tai muusta ravintolan huoltotoiminnasta aiheudu epäsiisteyttä Xxxxx Xxxxxx kuja 1 A:n rappukäytävään. Rappukäytävässä ei olesaa oleilla eikä säilyttää tavaroita. Mikäli vuokralainen ei huolehdi aiheut- tamastaan epäsiisteydestä, ilman liikuntaviraston lupaaniin liikuntavirasto siivouttaa portaikon vuokralaisen kustannuksella. Vuokralainen vastaa pelastusasetuksen (5.5.2011, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitä2 § ja 3 §) mukai- sen pelastussuunnitelman laatimisesta vuokraamiensa tilojen osalta, mikäli pelastusasetuksessa sellaista edellytetään. Vuokratilaan Pelastussuunnitelma tulee toimittaa vuokranantajalle. Koko rakennuksen pelastussuunnitel- man laatimisesta vastaa vuokranantaja. Vuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyt- tämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien tai sinne mahdollisesti hankkimiensa toimintansa edellyttämien kalus- teiden, laitteiden ja koneiden huollosta, kunnossapidosta ja uusimises- ta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. Kiinteistöön vuokralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät jää- vät vuokrasuhteen päättyessä korvauksetta kaupungin hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen Vuokralainen sitoutuu vuokra-ajan päätyttyä poistamaan kaikki asen- tamansa kiinteät laitteet, mikäli vuokranantaja sitä edellyttää sekä sii- voamaan vuokratut tilat sopimusta edeltävään kuntoon. XX 0000 Xxxxxxxxxx 0 X +000 0 0000000 +000 0 00000000 0201256-6 Vuokrasopimuksen päättyessä vuokralainen on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksistavelvollinen kustannuk- sellaan purkamaan ulkotarjoilualueen rakenteet ja siistimään alueen vuokrasopimuksen solmimista edeltävään kuntoon. Ilmoitus Mikäli vuokralainen laiminlyö vuokrasopimuksen päättymisen jälkeiset velvoitteet, on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättä. Vuokralaisen on päästettävä viivytyksettä, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon liikuntavirastolla oikeus teettää mahdolliset siivous- ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaanpurkamistyöt ja laskuttaa näistä vuokralaista.
Appears in 1 contract
Samples: Vuokrasopimus
Vuokratun kohteen hoito. Vuokralaisen Vuokralainen huolehtii kustannuksellaan vuokrattujen tilojen hoidosta, kunnossapidosta ja tarvittavista korjauksista liitteenä olevan vastuuja- kotaulukon mukaisesti. Siltä osin kuin vastuunjakotaulukossa hoito- ja kunnossapitovelvoitteita on hoidettava asuinhuoneistoa huolellisestisovittu vuokranantajalle, tulee vuokralaisen viipymättä ilmoittaa vuokranantajalle, mikäli tarvetta tällaisille toimenpi- y:\meri\nettiin\kahviot\hietsu\hietarannan kahvilan sopimusluonnos.doc PL 4800 Xxxxx Xxxxxx kuja 1 A +000 0 000 0000 +000 0 000 0000 0000000-0 teille vuokratiloissa ilmaantuu. Mikäli jonkin vuokratun huoneiston osan tai laitteen osalta ei vastuunjakotaulukossa ole mainintaa, niin sen kunnossapito ja hoito kuuluu vuokralaiselle. Vuokralainen vastaa kustannuksellaan myös hoidon puutteesta johtu- vien vesivahinkojen rakenteellisista korjauksista sekä muista hoidon puutteesta aiheutuneista vaurioista ja luonnollisesta kulumisesta sekä saniteetti- ym. laitteiden rikkoutumisesta aiheutuvista korjauksista. Tilat ympäristöineen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingon. Vuokralaisen on ilmoitettava liikuntavirastolle, jos asuinhuoneisto lomajärjestelyistä tai muista syistä johtuen jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa ja järjestettäväpidettävä sellaisessa kunnossa, että liikuntaviraston edustajalla on mahdollisuus päästä tällaisina aikoina huoneistoonse tyydyt- tää terveellisyyden, lujuuden ja paloturvallisuuden vaatimukset eikä ai- heuta epäsiisteyttä tai rumenna ympäristöä. Vuokralaisella ei oleVuokralainen vastaa pelastusasetuksen (4.9.2003, ilman liikuntaviraston lupaa9 § ja 10 §) mukai- sen pelastussuunnitelman laatimisesta vuokraamiensa tilojen osalta, oikeutta tehdä asuinhuoneistossa muutostöitämikäli pelastusasetuksessa sellaista edellytetään. Vuokratilaan Koko rakennuksen pelastussuunnitelman laatimisesta vastaa vuokranantaja. Vuokralainen vastaa ja huolehtii kustannuksellaan toimintansa edellyt- tämistä muutos- ja parannustöistä vuokrakohteessa sekä siellä olevien tai sinne mahdollisesti hankkimiensa toimintansa edellyttämien kalus- teiden, laitteiden ja koneiden huollosta, kunnossapidosta ja uusimises- ta sekä niiden käytöstä aiheutuvista kustannuksista. Kiinteistöön vuokralaisen toimesta tehdyt muutokset ja korjaukset jäävät jää- vät vuokrasuhteen päättyessä korvauksetta kaupungin hyväksi, ellei erikseen toisin ole sovittu. Vuokralaisen Vuokralainen sitoutuu vuokra-ajan päätyttyä poistamaan kaikki asen- tamansa kiinteät laitteet, mikäli vuokranantaja sitä edellyttää sekä sii- voamaan vuokratut tilat sopimusta edeltävään kuntoon. Mikäli vuokralainen laiminlyö vuokrasopimuksen päättymisen jälkeiset velvoitteet, on viivytyksettä ilmoitettava liikuntavirastolle asuinhuoneiston vahingoittumisesta tai siellä havaitsemistaan puutteellisuuksista. Ilmoitus on tehtävä heti, jos korjaus on vahingon suurenemisen estämiseksi tehtävä viipymättä. Vuokralaisen on päästettävä viivytyksettä, erikseen sovittuna ajankohtana, liikuntaviraston edustaja asuinhuoneistoon huoneiston kunnon liikuntavirastolla oikeus teettää mahdolliset siivous-ja hoidon valvomista edellyttävien toimenpiteiden ollessa kyseessä. Vuokranantajalla on oikeus tehdä välittömästi sellaiset korjaustyöt, joita ei voi vahinkoa aiheuttamatta siirtää. Vuokralaisen siivousvelvollisuus käsittää asunnon ympäristöineen siinä laajuudessa kuin liikuntaviraston kanssa erikseen sovitaan. Vuokralaisen on hoidettava jätteet liikuntaviraston osoittamaan paikkaanpurkamistyöt ja laskuttaa näistä vuokralaista.
Appears in 1 contract
Samples: Rental Agreement