Common use of Vuosilomapalkka ja lomakorvaus Clause in Contracts

Vuosilomapalkka ja lomakorvaus. 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskitun- tiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssäolon ajalta työn- tekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätätyöstä ja lain tai sopi- muksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) koh- dassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lo- mapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmene- vällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Lukumäärä Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 lomapäivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti kes- kituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

Appears in 4 contracts

Samples: Työehtosopimus, Työehtosopimus, Työehtosopimus

Vuosilomapalkka ja lomakorvaus. 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena laskenta- perusteena on keskitun- tiansiokeskituntiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna lomanmääräy- tymisvuonna työssäolon ajalta työn- tekijälle työntekijälle maksettu tai maksettavaksi maksetta- vaksi erääntynyt palkka, hätätyöstä ja lain tai sopi- muksen mukaisesta sopimuksen mukai- sesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) koh- dassa kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 G.1 §:ssä tarkoitettujen lo- mapäivien lomapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmene- vällä ilmenevällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Lukumäärä Liitteet Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 lomapäivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen vuorokau- tinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka vuosiloma- palkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti kes- kituntiansio keskitun- tiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuosilomapalkka ja lomakorvaus. 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskitun- tiansiokeskituntiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssäolon ajalta työn- tekijälle työntekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätätyöstä ja lain tai sopi- muksen sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) koh- dassa kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lo- mapäivien lomapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmene- vällä ilmenevällä kertoimella: 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 Lomapäivien kerroin Lukumäärä Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 lomapäivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti kes- kituntiansio keskituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuosilomapalkka ja lomakorvaus. 1) . Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskitun- tiansiokeskituntian- sio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssäolon ajalta työn- tekijälle työntekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätätyöstä ja lain tai sopi- muksen mukaisesta sopimuksen mukai- sesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien vas- taavien työtuntien lukumäärällä. 2) . Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) koh- dassa kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lo- mapäivien lukumäärän lomapäivien lu- kumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmene- vällä ilmenevällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Lukumäärä Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 lomapäivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti kes- kituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus

Vuosilomapalkka ja lomakorvaus. 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskitun- tiansiokeskituntiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssäolon ajalta työn- tekijälle työntekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätätyöstä ja lain tai sopi- muksen sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) koh- dassa kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lo- mapäivien lomapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmene- vällä ilmenevällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Kerroin Lukumäärä Lomapäivien Kerroin lukukäärä Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 lomapäivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti kes- kituntiansio keskituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

Appears in 1 contract

Samples: Työehtosopimus